Taidetta totuuden vuoksi

Sillä välin kun minun pienessä valtakunnassani käydään rottasotaa, alkaa ulkomaailmassa käytävä taistelu koulu-uhkaajia vastaan saada sekin yhä kiintoisampia piirteitä. Ahdistavia aiheita teoksissaan käsittelevä taideopiskelija Riina Hänninen tuli julkisuuteen kertomaan joutuneensa opettajan perättömän epäilyn vuoksi koulusurman suunnittelijoita jahtaavan viranomaiskoneiston uhriksi. Tapaus on sana sanaa vastaan- tilanne: Hännisen opettaja pelästyi Hännisen kahdenkeskisessä keskustelussa sanomia asioita niin paljon että hälytti poliisit estämään koulusurmaa.
Koska julkisuudessa on toistaiseksi esillä vain yhden osapuolen kertomus tapahtumista, emme voi tietää, puhuuko Hänninen totta. Kuitenkin tapauksessa on jo tässä vaiheessa monia huolestuttavia yksityiskohtia. Ensinnäkin: jos Hännisen puhui hämäriä kahdenkeskisessä keskustelussa, miksi opettaja ensi töikseen hälytti poliisit? Miksi hän tai rehtori eivät pyrkineet keskustelemalla selvittämään, onko uhka todellinen? Jos Hänninen alun perinkin otti asian puheeksi, hän varmaankin olisi ollut valmis puhumaan hiukan lisääkin, eikö totta?
Oppilaskunta halusi kuulla sekä Hännistä että opettajaa. Opettaja ei suostunut kertomaan tapahtumista Hännisen kuullen. Oppilaskunta päätti kuultuaan molempia osapuolia olla puuttumatta tapahtumiin. Hännisen mukaan opettajan versio tapahtumista otettiin totuutena ja hänet suljettiin yhteisön ulkopuolelle.


Tämä on huolestuttavaa. Siinä tapauksessa että Hänninen puhuu totta, häntä on kohdeltu todella epäoikeudenmukaisesti. Siinä tapauksessa että hän ei puhu totta, koulun reaktio on muuten vain äärimmäisen typerä. Eikö nimen omaan yhteisön ulkopuolelle sulkeminen, friikiksi leimaaminen ja kieltäytyminen asian avoimesta käsittelystä ole toimintaa joka on omiaan ajamaan ihmisen ahdistukseen ja epätoivoisiinkin tekoihin? Miksi huolestuttavaan käyttäytymiseen puututaan kääntymällä koko yhteisön voimin yksilöä vastaan? Eikö yhteisön pitäisi tehdä täsmälleen päin vastoin: kuunnella, ottaa kontaktia ja yrittää selvittää, onko huoleen todellista syytä. Taitaa olla ihan liikaa vaadittu, että kun ihminen jopa pukeutuu erikoisesti sen lisäksi että hänellä selvästi on erikoisia ajatuksia, joku haluaisi aidosti lähestyä häntä ja kuunnella mitä sanottavaa hänellä on...

Hännisen taide näyttää kieltämättä ikävältä, niin ikävältä että poliisi valokuvasi sen. Hännisen taide ahdistaa, ja monet kansalaiset ovat sitä mieltä etteivät sellaiset työt ole taidetta ollenkaan. Mutta kun taiteesta tulee normaalia, se lakkaa olemasta taidetta ja muuttuu askarteluksi. Meillä on jo sisustustaulut jotka ovat koristeita vailla sanomaa. Ne ovat epätaidetta, joka näyttää nätiltä mutta joka ei merkitse mitään kenellekään niin että kaikki voivat kokea kuvat miellyttävinä. Ahdistavia asioita ei sovi tuoda tyylikkäässä maailmassa esille: poissa silmistä, poissa mielestä. Eikä ääneen pidä mainita ainakaan sitä tosiasiaa, että maailma jossa taiteen tekijät eivät saa kuvata maailmaa täsmälleen sellaisena kuin he sen näkevät, on myös maailma jossa ajattelevat ihmiset ylipäätään eivät saa ajatella ääneen. Tällainen maailma on kahden kerroksen maailma jossa virheettömän sileän marsipaanikuoren alla odottavat mustat hirviöt. Tällaiseen maailmaan sopivaa taidetta on toki olemassa: suuntauksen nimi on sosialistinen realismi ja se oli voimissaan Neuvostoliitossa. Taide, jossa ei kuvattu poliittisesti korrektia todellisuutta, olikin sitten sen luokan epätaidetta että sen tekijät ansaitsivat nopeasti yksisuuntaisen Siperian-matkan. Taiteilijakin vaikenee kun hänet suljetaan työleirille yhteiskunnan ulkopuolelle.

Todellinen taide ei tietenkään välttämättä ole rumaa tai järkyttävää, mutta se on rehellistä ja siinä on sanomaa. Salvador Dàlin Port Lligatin Madonna on äärettömän kaunis teos, mutta se on myös puhutteleva teos, täynnä ajatusta ja merkityksiä. Salvador Dàli itse oli toki myös outolintu parhaasta päästä, jonka henkilökohtainen elämä oli välillä yhtä kummallista kuin hänen tauluissaan avautuvat maailmat. Miten hän olisi pärjännyt tämän päivän Suomessa, jossa taiteilija kyllä saa ilmaista itseään, kunhan ymmärtää ettei taiteeksikaan sovi nyt nimittää ihan mitä hyvänsä? Ja ennen kaikkea, jossa taiteilijan on syytä käyttää näyttelyidensä avajaisissa siistiä pukua ja hymyillä herttaisesti niinkuin normaalimmat ihmiset tekevät. Jos näin ei tee, on outo, ja outous on mielisairautta joka pitää sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle ja neutraloida tukevalla lääkityksellä. Olen minäkin sitä mieltä ettei mikä hyvänsä räpellys jossa on signeeraus alla, ole taidetta. Ongelma onkin siinä, että loppupeleissä eron taiteen ja epätaiteen välillä voi tehdä vain historia –sen paremmin taiteilijan argumentista ”tämä on taidetta koska minä sanon niin” kuin aikalaisten ”tämä ei ole taidetta koska se on ällöä” ei ole ratkaisemaan kiistaa oikean taiteen olemuksesta.

Minä, kuten varmasti moni muukin, on huomannut että nykyään on muodikasta puhua yhteisöllisyydestä ja välittämisestä. Jotenkin vain näyttää siltä että nämä sanat tarkoittavat nykyään jotakin ihan muuta kuin ennen- että niistä on tullut kiertoilmaisuja kontrollille ja vallassa oleviin normeihin sopeuttamiselle. Yhteiskunnallisen perusturvalllisuuden järkkymistä seuraavassa kriisissä uhka nähdään kaikkialla. Se ei muodostu vain rikollisista teoista vaan kaikki kritiikki ja olemassaolevan järjestyksen kyseenalaistaminen nähdään merkkinä potentiaalisesta väkivallasta. Viranomaisten sanottua julkisuudessa ettei järjetön väkivalta tule kuin salama kirkkaalta taivaalta vaan että siitä on ollut nähtävissä merkkejä jo etukäteen, koko yhteiskunta nyt etsii kilvan näitä merkkejä. Normin kantajina toimivat poliisit, psykiatrinen koneisto ja kaiken maailman yhteisöt ja järjestöt joiden tavoitteena on kasvattaa nuoria vastuulliseen aikuisuuteen. Onko muuten jotenkin oireellista että esimerkiksi koulusurmien yhteydessä puhutaan nuorista vaikka esimerkiksi Kauhajoen surmaaja oli yli kaksikymmentävuotias aikuinen? Ei kai tämäkään niin yllättävää ole- onhan nuoriso aina ollut valtaapitävien murheenkryyni jo ihmiskunnan aamunkoitosta lähtien. Nuoret ovat outoja, erilaisia, niiden puhettakaan ei aina tahdo ihan ymmärtää ja ennen kaikkea, nuorilla ei ole yhteiskunnallista valtaa eivätkä he voi nousta vallanpitäjiä vastaan järjestelmän sisäisten mekanismien avulla. He ovat paitsi aina hiukan huolestuttavia, myös juuri sopivia kohteita kontrollille.

Uudessa puheessa välittämisestä puhutaan kun halutaan kannustaa kansalaisia ilmiantamaan poikkeavuudet viranomaisille. Kyttääminen, puhumattakaan kommunistidiktatuurimaisesta ilmiantokulttuurista on kaukana tällaisesta välittämisestä, ja lopputulosten mahdollinen samankaltaisuus on silkkaa sattumaa. Tällainen välittäminen on sentään kaikille rakastaville ihmisille paljon helpompaa kuin se vanhanaikainen välittäminen joka ehkä vaatisi pysähtymistä, toisen ihmisen kuuntelemista, erilaisuuden arvostamista ja omastaan antamista. Sellainen olisi sosialismia, ja sitä emme kaipaa. Sairaan, oudon ja pelottavan kohtaaminen ei mitenkään voi olla yhteisön eikä etenkään yksittäisen ihmisen tehtävä- sitä vartenhan meillä on viranomaiset jotka on koulutettu auttajiksi. Mutta saako ammattiauttajalta läheisyyttä ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta? Onko ongelmamme todellakin vain se, että keskuudessamme piileskelee potentiaalisia murhaajia, vai se että elämme sairaassa yhteiskunnassa?

posted under , , |

2 kommenttia:

Puollustaja kirjoitti...

Ehkä paras koulusurmien jälkeistä hysteri. . .ei kun tarkkaavaisuutta käsittelevistä teksteistä, ainakin yksi parhaista. Surullistahan se on, että nykyään jo vääränlainen taidekin voidaan tulkita merkiksi tuollaisesta. Muutenkin todella mielenkiintoinen teksti, olet huomannut tässä asiassa monia epäkohtia joita ties kuinka monet muut eivät ole (tai vielä todennäköisemmin kieltäytyneet huomaamasta.)

Saara kirjoitti...

Kiitos, toivottavasti kirjoituksestani on sitten ollut hyötyä jossakin.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments