Rikkaruohoista ja kauneudesta

Platonin mukaan rikkaruoho on kasvi ilman metafyysistä ajatusta. Puutarhakirjailija Pentti Alangon mielipide on lähes täysin päinvastainen: hänen mukaansa rikkaruohot ovat kasveja jotka viihtyvät puutarhassa liiankin hyvin. Tyypillinen suomalainen kotipuutarhuri on sitten ihminen joka huolehtii loputtomasti siitä miten hänen puupioninsa ja kärhönsä saisi pysymään joten kuten elävien kirjoissa ja joka toisaalta pyrkii tarkasti ja keinoja kaihtamatta hävittämään jokaisen kullankeltaisen voikukan mykerön nurmikostaan. Alangon ajatusta voisi jatkaa toteamalla että kauneus ei ole pelkkä esteettinen arvostelma vaan myös paljon muuta: kun sanomme että jokin on kaunista, julistamme sen myös haluttavaksi. Eikä sellainen hyvä jota on tarjolla rajattomasti, ole koskaan erityisen haluttavaa. Voiko se olla kaunistakaan? Vai voiko kaunis olla olemassa vain arkipäiväisen, ruman ja mauttoman taustaa vasten? Jos eläisimme paratiisissa, voisimmeko tietää että elämme siellä?

Omistin tämän alkuillan yrttimaan kunnostamiselle. Reilussa kahdessa tunnissa epämääräinen heinikko muuttui istutukseksi jonka tunnistaa jo kauempaa somaksi ryytimaaksi. Jostakin paikalle ilmestyneet pienet violettikukkaiset orvokit ja rohtosormustinkukat saivat kuitenkin armon kitkijän silmissä. Tyydyin keräämään niiden taimet lähekkäin sopiviin väleihin. Ovatko spontaanisti sinne tänne putkahtelevat kasvit rikkaruohoja? Onko voikukkien kauneus ylipäätään jotenkin banaalimpaa kuin euron petunioiden kauneus? Entä sitten daaliat ja kannat? Ne ovat ainakin kalliita ja eksoottisen oloisia suurine värikkäine kukkineen. Mutta kun sanon että ne ovat kauniita, puhunko varmasti puhtaasta esteettisestä elämyksestä vaiko arvosopasta jossa esteettisyys on vain yksi osatekijä?

Ja mitä ihmeen väliä tällä kaikella on? Tähän kysymykseen sentään osaan vastata. Ainakin minulle tällaisista mietiskelyistä on se hyöty että niiden seurauksena ymmärrän parhaassa tapauksessa itseäni vähän paremmin: miksi ajattelen niin kuin ajattelen? Mitkä asiat tekevät maailmastani minun maailmani? Olenko toivottomasti kulttuurini vanki vai voinko edes ajatuksissani tavoittaa jotakin kauneuden ikuisesta arvosta? Ehkäpä, samalla kun opin ymmärtämään paremmin kauneutta, opin myös paremmin luomaan sitä omaani ja läheisteni elämään. Siinä on jalo päämäärä parhaasta päästä.

posted under , |

2 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Niin. Tuli mieleeni eräskin salaatti mitä minulle tarjottiin Ranskassa asuessani. Se oli koottu voikukan lehdistä ja siihen päälle oli ripoteltu rapsakkaa pekonia. En kuollaksenikaan muistanut mitä kaikkea siinä oli mutta se oli ns. lämmin salaatti ja se oli todella herkullista. Ranskassa myydään voikukan lehtiä nipuissa muiden salaattien seurassa.
Kitkerää mutta ravinteikasta.
... ja siltikin olisin luultavasti ensimmäisenä kuokkimassa nurtsia jos huomaisin siellä voikukkia... siis jos omistaisin puutarhan.

Saara kirjoitti...

Minä keräilen keväällä pihalta nuoria voikukan lehtiä salaatinjatkeeksi. Siihen aikaan ne eivät ole vielä kitkeriä vaan oikein hyviä.

Jos hankit puutarhan, kannattaa (omiin voimavaroihin nähden) reilun kokoinen. Kun tietää etteivät työt tekemällä lopu, ei niistä jaksa kamalasti stressata. Meillä tehdään se mikä ehditään, jaksetaan ja mikä on ihan välttämätöntä. Silloin puutarhassa pyöriminen vasta on rentouttavaa.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments