Kahminnasta, ahminnasta ja ahdistuksesta


Jyrki Kiiskisen tämänpäiväinen kolumni "Kannibaaleista" verkkohesarissa oli taas sitä lukemistoa jota lukiessa syntyi voimakas déja vu- tunne. Kiiskinen on ahdistunut länsimaisen ihmisen luontoa tuhoavasta elämäntavasta. Lopulta hän päätyi kyseenalaistamaan perususkonkappaleemme: olemmeko me todella järjen ohjaamia olentoja, viisaita luomakunnan valtiaita, vaiko vain kannibaaleja hienoissa vaatteissa? Déja vu-tunteen syytä ei tarvinnut kauan miettiä. Monet toimivat kuten Kiiskinen: kysyvät, ahdistuvat –ja elävät kuten ennenkin. Jos loppu tulee huomenna, parasta nauttia elämästä niin kauan kuin voi! Ajattelevan keskiluokkaisen kuntosalilla treenatussa ja Thaimaassa rusketetussa ruumiin temppelissä asuu ahmimishäiriöisen sielu. Ihminen tietää ettei valtakulttuurissa ole päätä eikä häntää, tieto ahdistaa- ja sitä lohdutetaan yksinkertaisimmalla mahdollisella tarpeentyydytyksen tavalla: ostetaan jotakin kivaa.

Kulttuurin muutos kestävämpään ja inhimillisempään suuntaan ei kuulosta erityisen kamalalta. Kaikkihan me haluamme reilumman, lempeämmän ja puhtaamman maailman. Mistä tämä kaikki ahdistus sitten tulee? Kun katselee miten tiedostavat ihmiset juoksevat oravanpyörässä rinta rinnan niiden kanssa jotka eivät päätään turhalla ajattelemisella vaivaa, tuntuu pinnalliselta kuitata ilmiö pelkkänä muutosvastarintana. Eihän meidän kulttuurissamme edes pelätä uutta, päinvastoin. Neuvottomuuskaan ei kuulosta hyvältä: olemmehan hyvin koulutettuja, vaativissa töissä olevia fiksuja ihmisiä. Miksi ajatukset eivät muutu teoiksi? Miksi liian usein käy niin että tiedostavan ja ajattelemattoman ihmisen erottaa toisistaan vain heidän kokemansa ahdistuksen määrä?

Ympäristövalistus on alkanut muistuttaa paljon laihdutusvalistusta: kun tiedät että syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän laihtuu ja sitten vain menet ja teet, homma toimii. Jos näin ei käy, vika on joko ymmärryksessä tai kyse on laiskuudessa ja paranee sillä että ihmistä valistetaan, paheksutaan ja pelotellaan vähän lisää. Kun tiedät että maailmassa on vikaa ja muutat elintapojasi kestävämpään suuntaan, asiat siirtyvät oikeaan suuntaan juuri sen verran. Jos näin ei tapahdu, sinua on selvästi valistettu liian vähän.

Mutta me tiedämme, lihomme ja saastutamme. Ja ahdistumme. Onko mikään ihme että monet haluavat jo varjella tietämättömyyttään ja toivovat että kansanvalistajat sulkisivat suunsa edes hetkeksi? Ajattelumalli on tuttu jo Sokrateelta: Sokrates ajatteli että jos ihminen todella tietää, mikä on oikein, hän menee ja tekee niin, onhan hän pohjimmiltaan hyvää haluava järkiolento. Aristoteles toi keskusteluun mukaan akrasian eli tahdonheikkouden: vaikka järki sanoisi mitä, joskus tahdonvoima vain ei riitä. Sigmund Freud puolestaan esitti että ihmistä ohjaavat myös hänen halunsa joista monet ovat tiedostamattomia. Ihminen ei olekaan pelkkä järkiolento vaan moniulotteinen kokonaisuus joka tahtoo, tuntee, unelmoi ja luovii sosiaalisessa maailmassa. Valistus ei ratkaise kaikkea eikä ahdistuminen ole tiedostavaa sielua puhdistava kiirastuli. On keksittävä jotakin muuta. Mutta mitä?


Mielenkiinnolla odotan, mitä ahdistunut nuorten aikuisten luokka vielä keksiikään. Kansoittaako se psykiatrien vastaanotot? Entäpä jos psykiatrit ovatkin lukeneet Fromminsa ja toteavat että sairaassa yhteiskunnassa ahdistuminen on oikeastaan terve reaktio? Silloin ahdistuksen syitä ehkä tarkasteltaisiin laajemmin. Entäpä jos ahdistuneet löytävätkin jostain toivoa? Entä jos he alkavatkin ihmiskunnan pahuuden ja järjettömyyden sijasta miettiä, onko kulutusyhteiskunnan onni täydellistä vai voisiko postkonsumeristisessa yhteiskunnassa olla oma, parempi onnensa?

posted under , , |

2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Laihdutuskuuri ja tupakoinnin lopettaminen ovat malliesimerkkejä epäonnistumaan tuomituista pyrkimyksistä. Tahdonvoima ei kanna ihmistä kovin pitkälle. Jos alkajaisiksi tiedostaisimme sen voisimme hankkiutua jollekin valmennuskurssille, emmekä yksin edes yrittäisi.

Tänä aamuna juuri kuuntelin asiantuntijoita tuosta aiheesta (TV:ssä). Omalta alaltakin (= kielikoulutus) tiedän että itseopiskelu ei onnistu vaikka tekisi päätöksen aloittaa ja tahdonvoimalla jatkaa.

Turha siis ihmetellä että ajatukset eivät tuosta vaan siirry teoiksi - sehän taitaa olla fakta - vaan keksiä ja kehitellä konsteja joilla vaikuttaa aivoihimme siten että siirtyvät :)

Ohjelma jota katselin ja kuuntelin, oli tupakasta vieroituskurssi, mutta sen nimi ja lähtökohta oli "Hengitä vapaasti". Aivoista se lähtee, vanha kunnon aivopesu, hehehe. Ensin pelko pois...

Saara kirjoitti...

Viekkaudella ja vääryydellä on edettävä, kuten kollegalla on tapana sanoa. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments