Elokuun tähdet

”Tule jo sieltä!” sanoi Iltatähti ja vilkutti minulle ikkunasta. ”Me olemme täällä taas.”
Kello kävi yhtätoista ja tajusin että se oli oikeassa: ulkona oli jo aika pimeää. Kesän valkeat yöt olivat ohi ja maailmankaikkeus kuoriutui taas esiin sinisen verhon takaa.
”Mitä vielä odotat? Meillä on täällä ilotulituskin!” Iltatähti hoputti, kun juoksentelin pitkin taloa etsimässä varusteitani jotka olivat kesän aikana ehtineet levitä eteisestä pitkin alakertaa. Tähtikartta löytyi kirjahyllystä, kännykkä laukusta ja lämpimät vaatteet oli tungettu piiloon pois tilaa viemästä.

Ilotulitus minua odottikin, kun vihdoin selviydyin pihalle asti. Silmäni eivät vielä olleet ehtineet sopeutua pimeään kun illan ensimmäinen meteori jo kiisi taivaankantta. Pohjoisen tähtitaivasta ei voi ihastella aivan vuoden ympäri, mutta kun yöt keskikesän jälkeen alkavat taas pimentyä, tähdet palaavat tyylillä. Elokuussa on useiden tähdenlentoparvien maksimi. Tänä yönä lähellä maksimia ovat perseidit, joiden tähdenlentoja pidetään tammikuisten kvadrantidien ohella vuoden komeimpina. Tähdenlentojen taustalla taivaanlaelle piirtyivät tutut tähtikuviot jotka muutama viikko sitten oli erottanut vain aavistuksina. Joutsen levittää taas loistavat siipensä Linnunradan kaarelle. Kesäkolmio loistaa vielä kirkkaana, mutta lännempänä kuin viimeksi sen nähdessäni. Vielä on lämmintä, mutta syksy on jo ovella.

On pimeää, mutta tutussa puutarhassa se ei haittaa. Ilmassa tuntuu selvästi kypsyvien omenoiden raikas tuoksu. Hengitän syvään. Olen yksin, mutta elävässä maailmankaikkeudessa yksinäisyyskin on suhteellista. Asettauduttuani mukavasti aurinkotuoliin ei tarvitse odottaa montaa minuuttia kun pihalepakko lentääkin jo aivan pääni ylitse nopein, äänettömin siivin. Hiljaisessa puutarhassa omenanraakileiden putoamisen ja pikkueläinten rapistelut kuulee selvästi. Katseeni kantaa kauemmas kuin koskaan päivisin. Näen pienten hiekanjyvien osuvan yläilmakehään. Sieltä eteenpäin matkaa täytyy mitata sellaisin harppauksin että käyttöön täytyy ottaa uudet mitat: astronomiset yksiköt, valovuodet, parsekit.


Matalalla kaakossa loistaa keltainen Kuu, häveliäästi pilviharson takaa niin että en erota sen meriä. Se on kaukana. Loputtomat kilometrit tyhjyyttä avautuvat väliimme. Silti, ihminen on käynyt siellä ja jättänyt muistoksi reilusti romua. Kuun jälkeen pitkä tyhjyys, sitten Mars, asteroidit, kaasuplaneetat, Kuiperin vyö, Oortin pilvi ja vasta sitten, tähtienvälinen avaruus josta matka maailmankaikkeuteen vasta alkaa. Samalla avaruus on yhtä lähellä kuin oma sydämeni, se hengittää samaan tahtiin kanssani, näkee samoja unia. Avaruuskin kun on näkökulmakysymys. Se ei vain ole tuolla kaukana, vaan kauniine pikku planeettoinemme me olemme jo osa sitä. Aurinkomme loistaa toisten maailmojen yötaivailla. Lähimmiltä tähdiltä nähtynä, Aurinko näkyy himmeänä tähtenä hiukan venähtäneessä Härän tähdistössä. Ainutlaatuisuutemme kalpenee punahehkuisen Aldebaranin ja Seulasten varjossa. Ellei katso oikein tarkkaan, niin kuin ihmiskunta on aivan hiljattain alkanut katsella ja kuulostella muita tähtiä planeettojen löytämisen toivossa. Kaikkea on jo löydettykin, uusia tarinoita, uusia kysymyksiä. Uusia ihmeitä.

Ja elokuiset yöt ovat niin lempeitä. Ne ovat kuin toisesta maailmasta verrattuina talvisiin öihin jolloin yötaivas loistaa kiristyvässä pakkasessa kirkkaana ja kovana, niin kylmänä että havaitsijan täytyy pukeutua naparetkeilijän varusteisiin. Nyt taivaalle voi antaa aikaa kunnes väsymys voittaa.


Iltatähti purjehtii taivaankannen poikki Maan pyöriessä, mutta uusia tulee tilalle. Uusia, vanhoja, ikuisia, katoavaisia. Elokuun yö on kaunis mutta sittenkin lyhyt vielä. Menen takaisin sisään ja käyn nukkumaan. Neljältä aamuyöstä herään hetkeksi ukkosen jyrinään. Sää on muuttunut, tähtiä ei enää näy, muisto vain. Keitän hetken sanoiksi ja säilön sen bittiavaruuteen jossa se säilyy hyvänä määräämättömän ajan.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments