Moraalipohdintaa tyhjästä

Sitä ei näe, sitä huomaa, sitä ei arvosta ennen kuin se on mennyttä. Ilma. Kotipuutarhan raikas, kypsyviltä omenoilta tuoksuva ilma on ylellisyyttä josta saisi pullotettuna vientituotteen. Vaikka Kiinaan. Siellä valmistetaan läntisen maailman tavarat, mutta puhdasta raikasta ilmaa ei niin vain löydykään. Savusumu ulottuu Beijingistä pitkälle maaseudulle asti. Taivaanrannassa siintäviä vuoria ei aina näy, tuskinpa tähtitaivastakaan. Näin kesäaikaan lämpötilatkin huitelevat melkein neljässäkymmenessä asteessa. Etelä-Suomessa taas on toki talvella kylmä mutta ei sentään mahdottoman kylmä. Kesällä on miellyttävän lämmintä, joskus jopa kuuma, mutta läkähdyttävää ei koskaan. Ilmastointi on ylellisyys, ei välttämättömyys. Viikkokaupalla läkähdyttävää kuumuutta meillä ei koeta. Kaikkia etelän kasveja ei voi suomalaisessa puutarhassa kasvattaa, mutta toisaalta meillä on vähemmän myös tuholaisia. Indianalainen ystäväni oli ihmeissään kun kerroin ettei meillä koskaan ruiskuteta omenapuita tuhohyönteisten varalta. No, kyllähän suuri osa sadosta voi mennä jos oikein huono tuuri käy. Muttei kaikki. Keskilännessä hedelmäpuiden kasvatusta ilman ruiskutuksia ei voi ajatellakaan. Ilma ja ilmasto ovat perusasioita tyhjää täynnä.

Lohjan ja Helsingin välinen ykköstie halkoo metsäistä, peltojen täplittämää maisemaa lähes pääkaupungin rajalle asti. Vain yhdessä kohdassa matkustaja havahtuu pahaan hajuun. Maisema näyttää aivan samalta kuin muuallakin, vain tienvarsikyltti paljastaa että nyt ollaan Ämmässuon kaatopaikan lähellä. Aika lähellä on Hista jonne puuhataan kuulemma kovasti uutta asuinaluetta. Meillä täällä Lohjalla on vain Kirkniemi jossa muutamat asukkaat valittavat läheiseltä paperitehtaalta silloin tällöin kantautuvia hajuja. Useimmat eivät valita. Paperitehdas tuo Lohjalle työpaikkoja ja rahaa. Monet meistä taitavat olla pohjimmiltaan samanlaisia kuin kiinalaiset: puhdas ilma ja puhdas ympäristö ovat hienoja asioita, niin kauan kuin niitä ei aseteta vastakkain rahan kanssa. Sontaa voi hengittää mutta puhdas ilma ei maistu kummoiselta leivän päällä.


Sama pätee etiikkaan yleensäkin, niin suurissa kuin pienissäkin kysymyksissä. Etiikka on usein luksusta josta ollaan kiinnostuneita aina kun siihen on varaa eikä se häiritse liikaa sitä mitä todella halutaan tehdä. Maatalousministerimme lausahdus ”Jos haluamme eettisesti tuotettua ruokaa, siitä pitää olla valmis maksamaan.” summaa problematiikan täydellisesti. Näin ajatteleva ei huomaa, että voimassa oleva etiikka koskee aina nimenomaan sitä mitä parhaillaan tehdään- haluttiin tätä sitten myöntää tai ei. Etiikka on aina olemassa, eri asia on, onko se ollenkaan samalla planeetalla ihannenormien kanssa. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kysymyksiä voi siis lähestyä kahdella strategialla. Ensimmäinen vaihtoehto on hyväksyä se että maailma on pohjimmiltaan mätä ja muut arvot väistämättä alisteisia esimerkiksi markkinavoimien arvoille. Tällöin eetikon tehtävä on pyrkiä siistimään sitä mikä olemassaolevien rakenteiden puitteissa siistiä voidaan. Katsotaan, mitkä parannukset olisivat sellaisia jotka voisi saada ajettua läpi ilman että toiminnan perusarvoja tarvitsee ryhtyä tarkastelemaan kriittisesti. Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta voisi mainita yrityksen joka huomaa että matkakorvauksissa voi säästää kun työntekijöille maksetaan matkakorvaukset poikkeuksetta julkisen liikenteen taksojen mukaan ja mainostetaan sitten että yritys noudattaa Green Office-periaatteita. Tällöin yrityksen toiminnan lopputulos voi olla ympäristön kannalta pieni parannus alkutilanteeseen nähden. Mutta itse arvot eivät ole välttämättä muuttuneet piiruakaan ympäristöystävällisempään suuntaan. Siis, jos toiminnan perimmäisenä motiivina toimiikin säästäminen, seuraava päätös voi olla ympäristön kannalta mitä vain. Ympäristöarvoja edistetään vain jos ne puoltavat toista kahdesta muuten tasapäisestä vaihtoehdosta. Sosiologi voi nyt piirtää arvohierarkian ja sijoittaa ympäristöarvot sen peräpäähän- ovathan ne sentään olemassa. Jollain lailla. Käytännöllisenä filosofina kuitenkin rakastan konkretiaa ja rautalankaa ja epäilen suuresti sellaisen arvon olemassaoloa joka ilmaantuu esiin vain silloin kun se sopii muiden, tärkeämpien arvojen edistämiseen esimerkiksi viherpesun muodossa.


Se toinen vaihtoehto (jonka esillä pitäminen on lähinnä filosofien tehtävä siksi että se on terävyydestään huolimatta tavattoman epämukava) on muistuttaa, että pohjimmiltaan, niitä arvoja tulisi muuttaa kestäviksi. Esimerkiksi ympäristöarvoja noudatetaan todella vasta sitten kun ympäristöystävällisyys on niin vahva arvo että se on arvojen kamppailussa siinä mielessä tasavertainen muiden arvojen kanssa että toisinaan ympäristöarvojen kunnioitus voi ohittaa esimerkiksi taloudellisen edullisuuden ja mukavuuden. Tällöin vastuullinen yritys omaksuisi vihreämmät toimintatavat siinäkin tapauksessa että se johtaisi voittojen pienenemiseen (esimerkiksi työajan hukan tai rahanmenon muodossa). Vastuullisuus ei ole vain toimintaa ja sen tuloksia, vaan se edellyttää oikeaa suuntautumista: sitä että hyvää halutaan tehdä sen itsensä vuoksi. Jos emme missään vaiheessa näe esimerkiksi puhdasta ilmaa itseisarvona vaan ylellisyytenä, saatamme parhaimmillamme hiukan hidastaa saastumista. Mutta puhtaan ympäristön säilyttäminen edellyttää sitä että jossakin vaiheessa olemme valmiit arvostamaan sitä niin että voimme sanoa ei jopa rahalle.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments