Keittiössä tapahtuu: jäte-teemaviikko

Arkkupakastimessa on taas sellainen huurrekerros että se olisi syytä sulattaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Eikä sulattaminen varmaan pakastin numero kakkosellekaan pahaa tekisi. Kahden pakastimen omistajana pystyn periaatteessa siirtelemään ruokia pakastinten välillä kätevästi niin että ne voi sulattaa vuorotellen. Periaatteessa. En silloin jos molemmat pakastimet ovat täynnä kaikkea: puutarhan tuotteita, tarjouksesta haalittuja lihoja ja kaikenlaisia pusseja joista on joskus tarvittu osa. Pakastearkku on myös paikka jonne asioita alkaa helposti hautautua. Silloin on aika järjestää teemaviikko, niinkuin muissakin laadukkaissa ruokapaikoissa.

Teemanamme on siis jäte: ruokalista kootaan tavallistakin tarkemmin sen ympärille mitä pakastimien ja ruokakomeron pohjalta löytyy. Tällä järjestelyllä ei voi kuin voittaa: pakastin tyhjenee ja ruokakaupasta selviää ulos halvalla.

Tällainen viikon ruokalistasta tällä kertaa tuli. Samaa ruokaa on merkitty useammalle päivälle silloin kun erästä tulee iso, mitä sattuu aika usein kahden hengen taloudessa. Merkitsen ruokalistaan myös puolison bentolounaat niinä päivinä kun sellaiseen riittää tähteitä.

Viikonloppu: appelsiiniankkaa, riisiä, salaattia, apple pie vaniljajäätelön kera
-appelsiiniankasta riittää myös bentolounas maanantaille

Ma peruna-parsakaalikeittoa, tuoretta leipää, punaherukoita kinuskikastikkeessa

Ti antilooppipihviä, punaviinikastiketta, lohkoperunoita, lämpimiä kasviksia, pensasmustikkamuffineja

Ke tonnikalapizzaa, pensasmustikkamuffineja

To kinkkupiiras, kaalisalaatti, marja-banaanirahkaa
-tästä saa vielä benton perjantaille

Pe voitattipastaa, raparperi-vaniljapiirakkaa (jälkimmäistä riittää myös viikonlopulle)

Ja lauantaina katsotaan näyttääkö paremmalta (toivottavasti!) ja mennään taas ruokakauppaan.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments