Sota Hiirulaisia vastaan, osa III: Voiton hinta

Tilanne sodassa: hiiriä 5, rottia 7
Omat tappiot: perunasato, yleistä tuhoa, traumoja, ?

Ihmisten sodanjohto on kokoontunut virkkalalaisen omakotitalon tuvan leveän pöydän ääreen. Tunnelma komentokeskuksessa on yhtaikaa vakava ja hilpeä: toisaalta on nähty verta ja sisälmyksiä ja kärsitty vihollisen sabotaasista, toisaalta ihmisten onni aluksi niin toivottomalta näyttäneessä taistelussa näyttää vihdoin kääntyneen. Niin monta kertaa on loukku loksahtanut ja jo seitsemän rottaa on siirtynyt polulle jonka päässä pusketaan päivänkakkaraa. Puheisiin on hiipinyt jotain uutta: toiveikkuutta. Ehkä tälläkin sodalla on vieläkin loppu. Lempeissä mielissämme väikkyy unelma joka nostattaa haaveellisen udun silmiimme vuoden pimeimpänäkin aikana: rauha. Rauha, joka laskeutuu valtakuntamme niityille ja omenatarhan hämyisiin siimeksiin siinä vaiheessa kun viimeinenkin näissä nurkissa majaileva rotta on tapettu, listitty, tuhottu ja hävitetty maan päältä. Silloin tässä pienessä valtakunnassa vallitsee rikkumaton harmonia kuin antiikin ajan astronomiassa.


itöskirjalleni rottasota on osoittautumassa todelliseksi onnenpotkuksi. Mielestäni oikein hyvälle etiikan teorialle ei riitä että se on looginen, mielenkiintoinen ja syvällinen. Lisäksi sen on sovelluttava ratkomaan myös käytännön eettisiä ongelmia, ja yksi ympäristöetiikan suuria kysymyksiä on, miten ratkaista tilanne jossa ihmisten ja eläinten tai ympäristön intressit ajautuvat sovittamattomaan konfliktiin, kuten rottasotaan. Onko hyvä ihminen cityvihreä, jonka mielestä eläimiä –etenkään fiksuja selkärankaisia- ei kerta kaikkiaan saa tappaa? Vai onko hän kylmäverinen perämetsän tyranni jolle asiassa ei ole mitään ongelmaa: ihminen pitää huolen omista asioistaan ja muilla lajeilla on oikeuksia vain jos se ihmiselle sopii? Kumpikaan ratkaisumalli ei vaikuta minusta hyvältä.

Cityvihreän ongelmana on käytännönläheisyyden jokseenkin täydellinen puute, jonka hän ratkaisee etäännyttämällä itsensä konfliktista. Jos minä en viljele soijapeltoa jonka tieltä on hakattu sademetsää, jos minä pyydän puolisoa tappamaan häijyn hämähäkin, niin silloin minua ei voida pitää moraalisessa vastuussa kuolemasta ja hävityksestä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä ettei likaisen työn teettäminen toisilla voi olla oikea ratkaisu yhteenkään moraaliseen ongelmaan. Etiikka lepää jo lähtökohtaisesti hyvin, hyvin pitkälti vastuullisuuden käsitteen varassa. Mikä on kiitettävää, mikä on moitittavaa, mistä olen moraalisessa vastuussa? Jos vähiten huono vaihtoehto joka mieleen tulee siinä vaiheessa kun rotat alkavat hyppiä silmille on kaivaa loukut esiin, siis vaihtoehto johon sisältyy se että tilanteesta ei ole siistiä ulospääsyä, on suoraselkäistä tehdä ikävät asiat itse ja kärsiä myös mahdolliset ikävät seuraukset omissa nahoissaan. Ikävien velvollisuuksien pakoilu ja syyllisyyden taakan vierittäminen toisten niskaan ei ratkaise ongelmaa vaan kaksinkertaistaa sen.

Perämetsän tyrannin kannassa on se hyvä puoli että vastuukysymys on kristallinkirkas: minä olen kaikkivaltias, siis voin tehdä mitä vain enkä vastaa tekemisistäni kenellekään. Ongelmana on tällä kertaa muun muassa se, ettei moraali rakennu muutenkaan sen varaan että ihminen on tekemisistään vastuussa jollekulle ulkopuoliselle, sen paremmin yhteiskunnalle kuin jumalillekaan. Kun etiikka on pohdintaa siitä mitä on onnellisuus ja miten sen voisi parhaiten saavuttaa, on moraalinen toiminta sekä rationaalista että toimijan oma etu. Perämetsän tyrannimme on siis suunnilleen niin kaukana kaikkivaltiaasta kuin olla voi. Hänellä on haluja kuten eläimilläkin, mutta koska hän kieltäytyy vastuusta, hän kieltäytyy myös ottamasta paikkaansa moraalisena toimijana ja sen ohella siitä ainutlaatuisesta moraalisesta statuksesta jota suunnilleen täysipäiset aikuiset ihmiset nauttivat. Moraalinen agenttius, jolla perustellaan sitä miksi täysipäisillä aikuisilla ihmisillä on oikeus päättää myös muita olentoja kuten lapsia, vammaisia ja eläimiä koskevista asioista, roikkuu sekin vastuullisuuden käsitteen varassa. Ihmisellä joka kieltäytyy vastuullisuudesta ei siis nähdäkseni ole myöskään moraalista oikeutusta käyttää valtaa muihin. Siksipä nimitänkin häntä tyranniksi.

Näyttää siltä että ainakin tilapäinen rauha Ihmisten sanelemilla ehdoilla on rottasodassakin mahdollinen. Mutta rauha jonka odotamme laskeutuvan sen jälkeen kun viimeinenkin rotta on saatu hengiltä, ei ole ilmainen rauha. Tappaminen on moraalisesti ongelmallista, ja kun ratkaisuja ongelmiin
aletaan etsiä moraalisesti ongelmallisten keinojen repertuaarista, se maksaa aina jotakin, jossain muodossa. Koska hinta on liian suuri? Milloin oikea vaihtoehto olisi perääntyä ja antautua, silläkin uhalla että itselle käy huonosti?
Onko rottasota oikeutettu? Myöntävä vastaus ei voi perustua vain siihen että rottien listiminen on helppo ratkaisu joka minimoi Ihmisten puolen tappiot. Moraalisesti ongelmallisten tekojen oikeutuksen pitäisi perustua vähän tukevampiin seikkoihin, kuten siihen että meillä on velvollisuus huolehtia kodin ja puutarhamme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja toisaalta myös velvollisuus olla tekemättä tontistamme rottien turvasatamaa naapurustossa.

Kun ongelmakenttä ääripäineen on paikannettu, filosofin työ on kuitenkin vasta alussa. Mihin keskiväli tarkalleen ottaen asettuu ja miltä se näyttää? Mikä meitä estää toimimasta hyvin, ja miten nämä esteet voisi ehkä ylittää? Tällaisia pohdin työkseni. Lopputulos, se mihin väitöskirjallani pyrin, ei ole enempää eikä vähempää kuin joitakin hyödyllisiä ja käyttökelpoisia ajatuksia siitä missä on ihmisen oikea paikka maailmanjärjestyksessä. Useimpina päivinä ei tarvitse kuin lukea uutiset nähdäkseen että hyvä käsitys tästä asiasta on meiltä hukassa, eikä aikaa viisastumiseen ole loputtomasti. Jokainen yrityskin ratkoa ympäristöetiikan kiemuroita on tärkeä.

posted under , , |

1 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Odotan innokkaasti väitöskirjasi valmistumista :-)

Pahus. Tuo kommenttien sanavahvistuksesi taitaa vähän pottuilla meikäläiselle, vai miten pitäisi tulkita sana pylew.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments