Huonompi päivä (filosofisesta mielenrauhasta)

Kello on kymmenen aamulla. Minä istun työhuoneessani yliopistolla, ja minulle alkaa hiljalleen valjeta että tämä on niitä päiviä jolloin olisi ollut viisainta jättää sängystä nouseminen väliin ja herätyskellon soidessa vain mönkiä syvemmälle peittojen uumeniin. Tänään se ei tietenkään ollut missään vaiheessa vaihtoehto, koska minulla on opetusta ja sen ohessa tehtävälistalla kaikki Helsingissä toimitettavat asiat tämän viikon osalta. Tämä on siis taas näitä päiviä jolloin olen omassa elämässäni kuin väärään bussiin astunut matkustaja jolle tehty virhe alkaa selvitä kun se on hiukan liian myöhäistä. Bussi on jo kaartanut moottoritielle ja seuraavalle pysäkille keskellä peltomaisemaa on matkaa ainakin viisi kilometria. Voin vain istua, puristaa käsilaukkua tiukemmin ja yrittää ottaa rauhallisesti vaikka olisi kuinka kiire tärkeään tapaamiseen ja mieli tekisi manata hammassärkyisen noita-akan kiukulla. Järki sanoo, että kiukuttelusta ei ole tässä tilanteessa mitään hyötyä, ja parempi on yrittää ottaa rauhallisesti kuin lisätä ongelmiinsa vielä äkillinen hermoraunioituneisuus.

Sitten tekisi mieli tehdä jotain: sanoa, että hei, minä olen väärässä bussissa, eikö voitaisi pysähtyä tässä kun harhaan on menty vasta kaksi kilometria. Enkö voisi jäädä kyydistä tässä, ja lähteä tarpomaan pellonreunaa pitkin? Sekin olisi tietysti virhe, sillä tällaisina päivinä todennäköisyydet ovat jotenkin vinossa, auringonpaistekin on kalpea ja julma, ja lunta vain tulee tupaan kirkkaalta taivaalta. Mieli painuu maahan, luonto loveen ja haltija saa halosta päähän. Parasta on vain keskittyä unelmoimaan seuraavasta aamunkoitosta. Se koittaa kyllä. Vitutukseen ei voi kuolla. Arvelen, että tämä havainto on monen filosofin legendaarisen tyyneyden taustalla, logiikan ohella tietenkin.

Mitä pahaa olen tehnyt saadakseni niskoilleni taas tällaisen päivän? Aina ei tarvitse tehdä oikein mitään, tai ainakaan mitään sellaista minkä tietäisi tekohetkellä olevan erityisen merkityksellistä. Maailma on sillä tavalla mätä paikka ettei ihmisen aina tarvitse erityisesti kerjätä hankaluuksia saadakseen niitä, pyytämättä ja yllätyksenä kuin entinen pääministeri hämäriä fakseja. Tämä on Boëthius-päivä jolloin on hyvä etsiä filosofian lohdutusta (ja toisaalta yrittää unohtaa että tälle vankilafilosofillekin kävi lopulta hullusti), elämäntuskainen Buddha-päivä, ja hyvä on jos ei iltaan mennessä olla päästy Nietzscheen ja tuijottamaan sitä kuilua joka jossain vaiheessa alkaa tuijottaa takaisin.

Ehkä kaikki on paremmin jo illalla. Seitsemänkymmenen kilometrin päässä täältä on minullekin joku joka ilahtuu nähdessään uupuneen naamani, lämmin takka ja kannettavani jonka kanssa voin raahautua etuajassa peiton alle ja upota mielikuvitusmaailmaan. Ulkomaailma ei tänään ole ystäväni, mutta onneksi minulla on ulottuvillani muitakin maailmoja.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments