Ihmissuhdedraamojen filosofiaa 2: Ikuiseen rauhaan

Niin maratonpostaus kuin eilinen olikin, siitä jäi sittenkin paljon uupumaan. Nämä ovat todella monimutkaisia asioita... Ma-Riikka nosti kommentissaan esiin tärkeän teeman jonka olin jättänyt käsittelemättä: eikö kontrollia voi olla myös vaatimus sellaisesta vapaudesta jota toinen ei ole valmis antamaan? Tai, niin kuin etenkin feministit ovat tuoneet esille: eikö parisuhteissa aina esiinny vallankäyttöä jossain muodossa? Tämän ajattelutavan mukaan rakkaus on vain pintakiiltoa joka kuluu aikanaan pois ja jäljelle jäävät ihmisyydelle jotenkin perustavammat tunteet kuten itsekkyys ja vallanhalu. Kauhistelemme vanharoomalaisia joille kihlaus, sponsalicia, oli lähes puhdasveristä kaupantekoa. Mutta todellisuudessa olemme vain oppineet lisäämään naimakauppainstituutioon kermakuorrutuksen ja individualismin joka tekee asiasta kahden kaupan. Sisimmässämme olemme yhä varmoja siitä että toisen ihmisen voi jollain hyvin perustavanlaatuisella tavalla omistaa, ja siihen myös pyrimme.

Kuten Ma-Riikka sanoikin, asiaan tulee tällöin kaksi puolta: ensinnäkin, toisen aikuisen täysivaltaisen ihmisen omistamisen ajatus on aika karmaiseva, kun tarkemmin ajattelee. Jos tänä päivänä puhutaan yleisellä tasolla halusta kontrolloida ihmisten ajatuksia, tekoja ja tunteita totalitarismin tapaan, sitä osataan jo kauhistella- paitsi jos kontrollin kohde löytyy omasta perheestä. Perhe on totalitarismin viimeinen linnake.
Toisaalta kontrollin idea on juurtunut ihmiseen syvälle ja siksi kontrollia voi myös olla vaatimus täydellisestä vapaudesta. Feministit ja Foucault ovat tehneet ihmiskunnalle palveluksen osoittaessaan että tehokas vallankäyttö voi olla hyvinkin hienostunutta ja vähäeleistä. Minusta vallankäyttöasetelman pystyttämiseen tarvitaan oikeastaan vain yksi asia: sen verran itsekkyyttä että on valmis asettamaan omat halunsa toisen edelle. Juuri sen verran että uskoo oikeuden ja kohtuuden olevan omalla puolella niin varmasti että puolison on syytä taipua.

Todella hankalaksi tilanteen tekee usein se, että tällaiseen asenteeseen toteuttamiselle on olemassa järkevät syyt. Jopa parisuhteessa olevan ihmisen on usein viime kädessä huolehdittava itsestään koska puoliso ei tule niin tekemään. Jos et pidä kiinni oikeuksistasi, toinen ei niitä kunnioita. Jos et ole mustasukkainen, hän ajattelee ettet välitä. Taisteluvalmiuden laskeminen johtaa siihen että ennen pitkää makaat maassa ja sinua potkitaan. Hahmottelemani perheonni taas perustuu siihen että molemmat luopuvat tasapuolisesti oikeuksistaan kuin Rousseaun yhteiskuntasopimuksessa. Valtaa ei voi käyttää jos on perusteellisen vakuuttunut siitä että sitä ei ole. Molemmilla on vain velvollisuutensa ja luottamus siihen että puoliso kyllä huolehtii minun hyvästäni. Ikuinen rauha alkaa siitä kun ei enää ole etuja joita pitäisi itse valvoa ja siitä että tuntee olevansa turvassa vaikka ei omista mitään.

Rauha siis edellyttää suurta luottamusta ja turvallisuudentunnetta. Että olo pohjaan asti kuin kirkas järvi. Miten siihen päästään? Pitkältä ja vaikealta näyttää tie joka alkaa tuntemattomien kohtaamisesta. Pitäisi puhua, pitäisi uskaltaa. Pitäisi, mutta pystyykö? Ainakin pitäisi yrittää. Jos ihminen ei saavuta todellista rauhaa edes omassa kodissaan ja läheisimmissä ihmissuhteissaan, mitä toivoa kansojen välisellä maailmanrauhalla on?

posted under , , |

2 kommenttia:

Ma-Riikka kirjoitti...

Niin, ehkä olen jollakin perustavalla tavalla silläkin kannalla että vapaudesta ei oikeastaan voi koskaan luopua. Autenttisen olemisen yksi ominaisuus on oman vapauden tunnustaminen ja saman vapauden tunnustaminen Toisessa. Omistaa ei voi edes itseään, saati sitten toista. Toisen kontrolli on aina jonkinlainen näköharha.

Saara kirjoitti...

Näin se varmasti pohjimmiltaan onkin. Mutta tämäkin taitaa olla asia jota monen on vaikea hyväksyä...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments