Ko hau rongorongo: kuinka menneisyys katoaa

Myytin mukaan Hotu Matu’a, Pääsiäissaaren ensimmäinen asukas suri kotimaastaan, oletettavasti jostain Polynesiasta, Pääsiäissaarelle tuomiensa ainutlaatuisten rongorongo-taulujen tulevaa tuhoa. ”Tulevat tapahtumat tuhoavat nämä pyhät taulut jotka tuomme mukanamme, ja ne jotka valmistamme uudessa maassa. Toisen rodun miehet suojelevat muutamia, jotka jäävät jäljelle arvottomina esineinä ja heidän maorinsa tutkivat niitä turhaan osaamatta lukea niitä.” Pääsiäissaarten suullisen perimätiedon mukaan Hotu Matu’a toi uuteen kotiinsa mukanaan 67 kirjoitustaulua täynnä kirjoitusta jollaista ei tunneta mistään muualta. Arvellaan, että rongorongo-taulut saattavat olla todiste siitä että ihmiskunta on keksinyt kirjoitustaidon useaan kertaan eri puolilla maailmaa. Rongorongo-kirjoituksen todellisesta alkuperästä ei ole varmaa tietoa- tarina Pääsiäissaarten perustajista on vain myytti jota tukevat todisteet ovat vähissä. Mistään muualta Oseaniasta ei tunneta minkäänlaista kirjoitusjärjestelmää siirtomaa-aikaa edeltävältä ajalta. Emme tiedä edes, oliko Hotu Matu’a vain satua vai onko hänen esikuvansa ollut todellinen henkilö. Paitsi että rongorongo-kirjoituksen alkuperää ei tunneta, kukaan ei myöskään osaa lukea sitä. Se ei näytä olevan sukua millekään tunnetulle kirjoitukselle, vaikka jotkut sen symboleista ovat laajemmin tunnettuja. Voi olla, ettemme koskaan saa selville rongorongotaulujen sanomaa.

Taitaapa elossa olla vieläkin muutama rouva jolla on tallessa rintamalta tullutta kirjeenvaihtoa sulhaselta tai tuoreelta aviomieheltä. Minä taas olen jo sitä sukupolvea jonka elämässä lähes kaikki mielenkiintoinen kirjeenvaihto on käyty sähköpostitse. Jo tänä päivänä ovat kadonneet iäksi kaikki ne sähköpostit, joita Tuleva Aviomies lähetteli niiden kuukausien aikana joina hän hyvin kärsivällisesti ja peräänantamattomasti houkutteli minua ulos kanssaan. Eikä niistä ajoista ole kulunut edes kymmentä vuotta.

Sanotaan että netissä kaikki säilyy ikuisesti. Nämäkin rivit kopioituvat tai kopioidaan ties minne, ja jos joku vain viitsii nähdä riittävästi vaivaa kaivaakseen ne esiin, jostain ne tulevat aina löytymään. Aina, tarkoittaen ”niin kauan kuin meillä on internet pääpiirteissään sellaisena kuin sen tunnemme.” Ajattelemme mielellämme että tulevaisuudessa netti vain kehittyy, muttei katoa. Miksiköhän ajattelemme kehitystä aina sileänä, huolellisesti tehtynä roomalaisena tienä joka vie kohti kaukaista päämääräänsä, joka on (riippuen siitä keneltä kysytään) Kaiken Teoria tai vain Vastaukset Kaikkiin Kysymyksiin Jotka Todella Tahdomme Tietää? Kovin hyviä perusteita tälle ajattelun lempilapselle ei tunnu olevan. Tieteen historia on vankka ja tragikoominen todiste siitä että yleensä tiede on kaikkea muuta, ja voi hyvinkin olla, että mikä pätee tieteeseen tulee myös pätemään nettiin.
Lähihistoriasta löytyy runsaasti pieniä synkeitä anekdootteja siitä miten aivan viisitoista-kaksikymmentä vuotta sitten aikansa hienoimpiin tietojärjestelmiin tallennettujen tietojen purku on osoittautunut myöhemmin lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Vanhoissa, romukoppaan ajat sitten heitettyihin tallennusvälineisiin sopiviin muistilaitteisiin tallennettu tieto näyttää olevan lähes yhtä saavuttamattomissa kuin rongorongo-levyissä. Arkisemmin, voimme miettiä, tuleeko maailman jokaisesta vinyylilevytyksestä saataville cd-versio, vai kadottaako jokainen formaatin vaihto jotakin? Ja onko sen jonkin seassa jotakin jonka olisi sittenkin ollut hyvä säästyä? Erään Filosofin Tulevan Aviomiehen Urotyöt eivät ehkä sisällä ainesta maailmankirjallisuuden klassikkoon, mutta ehkäpä, sitten kun olen vanha ja dementoitumassa kuin Immanuel Kant, rapistelisin mieluummin sormissani kellastuneita kirjeitä kuin yrittäisin muistella mitä säästämäni pienet muistoesineet kerran minulle merkitsivät.


Se mitä tietoa siirretään aina vain uusiin formaatteihin tuntuu olevan myös arvovalinta, ihan samalla tavalla kuin sekin, mitä vanhoja rojuja jaksaa raahata uuteen kotiin isoa muuttoa tehdessä. Ongelmana siis on, että ajatukset, samoin kuin 70-luvun kammottavat valaisimet ja 50-lukulaiset hassut printit, toisinaan näyttävät muutaman kymmenen vuoden päästä paljon raikkaammilta ja kiinnostavammilta kuin silloin kun pitäisi miettiä, heittääkö pois tämä so last season talvipalttoo ja mummon hassut vanhat kahviastiat. Miten sellaisia asioita voisi miettiä niin viisaasti ja kaukonäköisesti kuin pitäisi? Ettemme vain miettisi sitä mikä sopii yhteen huomisen kanssa vaan muistaisimme myös että joskus voi koittaa sellainenkin päivä jona se mikä on mennyttä, voi merkitä kaikkea.

posted under , |

1 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Olikin niin iso aihe, että olen pyöritellyt sitä mielessäni kohta kaksi päivää. Lähestyn sitä nyt omasta keski-ikäisen ihmisen näkökulmastani. Juuri tässä kohdassa kaiken ohimenevyys on tosi akuuttia. Lapset ovat juuri ja juuri vielä lapsia, mutta muutaman vuoden päästä tuskin enää kotonakaan. Miehen vanhemmat ovat kuolleet, omani hyvin iäkkäitä. Kaikki tulee olemaan kymmenen vuoden päästä hyvin toisenlaista, ja siitä syntyy hetkittäin hirvittävä tarve tarrautua kaikkeen tästä hetkestä tai menneestä muistuttavaan. Hyvässä lykyssä sillä tavalla pystyy saavuttamaan jonkinlaisen ajan pysäyttämisen tai jopa jatkuvuuden tunteen. Voi kuitenkin käydä myös sillä tavalla kuin minulle jokin aika sitten puutarhassani, johon olen tuonut kasveja vanhempieni luota - äkkiä ajattelin, että minähän rakentelen hautausmaata. Niin pysähtyneeltä oma puuhaamiseni tuntui.

MIkä siis neuvoksi? Omalla kohdallani olen löynnyt jonkinlaiseksi ratkaisuksi juurillani ELÄMISEN. Voi olla, että jotain haluaa säilyttää sellaisenaan, mutta historia kuolee, jos sitä alkaa kunnioittaa väärällä tavalla. Voi myös miettiä, millä tavalla vanhemmat ja esivanhemmat suhtautuivat niihin esineisiin, joita me nyt pidämme muistoesineinä - nehän olivat käyttötavaraa. Ryijy jonka me nostamme kunnioittavasti seinälle (on tietysti syytäkin), on ollut alunperin sängynpeitto, käyttötavaraa siis. Rukinlavoista ja sen semmoisista puhumattakaan. Voi olla, että perinnön, niin materiaalisen kuin henkisenkin, käyttäminen tässä päivässä on sen suurinta kunnioittamista. Silti siinä voi tapahtua sellaisiakin formaatinvaihdoksia, joissa asian ydin väärinymmärrettynä katoaa.

Eiväthän nämä mitään yksinkertaisia asioita ole. Kyllä minäkin olisin tyytyväinen, jos muutamakin talonpoikaiskaappi olisi jätetty lipeäpesemättä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments