Pilaantuneen hajua

Tänä vuonna, ympäristöterveyslautakunnassa istuessani, olen oppinut että terveystarkastajat ovat ennen kaikkea ylityöllistettyä väkeä. Lainsäädäntö lisääntyy koko ajan ja tehtävänkuva laajenee jatkuvasti mutta resurssit pysyvät ennallaan. Miksei kauppojen lihatiskejä tarkasteta useammin? Miksei omavalvonnan toimivuutta tarkkailla paremmin? Vastaus on yksinkertainen: viranomaisvalvonta on verovaroilla tehtävää työtä ja etenkin viime vuosina verojen maksuhalukkuus on ollut vähenemään päin, ainakin mikäli valtakunnan politiikka kuvastaa yhtään kansan tahtoa.

Jostakin syystä moni (yleensä hyväosainen jonka elämässä kaikki sujuu niin kuin pitää ilman yhteiskunnan apua) elää siinä luulossa että jos jostakin asiasta on säädetty laki, se miten kyseinen asia käytännössä toimii, on myös kuvattu lakikirjassa. Käytännössä, se että jostakin asiasta on säädetty laki tarkoittaa usein sitä että ihmiset ja muut oikeushenkilöt toimivat juuri niin kuin huvittaa, mutta jos joku osaa ja haluaa heittäytyä jossakin asiassa hankalaksi, laki tarjoaa siihen mahdollisuuden. Laki on teoriaa, käytäntöä taas on se mistä kaikesta voi selviytyä rangaistuksetta.

Klassinen esimerkki teorian ja käytännön välisestä erosta on eläinsuojelulaki. Eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta tarkasteltuna suomalainen eläinsuojelulainsäädäntö määrittelee monessa asiassa ehdottoman minimitason. Se ei niinkään edistä hyvinvointia kuin ehkäisee kaikkein räikeintä pahoinvointia. Käytännön kannalta tarkasteltuna eläinsuojelulainsäädäntö taas on lähes liikuttavan utopistista luettavaa. Jos eläimiä kohdeltaisiin- tai monessa tapauksessa, edes kyettäisiin kohtelemaan- eläinsuojelulain edellyttämällä tavalla, tämä maa olisi aika paljon inhimillisempi paikka kuin mitä se nyt on.

Monessa laissa, kuten esimerkiksi terveydensuojelulaissa, määritellään ne viranomaiset joiden vastuulla lain toimeenpaneminen on. Kuulostaa hyvältä: meillä on sekä hyvännäköinen laki että osoite johon voi mennä peräämään oikeuksiaan jos jossakin mättää. Mutta –ja tämä on aivan ratkaiseva mutta- missään ei taata että valvovalla viranomaisella on käytössään lähimainkaan riittävät resurssit siihen että se pystyisi suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään. Silloin kun tilanne on tämä, on pakko priorisoida ja karsia toimintoja vaikka laki sanoisi mitä. Ja kun priorisoidaan…kyllä, riskit kasvavat ja asioita ja ihmiskohtaloita alkaa putoilla verkon silmien läpi. Monta kertaa viranomaisen pelastukseksi koituu vain se etteivät laiminlyöntien ja väärinkäytösten kohteeksi joutuneet ihmiset osaa ja jaksa lähteä selvittämään asioita.

Toiseksi, koska kasuistiikan tie on eurooppalaisessa oikeushistoriassa jo testattu ja huonoksi todettu, laeista tehdään tarkoituksella hiukan joustavia sisällyttämällä niihin enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraa. Etenkin rajallisten resurssien ja selkeiden poliittisten intressien värittäessä laintulkintaa, mikään ei takaa sitä että tulkinta menisi sinne päinkään kuin mitä lainsäätäjä on todennäköisesti (esimerkiksi lain esitöiden valossa) ajatellut. Esimerkiksi sanat ”viranomaisen on valvottava…” jättää täydellisen avoimeksi sen, mitä viranomaisen on käytännössä tehtävä. Aika usein se tulkitaan siten että viranomainen muistaa että tällainenkin asia on olemassa ja että se pitää muistaa aina joskus mainita sopivassa yhteydessä, esimerkiksi vuosikatsauksessa. Kansalaisilla taas on ikävä tapa tulkita samainen lause siten että se tarkoittaa jotakin sen tapaista kuin että viranomainen tekee säännöllisiä, perusteellisia tarkastuksia valvontakohteeseen.

Oikeiston retoriikassa julkinen hallintomme on kafkamaisen valtava, pöhöttynyt koneisto jossa hyväpalkkaiset viranhaltijat puuhastelevat kaiken joutavan parissa. No, jos jossain tällaista on, ainakaan minä en ole siihen vielä törmännyt. Minun Suomessani ylityöllistetyt ja alipalkatut ihmiset yrittävät revetä noin viiteentoista osaan, EU:sta vyöryy uutta lainsäädäntöä jonka perässä pitäisi yrittää pysytellä eikä uusia virkoja saada valtion tuottavuusohjelman tai kuntien talouden tasapainottamistavoitteiden puristuksessa vaikka tarve olisi millainen. Julkinen sektori ei sisällä vain paperinpyörittäjiä vaan myös laborantteja, terveystarkastajia, tullivirkamiehiä, tarkastajia- ihmisiä joiden tehtävänä on huolehtia turvallisuudestamme. Edes lähestyvät vaalit eivät yleensä paranna tilannetta: silloin herätään keskustelemaan tunteita herättävien, näkyvien työntekijäryhmien kuten opettajien ja sairaanhoitajien työoloista. Mutta äänestäisiköhän –tai edes huomaisikohan- kukaan minua jos seuraavan kerran kuntavaaleissa ehdolle asettuessani vaatisinkin Lohjalle uutta terveystarkastajan virkaa?

Se että jostakin asiasta on säädetty laki tarkoittaa siis usein sitä että ylin valtiovalta tunnistaa kansalaisten intressin johonkin ja haluaa ilmaista suhtautuvansa siihen myötämielisesti. Käytännön tasolle myötämielisyys kuitenkin tihkuu monien portaiden kautta ja mitä lähemmäksi arkipäivää tullaan, sitä enemmän Realiteetit jylläävät. Minun mielikuvani sanasta ”realiteetit” muistuttaa päivä päivältä enemmän Harry Potter-kirjojen Ankeuttajia. Viime vuosina olenkin huomannut unelmoivani aina vain vähemmän siitä että saisimme parempia lakeja ja murehtivani vastaavasti enemmän siitä miten kuilua jo olemassaolevan teorian ja käytännön välillä saisi kurottua pienemmäksi.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments