Lahjoitetaan: tuleva eksä

Olen viime aikoina lukenut muutamastakin lehdestä synkkiä asiantuntijamielipiteitä: vanhetessaan parisuhde on tuhoon tuomittu. Jos ei ihan eroon, niin vähintään radikaaliin lässähdykseen. Jos ihmiset haluavat pysytellä yhdessä niinkuin on tullut hormonihuuruissa luvattua, heidän on sopeuduttava siihen että ennen pitkää toisen naama alkaa tympiä, hellyys katoaa ja jos seksiä ylipäätään on, sekin on tylsää rutiinia. Jännitystä elämään saa vain ”omasta elämästä” joka tietenkin tapahtuu mahdollisimman kaukana siipasta, tai pettämisestä, joka on henkisesti keskenkasvuisten lurjusten puuhaa. Jalot ihmiset pysyttelevät uskollisesti yhdessä ja nielevät sen katkeran tosiasian että todellisuus on lohduton, yksinäinen paikka. Ne jotka eroavat ovat näkökulmasta riippuen heikkoja, järkeviä, epäonnistujia tai optimisteja.

Inhorealismi uppoaa rakkaudessa siipeensä saaneisiin, kyynisiin, toivoa vailla oleviin. Ehkäpä useimmat ihmiset päätyvät kulkemaan ainakin osan matkastaan näiden joukossa. Maailmassa jossa rakastavaisille on tarjolla vain tällaisia tulevaisuuksia, suurinta julmuutta olisi aloittaa suhde sellaisen ihmisen kanssa josta välittää ja jolle haluaa hyvää. Kuka haluaa lahjoittaa rakastetulleen tulevan eksän? Kuka haluaa antaa lahjaksi vääjäämättömän lässähdyksen ja pettymyksen toisensa perään? Puhumattakaan traumoista, kaunoista, sydänsuruista, kyynisyydestä, pitkin hampain tehtävistä kompromisseista ja loputtomista luopumisista? Ja jos avioeroon asti päädytään, saadaan kaupan päälle vielä katkerat ero- ja elatusapuriidat. Jos pysytellään yhdessä joudutaan vain maksamaan itsensä kipeäksi liian suuresta talosta jossa molemmille saadaan omat makuuhuoneet. Kuorsauksen ja erilaisten unirytmien takia vain. Virginia Woolfin takia. Nykyaikana on tosiaan jonkinmoinen ihme että valistuneet länsimaiset ihmiset ylipäätään vielä pariutuvat. Ehkä se selittyy niillä hormonihuuruilla ja sillä että siinä vaiheessa kun ne alkavat laantua on odotettavissa isot hääbileet tai jälkikasvua? Mutta onko tuleva eksä hyvä juttu edes kauniisti paketoituna?


Vaikka suurelle osalle parisuhteita käykin lopulta tavalla tai toisella huonosti, minusta olisi silti mukava lukea useammin niistä toisenlaisista tarinoista, onnellisista lopuista. Sillä niitäkin on, ja vieläpä tavallisten kuolevaisten elämissä. Joskus jopa niiden elämissä jotka luulevat kadottaneensa onnen. Edes asiantuntijoiden ei pitäisi astua ihmisten ja sellaisen toivon väliin.

posted under |

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Pelottavaa mainitsemissasi synkeissä asiantuntijamielipiteissä ja tarinoissa on mielestäni myös se, että ne muuttuvat helposti itsensä toteuttaviksi ennusteiksi eli tuottavat todellisuutta, kun ihmiset kuvittelevat, että näin on ja kuuluu ollakin...

Liisa kirjoitti...

Ei kaikkea tarvitse nielaista. Tietysti on kurjaa, jos nuoret ihmiset (jo jaa, ehkä jotkut vanhemmatkin) alkavat kuvitella, että elämä on noin ikävää. Aina löytyy toisia asiantuntijoita (ja varsinkin arjen tuntijoita), jotka ovat nähneet miten suhde vanhetessaan voi uudistua kerta toisensa jälkeen ja puoliso tulla entistäkin rakkaammaksi. Mutta se on totta, että hyvä parisuhde on harvoin pikavoitto. Että sellaisen saisi, joutuu kyllä harjoittamaan vanhanaikaisia hyveitä, kärsivällisyyttä, pitkäimielisyyttä, anteeksiantoa ja välillä jopa valmiutta itsetutkisteluun.

alias Edmund kirjoitti...

Hormonihuurut voivat kyllä jatkua vielä tuon klassisen kahden vuoden jälkeenkin. Ne on vain vähän eri hormoneja ja liittyvät toisenlaiseen rakkauteen. Kuka ylipäätään on keksinyt että rakkaus olisi jotan teinien kokemaa hormoni-ihastusta. Siinä on varmaankin kyse jostain muusta. Näin se taas käy. Tieteellinen maailmankuva tekee koko elämästä lohduttoman, eikä ihminen tiedä mitä tekisi omalla lohduttomuudellaan. Ehkä jokin tabu voisi auttaa..

"Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi"

Saara kirjoitti...

alias Edmund: Niin, olemme taas klassisen mind-body ongelman äärellä. Itse kuulun niihin joiden mukaan tunnetilat ym. voivat ilmetä fyysisinä reaktiona, mutta ovat pohjimmiltaan jotakin muuta. Lähinnä senkaltaisilla perusteilla että tunnetilojen redusoiminen fyysisiksi reaktioiksi on mielestäni liian paljon päättelemistä saatavilla olevasta datasta.

En ole kyllä huomannut että tieteellinen maailmankuva sinänsä tekisi elämästä lohduttoman- vaan ne metafyysiset oletukset joita monet siitä johtavat. Metafyysisissä oletuksissa taas on se hyvä puoli etteivät ne ole pakkoja, vaan rationaalisuutensa säilyttäen on mahdollista päätyä ajattelemaan toisinkin.

Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi...paitsi jos olet sadomasokisti...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments