Kuka vastaisi taantuvasta taloudesta?


Mieleen on viime päivinä hiipinyt epämääräinen déja vu-tunne verkkohesaria avatessa. Pääsivun ovat yhtäkkiä vallanneet lomautus- ja irtisanomisuutiset ja yleinen paniikki-ilmapiiri. Vuosi sitten elettiin taloudellisessa nousuhumalassa. Se katosi kuin kuplat pöydälle unohtuneesta samppanjalasista En muista 90-luvun lama-aikaan olleeni vielä siinä iässä että talousuutiset olisivat pahemmin kiinnostaneet, mutta jotenkin kaikessa on jotain perin tutun oloista. Erojakin löytyy: esimerkiksi yhteiskunnan turvaverkot ovat nyt huterat verrattuna 90-lukuun. Nousukaudella kun töitä on riittänyt, on kansakunta valinnut tällä kertaa veronalennukset. Mitenköhän käy kun työt loppuvat? Yhteiskunnan turvaverkot kun eivät ole olemassa vain huvin vuoksi, siksi kun emme ole keksineet mihin muualle rahaa voisi enää syytää. Osaltaan ne turvaavat yhteiskuntarauhaa ja –vakautta ja huolehtivat siitä että köyhälläkin on varaa kuluttaa ainakin perusasioihin. Todellakin. Kumpikohan todennäköisemmin ostaa kotimaisia perustuotteita, vähävarainen vai rikas?

Oikeastaan en ole kovin hyvin perillä talousasioista sen paremmin mikro-kuin makrotasollakaan. Uutisia selatessa on filosofinen mieleni kääntynyt pohtimaan yleisellä tasolla rationaalisuutta. Pääministerimme kehottaa nyt kuluttamaan kuin viimeistä päivää ettei kotimainenkin kysyntä romahda. Maton alle ovat kadonneet huolet kulutusjuhlan aiheuttamista ympäristöhaitoista, arvotyhjiöstä ja muusta sensellaisesta mistä voi huolehtia joskus myöhemmin, sitten kun rahaa taas on. Koska jos meillä ei ole rahaa, meillä ei ole mitään, jumala hylkää ja emmekä enää ole maailman tuottavimpia kaikessa. Haluaako pääministeri todella että elämme elämäämme kansantaloudelle? Eikö talouden pitäisi olla hyvän elämän edellytysten tarjoaja, ei sen määrittelijä? Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä…

Ei rationaalisuus yritysmaailmaakaan pyöritä. Esimerkiksi irtisanomiset parantavat kannattavuutta lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin rationaalisuus –filosofiksi sanottuna prudentiaalisuus- onkin sitten toinen juttu.
Jos nyt asian oikein ymmärrän, ongelma näyttäisi olevan se, ettei yrityksiä nykyään johdeta prudentiaalisuus mielessä vaan tuloksia mitataan aina vain lyhyemmillä mittakepeillä. Ketäpä kiinnostaisi vuosikertomus kun kvartaalit on keksitty? Viikottaiset myyntitavoitteet kunniaan! Ensi vuosi pitää huolen itsestään, eikä kiinnosta oikein ketään. Viisivuotissuunnitelmat ainakin joutavat homeisten neuvostohistorian kirjojen väliin. Joku optimisti voi varovaisesti kuuluttaa järjenkäytön perään puhumalla yhteiskuntavastuusta. Harmi vain, että yhteiskuntavastuu on jotakin joka ei kuulu kapitalistisen mekanismin ytimeen vaan täytyy liimata perustoiminnan päälle kuluttajamielipiteen tai jopa lainsäädännön voimalla. Jos vastuullisuudesta ei saa puristettua hyötyä edes PR-arvoa “pienin mahdollinen sijoitus, suurin mahdollinen viherpesu”-periaatteella, yritys tuskin suhtautuu siihen vakavasti muutoin kuin pakon edessä. Pakossa taas on se perustavanlaatuinen ongelma, että jos sisäsyntyinen motivaatio hyvän tekemiseen puuttuu, alkaa porsaanreikien etsintä heti kun valvova silmä hetkeksi herpaantuu. Kuten Wahlroos taannoin totesi, yrityksen tehtävä tässä maailmassa ei ole olla vastuullinen muille kuin osakkeenomistajille. Jos emme tätä hyväksy, yritystoiminta alkaa lamaantua ja siirtyä muualle, ja mitäs sitten tehdään? Yhteiskunnallinen kiristys näyttää toimivan paljon vastuullisuutta paremmin niin kauan kun yksimielisyys taloudesta korkeimpana hyvänä vallitsee.

Perimmäistä vastuuta voisi siis lähteä peräämään osakkeenomistajilta. Ei kun puhdas khiton päälle, jokin kovakantinen moraaliteorian tiiliskiviopus kainaloon aseeksi ja osakkeenomistajia etsimään. Ja taas olemme ongelmissa ennen kuin olemme selvinneet Virkkalan uneliaita pankkikonttoreita pitemmälle: läheskään kaikki sijoittajat eivät tiedä, missä heidän rahansa makaavat hautomassa kultaisia muniaan. Sijoittamisen voi helposti ulkoistaa rahastoihin joissa ammattilaiset hoitavat pääoman reitityksen mielessään tuoton maksimointi sovitulla riskitasolla. Jos sijoitan rahastoon tai johonkin muuhun laitokseen joka edelleensijoittaa rahani, minusta siis tulee periaatteessa osakkeenomistaja, mutta minulla ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä oikeastaan omistan. Miten minulla silloin voisi olla todellista vastuutakaan?

Tähän pulmaan ratkaisun tarjoavat niin sanotut eettiset rahastot. Nousukauden huumassa jopa maalaisfilosofille soitti pankin puhelinmyyjä joka ei lannistunut kun sanoin että rahastoihin sijoittaminen on vastoin eettisiä periaatteitani. “Meillä on tällainen eettinen rahasto." Myyjä hihkaisi. "Se ei sijoita porno- ase- eikä tupakkateollisuuteen!”
En ollut vaikuttunut. Jos tavalliseen rahastoon sijoittaessani rahoja voitaisiin käyttää aktiivisesti maailman kurjistamiseen, ei vielä puhuta kovin korkeasta moraalista kun luvataan pidättäytyä räikeimmistä kurjistamistoimista. Minulle eettisyys merkitsee jotain aivan muuta: aktiivista hyvän tekemistä ja reipasta vääryyden vastustamista. Pitäen mielessäni, että etiikka on oppia onnellisesta elämästä, hyvän tekeminen on myös rationaalisinta mahdollista toimintaa. Kyllä, kerroin tämän myös puhelinmyyjälle, kun hän kysyi miksi en ollut innoissani Pankista joka hyvää hyvyyttään tarjoaa tällaisen eettisen vaihtoehdon (ei tietenkään sillä että muut vaihtoehdot olisivat mitenkään epäeettisiä, hyvänenaika!...) Puhelu loppui aika pian. Niin, on monia syitä siihen miksi pankkineuvojalla ravaaminen on Aviomiehen hommaa. Kuten se että hän on meistä se joka osaa sanoa "Ei kiitos" ja "suksikaa suohon" sadalla erilaisella ystävällisellä ja kohteliaalla tavalla. Se on kai sitä tunneälyä.


Lopulliseksi ongelmaksi jää järjen puute joka velloo maailmassa joka ei jaksa miettiä prudentiaalista hyvää tai palkita riittävän nopeasti ja näkyvästi niitä jotka hyvää tekevät. Kuka osaisi ratkaista tämän?

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments