Jatkopohdintoja Fermin paradoksiin: evoluutio oikoteinä

Noin vuosi sitten pohdiskelin Avaruusluotaimen sivuilla Fermin paradoksia, eli sitä minkä takia avaruusoliot eivät ole jo keskuudessamme vaikka kaiken järjen ja vakuuttavien laskelmien mukaan näin pitäisi olla. Pohdiskelujeni lähtökohtana oli Stephen Webbin esittämä paradoksin ratkaisu, Erastotheneen seula.Webbin johtopäätös oli että paradoksin ratkaisu on se ettei muita ole olemassa, ainakaan millään joten kuten järjellisellä etäisyydellä. Tämä ei Webbin mukaan johdu mistään yhdestä tietystä syystä vaan siitä että tie aurinkokunnan muodostumisesta tähtienväliseen sivilisaatioon on tavattoman pitkä, niin pitkä ettei kukaan meitä lukuunottamatta ole toistaiseksi onnistunut selviytymään kaikista eteen tulevista esteistä. Erastotheneen seula on pudotuspeli jossa jokaisella kierroksella väkeä karsiutuu, kunnes jäljelle jäämme vain me (ja tämäkin on hyväntahtoinen tulkinta niin kauan kuin Maan avaruuslaivaston kantokyky riittää vain matalalle Maata kiertävälle radalle. Esimerkiksi Kuuhun matkustamiseen joten kuten soveltuvia aluksia ei planeetallamme tällä hetkellä ole).

Minun yritykseni pelastaa avaruusolentojen olemassaolon mahdollisuus perustui evoluution mukaanottamiselle. Erastotheneen seula on elegantti, yksinkertaisen tehokas ja jotenkin masentava, joten looginen pelastus avaruusolentojen olemassaolon mahdollisuudelle löytyi asetelman rekonstruoimisessa Webbin esittämää monimutkaisemmaksi.
Tulkintani Fermin paradoksista rakentaa tilanteesta pikemminkin shakkiottelun kuin pudotuspelin siinä mielessä ettei sivilisaatiokandidaatteja karsivana giljotiinina toimiva seula ole ainoa vaikuttava voima, vaan sen vastapuolella on evoluutio joka testaa niin fysikaalisella, kemiallisella, biologisella kuin kulttuurisella tasollakin erilaisia ratkaisuja. Toisaalta, koska on epätodennäköistä ajatella että Erastotheneen seula olisi täysin tasainen, suureksi kysymykseksi muodostuu, mitkä kehitysvaiheet ovat erityisen hankalia. Jos kova karsinta käydään jo heti alussa –esimerkiksi jos suurin osa aurinkokunnista muodostuu paikoiksi joilla elämää ei voi syntyä, on evoluutiolla vähemmän pelivaraa. Jos karsinta tapahtuu myöhemmin, olioiden lisäksi itse evoluutiokin on ehtinyt monimutkaistua.

Esimerkiksi, ihmiskunnan evoluutio ei nykyään ole enää pelkästään biologista vaan myös kulttuurista. Tästä taas seuraa esimerkiksi se että teknologian avulla voimme ylittää biologisia rajoitteitamme. Jos ajatellaan että lajin pitäisi kehittyä johonkin erittäin haastavaan puuhaan kuten avaruudessa matkustamiseen kykeneväksi pelkästään biologisen potentiaalinsa turvin, kehitystehtävästä suoriutuminen kunnialla olisi suunnattoman paljon epätodennäköisempää kuin siinä tapauksessa että laji kehittää teknologiseen näppäryyteen kykenevän älyn jonka avulla se aikanaan voi oppia rakentamaan avaruusaluksia. Tarkemmin katsottuna, arkinen tulkintamme Fermin paradoksista perustuu oletukseen että teknologian kehittäminen on välttämätön askel yhtälössä, ei vain jotakin joka helpottaa tähtiin pyrkimistä. Looginen välttämättömyys tämä ei kuitenkaan ole, vaan on mahdollista –ainoastaan äärimmäisen epätodennäköistä- että laji voisi saavuttaa jotakin näin monimutkaista ilman että se samalla olisi korkean teknologian sivilisaatio. Se että olio voisi pyrkiä tähtiin vain kehittämällä siihen sopivan ruumiinrakenteen tekisi puuhasta suunnattoman haastavaa verrattuna siihen että laji voi kehittää teknologiaa joka auttaa sitä ylittämään biologisten mahdollisuuksiensa rajat- esimerkiksi kestämään avaruuden vihamielisiä olosuhteita.

Kun evoluutio mekanismina saa tilaisuuden monimutkaistua, se tarkoittaa käytännössä sitä että lajille syntyy oikoteitä tähtiin. Keskeinen kysymys onkin se, kuinka vaikeaa evoluutiolla on päästä peliin kiinni. Todennäköistä on että se on ainakin kohtalaisessa alakynnessä. Mutta kuten jo vuosi sitten huomautin, seulan ei tarvitse löystyä kovin paljon jotta kosmisen yksinäisyyden ongelma helpottuisi. Kuinka monta sivilisaatiota sitä ihmisen tarvitsee löytää jotta maailmasta tulisi eksponentiaalisesti monimutkaisempi paikka?


Fermin paradoksi on hyvä tapa saada aivonsa solmuun, mutta toisaalta sen parissa askartelu auttaa ymmärtämään jotakin paitsi siitä miten ainutlaatuisia olemme, myös itse evoluutiosta. Kuten biologisesta, myös kulttuurievoluutiosta puhuttaessa meillä on vain yksi esimerkki evoluutiosta: oma planeettamme. Vähitellen luonnonvalinnan ajatus on alkanut todella upota siinä määrin että ymmärrämme ajatusketjun johtavan siihen ettei evoluutio ole teleologista eli tiettyyn päämäärään pyrkivää. Esimerkiksi älyn kehittyminen siis on sattuma siinä mielessä ettei Maan kehitys ole alusta pitäen tähdännyt siihen että eräänä päivänä täällä tepastelee kosmologisia kysymyksiä ihmettelevä elämänmuoto. Samanaikaisesti, evoluutiossa ei ole mitään sattumanvaraista siltä kannalta että tietystä pisteestä alkaen, ihmismäisten piirteiden astettainen kehittyminen on ollut paras vastaus elinympäristön asettamiin haasteisiin. Jotta ymmärtäisimme Fermin paradoksin kaltaista kysymystä, meidän on siis ymmärrettävä monimutkaisia evoluutioprosesseja.

Hyvien oikoteiden lisäksi evoluution monimutkaistuminen nimittäin luo myös uusia mahdollisuuksia evolutiivisille umpikujille. Kyky lähteä avaruuteen on ihmislajin säilymisen kannalta keskeinen päämäärä siksi ettei Maapallo pysy ikuisesti elinkelpoisena. Jos asioiden annetaan kehittyä luonnollista tietään, ennemmin tai myöhemmin olosuhteet elinympäristössämme muuttuvat niin vihamielisiksi ettei ihminen pysty niihin sopeutumaan vaan kuolee sukupuuttoon. Tällaisia uhkia on kehitelty kasapäin niin scifikirjailijoiden kuin vakavamielisten tieteenharjoittajienkin toimesta. Viimeistään Auringon kirkkauden lisääntyessä sen ikääntyessä Maasta tulee liian kuuma paikka ihmiselle. Pitkällä aikavälillä lajimme säilyminen edellyttää sitä että pääsemme täältä pois. Mutta välitön paine tehdä avaruuden valloittamisesta lajimme ykkösprioriteetti vaatii todennäköisesti ensinnäkin sitä että meitä uhkaa jokin kohtalaisen välitön vaara ja toisekseen sitä että olemme tietoisia kyseisestä vaarasta. Niin kauan kuin sivilisaatiolta puuttuu tuli pyrstön alta, se voi keskittyä kaikessa rauhassa vaikka porraspyramidien rakentamiseen. Tällaisessa tilanteessa planeetalla voi olla vaikka miten hienostuneita kulttuureita, mutta on aika pienestä kiinni, päätyvätkö ne kulkemaan polkua jonka päässä on avaruusteknologiaa kehittävä sivilisaatio. Havaitsemisen kannalta, sivilisaation päätyminen jollekin muulle kuin korkeaan teknologiaan vievälle polulle on umpikuja. Toisaalta kulttuurievoluution olemassaolo on erittäin tärkeä etappi sivilisaation polulla tähtiin- onhan se edellytys teknologian kehitykselle- toisaalta aivan keskeinen kysymys on se, miten paljon esimerkiksi tieteellinen ja teknologinen edistys vaikuttavat kulttuurin menestykseen sinänsä. Voi olla että eri maailmoissa myös menestyksen reseptit ovat erilaisia. Kuinka montaa polkua pitkin voi sivilisaatio taivaltaa avaruusajan porteille?
Kuinka todennäköisesti menestysstrategia noudattelee suunnilleen samaa kaavaa kuin meillä? Paljonko evoluutiolla on tilaa kehitellä oikoteitään?

Fermin paradoksin selittäminen voi tapahtua kahdella tavalla joista toinen on erittäin yksinkertainen: SETI-tutkimus voi tehdä läpimurron ja löytää todisteet muiden sivilisaation olemassaolosta. Vaihtoehtoisesti paradoksin selvittelyssä riittää pohdittavaa vielä pitkäksi aikaa. Sekään ei ole huono vaihtoehto- oppimalla ymmärtämään Fermin paradoksia voimme rakentaa parempia vastauksia paitsi kysymykseen "Missä kaikki ovat?" myös kysymykseen "Miksi me olemme täällä ja miten olemme tänne päätyneet?"

posted under , , |

2 kommenttia:

ninni kirjoitti...

ne ovat jo täällä kuten Jacques Vallee sanoo. eivät vain halua sen kummempaa selvitysta kuin mita mm uskonnot..antavat.

Saara kirjoitti...

Tuo onkin suuren yleisön keskuudessa yleisin ratkaisuehdotus. :)

Tieteelliseksi ratkaisuksi sitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi hyväksytty juuri tuon mainitsemasi todisteiden puutteen vuoksi. On toki tutkijoita joiden mielestä tätä ratkaisuvaihtoehtoa ei voida poissulkea niin kauan kun emme ole tutkineet ympäristöämme paljon huolellisemmin kuin mitä toistaiseksi on tehty. Tämä on hyvä pointti- ei kun keräämään dataa ja rakentamaan vakuuttavia argumentteja. Se että alienit mahdollisesti haluavat piilotella ei tarkoita sitä että meidän pitäisikin pysytellä poissa heidän jäljiltään ;)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments