Huonosti käyttäytyviä filosofeja ja moraalittomia juristeja

Minulla on filosofian alalla monia kiinnostuksenkohteita, mutta toisaalta viime vuosina on käynyt niin kuin valmistumisen jälkeen ihmisille tapaa käymään: siihen keskitytään mihin saadaan rahoitusta. Omalla kohdallani se tarkoitti sitä että filosofian alat joihin opiskeluaikana keskityin, kuten oikeusfilosofia, metafysiikka ja tietoteoria, ovat jääneet sivummalle ja tilalle on tullut ympäristöetiikka johon en alunperin ollut ajatellut suuntautuvani ollenkaan. Mutta aina välillä näistä taka-alalle jääneistä kiinnostuksenkohteistakin on iloa ja jopa hyötyä. Esimerkiksi ensi viikolla pääsen kuin pääsenkin puuhastelemaan lakimiesetiikan parissa. Kaivellessani kirjahyllystäni ja aivojeni sopukoista materiaalia, muistui mieleeni keskustelu jonka kävin muutama viikko sitten juristiystävän kanssa. Kahvittelun lomassa pohdiskelimme, miten hänen pitäisi suhtautua siihen että hän joutuu työssään tekemään moraalittomia päätöksiä koska se on yleisen linjan mukaista. Oikein hyvä kysymys, sellainen jonka parissa saa väännettyä aivonsa tiukkaan solmuun pitkäksi aikaa.

Helpoin pääsytie ongelmasta ulos olisi tietysti ollut todistaa että ystäväni oli erehtynyt eikä hän oikeasti ollutkaan hankalassa tilanteessa –että yleisen linjan noudattaminen päätöksenteossa olisikin palvellut jotakin korkeampaa hyvää tai johtanut suuressa mittakaavassa tarkasteltuna hyvään lopputulokseen. No such luck. Ystäväni intuitio oli oikeassa: yleinen päätöksentekotapa oli moraaliton, tarkastelipa sitä yksityisellä tai yleisemmällä tasolla.

Mutta olisiko päätöksenteosta kieltäytyminen ollut tehokasta? Ei, koska siinä tapauksessa ystäväni olisi vain siirtynyt tai siirretty toisiin tehtäviin. Tällä keinolla voi etäännyttää itsensä moraalisesta konfliktista mutta ei ratkaista sitä. Paitsi että etäännyttäminen on itsepetosta, se myös johtaa siihen että joku toinen joutuu tekemisiin moraalisen konfliktin kanssa. Ei hyvä. Jossain siis on, toivottavasti, oikea tapa suhtautua moraalisesti ongelmalliseen tilanteeseen ja tulla toimeen sen kanssa. Enää pitäisi löytää se. Yleensä ihmiselle on pienempi paha rikkoa lakia kuin olla moraaliton. Esimerkiksi totaalikieltäytyminen saattaa olla moraalista toimintaa vaikka se on lainvastaista. Sen sijaan lupauksen pettäminen ystävälle on moraalitonta toimintaa vaikka se ei olisikaan rikollista. Mutta ammattikuntana lakimiesprofessio on poikkeuksellisessa asemassa. Sen tehtävä on ylläpitää yhteiskunnassa keskeisen tärkeää oikeusjärjestystä, ja yksi osa tämän järjestyksen ylläpitämistä on sen esimerkillinen noudattaminen.


Tässä vaiheessa matkaan tulee niin paljon mutkia että se alkaa muistuttaa vuoren rinnettä pitkin mutkittelevaa serpentiinitietä. Ensinnäkin, aito moraalisuus tulee erottaa yleisestä moraalikäsityksestä. Tämän vuoksi esimerkiksi etiikkaa tutkivan filosofin pitäisi olla keskimääräistä moraalisempi koska hänellä voi olettaa olevan tietoa aiheesta, mutta toisaalta filosofi voi toimia tavalla joka on hänen parhaan käsityksensä valossa täysin rationaalinen mutta silti vastoin yleistä moraalikäsitystä. Esimerkiksi Bertrand Russellilla oli epäilemättä erinomaiset perusteet olla pasifisti, mutta käytännössä hän paitsi joutui vankilaan I maailmansodan aikana myös tuli hyvin epäsuosituksi koska hänen sodanvastaisuuttaan pidettiin epäisänmaallisena ja siten moraalittomana. Toisen maailmansodan aikana hänet erotettiin virastaan New Yorkin City Collegesta koska häntä pidettiin “moraalisesti sopimattomana” hoitamaan virkaan hänen seksuaalimoraalia koskevien käsitystensä vuoksi (en tiedä tarkalleen, mitä nämä käsitykset olivat, mutta päätellen Russellin elämäkerrasta ne olivat vähintäänkin mielenkiintoisia). Toiseksi, monet teot ovat sekä moraalittomia että rikollisia, kuten ihmisten tappaminen tai tuhopolttojen sytyttäminen. Vaikka hyvä lainsäädäntö ei sovi etiikan oppikirjaksi, yleisessä oikeustajunnassa on kuitenkin myös iso annos moraalista intuitiota. Filosofi Russell rikkoi muutamia lakeja, mutta hänkin noudatti niistä useimpia.

Vanha tuttumme ad hominem tu quoque-argumentti nojaa osaltaan siihen että asiantuntijalta voidaan perustellusti odottaa että hän noudattaa omia valistuneita oppejaan omalla alallaan. Voimme ihmetellä ympäristöaktivistia jonka elintavat ovat hyvin epäekologiset ja lääkäriä joka ei näytä yhtään välittävän omasta terveydestään. Moraalittomalta vaikuttavan filosofin tapaus on hankalampi, mutta sopii häntäkin mennä nykimään hihasta ja odottaa vähintään mielenkiintoista selitystä. Samoin lakimiesprofession edustajalla on erityinen velvollisuus olla lainkuuliainen –juristin pitäisi olla hyvin perillä lain kiemuroista ja ilmentää sitä käytöksellään- ja siten ylläpitää oikeusvaltiota. On tietenkin olemassa poikkeusolosuhteita joissa tämä velvollisuus muuntuu velvollisuudeksi palvella yleistä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta: esimerkiksi sortokauden aikana Suomessa nimenomaan juristit vastusti hallinnon venäläistämispyrkimyksiä laintulkinnallisin keinoin. Mutta tällöin juristiprofession pitäisi toimia kollektiivina. Yksittäisten ammattilaisten sooloilusta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä myös epätavallisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Silloin kun eletään enimmäkseen hyvin toimivassa oikeusvaltiossa, korostunut velvollisuus ylläpitää järjestelmää on voimassa ja näin ollen ei auta kuin päätellä että normaaliolosuhteissa moraaliseen konfliktiin joutuvan juristin velvollisuus yleiseen lainkuuliaisuuteen on tärkeämpi kuin hänen velvollisuutensa toimia yksittäisten moraaliperiaatteiden mukaisesti siinäkin tapauksessa että laki on ristiriidassa henkilökohtaisen moraalin kanssa. Kohtuusharkinnan pitäisi periaatteessa tulla hätiin moraalikonfliktitilanteissa, mutta käytännössä sen soveltaminen on niin rajallista ettei siitä ole deus ex machina-tyyppiseksi ihmepelastukseksi. On esimerkiksi mahdollista että kohtuusharkintaa tai muuta yleistä oikeusperiaatetta on jo sovellettu esimerkiksi tulkintakäytäntöä laadittaessa, mutta täysin riittämättömästi. On toiveajattelua kuvitella että yksittäinen juristi voisi hädän tullen pelastautua yleisten oikeusperiaatteiden varassa. Se on turvaverkko jossa on niin harvat silmät että pitää olla tosi iso juristi voidakseen pelastautua siihen.

Päästään jonkinlaiseen pragmaattiseen legalismiin: toisaalta eettinen herkkyys on hyväksi myös juristille ja hänelle on hyödyllistä tiedostaa että arkinen työ käsittelee toisinaan suuria kysymyksiä joiden juuret ulottuvat syvälle ja latvat korkealle. Kuten professori Panu Minkkinen on todennut, parhaat juristit ovat usein perehtyneitä oikeusteoriaan. Mutta käytännössä juristi joutuu ongelmiin jos alkaa pohtia eettisiä kysymyksiä yksittäistapausten tasolla. Mieltä vaivaavat ongelmat pitäisi nostaa yhteiskunnalliseen tai ammattikunnan sisäiseen keskusteluun, mutta yksittäistapauksissa konservatiivisuus tulkinnassa ja sopeutuminen konsensukseen on oikea vaihtoehto- silloinkin kun se on epäeettinen. Ristiriitaista? Kyllä, ja sellaisena ratkaisu kuvastaa varsin hyvin oikeuden ja moraalin välejä.

posted under , |

2 kommenttia:

Ma-Riikka kirjoitti...

Russellin avioliittoa ja seksuaalimoraalia käsittelevässä kirjassa Avioliitto ja moraali herra ajaa monin tavoin seksuaalisuuden vapautumista ja luonnollistumista, minkä hän uskoo johtavan mm. prostituution ja muiden tekopyhään seksuaalimoraaliin perustuvien instituutioiden tuhoon. Hän esittää mm. valtion voivan ottaa isän roolin lasten elättäjänä, näin yksinäisetkin naiset voisivat lisääntyä. Tieteen nimissä Russell suosittelee myös eugeniikkaa (tarkastuksessa epäonnistunut ihmisten enemmistö sterilisoitaisiin, vain parhaimmiston annettaisiin lisääntyä; ja lisääntyminen irrotttaisiin perheinstituutiosta) , vaikkakaan ei suosita neekereiden hävittämistä sukupuuttoon, koska heitä tarvitaan työhön tropiikissa. Oman aikansa ihminen siis hänkin, mutta kieltämättä näkemyksiltään kohtuullisen radikaali.

Saara kirjoitti...

Kiitos! Mielenkiintoista, vaikkakaan ei yllättävää. Pitääpä etsiä joskus käsiini tuokin teos. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments