Maalaispäiväkirja 24.11.2008

Ikkunasta näkyy... Lunta! Paljon lunta! Lumiset omenapuut ovat niin kauniita, vaikka ovatkin täynnä vesiversoja.

Tänään mietin... Mikä onkaan joulun merkitys suomipakanoille. Onko abstrakteja entiteettejä kuten numerot ja ominaisuudet olemassa vaiko ei. En tiedä. Tiedänkö minäkään oikeastaan mistään mitään..? Oikeudenmukaisuutta, mitä se merkitsee ja miksi se on minulle jonkinlainen pakkomielle. Sitä että minun pitäisi vihdoinkin alkaa ihan tosissaan keksiä käyttöä ylijäämä-kankaanpaloille jotka alkavat pursuta kohta kaapistaan ulos.

Olen iloinen siitä että... Minulla on puuliesi ja leivinuuni joilla saa yhtaikaa tehtyä ruokaa ja lämmitettyä talon. Siitä että meillä on vielä jäljellä itse kasvatettuja perunoita ja porkkanoita. Siitä että olen puolison mielestä söpö ja että hän on niin mukava että kertoo sen minulle usein. Siitä että jaksoin tehdä lumityöt ja sain siitä liikunta-annokseni vaikka muuten tänään onkin ollut vilustunut olo viikonlopun juhlimisen jälkeen.

Tänään meillä oli ruokana... siskonmakkarakeittoa ja brownieita vaniljajäätelön kanssa. Molempia riittää vielä huomiseksi joten ehtisin vaikka leipoa viikon sämpylät huomenna.

Päivän asu oli... Tällä hetkellä harmaa mekko, violetti esiliina, violetti hartiahuivi, valkoinen huivi jossa harmaita/hopeanvärisiä kuvioita. En tiedä voiko tätä sanoa päivän asuksi, kun menossa on päivän toinen mekko ja kolmas esiliina. Tällainen päivä tänään.

Tänään olen... käynyt postissa, tehnyt lumitöitä ja kantanut puita, laittanut ruokaa ja leiponut brownieita, lukenut metafysiikkaa, käynyt läpi kasan sähköposteja ja suunnitellut viikon ohjelmaa, pyykännyt, leikellyt silkkipaperista lumitähtiä ja kiinnitellyt niitä ikkunoihin, neulonut. Minun olisi pitänyt myös imuroida yläkerta, mutta olo oli sen verran vilustunut ja nuutunut että siirsin sen suosiolla huomiseen.

Aion... tehdä jotain kivaa perjantaina kun miehellä on työpaikan pikkujoulut. Hänen poissaolonsa ei ole kivaa, joten pitää koittaa keksiä jotain erityisen mukavaa. Vaikka todennäköisesti löydänkin itseni tekemästä kotitöitä suurimman osan illasta...
Aion myös viettää ryhtiviikkoa. Tällä viikolla minulla ei ole muita pikkujouluja kuin asukasyhdistyksen juhlat sunnuntaina. Sen kunniaksi, tällä viikolla on luvassa pieniä aterioita ja runsaasti liikuntaa.

Aion mennä... Helsinkiin keskiviikkona ja asukasyhdistyksen pikkujouluihin sunnuntaina.

Luen... Contemporary Debates in Metaphysics.

Olen tekemässä... lähinnä lapasta tänään. Mietin, pitäisikö minun sen jälkeen sittenkin tehdä vielä yhdet villasukat molemmille.

Toivon... että jouluna olisi yhtä kaunista kuin nyt.

Talossa ja puutarhassa... Alkaa olla oikein kaunista ja kodikasta. Olen alkanut koristella taloa.

Kuulen... takan rätinää. Meillä ei ole vieläkään laitettu sähkölämmitystä päälle, joten takan rätinää kuulee aika paljon.

Parasta juuri nyt... Maisemat. Luca Turillin King of the Nordic Twilight (ei nolota yhtään!), kynttilät, glögi

Viikonloppuna aion... käydä niissä asukasyhdistyksen pikkujouluissa.

Marrasyö

Meillä on lunta.

Myöhään eilisiltana kuljin läpi hiljaisen Helsingin keskustan. Satava lumi oli kultaista ja valkoista, se tanssi ympärilläni keijukaisina ja katosi osuessaan maahan. Se teki Tuomiokirkosta satulinnan ja hämärsi kaikki tiet niin että en enää tiennyt, minne ne päättyvät.

Kun bussi kaarsi Virkkalan keskustaan, kello oli jo puoli kaksi yöllä. Täällä ei satanut enää lunta, vaan musta tähtitaivas kaartui valkoisen maan ja tummien puiden ylle. Täällä maa on luminen, kuorrutettu kuin sokerilla, kevyesti. Jos en liikkuisi hiljaa, se voisi kadota.

Orion korkealla: Betelgeuze, Bellatrix, Alnitak, Alnilam, Mintaka, Saiph, Rigel, taivaan suuri metsästäjä loistavassa haarniskassaan, ja minä tunnen kaikki sen kirkkaimmat tähdet nimeltä. Sen alla himmeämpi tähtien valo Jäniksen korvissa, Ruohometsän kansan El-ahrairah taivaalla. ”Viisaus asuu autiolla rinteellä, El-ahrairah, ja kivisellä törmällä johon kaniini kaivaa koloa turhaan”, sanoo Herra Frith tullessaan tervehtimään Inlén mustan kanin kynsistä täpärästi selviytynyttä sankaria, ” Mutta lahjoista puheen ollen olen tuonut sinulle vähän tuliaisia. Parin korvia, hännän ja muutaman viiksikarvan. Korvat saattavat tuntua aluksi vähän oudolta. Olen pannut niihin vähän tähtien valoa, mutta en niin paljon että sinunlaisesi etevä varas paljastuisi niiden tähden.”
Kääntyessäni kotikujalle kuulen rasahduksen naapurin pihalta ja näen vilauksen rusakosta ennen kuin se katoaa pensaikkoon. Jos sanot ettei talvisissa öissä ole taikaa, minä näytän sinulle tällaisen yön.

Täydellinen kuunsirppi on muuttanut kaakkoistaivaan siniseksi ja kultaiseksi taftiksi, kuin taivaankansikin olisi pukeutunut juhlaa varten. Kaikki Seitsemän sisarusta korkeammalla taivaalla, Härässä. Ikivanhan kekrin aikaan lauletun laulun mukaan Härkä syntyi Hämeessä jossa sen häntä häilyi pään keikkuessa Kemijoella, ja pääsky lensi koko päivän sen sarvien väliä. Ajomiehen hopeinen rengas ja Iso Karhu. Sirius ja Procyon, Iso ja Pieni koira. Maailmankaikkeus Virkkalan apteekinmäellä sellaisena kuin pienessä sievässä oleva filosofi sen havaitsee.

Marras ei ole ohi, mutta se ei ole kauneutta vailla. Talo, johon saavun hiukan kylmissäni, on pimeä, mutta verannalle on jätetty valo palamaan.

Maalaispäiväkirja 19.11.2008


Ikkunasta näkyy... Lintulauta jossa on meneillään jo täysi sirkus. Meidän lintulautamme ei ole mikään idyllinen postikorttilintulauta, vaan ruokintatelineessä roikkuu milloin harakoita, milloin naakkoja ja oravia. Pikkulinnut puikkivat väliin miten parhaiten taitavat. Lintusirkus on viihdyttävämpi kuin televisio....eikä hintakaan jää paljon tv-luvan alle talven aikana. Sanonta ”syö kuin lintu” joka viittaa pieniruokaisuuteen on taatusti jonkun kaupunkilaisen keksimä.
Sää oli tänään vaihteeksi aurinkoinen ja nätti. Mutta lunta ei ole.


Tänään mietin...emergenssiä ja sitä, uskonko että tietyssä mielessä kaikki oleva palautuu fysiikkaan. Luulisin että en usko, mutta pitää vielä miettiä. Huomenna aloitan lukemaan uutta metafysiikan kirjaa. Ehkä se selkeyttää ajatuksiani. Tai sitten vakuutun siitä että en olekaan olemassa. Se saattaisi myös selkeyttää ajatuksia.

Olen iloinen siitä että... saan asua maalla ja olla työpäivänäkin kotona. Siitä että miehellä oli tänään etätyöpäivä. Siitä että aurinko paistaa. Siitä että kattoullakolta löytyi kuollut hiiri (uskallanko toivoa että juuri se kaveri joka on valvottanut minua yli kuukauden yöt..?) Tuoksukynttilöistä ja puilla lämmitetystä talosta.

Keittiössä... valmistui tänään kanaa ja nuudeleita ja hedelmäsalaattia. Puolison toiveruokia.

Päivän asu oli... tummanvihreä mekko ja esiliina, musta pikkuhuivi ja harmaat keltaraitaiset villasukat.

Tänään olen... maksanut ison kasan laskuja, silittänyt lakanat, lukenut fysiikkaa, kirjoittanut, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, ajatellut, tehnyt kosteushoidon hiuksille, treenannut crosstrainerissa, kantanut puita, tehnyt tulia ja vahtinut niitä.

Aion... uppoutua kirjaan ja nauttia iltatakan lämmöstä. Kun takka sammuu ja saan pellin kiinni, on aika mennä nukkumaan.

Aion mennä... filosofien pikkujouluihin huomenna. Pikkujoulut torstaina. Tyypillistä filosofia...

Luen... Stephen Kingin Liseyn tarinaa, ja saan sen varmaan loppuun tänään. Olen hyvin nopea lukemaan.

Olen tekemässä... ikuisuusristipistoa, lapasia ja juhlamekkoa. Jälkimmäisen kanssa olen vaikeuksissa.

Toivon... että pian sataisi lunta. Että muistaisin napata huomenna kaupungilta mukaani uuden Turisaan Varangian Way CD:n. Entinen on rakastettu hengiltä.


Talossa ja puutarhassa... on jo aika siistiä. Koska lunta ei näytä tulevan, olen tullut siihen tulokseen että minun on syytä järjestää kimallukseni itse ja kuorruttaa sisustusta joulukrääsällä.

Kuulen... tulen rätinän takassa.

Parasta juuri nyt... Puilla lämmitetty talo. Browniet. Värikkäät kankaat ja langat joiden kanssa puuhasteleminen karkoittaa syksyistä harmautta.

Viikonloppuna aion... tehdä kotitöitä ja jos sää sallii, myös pihatöitä. Anoppi perheineen tulee ehkä kylään. Rauhallinen viikonloppu luvassa, paitsi miehen pitää kirjoittaa jotain ihme deliverablea.


Demokratian dilemmasta

Demokratian dilemma on siinä, että jotta yhteiskunta säilyisi demokraattisena kansalaisten enemmistön on tuettava sitä. Suomen perustuslain mukaan siinäkin tapauksessa että kansa haluaisi vaihtaa valtiomuotoa, sen muuttamisen on tapahduttava demokraattisesti perustuslain säätämisjärjestyksessä, siis kaksilla perättäisillä valtiopäivillä. Jos haluamme ryhtyä vaikkapa aristokratiaksi, kahden demokraattisilla vaaleilla valitun eduskunnan on seistävä tukevasti muutosehdotuksen takana kun se käy demokraattisen myllyn läpi. Vaikka siis teoriassa Suomesta voisi tulla esimerkiksi aristokratia jossa Suomen Laki I ja II korvataan Mooseksen lailla (joka itse asiassa on ollut Suomi-Ruotsissa käypää lakitekstiä jonkin aikaa), muutos ei olisi nopea ja helppo. Se ei vaadi ainoastaan syvää yhteiskunnallista murrosta vaan myös muutoksen pysyvyyttä. Tästä huolimatta, yhteiskunnassamme on viime aikoina noussut esiin epäilyksiä siitä että lisääntyvä maahanmuutto johtaa ennen pitkää kriisiin jonka lopputuloksena minareetit syrjäyttävät kyläkirkot.

Hyvään hallintoon kuuluu, ettei demokratia saa olla enemmistön diktatuuria joka polkee vähemmistöjen oikeuksia. Toisaalta demokratian olemassaolo edellyttää että enemmistö on sitoutunut demokratiaan, eli että sillä on tietty mielipide siitä miten valtion asiat tulisi järjestää. Ääritilanteessa –kuten ei-demokraattisen vähemmistön vahvistuessa liiaksi- tämä saattaa edellyttää enemmistön kontrollin lisäämistä. Silloin demokratialla ei enää olekaan varaa tarjota kansalaisille niitä vapauksia jotka ovat nykyaikaisen länsimaisen demokratian menestyksekkyyden perusta ja keskeinen osa sen oikeutusta. Niinpä demokratian uhkana eivät ole vain ääri-ideologiat vaan kokonaiset kulttuurit. Esimerkiksi islamofoobikot yrittävätkin ostaa demokratialle lisäaikaa vastaamalla vieraiden kulttuureiden saapumisen tuomiin uhkiin aggressiivisesti. He ymmärtävät ettei demokratiaa uhkaa ainoastaan islaminuskon nousu valtauskonnoksi vaan myös vieraat kulttuurit ylipäätään. Kun kansan yhtenäisyyttä aletaan vahvistaa, yksityinen politisoituu tuota pikaa. Se mihin jumaliin kansa uskoo, miten se pukeutuu, ja mitä se syö, lakkaavat olemasta kunkin oma asia.

Islamofobian ongelma on sama kuin jokaisella linnoitustaan puolustavalla kuninkaalla: valtakunnan rajat on määriteltävä. Mutta kun esimerkiksi suomalainen kulttuuri määritellään, suljetaan ulos sekä suomalaisten vapaus olla aidosti oman elämänsä herroja ja elää enemmistöstä poikkeavalla tavalla niin halutessaan ja toisaalta myös konkreettinen suuri joukko ihmisiä jotka kuuluvat enemmistöön useimmissa mutteivät kaikissa suhteissa. Suurin osa suomalaisista toki on valkoihoisia, palkkatyöläistaustaisia, kirkkoon kuuluvia, heteroita, tv:n katsojia, ajokortillisia ja niin edelleen, mutta normien määrän lisääntyessä tipahtaa joka kierroksella joku pois. Vanhaa järjestystä puolustavien konservatiivien ja islamofoobikkojen meille maalaama uhkakuva toteutuu hiukan erilaisena versiona: yhteiskunta luisuu enemmistön diktatuurin kautta vähemmistön diktatuuriin. Mutta siinä missä esimerkiksi islam on meille vierasta ja uutta, konservatiivisessa diktatuurissa valtaapitävä vähemmistö on vanha ja tuttu, esimerkiksi valkoihoiset hyvin toimeentulevat keski-ikäiset heteromiehet.

Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä on oltava oikeus myös tehdä elämänvalintoja jotka rajoittavat heidän havaittavaa vapauttaan, kuten vapaus kääntyä uskontoon ja sitoutua sen normeihin vaikka nämä normit olisivatkin tiukempia kuin ympäröivän yhteiskunnan normit (vai ovatko ne vain erilaisia ja sellaisina erottuvampia kuin arkiset enemmistön omaksumat normit..?) . Jos nainen ei saa käyttää huivia ja hänen on pukeuduttava paljastavasti ”koska länsimaiset naiset ovat vapaita eikä heidän tarvitse peittää itseään”, se on yhtä lailla aitoa valinnan vapautta rajoittava normi kuin mikä hyvänsä mitä Koraanissa tai haditheissa lukee. Ihmisen vapaus päättää ihan itse siitä mitä tekee, kapenee ihan samalla lailla riippumatta siitä onko normien lähteenä vieras valloittaja vai vanhan järjestyksen puolustaja. Kun kysymys siitä kuka on suomalainen ei enää tarkoitakaan kysymystä kansalaisuudesta vaan kulttuurista, ovat vaikeuksissa lopulta monet muutkin kuin uhkaksi koetun kulttuurin edustajat. Myös enemmistön diktatuuri on diktatuuria, ja diktatuurin tunnistaa yleensä siitä ettei siellä ole tilaa toisinajattelulle tai muutenkaan normista poikkeavalle elämälle. Onnistuessaan enemmistödiktatuuri torjuu muutoksen, mutta hinta on kova: inhimillistä edistystä ei voi tapahtua vain pysyttelemällä turvallisten rajojen sisällä ja seuraamalla vanhoja kaavoja. Luovuus tarkoittaa uuden etsimistä ja löytämistä, ja siksi se edellyttää ehdottomasti vapautta.

Toivon olevani väärässä, mutta minusta näyttää siltä että demokratian dilemma on aito dilemma. Enemmistön vapauksien rajoittaminen ”turvallisuuden” tai ”suomalaisen kulttuurin vaalimisen” nimissä syö demokratian oikeutusta ja suvaitsevaisuutta joka on eräs kulttuurimme perusteista. Toisaalta, jos kaikki suvaitaan, suvaitsemattomammat ja vaativammat kulttuurit voivat kävellä meidän arvojemme yli. Historia tuntee vastaavia esimerkkejä esimerkiksi uskonnon alalta: polyteistiset uskonnot ovat usein hävinneet monoteismille aggressiivisuuden puutteen takia. Polyteistilla ei periaatteessa ole mitään ongelmaa siinä että pantheoniin lisätään vielä yksi jumala, mutta monoteistisesta näkökulmasta ajatus siitä että heidän jumalansa joutuisi elämään rinnakkain muiden kanssa, on ajatus jota ei voi kertakaikkiaan suvaita. Koska monoteistinen kanta on niin paljon painokkaampi, se on usein selviytynyt voittajaksi. Tällaisia dilemmoja ei ratkaistakaan ottamalla härkää sarvista, koska toinen sarvi yleensä lävistää sen joka tarttuu toiseen. Rautaa rajoille- tyyppiset helpot ratkaisut eivät ole niitä toimivimpia. On yritettävä kiivetä härän selkään, löydettävä uusi näkökulma ja uusia ideoita sen suitsimiseen. Tulevaisuudessa demokratian voittokulku voi riippua olennaisesti suomalaisen yhteiskunnan kyvystä tuottaa näitä ideoita.

R'lyehin tuoksu

Näin joululahjojen hankkimisaikaan selviää, että valtavirran hajuvesivalmistajilta puuttuu jokseenkin täydellisesti mielikuvitus. Useimmat heistä tuntuvat elävän siinä uskossa että ihmiset kellonajasta ja parisuhdetilanteesta riippumatta haluavat kaataa jokaisen vastaantulijan lähimpään pusikkoon. Vähemmän virkistäviksi poikkeuksiksi voinee laskea julkkistuoksut, jotka ovat kuin muslimien myyttisen zamzam-kaivon vesi: niissä on hitunen Sarah Jessica Parkerin tai Paris Hiltonin ihmeitätekevää loistoa. Älkääkä vaan minulta kysykö, minkä ihmeen takia kukaan haluaisi hitustakaan näiden naisihmisten aurasta. Zamzam-kaivon vesi sentään auttaa tunnetusti vaikka mihin vaivoihin, joten parempi investoida siihen jos on legendaarisista vesistä kiinnostunut.

Vaan mitäpäs minä näistä toisaalta tiedän. Minun suosikkiparfyymini on (taas kerran netistä löytyvä) BPAL:in R’Lyeh, joka on siis nimetty H.P Lovecraftin inspiroimana. Lovecraftin tarinoissa R'Lyeh on synkkä vedenalainen kaupunki jossa Suuri Cthulhu makaa odottaen että tähtien asento on jälleen oikea ja kuolo aikojen myötä laantuu. Siihen tuoksuun minä kietoudun kun haluan olla kiehtova, hiukan vaarallinen, ellen peräti kohtalokas. Voisinko vielä toivoa että aavistus R'lyehiä kaulallani vääristäisi geometriaani sen verran että näyttäisin muutaman kilon hoikemmalta..?

Kaikkihan tietävät että legendaarinen S. Albert Kivinen tietää myös miten kirjoitetaan makoisia Lovecraft-novelleja. Itselleni näistä mieleenpainuvin on Keskiyön Mato Ikaalisissa. Se teki minuun vaikutuksen ennen kaikkea siksi, että se oli herkullinen yhdistelmä Lovecraftin tutuksi tekemää kosmista, toismaailmallista kauhua, ryyditettynä parillakin hyytävällä logiikan välähdyksellä ja paketoituna supisuomalaiseen maisemaan ja kansanperinteeseen. Novelleissaan Kivinen rakentaakin Ikaalisista Suomen Dunwichiä jonka idyllisen kuoren alla sattuu ja tapahtuu ihmeellisiä ja hirveitä asioita.


Lovecraftia nimitetään milloin epäkirjailijaksi, milloin ihmiseksi jonka mielikuvitus ja kirjalliset lahjat ovat aivan eri paria. Ja luulenpa että useammankin filosofin mielestä hän on yksinkertaisesti lumoava. Minua eivät kiinnosta hänen konservatiiviset käsityksensä tai aseksuaalisuutensa - kuka hiiskatti niitä ehtii murehtia kun hirmuiset dholit ryömivät kellareissa ja tähdet kiertyvät vääjäämättömästi kohti asentoa jossa Suuret Muinaiset voivat taas elää Maan päällä? Totuus ja kirjallisuus eroavatkin toisistaan siinä perustavassa suhteessa että joka rakastaa totuutta, analysoi sitä. Mutta ne kaunokirjalliset tekstit joihin suhtautuu suurimmalla tunteella on vain parasta jättää leikkelemättä liian pieniksi palasiksi.

Vaikka viime aikoina Suomessa on toki tapahtunut yhtä sun toista joka on pakottanut varmaan jokaisen miettimään uusiksi, elämmekö me sellaisessa herrankukkarossa kuin olemme kuvitelleet, olemme edelleenkin kai yhtä mieltä siitä ettei täällä sentään ihan mitä vaan voi tapahtua. Lovecraftin jalanjäljissä asteleva S.Albert sörkkii juuri tätä käsitystä aivan ihastuttavan hyytävällä tavalla. Keskiyön Mato Ikaalisissa säilyykin mielessäni tekstinä, joka sai minut tajuamaan jo vuosia ennen kuin löysin tieni filosofian laitoksille, että kiehtova, valtava ja vaarallinen maailmankaikkeus ei ole jossain tuolla vierailla mailla vaan voi tulla vastaan vaikka omassa kellarissa. Sen kohtaamisesta joko selviää nipin napin tai sitten ei, mutta joka tapauksessa käteen jää ihmeellinen tarina.

posted under , | 0 Comments

Kymmenen neuvoa miehille: näin kadotat perheonnen ennätysajassa

Tämän kirjoittaminen olikin jo sitten paljon vaikeampaa koska kotoa ei löytynyt hyviä esimerkkejä...

1.Välttele vastuunottoa Vaikka oletkin herra talossa ja saat sanoa viimeisen sanan joka asiaan, lopullisen vastuun kaikesta perheeseen ja parisuhteeseen liittyvästä kantaa vaimo. Jos kotona ei ole viimeisen päälle kiiltävää, jos seksielämä ei kukoista, jos lapset ovat huonotapaisia, se kaikki on pohjimmiltaan vaimon vika. Samoin ongelmien ratkaiseminen on vaimon asia. Jos antamasi määräykset johtavat katastrofiin, voit tiukan paikan tullen paeta sopivan suojan kuten vaimon selän, työkiireiden tai jopa toisen naisen taakse. Jos olet nykyaikainen mies joka ymmärtää pehmeiden arvojen päälle, voit pahan paikan tullen tulkita yhdessä tekemisen ja päättämisen toiminnaksi josta perimmäisessä vastuussa on vaimo.
Perinteinen ja hyväksi havaittu pakopaikka perhe-elämän kuohuista on kapakka. Voit lähteä sinne koska vain, vaikka mitään sanomatta. Takaisin tulemisen kanssa ei kannata pitää kiirettä- palaa vasta sitten kun olet varma siitä että rouvan kiukku on vaihtunut huoleksi.
Muista myös, että vaimon selän taakse pääsee piiloon myös kavereita ja sukulaisia. Jos he pyytävät sinua kylään tai seuraksi kymmenen kilometrin lenkille räntäsateessa, ota tavaksesi vastata ”Tulisin kyllä mielelläni, mutta vaimo...” Näin tuttavasi pitävät sinusta ja saat heiltä ehkä jopa säälipisteitä.


2.Muista että raha on valtaa Jos olet paremmin ansaitseva puoliso, nosta itsesi todelliseksi kuninkaaksi käyttämällä rahaa valtasi pönkittämiseen. Koska ansaitset enemmän, sinun ei esimerkiksi tarvitse tehdä kotitöitä, ja voit muutenkin määrätä kaikista perheen asioista suvereenisti.
Se, että ansaitset paremmin ei tietenkään tarkoita että sinun tulisi maksaa suurempi osa yhteisistä menoista. Tasa-arvon nimissä voit vaatia että maksatte molemmat tasan yhtä paljon. On ihan vaimon oma ongelma jos hän joutuu tinkimään omista menoistaan sillä välin kun sinä huvittelet ja ostelet itsellesi kalliita leluja.
On myös sinulle edullista käyttää rahaa arvostuksen mittana. On oikein ja kohtuullista vaatia vaimolta ihailua ja palvontaa menestyksesi edessä. Toisaalta, jos vaimosi raataa pienipalkkaisessa työssä tai on peräti kotona hoitamassa taloutta, sinulla on täysi oikeus vähätellä häntä ja hänen työtään. Koska esimerkiksi kotitöistä ei saa rahapalkkaa, voit laskea ne ”ei tee mitään” kategoriaan, mutta kuitenkin vaatia että vaimo tasoittaisi varsinaisten töidenne vaativuustasojen välistä epäsuhtaa edes tekemällä ne kaikki. Se on reilua, koska sinä sanot niin. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat ja niin edelleen.

3.Kohtele vaimoasi seksiobjektina Nainen on olemassa ennen kaikkea miellyttääkseen miestä ruumiillaan, ja parisuhteeseen ryhtyminen aiheuttaa vain sen muutoksen, että hänestä tulee yksityisomaisuuttasi. Muista painottaa vaimollesi, että hänen tärkeimpiin velvollisuuksiinsa kuuluu näyttää huippumallilta jokaisena elämänsä hetkenä ja että jos hän epäonnistuu tässä, on ainoastaan luonnollista että alat jahdata muita naisia. Ylipäätään, sinulla on oikeus odottaa täydellistä seksielämää ja vaimollasi on velvollisuus tarjota se sinulle. Jos asiasi ovat huonommin kuin täydellisesti, se on merkki siitä että sinulla on oikeus alkaa katsella muita naisia.
Tiedäthän, että jos vaimosi ulkomuodossa on puutteita, ne johtuvat siitä että et ole valittanut asiasta tarpeeksi paljon. Tämän voit korjata helposti (ks. ohjeita rouville). Voit myös kritisoida vaimoasi muiden kuullen, sekin auttaa opin perille menemistä.
On myös tärkeää olla konkreettinen ja verrata naista toisiin naisiin.
Koska vaimo on omaisuuttasi, voit pyytää häntä pukeutumaan erityisen seksikkäästi kun menette tapaamaan ystäviäsi jotta hekin voivat kuolata häntä ja onnitella sinua hyvästä saaliista. Kun nainen laittautuu, muista aina kehua hänen saavutuksiaan kauneudenhoidossa vuolaasti. On tärkeää että samalla muistat olla kehumatta liikaa hänen ylennyksiään, älyllisiä saavutuksiaan tai muitakaan onnistumisia. Niin vaimo oppii, mikä hänen elämässään on tärkeintä. Etenkin suhteen alkuvaiheessa voit toki kehua myös vaimon saavutuksia kotitöiden alalla. Pidemmässä suhteessa ensiluokkainen suoriutuminen taloustöistä on kuitenkin vähimmäisvaatimus, jota ei tarvitse huomioida mitenkään.
Koska perheessä tarvitaan vain yksi seksiobjekti ja se on vaimo, sinun ei tarvitse huolehtia omasta viehättävyydestäsi mitenkään. Se on metroseksuaalien hommia.

4. Muista että kaikki muutkin naiset ovat seksiobjekteja Sinulla on jo vaimo, mikä riittää todistamaan koko maailmalle, että olet kykenevä vakavaan ja syvähenkiseen ihmissuhteeseen. Muita naisia kohtaan sinulla ei ole mitään velvollisuuksia ja väitteet siitä että se miten suhtaudut heihin vaikuttaisi jotenkin siihen, miten hyvä aviomies olet, on feminististä hömpötystä. Älä siis anna parisuhteen sekoittaa päätäsi ja ala kuvitella että hyvinvoinnillesi ei olisi kriittisen tärkeää jatkuvasti kerätä todisteita siitä että olet alfauros jolla ottajia riittäisi.
Sinulla on täysi oikeus katsella, ja miksei vähän koskeakin muita naisia. Vaimolle kyllä riittää kun tulet ainakin melkein kaikkina öinä kotiin nukkumaan. Sinulla on myös oikeus tytötellä muita naisia ja kertoa sovinistisia juttuja, myös vaimosi läsnäollessa. Eihän siinä mitään pahaa ole ja kaveritkin tekevät niin. Kannattaa myös harrastaa ahkerasti pornon surffaamista (ehdottomasti yksin) ja pitää tietokoneella tyttötaustakuvaa. Mitä paremmin todistelet että sinulla riittää sekä viriiliyttä että vientiä, sitä enemmän miellyttämishalua ja auliutta voit omalta vaimoltasi odottaa. Jos pidät vaimosi varpaillaan, hänelle ei myöskään ehdi tulla mieleen että sinullekin voisi alkaa esittää kaikenlaisia rasittavia vaatimuksia.

5.Älä tee akkojen hommia Se, ettet osaa pestä pyykkiä etkä siivota ei tarkoita että olet avuton vaan että olet tosimies. Muista mainita usein, että teet mielelläsi kaikkia miehekkäitä kotitöitä kuten metsästät, remontoit, luot lunta, huollat autoa ja hakkaat halkoja. Se että asut nykypäivän kaupungissa jossa tällaisia töitä ei pahemmin ole, on asia jolle sinä et mahda mitään. Eikä se varsinkaan ole mikään syy ottaa kontolleen yhtään naisten työtä.
Jos joskus, pakottavasta syystä, joudut kuitenkin tekemään naisten töitä, tee asiasta suuri numero. Olet ansainnut ylitsevuotavat kiitokset. Tapauksen päivämäärä kannattaa kirjata ylös- saat siitä oivan argumentin käytettäväksi kaikissa tulevaisuuden perheneuvotteluissa.

6.Muista että vaikeneminen on kultaa Tosimies ei puhu tunteistaan, eikä mielellään mistään muustakaan, paitsi parhaalle kaverilleen kolmen promillen humalassa. Vaimo ei kauniita sanoja kaipaa- kyllä se tietää että olet tyytyväinen kun et ole ottanut vielä eroakaan. Koska naiset ovat sekä kaikki mystisiä että kaikki pohjimmiltaan samanlaisia, sinun ei myöskään tarvitse yrittää ottaa selville vaimosi mielipiteitä mistään asiasta. Teet vain niin kuin eksän kanssa 15-vuotiaana. Ja se seikka että eksä jätti sinut kuin nallin kalliolle kolmen viikon päästä johtui vain siitä että hän oli tyhmä tyttö joka ei tajunnut millaisen kultakimpaleen sinussa menetti.

7.Älä myönnä virheitäsi Omien virheidensä myöntäminen ja varsinkin anteeksi pyytäminen on heikkouden merkki eikä heikkoa miestä kunnioita kukaan. Seiso siis jämäkästi sanojesi ja tekojesi takana katkeraan loppuun saakka. Kaikenlaisen epävarmuuden näyttäminen on ylipäätään pahasta ja uhka auktoriteetillesi. Ole toiminnan mies. Niin kauan kuin kaikki menee hyvin sinua ihaillaan miehenä joka tietää mitä tekee. Jos asiat alkavat mennä pieleen, voit aina paeta vastuuta ja syyttää vaikka vaimoa.
Jos joskus joutuisitkin myöntämään virheesi jostain syystä kuten siksi että sinua uhataan aseella, se ei tarkoita sitä että sinun tarvitsisi ottaa siitä opiksi ja muuttaa tapojasi. Tapojaan muuttavat vain ne joilla on häilyväinen luonne. Tee mitä sinun täytyy päästäksesi pälkähästä, mutta kun vaara on ohi, jatka johdonmukaisesti vanhaan malliin.

8.Älä ota vaimoasi vakavasti Jos vaimo lyö pikku nyrkkinsä pöytään, se on oikeastaan aika söpöä. Ei sitä pidä ottaa tosissaan. Tämän voi sanoa myös vaimolle. Kun vaimo seuraavan kerran lähestyy sinua jonkun ongelman kanssa sano:” Relaa vähän!” Jos sinä et näe jossakin asiassa ongelmaa, siinä ei ole ongelmaa ja jos vaimo on eri mieltä, hän on tietysti väärässä ja nyt vain vähän vouhottaa. Tämäkin kannattaa sanoa ääneen, ja tarpeen vaatiessa toistaa pariin kertaan. Jos vaimo alkaa hiiltyä, voit suhtautua siihenkin hyväntahtoisen vähättelevästi ja onnitella itseäsi siitä miten kärsivällinen oletkaan tuon kiukkupussin kanssa. Jos vaimo lyö pöytään pikku nyrkkinsä sijasta järkiperusteita, voit sivuuttaa nekin hymähdyksellä. Eivät hänen järkiperusteensa kuitenkaan pärjää sinun järkiperusteillesi, joten turha niitä on sen lähemmin alkaa edes tarkastelemaan.

9.Muista asioiden oikea tärkeysjärjestys Vaimon elämän tärkeysjärjestyksessä sinun tulee tietysti olla ykkönen. On ihan oikein ja kohtuullista valittaa, jos vaimo ei ilolla uhraudu sinun edestäsi aina kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus. Jos havaitset vaimon uhrautuvaisuudessa lipsumista, voit poiketa tavoistasi ja osoittaa tunteitasi sanomalla ääneen, että sinusta tuntuu että hän ei enää rakasta sinua tai että suhteessanne on ongelmia.
Koska sinä olet tärkeä ja kiireinen ihminen, sama ei tietenkään toimi
toisinpäin, ja vaimon tulee ymmärtää tämä. On yleisesti tiedossa, että kaikilla naisilla on voimakas hoivavietti, ja se tarkoittaa sitä että hän on onnellisimmillaan omistautuessaan täysin sinulle. Miehillä hoivaviettiä ei ole, joten sinunkaan ei tarvitse päätäsi vaivata millään omistautumisilla.
Koska olet kuitenkin niin etevä kaikissa toimissasi, voit huolimatta moninaisista kiireistäsi turvallisin mielin toimia perheen päänä. Perheen johtajuus ei vaadi liikaa aikaa eikä perehtymistä ja on siten rooli joka sopii sinulle parhaiten.

10. Ole aina täydessä taisteluvalmiudessa Valta hankitaan vaivalla ja se on katoavaista. Sinun tuleekin olla aina valppaana. Pyri kontrolloimaan vaimoa mahdollisimman totaalisesti. Jos vähätteleminen ja välinpitämättömyys eivät riitä nitistämään vastarintaa, lyö reippaasti nyrkkiä pöytään. Muista että naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisesti kyvykkäämpiä, joten älä antaudu väittelyyn. Tosimies jyrähtää kerran ja painuu sitten Paikalliseen Ravintolaan mököttämään niin pitkäksi aikaa kuin on tarvis. Tarpeen poistumisen tietää siitä että vaimon kiukku on vaihtunut huoleksi ja hän on valmis perääntymään ehdoitta. On tärkeää olla lähtemättä myönnytysten tielle. Jos haluat antaa itsestäsi syvällisen vaikutelman, voit riitatilanteessa sanoa vaimollesi että ”Et voi muuttaa toista ihmistä. Tällainen minä olen.” Sinun ei tietenkään tarvitse tulla toimeen vaimon vajavaisuuksien kanssa koska vaimolla on naisena häilyväisempi ja siksi mukautuvaisempi luonne. Sen sijaan sinä olet jämäkkä mies, jonka kanssa vaimon on vain parasta oppia tulemaan toimeen.

Kymmenen neuvoa rouville: näin kadotat perheonnen ennätysajassa

Lista kirjoitettu ennen kaikkea itselleni.

1. Nalkuta. Kaikesta voi nalkuttaa. Parhaita nalkutuksenaiheita ovat kotityöt joissa aviomies on ehdottoman tarpeellinen (meidän perheessä: puihin tai katolle kiipeily, alakerran siivoaminen, tiskit jne.) Sen sanominen että x pitäisi tehdä tai jopa muistuttaminen kerran, pari ei ole vielä nalkuttamista, joten muista nalkuttaa jatkuvasti. Nalkuttaminen on tehokkainta silloin kun teillä pitäisi olla erityisen hauskaa tai yritätte erityisesti rentoutua. Kannattaa myös nalkuttaa kun mies on selvästi väsynyt, tai kun hän on toteuttamassa johonkin muuhun asiaan liittyvää pyyntöäsi.

2. Valita
. Valittaminen on nalkutuksen variaatio. Valittaessa on olennaista kertoa miten kurjalta ja pahalta sinusta tuntuu kun meillä ei tässä kuussa ole varaa pistää koko sisustusta uusiksi, hän ei tiskannut eilen kello 19 mennessä. Ajattele myönteisesti: se, että puolisosi on vain ihminen (vaikka tilasitkin oikeastaan Unelmien Prinssin suoraan satukirjasta) tarkoittaa, että voit aina löytää asioista joista miehelle on syytä valittaa. Valittamisessa, kuten nalkutuksessakin, tärkeää on sisällön lisäksi myös riittävä toisto ja äänensävy.
Muista myös syyttelyn jalo taito. Miehen virheet kertovat aina syvällisiä totuuksia hänestä ihmisenä. Se, että hän levähtää hetken koska päätä särkee kertoo että hän on heikko ja nahjus. Se, että hän unohti laittaa tiskikoneen päälle on suoranaista kiusantekoa joka todistaa siitä että hän on ottanut elämäntehtäväkseen elämäsi hankaloittamisen.

3. Älä ole kiltti. Jos olet kiltti, miehesi lakkaa taatusti arvostamasta sinua ja ennen kuin huomaatkaan, olet hänelle vain palvelija. Aina kun hän pyytää sinua tekemään jotakin, muista kysyä “Miksi et itse viitsi?” Tai yksinkertaisesti kieltäydy. Älä missään olosuhteissa ole hänelle spontaanisti mukava. Se on hemmottelua ja hemmottelu pilaa ihmisen- pian hän alkaa vaatia sinulta palvelua kellon ympäri ja muuttuu avuttomaksi nahjukseksi.
Älä myöskään koskaan kysy hänen mielipidettään asioista Jotka Sinulla On Oikeus Tehdä. Älä mielellään mistään muustakaan.
Älä koskaan tee miehen lempiruokia. Itse asiassa, älä tee hänelle ruokaa ollenkaan. Mikä kokki sinä muka olet? Jätä muutenkin oma osuutesi kotitöistä hoitamatta. Elämäsi naisena on liian rankkaa ilmankin, ja jos mies muistuttaa sinua asiasta, se todistaa ainoastaan sen että hän on ymmärtämätön ja tunteeton sika. Älä myöskään pese miehen pyykkejä –ethän sinä niitä käytäkään.
Älä koskaan osta miehelle mitään kivaa. Älä koskaan maksa yhtään laskua jonka maksaminen ei ole nimen omaan sinun velvollisuutesi. Ylipäätään, se mitä rahoillasi teet, ei kuulu miehelle millään tavalla. Hänellä on kuitenkin suuremmat tulot joten ainoastaan hänen rahankäyttöään tarvitsee syynätä tarkasti.

4. Muista kritiikki! Kun et enää voi nalkuttaa koska puoliso meni ja teki sen mitä häneltä pyysit, voit vielä kritisoida. Hän varmasti teki jotain perusteellisen väärin! Ja hän varmasti teki sen ihan tahallaan ja silkkaa ilkeyttään! Hänen työnsä jälki kannattaakin aina tarkistaa huolellisesti, vaikka hänellä olisi kymmenen vuoden kokemus tehtävästä. Samalla voit toki valittaa siitä miten rasittavaa kaikkien tarpeellisten tarkastusten teko sinulle on.
Voit myös kritisoida häntä yleisellä tasolla: hänen palkkaansa, pukeutumistaan, harrastuksiaan ja ylipäätään hänen olemassaoloaan. Muista että miehet ymmärtävät parhaiten kun käytät konkreettisia esimerkkejä: vertaa miestäsi muihin tuntemiinne miehiin jotka ovat menestyvämpiä, ymmärtäväisempiä, fiksumpia. Ennen pitkää mies varmasti lankeaa eteesi polvilleen kiitollisena siitä että olet huolinut hänet.
Muista että nykyajan opit myönteisen palautteen antamisesta ovat soopaa. Kyllä vanha kansa on aina tiennyt että kehuminen tekee ihmisestä vain ylpeän ja liian itsevarman. Oikeastaan, teet hänelle suuren palveluksen jos et koskaan sano yhtään ihailevaa sanaa hänestä. Ties mihin onnettomuuksiin hän säntäisi päätä pahkaa jos hänellä olisi yhtään liian suuret luulot itsestään.
Jos sinulla on aikaa tai kaipaat vaihtelua, voit joskus korvata kritiikin ryhtymällä yksinkertaisesti työnjohtajaksi. Tarkkaile miehen työskentelyä lähietäisyydeltä ja aloita luento heti kun huomaat jotakin epäilyttävää.

5. Älä ole kiitollinen. Muista että miehen huomionosoitukset ja yleinen kiltteys sinua kohtaan ovat itsestäänselviä asioita. Sinä olet Nainen, ja paitsi että olet täydellisen tasa-arvoinen miehen kanssa kaikissa niissä asioissa joissa tasa-arvoisena oleminen huvittaa sinua, miehen tulee myös kohdella sinua kuin maan päälle laskeutunutta jumalatarta silloin kun haluat elämääsi vanhanajan romantiikkaa. Tunnetusti jumalattaret ovat oikukkaita, joten sinullakin on siihen täysi oikeus.
Mitä hyvänsä mies hyväksesi tekeekin, se on vähintä mitä hän voi tehdä. Sitä paitsi luultavasti hän olisi voinut osoittaa huomiota paremminkin: hän olisi voinut ostaa viiden sijasta viisitoista ruusua, viedä kylpylän sijasta Balille lomailemaan, tiskien tiskaamisen sijasta siivota koko talon ja tehdä kaikki roikkuvat pihatyöt. Pohdi aina, ovatko pienet huomionosoitukset sittenkään merkkejä aidosta rakkaudesta vai pieniä vain siksi että et miehen mielestä ansaitse parempaa ja hienompaa.

6. Ole välinpitämätön. Älä ole kiinnostunut miehen kuulumisista. Miten sille voisi tapahtua mitään mielenkiintoista päivän aikana kun olette erossa toisistanne? Vointiakin on turha kysellä: näkyyhän se pystyssä pysyvän kysymättäkin. Kotioloissa kannattaa myös kulkea pelkästään mukavissa vanhoissa, tahraisissa pyjamissa. Sen sijaan, kun lähdette ulos ihmisten ilmoille, kannattaa laittautua mahdollisimman näyttäväksi. Parhaaseen tulokseen pääset, jos mainitset miehellesi laittautuvasi muita varten.
Jos mies kysyy mielipidettäsi jostakin etkä jaksa komentaa, voit sanoa ettei sinua voisi vähempää kiinnostaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettetkö voisi valittaa myöhemmin jos mies kuitenkin valitsee väärin. Valittaa voi aina.

7. Oleta aina pahinta. Kun ajattelet puolison aikomuksia, oleta aina pahinta. Ymmärrä, että ajattelemattomuus on aina oire jostakin paljon syvällisemmästä ja pahemmasta joka liikkuu miehen mielen tutkimattomissa syvyyksissä. Jos hän unohtaa viedä roskat, on perusteltua epäillä ettei hän enää välitä sinusta. Jos hän sanoo ettei juuri nyt ole varaa ostaa sohvaa hienosta putiikista, sano “Haluat siis tehdä minut onnettomaksi!” Voit myös vihjata, että hän on laiska kun ei ansaitse enemmän jotta voisi pitää sinut onnellisena. Jos hän tekee mitä hyvänsä mistä et pidä, hän tekee sen vain tehdäksesi elämäsi kurjaksi. Ole kurja, kärsivä mutta jumalallisen kärsivä marttyyri. Muista myös osoittaa että miehesi kelvottomuus on patologista: “Sinä ET KOSKAAN muista sulkea sitä vessankantta. Olet AINA niin ällöttävä!”


8. Tukahduta Puolisosi ei tarvitse omaa elämää. Hänellä on sinut. Muista osoittaa pontevasti että kaikki mistä hän pitää sinun palvelemisesi lisäksi on typerää, naurettavaa ja ajanhaaskausta. Sinun palvelemisesi on suurin onni joka miestä voi kohdata- ei hän sen lisäksi tarvitse elämäänsä mitään hauskuutta eikä varsinkaan mitään muita mielenkiinnon kohteita kuin sinut.
Muista myös olla mustasukkainen kaikesta ja kaikille. Epäile kaikkea. Jos mies haluaa viittä minuuttia enemmän omaa aikaa, se tarkoittaa ettei hän enää rakasta sinua. Luultavasti hän käyttää senkin ajan toisten naisten vokottelemiseen. Muista pyytää miestä tekemään tarkasti tiliä tekemisistään siltä ajalta kun et voi pitää häntä silmällä. Voit myös soitella hänen työpaikalleen ja kieltää häntä olemasta tekemisissä ystäviensä kanssa. Mistä sinä kuitenkaan tiedät, mitä ne siellä tekevät. Eivät mitään hyödyllistä kuitenkaan. Koska sinulla on oikeus tietää kaikki eikä miehellä toisaalta ole mitään salattavaa jos hän ei ole syyllinen, tutki hänen sähköpostinsa, katso hänen kännykkänsä viestit ja pengo hänen taskunsa. Älä vaivaudu peittelemään näitä toimiasi liiaksi. Jos mies yrittää vastustella, se on varma merkki siitä että hänellä on suhde.

9. Kieltäydy hellyydestä Viikolla sinulla on tietysti liian rankkaa jotta voisit ajatellakaan seksiä. Viikonloppuisin sinulla voi olla päänsärkyä tai voit olla muuten vain kärtty. Virttyneisiin vanhoihin vaatteisiin pukeutuminen niin päivin kuin öin on oiva apu. Muista välttää myös koruja, hajuvesiä ja liian ahkeraa suihkussa käymistä. Muista, ettei sinun tarvitse suostua mihinkään ellet ole hulluna intohimosta. Koskaan. Koska hellittely kuten suukottelu, haliminen ja kädestä pitäminen voivat ainakin teoriassa johtaa seksiin, kannattaa niistäkin kieltäytyä pontevasti. Tee miehelle selväksi että hellyys on eläimellisten viettien tuotetta ja että sinä pidät siveyttä suuressa arvossa. Ainakin silloin kun olet kahdestaan oman miehesi kanssa. Muiden seurassa voit toki ottaa rennommin.
Hellyydellä voi myös palkita ja rangaista. Katso, millaisia temppuja saat miehen tekemään kun vihjailet herkästä hetkestä pihdattuasi tarmokkaasti pari viikkoa. Koska sinulla on aina ehdoton oikeus muuttaa mieltäsi ja kieltäytyä koska hyvänsä, voit ainakin joka toisella kerralla kieltäytyä vaikka mies olisi ensin tehnyt mitä (ihan joka kerta ei kuitenkaan kannata kieltäytyä ettei miesparka lakkaisi yrittämästä).
Jos olet jostain syystä antanut periksi, ei peli vielä ole täysin menetetty. Ajattele lahnaa mutaisessa rantakaislikossa ja viimeisiä päivystystuntejaan tekeviä lääkäreitä. Pidä huone pimeänä, älä luovu virttyneestä pyjamastasi ennen kuin on ihan pakko. Kun joudut tekemään sen, muista mainita surullisella äänellä vartalosi puutteista. Katso usein kelloa, ja yritä tehdä kaikilla pienillä keinoilla tiettäväksi että olet pitkästynyt ja hommassa mukana vain silkkaa armeliaisuuttasi.

10. Ole aina täydessä taisteluvalmiudessa Jos mies erehtyy joskus sanomaan mitään mikä voisi tulkita kritiikiksi, saa heti hermokohtaus. Ole aina henkisesti valmistautunut saamaan hermokohtaus. Hermojen menetys on osoitus naisellisesta herkkyydestäsi, eikä siinä ole ainakaan kotioloissa mitään hävettävää.
Älä hetkeäkään epäile että kritiikille voisi koskaan olla minkäänlaista perustetta. Jokainen tyytymättömyyden ilmaus on yritys satuttaa sinua, polkea itsetuntosi maahan ja tyrannisoida sinua. Siihen pitää reagoida näyttävästi ja heti paikalla.
Älä koskaan anna miehen sanoa viimeistä sanaa missään asiassa. Mies on täysin kykenemätön päättämään mistään itsenäisesti, etenkään jos asia koskee mitenkään sinua (ja onko muka olemassa asioita jotka eivät koske?) Miehen tekemien päätösten hyväksyminen on alistumista, ja tunnettua on että alistuva vaimo tekee miehestä tyrannin ja päätyy miehen kynnysmatoksi ennen kuin ehtii kymmeneen laskea. Muista, että “asioista neuvotteleminen” on sekin vain miehen yritys saada oma tahtonsa läpi väittelemällä. Älä mene halpaan. Yksinkertaisinta on, jos sinä päätät kaikesta.

Rakkautta ja rajoja kirkon tapaan


HS.fi:n etusivulla oli pari päivää sitten kirkon mainos jossa kysyttiin: Rakkaus. Miten siitä pitäisi puhua? Vähän sen alapuolella oli uutinen jossa kerrottiin miten itäsuomalainen kirkkoherra oli joutunut kolmenkymmenen työvuoden jättäytymään pois töistä koska on menossa sukupuolenkorjausleikkaukseen. Väärään sukupuoleen syntyminen ei ole lääketieteellisesti katsottuna mielisairaus (mikä seikka todetaan erikseen jokaisessa tapauksessa kahden psykiatriryhmän toimesta) vaan vakava sairaus, jonka ainoa tunnettu hoito on fyysisen sukupuolen korjaaminen psykologista sukupuolta vastaavaksi. Tapausta kommentoinut piispa sanoi:”en tiedä onko meillä töitä joissa ei tarvitsisi olla välittömästi tekemisissä seurakuntalaisten kanssa”. Onko kirkon ongelma nyt varmasti rakkaudesta puhumisen vaikeus vai se, että siltä puuttuu lähimmäisenrakkaus jopa omia pitkäaikaisia palvelijoitaan kohtaan? Miksi organisaatio joka esiintyy rakkauden suurlähettiläänä on säännöllisesti esillä syrjintätapausten yhteydessä?

En ole kovin hyvä puhumaan rakkaudesta. Mutta koskapa sitäkin on tullut yritettyä, rohkenen antaa luterilaiselle kirkolle sen ainoan neuvon jonka tiedän: puhu miten vain: änkyttäen, katoilta huutaen, tieteellisen kuivasti, mutta puhu rehellisesti. Jos ja kun jumalanne rakkaus ei koske mytologianne mukaan kaikkia, tehkää itsellenne palvelus älkääkä muuta väittäkö pyhäkouluissa ja rippileireillä. Älkää ottako kaikkia lapsia jotka ulottuvillenne saatte, avosylin vastaan vain potkiaksenne heitä kylkiluihin siinä vaiheessa kun he kasvavat vähän ja paljastuvat homoiksi, transsukupuolisiksi, naispapeiksi. Miksi muuten teitä kiinnostaa tuomita ennen muuta sukupuoliasioihin liittyvät poikkeamat normista? Löytyykö hyvän ihmisyyden mitta mielestänne todellakin jalkojen välistä? Vaan mikäpä siinä, jos sitä mieltä todella olette. Ehkä se vain kuulostaa omituiselta minun pakanallisissa korvissani.

Jos ratkaisunne erilaisuuden edessä kokemaanne ahdistukseen on erilaisten ihmisten lainvastainen syrjintä, sanokaa sekin toki suoraan ja reippaasti ettei yhdellekään seurakuntalaiselle jäisi epäselväksi se, millaisia arvoja kannattavan yhteisön jäsen hän on. Eihän nyt kukaan omia arvojaan ja moraaliaan häpeile, etenkään jos nämä perustuvat luotettavista lähteistä parhaaseen- rakastavan ja ehdottoman oikeamielisen jumalolennon yksiselitteisen selvään ilmoitukseen. Jos minä olisin ihan varma siitä että jumalani seisovat kuin peruskallio niiden arvojen takana joita sankarillisesti puolustan kovassa maailmassa, häpeä tai epämääräinen syyllisyys eivät varmasti tulisi mieleenikään vaan uskaltaisin esittää käsitykseni sellaisella itsevarmuudella josta nyt näen vain kauniita unia kerran, pari vuodessa.

Rehellisyyden lisäksi myös johdonmukaisuus lisää jokaisen puheen uskottavuutta, jopa silloin kun on kysymys rakkauden tai jumaluuden olemuksen kaltaisista maailmaasyleilevän suurista asioista. On toki luonnollista että viisainkin haparoi kun tämän kokoluokan asioista tulee puhe. Kannattava strategia onkin sanoa vain vähän, sen minkä pystyy, noudattaen logiikan ja hyvän puhetaidon perussääntöjä. Esimerkiksi modus tollens:ia. Muistinne virkistämiseksi, se menee näin: Jos A niin B. Ei B. Siis, ei A. Tai, hiukan ajankohtaisenpana sovelluksena: Jumalamme rakastaa kaikkia. Siis jumalamme rakastaa myös Ollia. Jumalamme ei rakasta Ollia. Siis jumalamme ei rakastakaan kaikkia. Rohkenenkin siis esittää että jos ja kun kaikki ihmiset eivät syystä tai toisesta kelpaa jumalallenne, teidän olisi ehkä syytä lakata puhumasta tästä jumalasta ikään kuin hän haluaisi olla kaikkien ihmisten jumala. Se on virhepäätelmä, eikä sitä muuksi muuta se jos jumalallanne on mahdollisesti hyviä syitä olla rakastamatta Ollia tai eräitä muita ihmisiä. Kun ei rakasta kaikkia niin ei rakasta kaikkia ja sen pituinen se. Tämän huomion pohjalta voidaan toki aloittaa mielenkiintoinen keskustelu. Jossa siinäkin on tosin hyvä pitää mielessä logiikan perusteet.

Jos kristillisellä rakkaudella on rajat, kertokaa siis selkeästi, missä ne menevät jotta ihmiset voivat helposti arvioida sopivatko nämä rajat myös heidän moraalinsa rajoiksi. Jos uskonnossanne ihmisten arvosteleminen ja tuomitseminen on tärkeällä sijalla, muistakaa sanoa sekin. On varmasti monia jotka pitävät sellaisesta uskonnosta. Siinä tapauksessa että jossain vaiheessa sattuisittekin huomaamaan ettette sittenkään pidä omasta totuudestanne sellaisena kuin se kuulostaa ääneen lausuttuna, nipistäkää nenänne kiinni ja nielkää se tai kyseenalaistakaa se. Mutta, taivasten tähden, lakatkaa kiemurtelemasta.

Jos ette osaa tai voi puhua rakkaudesta, voitte myös olla hiljaa ja antaa tekojenne puhua puolestanne. Oikeastaan maailmasta puuttuu paljon enemmän rakkauden tekoja kuin puhetta rakkaudesta. Puhuminen onkin joka tapauksessa aika halpaa ja helppoa tekemiseen verrattuna. En minä ainakaan lukisi sitä teille viaksi, jos puhuisitte vain vähän mutta tekisitte hyviä, rakastavia tekoja sitäkin innokkaammin. Enkä nyt tarkoita teoilla mitään hyväntekeväisyystempauksia enkä huonosti verhoiltua uskonnon kauppaamistoimintaa vaan ennen kaikkea sitä miten elätte jokapäiväistä elämäänne niin yhteisönä kuin yksilötasollakin. Sillä se suurin vaikutus maailman menoon kuitenkin lopulta on.

Tunnetaanko teidät evankelis-luterilaiset kristityt ja kirkonmiehet siitä että olette maailman vääryyksistä välittävää ja suuren rakkauden valaisemaa väkeä joka puolustaa heikompia rohkeasti ja jakaa mittavasta omaisuudestaan tarvitseville reilulla kädellä? Onko kirkon huomattava omaisuus muuten kerätty keinoin jotka eivät ole ristiriidassa lähimmäisenrakkauden kanssa, kuten sijoittamalla ainoastaan sellaisiin yrityksiin joiden toiminta aktiivisesti parantaa maailmaa? Puolustatteko rauhaa ja ”teette hyvää niille jotka teitä vihaavat” vai siunaavatko pappinne armeijoita? Siunaatteko ostoskeskuksia vai opetatteko jäsenillenne kristillisiinkin hyveisiin kuuluvaa yksinkertaista elämäntapaa? Osoitatteko jumalallista rakkauttanne myös luontoa kohtaan suojelemalla ja vaalimalla sitä aktiivisesti?

On tietysti myös mahdollista, että ydinsanomaanne –ydinosaamistanne, näin nykyaikaisesti sanottuna- ei olekaan rakkaus, vaan lähimmäisenrakkaus on humaani, universaali arvo joka vain sopii kuorruttamaan uskontonne sellaiseksi että se kelpaa myös humanistiset arvot omaksuneille ja ainakin omasta mielestään suurisydämisille moderneille ihmisille. Siinä tapauksessa ehdottaisin, että jättäisitte koko jutun sikseen ja keskittyisitte miettimään, mikä sitä ydinaluettanne voisi olla. Viimeinen tuomio ja helvetin tuli, kenties?

*muoks* lisätty pudonnut sana

Huonoa huumoria ja halpoja huveja

Jos jokaisessa päivässä ei näe jotakin ilonaihetta, on aika pestä silmälasit. Vaikka kuinka olisi marraskuu jolloin huonoja uutisia maailmalta tuntuu tipahtelevan kuin sadepisaroita, olo on lievästi flunssainen ja pihalla lojuu vielä monta kottikärryllistä mätiä omenia jotka pitäisi kerätä ja viedä kompostiin... Vali vali. Stop!

Oikeasti elämässäni on loputtomasti ilonaiheita joka hetki. Jotkut niistä ovat isoja asioita, kuten filosofia, ja luovat elämälleni sen toiveikkaan pohjavireen, perususkon siihen että olemassaolo sinänsä on aika hyvä juttu. Toiset taas ovat pieniä, esimerkiksi sinitiaiset (ja naakat!) lintulaudalla. Sekaan mahtuu hetken elämyksiä, maailman tärkeimpiä asioita kuten perhe ja kaikkea siltä väliltä. Jotkut soveltuvat pohdittaviksi loputtomasti, toisista taas pitää vain innostua, kuten Turisaan uudesta live dvd:stä. Onpa ilonaiheideni joukossa jokunen arveluttava ja omituinenkin juttu, kuten kuolleet kotihiiret.

Välistä luulen, että iso osa maailman murheellisuudesta johtuu siitä ettei aikuisten ole jostain syystä oikein sopivaa innostua pienistä tai vähän kummallisista asioista. On jotenkin kypsää ja älyllistä olla viileä ja välinpitämätön. Koira vieköön! kuten Sokrateella oli tapana sanoa. Tylsää ja onnetonta se on. Eikö aikuisena olemisessa ole sittenkin olennaista vastuullisuus: se että osaa huolehtia omista asioistaan ja kantaa vastuuta myös muiden hyvinvoinnista? Eikö älyllisyys mitata jollain muulla kuin takakireyden määrällä, esimerkiksi sillä päästääkö suustaan tai näppäimistöstään edes joskus oikeita ajatuksia joita voi nimittää omikseen? Eikö ammattimaisuutta voitaisi mitata vaikka sillä kuinka hyvin hoitaa ne varsinaiset työtehtävät?

Muistatteko kun lapsena joskus tuli ajateltua että sitten aikuisena ei olisi nukkumaanmenoaikoja eikä kukaan voisi pakottaa siivoamaan huonetta? Nyt kun aikuisuus on koittanut, on jokaiselle varmasti selvinnyt se, että työ, perhe ja yhteiskunta asettavat elämään kaikenlaisia vaatimuksia joista selviytymisen rinnalla nukkumaanmenoajan tapaiset säännöt ovat pikkujuttuja. Ja silti käyttäydyn usein ihan kuin näissä vaatimuksissa ei olisi tarpeeksi. Sen lisäksi että yritän hoitaa työni, olla hyvä vaimo ja hoitaa oman osani kodin töistä kunnialla, minun pitäisi vielä huolehtia loputtomasti siitä mitä mystiset ja hiukan uhkaavat Muut ajattelevat elämäni yksityiskohdista.

Millaisen vaikutelman Muut minusta saavat, jos..? En ole kylläkään koskaan saanut selville, mitä nämä Muut niillä vaikutelmillaan aikovat tehdä. Millä he minua uhkaavat, jos en noudata heidän oletettua tahtoaan? Jotakin hirvittävää se epäilemättä on, koska sen pelko pysäyttää minut niin tehokkaasti ja saa minut valitsemaan ikäviä vaihtoehtoja. Sulkevatko he minut arvovaltaisen joukkonsa ulkopuolelle? Oikeastaan se harmittaisi minua vain ja ainoastaan siinä tapauksessa että heillä on ne parhaat bileet. Jotenkin se vain ei vaikuta todennäköiseltä. Kun kuvittelen mielessäni Muiden juhlat, mieleeni nouseva kuva on tylsääkin tylsempi cocktailtilaisuus jossa keskustelut koostuvat pelkistä latteuksista, herroilla on päällä vuokrasmokit ja kaikki seisovat seinänvierustoilla kuin peläten että petolinnut nappaavat ne onnettomat jotka erehtyvät keskilattialle.

Joudun muutenkin tyytymään spekulaatioihin ja oletuksiin koska oikeastaan Muita ei ole pahemmin näkynyt näillä kulmilla, enkä ole huomannut että epäsovinnaiset elämänvalintani olisivat johtaneet onnettomuuksiin ja kurjuuteen. Ehkä Muut ovatkin enimmäkseen ihan omassa päässäni- jos annan heille siihen luvan? Mutta miksi minä niin tekisin, miksi välittäisin heistä? He eivät vaikuta väeltä joka olisi kiinnostunut minun ja perheeni hyvinvoinnista. Näyttää siltä, että oikeat ihmiset oikeassa maailmassa odottavat minulta enimmäkseen hyviä käytöstapoja ja se mitä vapaa-aikanani teen, mille nauran ja mihin aikaan kukun ja nukun, on todellakin ihan oma asiani.

Ei ole hyvä idea korvata lounasta jättipussillisella karkkia joka päivä, mutta kerran, pari vuodessa se kyllä tekisi monelle hyvää. Ilman että seuraavana päivänä harrastetaan vastaavaa määrää itsensä ruoskimista, tietysti. Aikuisten maailmassa olisi toisinaan käyttöä myös kärrynpyörien heittelylle, lumiukoille, väsyneille vitseille ja peikkoheville. Luulisin että tänäänkin vaaniva synkkä marraskuun ilta selättyy tämäntapaisilla keinoilla. Huono huumori ja halvat huvit eivät ehkä tee hyvää katu-uskottavuudelle, mutta novemberofobian vastaisessa kamppailussa ne ovat silti parempia aseita kuin masennuslääkeresepti. Siinä vaiheessa kun olen tuottanut teemasta parikymmentä muunnelmaa, onkin synkimmän syksyn selkä jo taittumassa.

posted under , | 3 Comments

Jos en olisi, haluaisin olla niinkuin olisin, eli pari ajatusta epävarmuuden iloista

Kun muutaman vuoden filosofian laitoksella marinoiduttuani palasin jälleen kosketuksiin ”oikean elämän” kanssa, minua odotti yllätys. Yllätys ei ollut suinkaan se, että ihmiset halusivat jutella kanssani syvällisiä. Niinhän ihmiset haluavat jutella terveydenhuoltoalalla olevien tuttaviensa kanssa vaivoistaan ja kalastella kautta rantain juristiystäviltään ilmaisia neuvoja. Jotenkin luonnollinen juttu, siis. Mutta minua yllätti se, että monet ihmiset kysyivät mielipiteitäni moraalikysymyksistä vain saadakseen julistaa että olin väärässä.

Näiden ihmisten mielestä vaikeiden eettisten kysymysten ajatteleminen omilla aivoilla on jotenkin luonnotonta. Se, ettei tapanani ollut paukauttaa nasevaa mielipidettä asiaan kuin asiaan ja perustella sitä yksinkertaiseen tapaan "näin se on, uskokaa kun minä sanon niin", oli ilmeisen ahdistavaa. Eräs ystävällinen sielu väänsi minulle asian oikein rautalangasta:”Eivät ihmiset halua pohtia vaikeita asioita. Me haluamme vastauksia.” ”Vaikka ette tiedä, ovatko vastaukset oikeita?” minä päästin suustani hiukan järkyttyneenä. En käsittänyt silloin alkuunkaan, miten varmuus voi olla jollekulle tärkeämpää kuin totuus. Totta puhuen, en taida käsittää sitä vieläkään. Minusta näyttää siltä että varmuus joka perustuu mihinkään muuhun kuin erinomaisiin perusteluihin uskoa että näin on, perustuu pohjimmiltaan itsepetokseen. Itsepetos taas on suunnilleen pahinta mitä tiedän- se ei ole ainoastaan tietämättömyyttä, vaan tietämättömyyttä josta ei ole ulospääsyä. Ihminen joka on niin varma oikeassa olemisestaan ettei hän halua ajatellakaan muita vaihtoehtoja on tuomittu tietämättömyyteen siinä tapauksessa että hän onkin väärässä. Ja minusta näyttää että nämä uskonsankarit ovat väärässä asiassa jos toisessakin.

Valehteleminen muille on väärin, mutta on tilanteita joissa parempia vaihtoehtoja ei ole.
Mutta onko itselleen valehtelemisessa koskaan mitään järkeä? Voiko ihminen edes tuntea itseään, jos hän ei suostu katsomaan itseään sellaisena kuin hän on, vikoineen päivineen? Voiko ihminen olla tasapainoinen, jos hän ei voi rakastaa itseään –todellista itseään?

Älyllinen rehellisyys niin itseä kuin toisia kohtaan johtaa väistämättä epävarmuuteen. Miksi se olisi huono asia? Epävarmuus on ikävä nimitys sille, että elämä on seikkailu jossa uutta voi löytää ja oppia viimeiseen hetkeen asti.
Rehellisyyteen pohjautuva epävarmuus on sitä paitsi toiveikasta. Vaikka tällä hetkellä tiedän Sokrateen tapaan vain sen, että en tiedä paljon mistään mitään, minulla on toivoa oppia ja saada jonakin päivänä selko asioista joita en vielä ymmärrä. Mutta jos pidän kynsin hampain kiinni tietämisen illuusiosta, kiellän itseltäni mahdollisuuden oppia ja viisastua. Kaiken kyseenalaistaminen ei ole uhka vaan alku. Olenko varma omasta olemassaolostani? En aivan, mutta mitä siitä! Jos jonain päivänä kävisi ilmi, että olen vain jonkinlainen metafyysinen kummitus, olisiko minun jotenkin parempi olla, jos olisin viettänyt aikani murehtien mahdollista olemattomuuttani? Tuskinpa vain. Onneksi siinäkin tapauksessa että en olisi, voisin elää elämäni ikään kuin olisin. Todellisuus on mitä on, mutta voin aina itse valita, miten siihen suhtaudun. Siksi tiedän, ettei tietämistä pidä pelätä.

posted under | 2 Comments

Novemberofobian kynsissä

Viime vuosina mieleni on näihin aikoihin vallannut syvä levottomuus: tulisipa tänä vuonna kunnon talvi. Sinä aikana kun olemme asuneet täällä Virkkalassa toiveeni ei ole vielä toteutunut. Viime talvet ovat olleet enimmäkseen yhtä pitkitettyä marraskuuta: kylmää, märkää, pimeää. Ja jostain syystä elämässäni rankkuudet tuntuvat kasautuvan uskollisesti loppusyksyyn. Pimeässä ja kylmässä itävät ja kasaantuvat pahimmat perheriidat, opinnäytteiden palautuspaniikit ja ylipäätään kaikenlaiset vastoinkäymiset. Maalaisessa mielenmaisemassani vuosi loppuu kekriin ja uusi vuosi alkaa tammikuussa niihin aikoihin kun uusia siemenluetteloita alkaa tippua postilaatikkoon. Välissä on marras. Ja marras on kuolemaa.

Tänä vuonna näköpiirissä ei toistaiseksi ole mitään erityisen kamalaa. Apurahakautenikin on saanut juuri jatkoa ja pikkulinnut ovat palanneet lintulaudalle. Puolison borrelioosista selvittiin jo syys-lokakuussa. Mutta ihan varmasti jotakin vielä tapahtuu, ellei talvi joudu ja pelasta. Tulkoon kuolema ja verottaja, minä en pelkää. Tulkoon vaikka hämähäkit (jos on pakko). Mutta älä tule paha marras. Jätä tämä vuosi väliin ja anna meidän siirtyä suoraan värikkäiden lehtien ajasta valkeaan talveen.

Minulla on selvästi novemberofobia.

Kunnon talvia oli vielä silloin kun asuin Helsingissä. Minulla oli tapana lähteä usein kävelylle johonkin jumalattomaan aikaan yöllä, lumoutumaan yllättävän hiljaisesta kaupungista jossa kaikki oli kietoutunut pehmeisiin sävyihin: katuvalojen kultaan, roosaan ja pilvenharmaaseen. Kimalteleva lumisade oli kuin verho arkitodellisuuden ja satumaan välillä. Loskainen marraskuinen puisto saattoi muuttua hetkessä kimaltavaksi satumaaksi, jonne olisi voinut eksyä, jos se olisi ollut yhtään vieraampi. Näinä uuden ajan mustina martaina mietin joskus, että ehkäpä osa minusta onkin jäänyt sinne eksyksiin, Töölönlahden rannalle, Tähtitorninmäelle, jonnekin kultaan ja valkoiseen usvaan.Kasvihuoneilmiössä vihaan ehkä eniten sitä, että se vie meiltä taikayöt. Ja lumipallot, talven lempeän hiljaisuuden ja luistinradalla kieppuvat lapset.
Novemberofobiasta vielä selviää jotenkuten kun kieltäytyy ajattelemasta asiaa kuukauden ajan. Mutta miten selvitään kun paha marraskuu syö koko talven?

Hain fobiaani viisaasti heti ammattilaisen apua. Lakattuaan hihittämästä, pienikokoinen mies kapusi syliini, katsoi syvälle silmiin ja sanoi määrätietoisella äänellä:”Minä suojelen sinua marraskuulta”.

Voi olla, että tästä vielä selvitään.

Hiiriä ja ihmisiä

Ulospäin talomme näyttää yhtä idylliseltä kuin aina, mutta sisällä on käynnissä täysimittainen sota terroria vastaan.
Kaikki alkoi Hiirulaisten kavalasta hyökkäyksestä kellariin, jossa ne tuhosivat vähäisen perunasatomme. Vähän sen jälkeen ne ryhtyivät nakertamaan vastarintaamme kidutukseen rinnastettavilla keinoilla: valvottamalla meitä öisin. Hiiret nimittäin eivät pidä mitään pientä rapinaa, vaan makuuhuoneemme yläpuolisessa tilassa on öisin kunnon bileet.
Selviydyimme kuitenkin vähäunisista öistä ja marssimme ostamaan hiirenloukkuja. Tähän mennessä olemme vapauttaneet olemassaolon tuskasta kolme hiirulaista, mutta vielä niitä näyttää riittävän. Sota kiihtyy.

Hiiri on ympäristöeettiseltä kannalta tarkasteltuna mielenkiintoinen eläin, jossa kulminoituu nykyaikaisen eläinsuhteemme ristiriitaisuus. Lapsena minullakin oli lemmikkinä maissihiiriä, joten tiedän hyvin, että pohjimmiltaan hiiret ovat fiksuja, söpöjä ja tunteikkaita pikkuotuksia. Eläinkoelautakunnassa istuessa minulle on tullut liiankin tutuksi sana ”hiirimalli”. Se viittaa hiireen koe-eläimenä, biologisena konstruktina jonka kärsimys ja eettiset ongelmat ovat pinnallisia kysymyksiä joiden liika pohtiminen lähinnä hidastaa tieteen tekemistä. Käsitys siitä kärsimyksestä, jota hiirimalli on virallisen käsityksen mukaan kykenevä tuntemaan on jotakin jota en entisenä hiirenomistajana pysty sulattamaan alkuunkaan. Ja kun avaan kellarinoven ja näen pilatut perunat, joudun ottamaan kantaan hiireen tuholaisena ja vähän äkkiä, mikäli aion pelastaa edes talviomenat.

Ympäristöeetikot ovat tehneet ison työn yrittäessään herättää ihmiset näkemään että hiirten ja ihmisten välillä ylipäätään on moraalisia suhteita. Vallalla olevan seurauseettisen ajattelutavan mukaan, hiirten ja ihmisten väliset suhteet määrittyvät ennen muuta hiirestä käsin. Kuinka kykeneviä hiiret ovat kärsimään? Kuinka kehittynyt hermosto niillä on? Onko hiiren kärsimyksestä aiheutuva haitta hyväksyttävässä suhteessa toiminnasta saataviin hyötyihin?

Etenkin viimeinen kysymys on mielestäni tukevasti päälaellaan. Seurausten pohdinnassa on kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkin, haitat ovat konkreettisia. Ne ovat jotakin joka tapahtuu ihan satavarmasti, kun käärimme hihat ja ryhdymme toimeen. Hyödyt taas ovat spekulatiivisia, ne ovat jossain tulevaisuudessa. Ne ovat niitä jaloja tarkoituksia joiden pitäisi pyhittää keinot. Tähän tavoitteeseen ne joko pääsevät, tai sitten eivät.
Toiseksi, on hyvin ongelmallista ajatella että toimintamme hyväksyttävyys tai tuomittavuus riippuisi toiminnan kohteen ominaisuuksista. ”Mä löin tota kun se on niin mäntti” on puolustus jolla ei pitkälle pötkitä edes lastentarhassa. Miten se yhtäkkiä olisi pätevä argumentti aikuisten käymässä vakavassa eettisessä keskustelussa?

Toisessa ääripäässä ovat hc-eläinoikeusaktivistit joiden mielestä siitä että ihminen on moraalinen olento seuraa että hänellä on moraalisia velvollisuuksia eläimiä kohtaan. Velvollisuuksia on niin paljon, ettei ihmisillä paljon muuta olekaan. Ihmisen osana on tinkiä loputtomasti omasta hyvästään. Hänen ristinään on tiedostaa että hänen olemassaolonsakin aiheuttaa ainakin epäsuorasti kärsimystä ja kuolemaa muille olennoille. Koska ihminen kuitenkin haluaa jatkaa olemassaoloaan, on askeettisimmankin eläjän tästä syystä lopulta pyydettävä nöyrästi anteeksi olemassaoloaan.

Itse ajattelen, että totuus löytyy tässäkin asiassa keskiväliltä ja hyveajattelusta. Meillä ihmisilläkin on oikeus elää ja nauttia olostamme, mutta toisaalta velvollisuus tehdä se vastuullisesti. Aiheuttamamme kärsimyksen rajoittaminen ei voi koskaan olla totaalista, mutta toisaalta meillä on myös kyky tehdä hyviä tekoja ja parantaa maailmaa. Koska vaikkapa suhteemme hiiriin määrittyy meistä itsestämme –motiiveistamme, ihanteistamme ja hyveistämme- eikä hiiristä käsin, voimme suhtautua myös eri tilanteissa kohtaamiimme hiiriin joustavasti. Eläinkoelautakunnassa voin puhua kuin Runeberg hiirimalleja vastaan ja pyrkiä vähentämään niiden käyttöä eläinkokeissa. Kun kotona näyttää siltä että hiiret alkavat hyppiä silmille, voin ottaa loukut esille hyvällä omallatunnolla. Käytännön tasolla havaittu toimintani monimutkaisuus ja jopa ristiriitaisuus voi nousta esiin järkevistä ja suhteellisen yksinkertaisista eettisistä periaatteista.

Monet ihmiset parkaisevat tässä kohdassa:”Sekavaa! Missä ovat yksinkertaiset säännöt?” Eivät missään. Lakeja toki tarvitaan, ja niiden muotoilu on juristien heiniä. Mutta etiikassa säännöistä on minun kokemukseni mukaan enemmän harmia kuin hyötyä. Säännöt, toisin kuin periaatteet, ovat jäykkiä eivätkä ehkä sovellu kaikkeen siihen mikä tosielämässä tulee vastaan. Toisaalta, kun säännöt määrittelevät sen mitä pitää tehdä, ne myös tulevat määritelleeksi, mitä kaikkea ei tarvitse tehdä. Eettinen ihminen ei kuitenkaan uhraa montaa ajatusta sille mitä tarvitsee tai ei tarvitse tehdä, vaan haluaa tehdä hyvää yksinkertaisesti siitä syystä, että maailmassa tulisi olla mahdollisimman paljon hyvyyttä.

Selailen uutta raamatunkorvikettani, Lehman's:in kuvastoa ja suunnittelen uusia asehankintoja. Samalla pohdin, saisikohan ympäristöeettisen keskustelun ääripäitä lähemmäksi toisiaan, jos pistäisi eri näkökulmien kannattajat tutustumaan toistensa elämään ruohonjuuritasolla? Keskiverto-kaupunkivihreälle pitkä komennus maalle tekisi hyvää. Eläinkokeilijat voisivat hyötyä etiikan opinnoista ja tutustumisesta hyvinvoipiin lemmikkihiiriin. Filosofi...niin, filosofi ompelee, niittaa ja jeesusteippaa yhteen ajatustensa sekamelskan niin että siitä saadaan jonkinlainen kokonaisuus ja tekee siitä kontribuutionsa ympäristöeettiseen keskusteluun.

Vapautuksen teknologiaa

Kauppias houkuttelee asiakkaat luokseen tarjoamalle heille jotain aivan uutta. Ihmiset kokeilevat tuotetta ja huomaavat että se on kiva. Vähitellen, he ostavat lisää ja kauppias alkaa uskottelemaan heille ettei ilman hänen tuotettaan voi mitenkään pärjätä. Ihmiset tulevat riippuvaisiksi tuotteesta, ja jos he jostain syystä joutuvat olemaan ilman sitä edes pari päivää, heillä on suuri hätä. He eivät enää osaa kuvitella ihmisarvoista elämää ilman tuotetta. He alkavat ajatella elämästä ennen Kauppiaita kuin Thomas Hobbes ihmisistä ennen sivilisaation tuloa: ihmiselämä oli väkivaltainen, kurja ja lyhyt. Kun Kauppias huomaa, että ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi, alkaa hintojen nosto. Ja ihmisten on pakko maksaa. Apajilla tosin on muitakin Kauppiaita, mutta ei montaa, eikä kenenkään intressissä ole alkaa polkemaan hintoja. Sopuisalla käytöksellä kaikki Kauppiaat voittavat markkinoilla, joilla he ovat tehneet itsensä korvaamattomiksi. Mikä Kauppias on kyseessä? No tietysti sähköyhtiö Suomen markkinoilla.

Postilaatikkoon tipahti kaksi kirjettä. Toinen oli sähköyhtiöltämme, ja siinä ilmoitettiin että sähkön hintaan on täksi(kin) talveksi luvassa reipas korotus. Toinen oli tullista, jonne tilaamamme öljylamput olivat saapuneet. Meidän perheessä on nimittäin otettu Kauppiaalle kampoihin pistäminen sydämen asiaksi. Emme katso hyvällä sitä, että välttämättömyyshyödykkeillä tehdään härskiä bisnestä. Emme halua maksaa mitä hyvänsä pyydetään siksi ettei meillä ole mitään muuta vaihtoehtoa.

Kauppias katsoo meitä nyt loukkaantuneena. Eiväthän he olosuhteille mitään voi: maailmantalouden suhdanteet ovat nyt vähän huonot. Norjassa on ollut kuiva kesä. Venäjällä tuli vähän tyrittyä yrityskaupoissa ja se uhkaa näkyä tuloksessa. Rakkaalle Johtajalle ei muuten voida maksaa lihavia optioita. Niin varmaankin. Miksi minusta sitten tuntuu, että takavuosi(kymmeninä) meno oli jotenkin erilaista? Kun sähköyhtiökin näki itsensä kansan palvelijana eikä vain rahantekovälineenä markkinoilla joilla se voi sanella kaupankäyntiehdot suvereenisti.

Jos Kauppias ei kerta kaikkiaan mitään mahda niiden kuuluisien realiteettien edessä, niin mepäs mahdamme.Emme ehkä pääse kokonaan eroon Kauppiaasta, mutta voimme kuitenkin tehdä kaikenlaista vähentääksemme riippuvuuttamme. On olemassa paljon oikein käyttökelpoista teknologiaa, josta on apua yrityksessämme vapautua Kauppiaan mielivallasta. Lämmitykseen voi käyttää vaikka puuta ja lämpöpumppuja. Puulämpöä meillä jo käytetään, ja suunnitelmissamme on investoida lähiaikoina ilmalämpöpumppuun. Yhdessä näiden pitäisi vähentää sähköpatterien tarve minimaaliseksi. Päivittäisessä ruuanlaitossakin meillä käytetään puuhellaa. Kaiken muun hyvän ohella, ruuanlaitto sillä on mukavaa ja kätevää, eikä hajamielisinkään filosofi voi unohtaa sitä vahingossa päälle.
Valoa saa esimerkiksi öljylampuista. Täysin nämäkään eivät sähkövaloa korvaa. Mutta ne ovat yllättävän tehokkaita. Aladdinin esitteen mukaan, heidän öljylamppunsa valoteho vastaa 50-wattista hehkulamppua. Ei paha.
Jääkaappi meillä on mukavasti sisätiloissa, mutta jos sähköt katkeasivat, kiikuttaisimme yksinkertaisesti jääkaappitavarat kellariin. Ja niin edelleen.

Etenkin maalla asuva ihminen voi tehdä lukemattomia pieniä asioita säästääkseen energiaa tai hankkiakseen sitä jostakin muualta kuin sähköverkosta. Useimmiten tämä on myös ekologista, ja silloinkaan kun ei ole –esimerkiksi öljylamppujen tapauksessa- energian käytöstä on väkisinkin tietoinen aivan eri tavalla kuin jos vain hipaisisi katkaisijaa mitään miettimättä. Sen tiedostaminen, mitä on tekemässä, on usein viisauden alku. Seuraavaksi voi miettiä, mitä oikeastaan haluaisi olla tekemässä. Sitten onkin jo aika toimia. Ja hiljalleen, monen pienen muutoksen seurauksena, elämä alkaa kääntyä siihen suuntaan minne sen haluaisikin menevän.

Miksi teknologiaksi mielletään vain se mikä on kaikkein uusinta ja kiiltävintä? Eikö teknologian siunauksellisuuden ydin ole kuitenkin siinä että se vapauttaa ihmisen elämään niin kuin tämä parhaaksi näkee, toteuttamaan itseään? Tässä on ehkä minun teknologiasuhteeni ydin: suhtaudun hyvinkin myönteisesti kaikkeen ”vapauttavaan” teknologiaan. Hyvä arkipäivän teknologia on moniarvoista, inspiroivaa ja aidosti paras vaihtoehto juuri minun elämääni. Toisaalta ihminen voi takoa myös teknologiasta itselleen kahleet jotka rajoittavat, tekevät riippuvaiseksi ja laiskistavat mielen. Sähköäkin voi käyttää viisaasti, siellä missä sitä todella tarvitaan. Meillä nyt vain on nähty parhaaksi olla käyttämättä sitä silloin kun muutenkin pärjää mukavasti.

Tämänkin unelman toteuttamiseen tarvitaan teknologiaa- niin uutta kuin vanhaakin. Lisäksi meidän on opittava uusia asioita ja uutta, kekseliäämpää ajattelutapaa. Siinä missä verkkosähkö on ratkaisu joka ongelmaan, on vaihtoehtoinen elämäntapa koostettava paloista: yksi ratkaisu sopii yhteen tarpeeseen, toinen toiseen. Aivan kaikkia eteen tulevia ideoita emme päädy soveltamaan- jos jonkin asian tekeminen muodostuu liian ikäväksi tai vaivalloiseksi, sen sovittaminen tavallisen, kiireisenkin pariskunnan arkeen ei vain onnistu. Mutta ajatteleminen on kaiken alku, sillä ajattelemattomuudesta on kudottu se punainen matto joka levitetään Kauppiaan eteen.

Kuntavaalien jälkitunnelmissa

Vaalit on nyt käyty. Minun osaltani ne olivatkin tähänastisen elämäni jännittävimmät. Olin itse uusi ehdokas jolla oli nollabudjetti, kampanjapäällikkö/aviomies borrelioosissa, uusi paikkakunnalla- tästä asetelmasta en odottanut saavani montaa ääntä. Mutta, pärjäsin kuitenkin kivasti, vaikken läpi päässytkään. Olen iloinen että puolueeni sai minultakin ääniä. Itselleni jäi vaaleista käteen uusia tuttavuuksia, Vasemmistoliiton jäsenkirja ja hyvä mieli. Oli hienoa puhua tärkeistä asioista, ja mieltäni lämmittää se, että tälläkin paikkakunnalla on samanmielisiä. Mutta, oli myös hienoa herätä vaalien jälkeisenä aamuna ja huomata että Ehdokas Reiman on poistunut ja tilalla oli taas maalaisfilosofi jolla on puutarhan syystyöt myöhässä,filosofisia kirjoja odottamassa lukemista ja iso pino kankaita joista pitäisi ommella syysvaatteet. Jos minut olisi valittu valtuustoon, olisin tietysti ryhtynyt hoitamaan pestiäni parhaan taitoni mukaan. Mutta onnellisempi taidan olla näin.

Yleisesti ottaen, vaalitulos kyllä hämmentää. Vanha totuus siitä että vasemmisto kärsii alhaisesta äänestysprosentista, ei pitänyt paikkaasa ainakaan meillä Lohjalla. Äänestysprosentti nousi hiukan edellisistä vaaleista- ja Vasemmistoliitto menetti kannatustaan. Ylipäätään, äänestystulos antaa vahvan viestin: lisää tätä samaa, kiitos! Äänekkäistä protesteista joita minäkin olen tässä matkan varrella kuullut huolimatta, kansa haluaa tosipaikan tullen jatkaa nykymenoa: lisää kilpailua, lisää yksityistämisiä, lisää suvaitsemattomuutta. Yhteiskunnalliseen pahoinvointiin halutaan vastata kovin ottein, ei rakentamalla sitä hyvinvointivaltiota joka viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on Suomesta purettu.

Kansan mielestä, meillä ei ole varaa hyvinvointivaltioon. Meidän on pelattava kovaa peliä pärjätäksemme epävarmassa maailmassa. Minä taas mietin, että jos meillä, yhdellä maailman rikkaimmista valtioista, ei ole varaa, niin kenellä sitä varaa sitten on? Kysymys on arvoista, ja tällä hetkellä yhteiskunnan arvot ovat kovia.
Mitä kovaan peliin taas tulee, tarkoitus pyhittää keinot- ajattelu on mielestäni kaiken pahan alku ja juuri. Harva haluaa pahaa sen itsensä vuoksi, vaan useimmat maailman hirveydet ovat johtuneet siitä että jalojen päämäärien eteen ollaan valmiita tinkimään inhimillisyydestä. Todellista hyvyyttä emme kuitenkaan voi nähdä ennen kuin opitaan pyrkimään jaloihin päämääriin jaloin keinoin. Välinpitämättömyys, julmuus ja ahneus joita osoitamme pyrkiessämme kohti horisontissa siintäviä hienoja asioita eivät ole pikkuseikkoja, vaan asioita joiden kanssa on elettävä tänään ja tässä. Ne ovat todellisuutta, jotka osaltaan vaikuttavat myös tulevaisuuteen, eivätkä mitenkään myönteisesti.

Mutta ärtymystäni maailman tilasta lievittää tieto siitä että tällä kertaa olen todellakin tehnyt kaiken mahdollisen tilanteen eteen. Luulenpa, että jatkossakin minut löytää elämöimästä yhteisistä asioista mahdollisuuksieni rajoissa. Koska yritän noudattaa itse omaa ohjettani siitä että aina on tehtävä sen, minkä voi, ja sen verran voin.

posted under , | 2 Comments

Filosofi löytyy taas puutarhastaan!

Rakkaat lukijat, vaalit on nyt käyty ja omasta puolestani voin sanoa että oli mukavaa! Ääniäkin tuli ihan kiva määrä, vaikka en valtuustoon päässytkään. Ja nyt voin taas puhua julkisesti aivan mistä huvittaa.

Maata on kuitenkin käännettävä, myös täällä blogilandiassa. Retkeilyä Maailmankaikkeudessa- osasto on poistunut. Syynä tähän muutokseen on se, että Suomen Avaruustutkimusseuran lehti Avaruusluotain on antanut minulle oman palstan- juuri noiden tekstien pohjalta. Jossain vaiheessa kirjoituksiani tulee myös näkyville SATS:n nettisivuille, joten kokonaan ne eivät bittiavaruudesta ole kadonneet. Alkuun Avaruusluotaimessa julkaistavat tekstit perustuvat tässä blogissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, mutta myöhemmin sinne alkaa tipahdella myös aivan uusia tarinoita. Ja niissä on myös hauska kuvitus!

Täällä keskityn siis jatkossa maanpäällisiin asioihin ja hiukan arkisempaan pohdiskeluun maailmanmenosta. Etiikkaa, yhteiskunnallista pohdintaa, tarinoita elämästämme maalla ja niin edelleen.

posted under | 2 Comments
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments