Vanhoille ystäville

Tänään on paitsi ystävänpäivä, myös 32. syntymäpäiväni. Postilaatikkoon pudonneiden kosmetiikkamainosten mukaan minun pitäisi alkaa huolehtia siitä ettei ihoni vanhene ennenaikaisesti. Viime aikoina olen kuitenkin ollut enemmän huolestunut kolmekymppisiä painavasta kyynistymisestä ja itsekeskeisyydestä. Olen tullut ikään jossa maailmanparantajien rivit harvenevat vauhdilla.

Törmäsin jokin aika sitten vanhaan koulukaveriin. Ihmiseen, jonka muistan idealistina joka jaksoi välittää niin maailman ihmisoikeusrikkomuksista kuin tarhaminkeistäkin. Nyt maailmanparantaminen oli unohtunut ja vanhan ystävän elämä tuntui pyörivän vain oman navan ja oravanpyörän ympärillä. Eikä hän suinkaan ole ainoa jolle näin on käynyt. Nuoruuden naiiviudesta eroon pääseminen on oikein hyvä asia, mutta miksi tieto tuo usein mukanaan myös kyynisyyttä ja saa ihmisen käpertymään itseensä? Minun mielihyväni, minun urakehitykseni, minäminäminä... millekään joka ei suoranaisella, konkreettisella ja yksinkertaisella tavalla liity Minun Hyvinvointiini, ei enää ole aikaa eikä energiaa. Olen vähän sitä mieltä että uskonnosta tai sen puutteesta huolimatta jokaisella on jumalansa. Kolmekymppisen kansanosan keskuudessa Minun ja Meidän Perheen Hedonistinen Kirkko voisi saada huikean kannatuksen.

Onneksi ystäväpiiriini on vuosien varrella siunaantunut myös jokunen vanhempi ihminen. He ovat erilaisia ja ainutlaatuisia kukin tahollaan, mutta on heillä jotakin yhteistä: he ovat onnistuneet elämään pitkään menettämättä elämäniloaan ja uskoaan siihen että maailmanparantaminen kannattaa. Jotenkin he ovat selviytyneet kymmenistä vuosista elämää menettämättä uskoaan siihen että yksittäisellä ihmiselläkin on merkitystä. Pari näistä tuttavistani on päässyt elämässään aika pitkälle, muut elävät hiljaista elämää jossa ei liiemmin ole aineksia menestystarinaksi. Jokainen heistä on jollain tavalla esikuva minulle, vilaus siitä tulevaisuudesta joka toivottavasti odottaa minua. Jokaisen tunteminen ilahduttaa minua tässä elämänvaiheessa kun mieleen alkaa hiipiä synkimpinä hetkinä ajatuksia, että pitäisikö yleisen aloilleen asettumisen lisäksi alkaa hyväksyä että maailma on sellainen kuin se on eikä ihmisluonnossakaan yleisesti ottaen hurraamista ole. Hyväksyä ja sopeutua, sillä sopeutuminen on yhteiskunnassa palkittavaa ja jossain määrin vastuullistakin, nyt kun minun pitää itseni lisäksi miettiä myös toisten parasta.
Vanhempien ystävieni ansiosta tiedän ettei itsekeskeisyys ole vastaus, perheellisellekään. Ihmisenä kasvaminen on fraasi jonka voi ottaa myös kirjaimellisesti. Ei tarvitse alkaa sulkea maailman ongelmia ulkopuolelleen vaan voi yrittää tulla ihmiseksi jonka sydämeen mahtuvat sekä läheiset että kaukaisemmat ihmiset, koko planeetta. Ehkä se on vaikeaa mutta tiedän eläviä esimerkkejä siitä että se on mahdollista.

Hyvää ystävänpäivää, etenkin vanhoille ystäville!

posted under |

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Täällä krätyakka on jälleen kovasti samaa mieltä ja suree erityisesti sitä, että vanhempina meillä voisi olla enemmän resursseja saada aikaan isompia muutoksia, koska kokemusta, tietoa ja usein varallisuutta & asemavaltaakin on enemmän kuin nuorilla. Vain into ja usko tuntuu tosiaan monilta hiipuvan. Mitähän sille asialle voisi tehdä?

Perheellisillä on usein kova kiire ja paljon työtä, mutta pitäisköhän käynnistää jonkinlainen "vanhat joutilaat ukot ja akat asialle" -liike?

Millan kirjoitti...

Jestas, Pääasia unohtui: Paaaaljon onnea ja iloista synttäripäivää, Saara :-)

Liisa kirjoitti...

Oikein erityisen hyvää syntymäpäivää, toivoo tämäkin akka... Sain tänään viestin, jonka sisältämän taistelumoton haluan välittää sinullekin: ILO on tahdon asia! Minusta näyttää, että synkistä hetkistä huolimatta olet aika lahjakas sellaisessa asennoitumisessa.

Saara kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Akka- ja ukkoenergialle olisi varmasti käyttöä tänä energiapulan odotuksen aikana. ;)

Liisa, olen viime päivinä jonkin verran miettinyt juuri tuota ilo on tahdon asia- teemaa. Hyvä ja mielenkiintoinen ajatus. Ehkäpä kirjoitakin siitä jossain välissä...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments