Hyvä saa aina palkkansa..?

Jos ihminen tekee yhden hyvän teon, se on upeaa. Jos hän harjoittaa hyväntekeväisyyttä säännöllisesti, se on kiitettävää, etenkin jos hän on rikas ja kuuluisa. Jos ihminen sen sijaan vain elää hiljaisesti hyveellistä elämää, ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhteiskunnan tasolla suhtautuminen kansalaisten yrityksiin elää hyvin on toisinaan vähintäänkin outoa: omaishoitajien roposista kiistellään samaan aikaan kun valtionyhtiöiden optiomiljooniin ei millään voida puuttua. Jos menet kadulla tappeluun väliin, voit saada joko turpaan, syytteen, tavallisesti kuitenkin molemmat. Jos lentokoneessa tarvitaan lääkärin apua, sairaskohtauksen saanutta matkustajaa auttamaan mennyt lääkäri voi ehkä unelmoida pikkupullosta lentoyhtiön kuohuviiniä- tai hoitovirhesyytteestä jos tarina ei päätykään täydelliseen paranemiseen huonon balladin säestyksellä kuin lääkärisarjoissa.

Jostain syystä myös ne jotka palvelevat työllään yhteistä hyvää, saavat käteensä pieniä siivuja valtion tai kunnan kapoisesta leivästä. Julkisen sektorin alempaa palkkatasoa perusteltiin aikoinaan sillä että julkisen puolen työpaikat olivat varmempia kuin yksityisellä. Nykyään pätkätyökulttuurin ongelmapesäkkeitä kuitenkin ovat nimen omaan valtio ja kunnat: pieneneviä budjetteja tehdään vain vuodeksi ja vakituisten virkojen perustaminen on aina vain vaikeampaa, joten pätkätöistä on tullut maan tapa. Ne jotka haluavat työllään palvella paitsi maataan myös mahdollisesti koko ihmiskuntaa esimerkiksi tieteentekijöinä tai taiteilijoina, ansaitsevat osakseen vielä vähemmän.
Yliopiston perusrahoitus on niin pieni että ulkopuolinen rahoitus on jo nyt merkittävä tulonlähde, ja esimerkiksi omalla laitoksellani henkilökuntaan kuuluminen lasketaan sen perusteella, onko henkilöllä laitoksella työpöytä. Kaikille paitsi muutamalle virassa olevalle ja pienimpien apurahojen saajille, työpöytä ja sen myötä tuleva yliopistotutkijan titteli on käytännössä maksullinen- joko projektirahoituksesta tai suoraan omasta pussista. Onko tämä loogista? Tietenkin on, ja siksi olenkin kiitollinen siitä että yhteiskunta on kustantanut minullekin reilusti filosofian opintoja. Muuten en välttämättä tajuaisi systeemin kauneutta.

Järjestelmän sisäinen logiikka muuttuu ymmärrettäväksi jos ajatellaan että hyveellinen toiminta sisältää osan omasta palkinnostaan. Onnellisuus ei ole pelkästään se päämäärä johon hyvettä harjoittamalla pyritään, vaan kiinteä osa onnellista elämää on hyveellisten tekojen tekeminen.Toisia palveleva ihminen on kuninkaita rikkaampi ja enkeleitä autuaampi, ja ne meistä joilla on ilo ja kunnia palvella yhteistä hyvää työaikana, olemme siis etulyöntiasemassa kaikkiin muihin nähden. Siksi yhteiskunnassa tulee omaan napaansa tuijottavien urarakettien onnettomuutta kompensoida edes rahalla, ja reilusti. Muuten heidän elämäänsä ei tulisi edes kalpeaa heijastusta pikkuvirkamiesten, kolmivuorotyötä tekevien sairaanhoitajien ja yliopiston pätkätyöläisten kokemasta onnesta.

Aristotelinen ihannevaltio, niin lainsäädännön kuin hallintonsakin puolesta, luo olosuhteet hyveiden toteuttamiseen ja palkitsee yhteisen hyvän rakentajat. Perikleen Ateenassa oli laki jonka perusteella esimerkiksi poliitikon tai virkamiehen saattoi tuomita virkakauden päätyttyä maanpakoon vaikkei tämä olisikaan syyllistynyt mihinkään erityiseen rikokseen vaan ainoastaan toiminut työssään itsekkäästi ja ajanut henkilökohtaisia etujaan yhteisen hyvän kustannuksella. Nyky-Suomessa taas tuntuu että epäitsekkyys on ylellisyysveron alainen hyvä, ja valtio vain luottaa siihen että aina jostakin löytyy kansalaisia joiden omaneduntaju on puutteellisesti kehittynyt kaikesta kapitalistisesta valistuksesta huolimatta. Tämäkö nyt on sitä ihmiskunnan edistystä?

posted under , |

1 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Nämä ovat tosi monimutkaisia asioita. Ehkä siksi, että tasot joilla liikutaan, eivät todellakaan kohtaa. Ei puhuta samaa kieltä. Jollain syvällä inhimillisyyden tasolla hyvän tekeminen todellakin sisältää oman palkintonsa. Niin ylevältä kuin se kuulostaakin, todellakin voi olla autuaampaa antaa kuin ottaa.

Sitä ei nykyinen voitontavoitteluun perustuva yhteiskuntajärjestelmä yksinkertaisesti ymmärrä. Ja olisiko parempikin ettei "systeemi" huomaisi kaikkea hyvää mitä täällä tehdään - esimerkkinä järjetön esitys talkootyön verolliseksi saattamisesta.

Vaikka miten olisi, uskon vakaasti että tarve tehdä hyvää on ihmiseen niin syvälle sisään rakennettu, ettei hyväntekeminen tule loppumaan niin kauan kuin meitä on täällä maan päällä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments