Aari taivasta

Olen sitten lukenut vähän lisää uutisia: irtisanomisia, sotaa, epävarmuutta ja kaikenlaista pahaa tulee silmille joka tuutista jos vain katsoo. Se tulee olohuoneisiin ja seuraksi aamukahville, jos vain haluan. Kirkuvien otsikoiden tavoitteena on vangita huomioni, järkyttää mielenrauhaani ja saada minut haluamaan tietää lisää, yhä uusia yksityiskohtia. Edes Philosophica-kirjaston lempeässä hiljaisuudessa rauhaa ei voi täydellisesti saavuttaa. sielllä ei mikään ole hektistä tai päivänpolttavaa, mutta jossain niillä nurkilla pesii sitkeässä ajatus että ihminen voi olla moraalinen vain silloin kun hän on ”tiedostava”, jatkuvassa valmiustilassa, jatkuvasti hiukan murheellinen siitä että pahuus ja sorto vaanivat niin väärän merkkisessä banaanitertussa kuin huonoissa ajatuksissakin.

Mutta onko maksimaalinen tiedostavuus oikeasti paras tapa vastustaa pahaa ympärillämme? En nyt aja takaa sitä että meidän pitäisi sulkea silmämme ja teeskennellä ettei epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta ole. Vaan miten meistä tekee parempia ihmisiä se, että tiedämme kaiken asioista joille emme voi tehdä mitään, murehdimme, huolestumme ja ahdistumme? Toisaalta totta on sekin että ahdistuneena on vaikeaa luoda ympärilleen parempaa maailmaa ja rauhallista ilmapiiriä, edes sille pienelle alueelle jota voimme sanoa omaksemme. Kyllä, maailma on paha, mutta on aika paljon minusta, juuri minun teoistani ja ajatuksistani kiinni, millainen maailma on kotiportin sisäpuolella. Onko parempi jos annan riittämättömyyden tunteen vallata minut täälläkin ja käperryn sohvan nurkkaan murjottamaan? Eikö maailma parane ainakin vähäsen silloin jos ympäröin itseni edes vähäksi aikaa kauneudella, lämmöllä ja hyvillä ajatuksilla? Maailmanparantamista on myös se että laittaa illallista puolisolle, että luo käsillään jotakin kaunista, että pysähtyy ajattelemaan jotakin hyvää ja jakaa sen vaikka sitten vain yhden ihmisen kanssa.
Onko se vähän? Ehkä ensi näkemältä, mutta toisaalta ihminen ei noin yleisesti ottaen ole useinkaan kovin hyvä arvioimaan tekojensa seurauksia. Entä jos ilo ja rauha joka minussa syntyvät, ottavat askeleen kohti ulkomaailmaa kun jaan ne rakastetun tai ystävän kanssa ja jatkavat sieltä eteenpäin maailmanvalloitusretkelle?

Olen viime päivinä pohtinut soveltavan etiikan kiemuroita ja siinä puuhassa mieleeni on kristallisoitunut taas oivallus: jos moraalinen agentti haluaa että hänen teoillaan on oikeasti merkitystä, hänen on huolehdittava omasta toimintakyvystään. Esimerkiksi jos hän toimii tehtävässä jossa hänen on pakko tehdä moraalittomia asioita eikä hänellä ole mitään keinoa tehdä hyvää, hänen tulisi vaihtaa tehtävää. Pelkkä tunnontuska ei ole tehokasta: moraalista ei toisaalta ole vetäytyä pahasta paikasta vain sillä perusteella että ”muuten tässä samassa hommassa olisi joku joka tekisi työtään innolla”. Hyvän ihmisen läsnäololla on aina oltava merkitystä eivätkä pelkät tunnontuskat joita ei voi pukea konkreettisiksi teoiksi merkitse mitään muille kuin kantajalleen. Toisaalta hyvän maailmanparantajan on myös huolehdittava kohtuullisessa määrin omasta jaksamisestaan. Hänellä on oikeus omaan aariin taivasta, paikkaan jonne ulkomaailman pahuus ei ulotu, olipa se paikka sitten oma pieni puutarha tai vain se välimatka mikä mahtuu rakastetun käsien väliin.


Hyvää voi tehdä myös hiljaa. On jotenkin traagista lukea filosofeista ja maailmanparantajista jotka juoksevat ympäriinsä liputtamassa totuuden ja hyvyyden puolesta mutta joiden oma elämä näyttää olevan pysyvässä sekasorron tilassa. Luulen, että arvostamme nykyään ihan liikaa menemistä ja tekemistä ja ihan liian vähän niitä jotka rakentavat onnellisia koteja ja raivaavat pieniä tilkkuja taivaasta ympärilleen. Miltä täällä näyttäisikään jos sellaisia ihmisiä saataisiin tänne enemmän?


Näissä mietteissä, minä menen nyt paistamaan vohveleita. Sytyttelen kynttilöitä, pistän saunan lämpenemään ja vietän Talvennapaa. Lämpötila on reilusti plussan puolella eikä täällä muutenkaan näytä olevan talvesta tietoakaan, mutta ainakin Linnunrata on vielä niin kuin sen tähän aikaan vuodesta kuuluukin olla. Kohta voi taas alkaa uneksimaan keväästä.

posted under , , |

5 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Niinpä. Joku runoilija on sanonut;"Kantaa maailma omalta osaltani valoon. Sen minä olen itselleni luvannut ja siinä on minun voimieni summa". Muistaisinpa vain kuka..

Ma-Riikka kirjoitti...

Kiitos raikkaista, positiivisista, viisaista, rakentavista mietteistä. Elämän kaarisiltoja ei tulisi rakentaa läheisten kyynelistä, oman pienen elämänkin pitäminen kunnossa on tärkeää. Ja silti olisi osattava ottaa oma vastuunsa myös maailman isoista kysymyksistä.

peeÄR - mies kirjoitti...

Löysin sivuillesi Ma-Riikan linkistä enkä pettynyt.

Jos itse kukin kykenisi tapaiseesi rauhoittavaan 'monologiin',
kaikki tämä mainitsemasi informaatiotykitys tuntuisi
helpommalta kestää.

"Entä jos ilo ja rauha joka minussa syntyvät, ottavat askeleen kohti ulkomaailmaa kun jaan ne rakastetun tai ystävän kanssa ja jatkavat sieltä eteenpäin maailmanvalloitusretkelle?"

Ni_in, noinkin voi käydä toivottavasti. Taidan lisätä sinut listaani. Kiitos.

Liisa kirjoitti...

Luin hartaudella. Itselleni on ollut pitkä tie tajuta, että vaikka maailma on täynnä kamalia asioita, niin ei silti pidä mennä liian syvälle tähän meille viritettyyn kauhistelun ja "lisätiedon" hakemisen loukkuun. "Tieto" on monesti niin ahdistavaa, että se halvaannuttaa toimintakyvyn.

Myös voi miettiä, mikä pitää kiinni oman ja maailman kurjuuden suremisessa - ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että kun miettii kurjuutta, se yleensä tehokkaasti estää kaiken pysyvän muutoksen parempaan. Ennemmin kannattaisi kantaa valoa, vaikka sitten pientäkin.

Yksi ortodoksisen kirkon pyhistä, Serafim Sarovilainen, sanoi suunnilleen näin: "Hanki itsellesi mielenrauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat". Luulen että tämän voi ymmärtää aika maanläheisestikin niin, että on oleellista, millaista ilmapiiriä ympärilleen levittää.

Saara kirjoitti...

8) Kiitos kauniista kommenteista!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments