Maalaispäiväkirja 3.4.2009

Ikkunasta näkyy...jo ainakin yhtä paljon maata kuin lunta. Ensimmäiset kevätkukatkin kukkivat jo, ja joka päivä pihalle ilmestyy jotakin uutta vihreää. Hyvällä tuurilla ensi viikonloppuna voi jo päästä maistelemaan nokkoslettuja ja ensimmäisiä ruohosipulin versoja.

Tänään mietin... onko uusin kriisimme, viemäritukos, meidän vaiko kaupungin puolella. Tukkeutuneen kohdan omistaja kun maksaa loka-auton laskun.

Mietin, miten täällä maalla aina sattuu ja tapahtuu, ja kuitenkin elämä täällä on parasta.

Päivän asu on... tällä hetkellä vaaleanvioletti mekko, musta essu ja musta huivi. Päivän toinen asu- ensimmäinen likaantui puutarhatöitä tehdessä.

Tänään olen... ommellut, siivonnut puutarhaa, lukenut tieteellisen artikkelin joka käsitteli aristotelista bisnesetiikkaa, ajatellut, tehnyt leivinuunissa pizzaa, suunnitellut ensi viikon ruokaostokset ja tehnyt ne. Pyykännyt (ennen kuin aloimme tutkailemaan viemäreitä) ja selvitellyt viemäriongelmia. Ennen maanantaita pyykkiä ei sitten pestäkään.

Aion... mennä kohta nukkumaan.

Päivän ruoka oli... tonnikalapizzaa

Olen iloinen siitä että... alkaa olla oikeasti kevät, on valoa ja nurmikosta pilkistää pieniä kukkia. Siitä että olen ollut tällä viikolla aika aikaansaapa, ja ehkä vähän parantanut maailmaa. Toivottavasti.
Siitä että huolimatta huonosti käyttäytyvästä talvesta varsinaiset talvivauriot puutarhassamme ovat vähäiset: syyssyrikkä on mennyttä, mutta magnolia ja ainakin enemmistö ruusuista ovat selvinneet hyvin. Pihajänis on maistellut jonkin verran nuoria päärynäpuita, mutta on enimmäkseen keskittynyt kriikunanvesoihin ja muuhun "sallittuun" ruokaan. Eiköhän siitäkin saa vielä kasvatettua hyötyeläimen...

Aion mennä... peli-iltaan huomenna.

Luen... seuraavaan tieteelliseen artikkeliin liittyvää kirjallisuutta. Pitäisi myös alkaa kertaamaan perhoskirjallisuutta muistinvirkistykseksi. Tähtiharrastuksen painuessa valon lisääntyessä taka-alalle tilalle lepattavat perhoset.

Olen tekemässä... puutarha/keittiöesiliinaa. Sitten tehtävänä on enää yksi mekko/essusetti ja vaatekaappini on taas täydellinen. Sitten otan työn alle tilkkutäkin.

Toivon... että viemäritukos on kaupungin puolella. Ja ettei tukkani osoittaudu siihen syylliseksi. Se olisi noloa (tosin ei niin noloa että saisi minut harkitsemaan tukanleikkuuta).

Kuulen... hiljaisuutta.

Parasta juuri nyt... kevät, ja sen mukanaan tuoma elintilan moninkertaistuminen. Sapattivuoden Ihmisen merkki.

Viikonloppuna aion... jatkaa puutarhan ja varastorakennuksemme siivoamista, käydä peli-illassa, katsoa jonkun elokuvan ja lukea ainakin yhden tieteellisen artikkelin.



posted under |

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Hihitellen kuvittelen täällä kutrejasi valtaisan viemärikriisin aiheuttajana ;-) Kevätkukista olen vähän kateellinen. Täällä on vielä paksu kerros märkää lunta.

Saara kirjoitti...

Tukos oli kuin olikin kaupungin puolella. Syyllistä ei saatu selville, joten kutrini ovat viattomat.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments