Itsetunto-ongelmista multiversumissa

Fyysikko Fred Adamsin tutkimusten mukaan maailmankaikkeutemme tähtineen ja ihmisen olemassaolon mahdollistavine olosuhteineen ei ehkä sittenkään ole aivan ainutlaatuinen. Hänen laskelmansa osoittavat, että tähtien syntyminen muissa maailmankaikkeuksissa on paljon todennäköisempää kuin mitä aikaisemmin on luultu. Sitä paitsi, tähdet ovat merkittäviä ennen kaikkea energianlähteinä, ja sopivissa olosuhteissa muunkinlaiset säteilynlähteet voivat olla tehokkaita energianlähteitä. Universumit voivat olla hyvinkin erilaisia.

Muistan vieläkin hyvin miltä minusta tuntui kun ensimmäisen kerran kahlasin läpi David Lewisin teoksen On Plurality of Worlds. Olin innoissani: että tällaistakin voi ajatella! Kun tilaisuus tarjoutui,
osallistuin sitten Michael Faran vierailuluentoina pitämälle kurssille joka pidettiin otsikolla Possible World Semantics. Mahdolliset maailmat ja fysikaalinen multiversumi ovat vähän eri piireissä kehiteltyjä juttuja, mutta minä en ole nirso. Niin kauan kuin puhe on oman, arkisen maailmankaikkeutemme ulkopuolella leviävistä ulapoista, olen kiinnostunut.

Tieteen historian suuren kertomuksen eräs kestotrendi on tarina kasvavasta maailmankaikkeudesta ja kutistuvasta ihmisyydestä. Jostain syystä, inhimillinen alkuoletuksemme on aina ollut että olemme maailmankaikkeuden keskipiste. Kopernikus osoitti, ettei maailmankaikkeus kierrä Maapalloa. Siinä mielessä hiljattain tehty Linnunradan kartoitus joka osoitti että emme eläkään galaksin laidalla vaan hieman keskemmällä, Orionin kannuksessa, on virkistävä poikkeus (toisaalta Orionin kannus on vain pieni erkanema toisesta Linnunradan päähaarasta, joten syrjässä olemme joka tapauksessa).Darwin taas osoitti, ettei ihmistä oltu luotu luomakunnan kruunuksi. Tieteen edistys onkin ihmisen marginalisoitumisen historiaa: maailmankaikkeus on paljon suurempi ja monimutkaisempi kuin olemme osanneet kuvitella, ja kaiken huipuksi näyttää siltä että ihminen ei ole herrarotu vaan pieni sivujuoni joka tapahtuu eräällä syrjäisellä eikä ehkä edes tavattoman harvinaisella planeetalla, eräässä evoluutiopuun pienessä oksankärjessä.

Tässä vaiheessa keskustelua filosofilta kysytään yleensä: mutta mikä merkitys meillä ihmisillä yleensä, ja ennen kaikkea yksilöillä sitten on? Kysymyksen alla piilevä logiikka on karua: jos emme voi olla herroja, emme ole oikein mitään. Tämä ajattelu on kuin kvartaalikapitalismin oppikirjasta: vain voittajilla on oikeus selviytyä ja katsoa peiliin tuntien tyytyväisyyttä. Jos maailmankaikkeuden tarina ei olekaan tarina voittamisesta ja herruudesta, onko se tarina ollenkaan?

Kysymys taustaoletuksineen näyttää minusta absurdilta. Totta kai ihminen voi olla samanaikaisesti pieni mutta silti merkittävä, arvokas ja ainutlaatuinen. Eikä koosta voi mitenkään päätellä, kuinka merkittävä kohtalo olentoa odottaa. Ajatelkaa vaikka hobitteja. Tai, jos välttämättä vaaditte tieteellistä esimerkkiä, ajatelkaa suolistobakteereita ja sitä mitä tapahtuu kuin vahva antibioottikuuri kurittaa vatsan bakteerikantaa. Vatsan bakteereilla, toisin kuin Frodolla, ei ole harmainta aavistustakaan siitä että ne ovat aivan olennaisessa roolissa suuremman systeemin hyvinvoinnin kannalta. Jos ne istahtaisivat hetkeksi johonkin pehmeään nukkapäällysteiseen ohutsuolen mutkaan filosofoimaan, niiden ajatukset voisivat olla hyvinkin synkeitä. Vähänpä ne tietävät siitä, miten paljon huolta niitä suunnattoman paljon kehittyneemmät ja älykkäämmät olennot kantavat niiden hyvinvoinnista!

Toistaiseksi ihminen on asemassa, jossa hän voi tutkia maailmankaikkeutta. Tänäkin vuonna jostakin kantautuu varmasti hämmästyttäviä tutkimustuloksia, mutta huolimatta siitä kuinka kauas ja tarkasti näemme, herruushaaveet on ehkä syytä toistaiseksi unohtaa. Sen sijaan, toivoisin ehkä enemmän ja kovaäänisempää pohdintaa siitä, mikä on meidän paikkamme maailmankaikkeudessa. Miten voisimme parhaiten olla sitä mitä olemme –ihmisiä. Miten voisimme rakentaa omaa maailmankaikkeuttamme ja rikastuttaa sitä omalla ainutlaatuisuudellamme. Tiede auttaa meitä ymmärtämään maailmaa paremmin, mutta kulttuuri ja taide ovat keinoja rakentaa sitä, tuottaa maailmaan sisältöjä ja merkityksiä joiden tuottaminen ei onnistuisi keltään muilta. Kuten Esko Valtaoja on sanonut, meitä suunnattoman paljon kehittyneemmän alienit eivät välttämättä haluaisi keskustella kanssamme tieteestä, mutta heitäkin varmasti kiinnostaisi mennä kuuntelemaan Nylon Beatin laulavan siitä miten seksi vie ja taksi tuo. Luulen että voisimme pistää vielä paljonkin paremmaksi.

posted under , |

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Hassua. Minä koen aina suurta helpotusta, kun ajattelen ihmisen pienuutta, vaikka ymmärrän kyllä että se voi jollekin toiselle olla ahdistavaa. Nyt kuitenkin virityin loppupohdinnoistasi: miten me voisimme parhaiten kantaa kortemme universumin kekoon. Itse yritän toimia lähellä ja pienesti mutta ajatella välillä vähän isomminkin - no, molempia vaihtelevalla menestyksellä!

arkitehti kirjoitti...

Viikolla 9.-13.2.2009 vietetään EU:n uusiutuvan energian viikkoa. Koska aihe on sydäntä lähellä, postaan siitä ensi viikolla lastun pari ja haastan sinut mukaan talkoisiin!

Saara kirjoitti...

Uusiutuvan energian viikko... selvä! Eiköhän tuosta jotakin keksi :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments