Summa contra gentiles vm. 2009

Dosentti Matti Kamppisen mukaan (HS sunnuntaidebatti 29.3.) jokainen lapsi on syntyessään ateisti. Tätä ennen olen oppinut muun muassa että jokainen lapsi on syntyessään muslimi- sen vuoksi islamiin kääntymistä nimitetään islamiin palaamiseksi. Muslimien mukaan islam kun on ihmiskunnan alkuperäinen uskonto. Kristityt eivät väitä että jokainen lapsi olisi syntyessään kristitty, mutta ainakin luterilaiset pitävät huolta siitä että lapsesta tulee virallisissa papereissa kristitty hyvin pian syntymän jälkeen. Itse taas olen elänyt jo jonkun vuoden siinä uskossa että jokainen lapsi on syntyessään pakana. Ei välttämättä polyteisti, koska kukin pakana voi uskoa tai olla uskomatta juuri siihen määrään henkimaailman olentoja kuin hyväksi näkee. Eräs uskontoni viehättävistä piirteistä on, että ihmisen käsitykset henkimaailman olemassaolosta tai olemattomuudesta eivät ole keskeisiä, vaan niin ateistit kuin polyteistitkin voivat sulassa sovussa juhlia vuodenkierron kohokohtia ja olla yhtä mieltä eettisistä kysymyksistä.

Jostain syystä uusateismi on käsittämättömän kiinnostunut ontologiasta. Miksi kysymys jumalten olemassaolosta on ateistille niin tärkeä? Miksi uusateismi määrittelee uskonnon maailman selitysjärjestelmänä joka pyrkii viime kädessä kilpailemaan tieteen kanssa ja korvaamaan tiedon luulolla ja huuhaalla? Kyllä, eräät uskonnot sopivat tähän määritelmään oikein hyvin ja sietävät siksi saada huutia, mutta jos sanaa uskonto käytetään kategorisessa merkityksessä, silloin kaikkien uskontojen tulisi sopia siihen. Ja näinhän asia ei suinkaan ole.

Uusateismi siis rakentaa uskonnosta olkiukon, jota vastaan se sitten hyökkää Ockhamin partaveitsi tanassa: jos tarjolla on kaksi vaihtoehtoista selitystä, on järkevää hyväksyä niistä yksinkertaisempi. Siis, jos tarjolla on kaksi vaihtoehtoista maailmanselitystä, on järkevää hyväksyä se joka sisältää vähemmän yliluonnollisia olioita. Partaveitsi kuitenkin iskee kiveen siinä vaiheessa jos kiistetään että uskonnon tarkoitus olisi selittää maailmaa. Miksi pitäisi? Tiede näyttää pärjäävän tehtävässä oikein hyvin, ja sitä paitsi koska uskon tieteen edistyvän myös ensi vuonna, ensi vuosikymmenellä ja –sadalla, uskon että se saattaa myös tulevaisuudessa löytää maailmasta ilmiöitä joita emme vielä tunne. Ei, en usko ”yliluonnolliseen” tai salattuun tietoon joka paljastetaan valituille kaapuveikoille täysikuun loisteessa. Mutta uskon että on olemassa asioita joita en vielä tiedä, ja tieteenhistorian valossa minusta näyttää että uskomukseni on varsin hyvin perusteltu. Toisaalta, se seikka että tiedän ainakin yhden uskonnon jolle kysymys jumalten olemassaolosta (puhumattakaan siitä onko kysymys ylipäätään yliluonnollisista vaiko luonnollisista olioista), ei ole erityisen keskeinen, antaa minulle eväitä ihmetellä niitä ateisteja jotka väittävät että juuri tämä kysymys on aivan olennainen ihmisen maailmankuvan rakentamisessa.

Uusateismi esittää edustavansa ”järkeä”, jolle on olemassa tasan yksi vaihtoehto: vaipuminen luulon ja huuhaan hetteikköön. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan, joko puolustat tietoa tai luuloa joka pohjautuu vanhoihin satuihin... Kuten jediritari Obi Wan Kenobi on todennut: ”Only Sith deal in absolutes.” Entä jos rajan voisi vetää toisin? Entä jos voisimme sekä tietää että tuntea, sekä kuvata että ymmärtää? Entä jos jaottelu uskomisen ja tietämisen välillä onkin epäolennainen ja tärkeää on moraali, onni, merkitys ja maailman ymmärtäminen, oman paikan löytäminen kaikkeudessa? Entä jos tieteellä ja uskonnolla on yksinkertaisesti eri tehtävät hyvän elämän tuottamisessa?

Toisinaan minusta tuntuu siltä että uusateismi on ennen kaikkea aikamme kuva. Sattuman ja yksinäisyyden tematiikka kertoo paljon postmodernin länsimaisen ihmisen olosuhteista. Esimerkiksi suomipakanuus taas muistuttaa että sattuman lisäksi myös esi-isiemme toimilla on ollut suuri merkitys siinä että maailma on muotoutunut sellaiseksi kuin se on ja me olemme syntyneet tänne. Ajatusta edelleen kehitellen päädytään toivoon: ehkäpä minunkin teoillani ja elämälläni on merkitys, vaikka en koskaan tulisi tarkalleen tietämäänkään sitä yksityiskohtaisesti. Länsimainen individualisti, silloinkin kun puhuu humaaneista arvoista, on yksin verrattuna vaikkapa muinaiseen roomalaiseen jolle ”ystävä” oli ihminen jonka saattoi odottaa tarvittaessa adoptoivan lapset ja laittavan koko omaisuutensa likoon toisen puolesta. Nykyään asiat ovat jokseenkin toisin päin: on ihan tavallista esitellä ystäville kiinnostavia tuotteita joihin ystävä voi sitten pistää rahansa. Ehkäpä meidän käsityksemme siitä mitä ovat ystävyys, rakkaus, jumalallinen ja totuus eivät olekaan absoluuttisia vaan eräitä tulkintoja ikuisista ideoista... Ehkäpä maailmankuvaa ei ole pakko valita fysikaalisen materialismin ja maailmanpuumyytin väliltä, vaan on mahdollista ymmärtää tieteellinen ja myyttinen maailmankuva laadullisesti yhteismitattomina kuvauksina siitä häilyvästä ihmeestä jota todellisuudeksi kutsutaan.

Todellinen, weberiläinen tieteen arvovapaus on illuusio, mutta arvokas sellainen. Jos tieteentekijä ”sitoutuu sekularismiin ja ateismiin”, hän hylkää arvovapauden ja asettaa tietoisesti tietyn metafyysisen (=empiirisesti todistamattomissa olevan) kannan toisten yli. Arvovapaata olisi vaikkapa todeta että nykytiede on hiljaa, mitä tulee kysymykseen jumalten olemassaolosta, eikä sillä ole keinoja tutkia sitä. Sitoutuminen sen uskomiseen ettei jumalia ole ja että fysikaalis-materialistinen todellisuuskäsitys on kaikenkattava, nyt ja ikuisesti, on avoimuuden menettämistä. Tiede muuttuu ideologian työkaluksi, ja silloin pitäisi kysyä mitä merkitystä silloin enää on sillä nimitetäänkö ideologiaa uskonnoksi vai sen puuttumiseksi.

posted under , |

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Toitpa taas kiinostavia ajatuksia hieman hankalaan keskusteluun.Joillakin tuntuu tosiaan olevan periaate, jonka mukaan "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan". Minustakin jyrkkä vastakkainasettelu on hedelmätön tapa suhtautua uskoon, tietoon ja erilaisiin maailmanselityksiin.

Ma-Riikka kirjoitti...

Tiede selittää maailmaa kohtalaisen hyvin, mutta omissa rajoissaan. Ehkä uskontojenkin eräällä tavalla voi tulkita esittävän hypoteeseja elämän, jos ei maailman selittämiseksi - jotain buddhalaisetkin väittävät, vaikka jännällä tavalla ovatkin aika hyvin onnistuneet yhdistämään tieteen ja uskon totuudenetsinnän melkein komplementaarisiksi projekteiksi. Uskon tieto lähtee minän kokemuksista. Tämä menetelmä tuntuu tuottavan osin kasautuvaa tietoa, osin hyvin erilaisia ajatuksia - yhtä kaikki tärkeää silläkin maailmanselityksen alueella voisi olla säilyttää avoin ja kyselevä mieli? Vaikka kaiken teoria onkin vielä kauempana kuin tieteen piirissä?

Liisa kirjoitti...

Minusta näyttää siltä, että monia ihmisiä pelottaa mahdollisuus, että jotain sellaista olisi olemassa, mihin tiede ei yllä. Mikään muu tunne kuin pelko ei perustele niin jyrkkiä reaktioita kuin ateistien taholta viime aikoina on tullut. En yhtään ihmettele jos pelottaa. Jos ei pysty kokemaan armoa kohdallaan, kristinuskokin on aika pelottava uskonto. No, paras tapa päästä pelottavista asioista eroon on päättää, ettei niitä ole olemassa. Näitähän asioita eritteli taitavasti jo pappa Freud.

Toisaalta kun johonkin uskoo riittävän vahvasti, se muuttuu ainakin omalla kohdalla tiedoksi. Toivoisin joskus olevani niinkuin C.G.Jung, jolta vanhana kysyttiin, uskooko hän Jumalan olevan olemassa. Jung sanoi ettei usko, vaan että tietää.

Minä toivoisin lähinnä suvaitsevuutta. Ihminen voi uskoa vain niin kuin hän uskoo. Ei voi uskoa sellaista mitä ei usko. Olen kokeillut, ei toiminut. Ihan turha siinä on hyökätä toisen vakaumuksen kimppuun.

Saara kirjoitti...

Minustakin näyttää siltä että uusateismissa on uutta lähinnä sen aggressiivisuus. Siinä se itseasiassa on hyvin lähellä niitä joita se kiivaimmin vastustaa.

Sinänsä ateismi on minusta oikein hyvä vakaumus: ei minustakaan ihmisen pidä uskoa asioita joita hänellä ei ole hyviä syitä uskoa. Esimerkiksi moraalisten kysymysten pohdintaan saa hyvät työkalut filosofisesta etiikasta.

Mutta uusateismissa tuntuu olevan kysymys myös paljosta muusta, kuten siitä vastakkainasettelusta. Oman uskonnon korottaminen ainoan mahdollisen totuuden asemaan ja toisin ajattelevien leimaaminen vääräuskoisiksi ei näytä hyvältä, ei vaikka loppupeleissä paljastuisi että sanoja oli oikeassa. Minusta näyttää, että maailma kaipaisi aatteilta ja uskonnoilta jotakin ihan muuta kuin absoluuttisia totuuksia.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments