Piinaviikon mietteitä onnesta

Meillä ei juhlita pääsiäistä, mutta tänä vuonna näyttää silti että piinaviikkoa kyllä vietetään. Viemäritukos oli ja saatiin kuntoon maanantaina. Tiistaina työpaikalla oli draamaa jolta ei säästynyt edes etätyöläinen. Tänään meille tuotiin uusi sähköliesi ja kuinkas ollakaan, sitä asennettaessa lieden takana kulkenut vesiputki sai kolhun ja alkoi vuotaa. Puhumattakaan siitä että uuninluukku ei suostunut aukeamaan ennen kuin hain sahan ja vasaran ja muotoilin keittiön listoitusta uuteen uskoon. Huomisen piinaa taas on arvattavasti ruokakauppaan vaeltaminen yhdessä muun Suomen kanssa. Ja pitkänäperjantaina anoppilassa on klapitalkoot, ja klapitalkoissa tunnetusti on mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen kärsimykseen.
Siitä se viikonloppu varmasti urkenee. Tuskin maltan odottaa.

Onni, sattuma, kaaos, miksi sitä nimitämme, on elämässä aina mukana. Jopa tietoteoriassa joka on tutkimusta eräänlaisesta varmuudesta, tunnetaan episteemisen onnen käsite. Huono episteeminen onni rymistelee keskelle kauneinta tietämisen määritelmää ja jättää jälkeensä vanan hävitystä, kauhua ja hämmentyneitä filosofeja. Parhaatkin pyrkimyksemme varmaan tietoon voi torpedoida episteeminen epäonni, ja on periaatteessa mahdollista –kuten Edmund Gettier osoitti kuuluisassa artikkelissaan- että sattuma voi tehdä jopa sellaiset temput että päädymme uskomaan toden uskomuksen mutta sellaisten onnenkantamoisten perusteella ettei sitä voi tietämiseksi sanoa. Hyve-epistemologiassa voi yrittää päästä pälkähästä vaikka Linda Zagzebskin tapaan sanomalla että episteeminen epäonni voi aiheuttaa sen ettei tekomme toteuta tiedollista hyvettä: se ettei hyvistä aikomuksista jotka toteutetaan taidolla synnykään hyvää lopputulosta vaan uskomaton sotku, tarkoittaa sitä ettei hyve toteutunut täydellisesti ja että teosta siten puuttuu jotakin. Huono tuuri sotkee suunnitelmat, ja kaiken huipuksi sillä on sekin onneton seuraus että hyvän ihmisen hyvästä teosta jää auttamattomasti uupumaan se menestys joka sille kaiken oikeuden mukaan kuuluisi.
Sen kanssa on sitten elettävä ja teoriansa väännettävä.

Tietoteoriassa sattuma on aina pahasta- todellisen tiedon ei kertakaikkiaan sovi perustua onnenkantamoisiin. Mutta reaalimaailmassa asiat ovat paremmin ja kohdalleen voi onnettomien sattumien summien vastapainoksi toivoa saavuttavansa myös erityisen hyvää onnea. Sellaista joka on makeaa kuin vastapoimitut luumut ja kirkasta kuin kesäaurinko. Sitäkin aina joskus näkee ja kokee, ja sellaisista hetkistä saa energiaa vielä kauan senkin jälkeen kun vastoinkäymiset ovat unohtuneet tai muuttuneet osaksi eeppistä menneisyyttä. Toisaalta, jopa piinaviikon keskelle on ripoteltu onnenhituja, esimerkiksi yrttimaasta pilkottavia virkeitä pikku oreganonalkuja, sille joka ne jaksaa huomata.

Kolmas ja vaativin onnen laji on kotikutoinen onni, se kun onnistuu kampittamaan itse Tuurin ja rakentamaan kohdalle sattuneesta onnettomuudesta jotakin hyvää ja kaunista, vastoin kaikkea todennäköisyyttä. Kun siinä onnistuu, jumalat hymyilevät ja maailmaa rautaisessa otteessa pitävä termodynamiikan toisen lain luihu serkku- se jonka mukaan kaikki asiat kehittyvät kohti aina vain suurempaa epäjärjestystä ja sekasortoa- ottaa erätappion. Menneet onnettomuudet eivät katoa, vaan maatuvat ja muuttuvat mullaksi josta nousee kevät. Jostain syystä on niinkin että se hyvä minkä luomisessa joutuu näkemään suurimman tuskan ja vaivan on lopulta kaikkein parasta.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments