Mikä kaikki lasketaan pettämiseksi?

Jos olisin lääkäri, minulla olisi varmaan taskussani nopea standardivastaus siihen, mitä sanoa puolituntemattomalle ihmiselle joka muutaman lasillisen jälkeen pyytää neuvoa ”kun vähän mietityttää toi mun alkoholinkäyttö”. Mutta olen filosofi, joten olen joutunut kehittämään vakiovastauksen otsikon kysymykseen. Kun juhlat ovat edenneet hilpeästä vapautumisesta tilitysvaiheeseen, paikalla olevalta ravitsemusterapeutilta aletaan kysellä, miten voisi laihduttaa leivoksia syömällä ja rahoitusammattilaiselta ongitaan sijoitusvinkkejä, filosofin pöytäseurueesta löytyy usein joku jolla on mielessään Kalvava Kysymys, enemmän tai vähemmän teoreettisessa sävyssä. Eiks niin ettei pienessä flirtissä ole mitään pahaa? Eiks niin että vähän hauskaa voi pitää?

Vastaukseni ei ilahduta toiveikasta mieltä: jos pohdit tätä kysymystä missään muussa kuin puhtaan akateemisessa mielessä, olet luultavasti jo liemessä. Peräänny. Jos mieleesi nousee hyvä selitys joka tekee suunnitelmistasi perin ymmärrettävät, juokse. ”Ei voinut mieltänsä malttaa” on toki kunnianarvoisa perustelu joka tunnetaan jopa laissa. Mutta ei siitä tiettävästi sielläkään ole ollut iloa kovin monelle syytettyjen penkillä istuneelle. Pöytään laskeutuu hiljaisuus, kysyjä ottaa kulauksen juomastaan ja kurtistaa otsaansa. Sitten alkavat vastaväitteet ja äärimmäisten vastaesimerkkien metsästys: mutta entä jos, tai mitäs sitten jos...


Etiikan johdantokurssin luennot ovat tilaisuuksia, joissa ilkeä luennoitsija johdattaa hengenhätään bussilasteittain ainutlaatuisia savantteja, suloisia pikkulapsia ja Rakkauden Lähettiläiden nunnia, yleensä samanaikaisesti, ja paikalle sattuneiden filosofinalkujen tehtävänä on pelastaa tästä joukosta ne jotka kuuluukin. Vielä luennon päätyttyä käytävällä väitellään siitä, miten Kukkapetteri voi olla niin paha että antoi oman isoäitinsä kannibaalien käsiin ja miten Jariliisa kehtaakin olla nepotisti joka pelastaa mummonsa vaikka pikkuvauva jolla olisi ollut koko elämä edessään joutui sen takia krokotiilin kitaan...

Jos elämän suuri rakkaus kirjaimellisesti tulee ja tarraa kiinni väärässä paikassa väärään aikaan, voi mielen malttaminen tosiaan olla epärealistinen vaihtoehto. Vaan kuinkas usein tosielämä onkaan ihan näin dramaattista? Yleisissä eettisissä periaatteissa ei tarvitse olla mitään vikaa arkielämässä vaikka niiden soveltaminen alkaisikin muuttua sitä epäselvemmäksi mitä lähemmäksi rotkon reunaa kohti perääntyvää ajattelijaparkaa jättiläistappajarobotit vyöryvät. Usein, hyvin usein, pettämispelissä on kysymys vain ihastuksista, silkasta ajattelemattomuudesta tai vain siitä että ulottuville on tullut mieliteko, kiva lelu jota mulla ei vielä ole kun mulla on vaan tää ihan tylsä viime vuoden malli, enkä mä nyt silleen mitään oikeesti tarkota kun haluun vaan tietää miltä se tuntuu, kyl mä sit laitan sen takas hyllyyn eikä kukaan nää eikä se silloin haittaa...

Nykyään, toisin kuin vielä keskiajalla, kulttuurissamme on tapana tehdä hyvin jyrkkä ero lasten ja aikuisten välillä. Voi vain toivoa, että tämä erottelu perustuu todellisuuteen, esimerkiksi siihen että aikuiset ymmärtävät että hyvällä ja mielihyvällä on muutama olennainen ero. Kuten se, ettei niillä välttämättä ole oikeasti mitään tekemistä keskenään. Aikuisen pitäisi nähdä nenäänsä pidemmälle, syödä vihannekset lautaseltaan ja olla kunniallinen, ihan siitä syystä että hän ymmärtää sen olevan pohjimmiltaan oman etunsa mukaista. Ja kunniallista.

Olemisesta ei seuraa pitämistä, eikä siitä että käytännössä oikein toimiminen on ylivoimaista seuraa, että oikein ei tarvitsisikaan toimia. Kuten etiikan johdantokurssilla opitaan, joskus ainoa oikea vaihtoehto vaatii yli-inhimillistä sankarillisuutta, mutta se vain tarkoittaa että onnistumisen todennäköisyys on pudonnut jonnekin nollan lähettyville, ei sitä että huonot vaihtoehdot muuttuvat maagisesti hyvyydeksi kun tilanne on tarpeeksi hankala. Tämän on huomannut tuomioistuinlaitoskin, eikä intohimorikoksiin syyllistyneiden kannata odottaa tuomareilta suurta ymmärrystä varttihulluutta kohtaan. Korkeintaan vakuuttavalla esityksellä voi päästä vankilan sijasta pakkohoitoon. Se suuri rakkauskaan ei varmaankaan ansaitse päätyä vain sotkuiseksi säädöksi tai kolmanneksi pyöräksi. Joten jos kyse todella on suuresta rakkaudesta, ne näpit pitäisi voida paitsi iskeä kiinni, myös irrottaa jos tilanne niin vaatii. Muussa tapauksessa, todellisten tunteiden suuruus sopii kyseenalaistaa ja pohdittavat vaihtoehdot ovat muuttuneet arkisiksi ihastuksiksi joiden käsittelyyn sopivat ikävänharmaat arkiset periaatteet.

Mutta onko hyvyys hauskaa? Tähän voi vastata vastakysymyksellä: onko ihmissuhdesotku hauska siinä vaiheessa kun aamu ja arki koittavat? Pettäminen kun on puuha, johon ihmissuhdesotku tulee ihan pyytämättä ja sisäänrakennettuna, vaikka kuinka koittaisi keräillä kamppeensa, hipsiä tiehensä ennen aamun valkenemista ja olla kuin ei olisikaan. Parhaassa tapauksessa seuraa pitää kiukkuinen omatunto. Pahimmassa tapauksessa kunniantunto on jo mennyt ajat sitten, samoin kuin kyky kokea mitään muuta kuin ohimenevää, nopeasti kuluvaa mielihyvää joka ei paljon aamua pidemmälle kanna kenenkään kanssa. Näiden rajojen väliin mahtuu kaikenlaista räpellystä, mutta mikä tästä kaikenlaisesta on parempaa ja hauskempaa kuin perheonni josta saa nauttia rauhallisella mielellä valittunsa kanssa? Perheonni on tietysti parasta, mutta se on myös vaativa onnen laji: omasta tunne-elämästä ja jopa omasta seksuaalisesta hyvinvoinnista on otettava vastuu ihan itse vaikka se tarkoittaisikin työtä ja vaivannäköä. Jos tunnelma kotona on laskenut kuin vanha vappupallo, on parasta miettiä, mitä itse on tehnyt asian eteen. Olenko ollut rakastettava puoliso? Olenko muistanut harjata hampaani ja ajatellut kauniita siitä omasta kullasta? Intohimo on korvien välissä, ei sitä sen kauempaa kannata etsiäkään. Eikä sen kauempaa tarvitse etsiä omia rajojaankaan.

Moraalilaki, kuten rikoslakikin kertoo, mitkä teot ovat väärin ja missä rajoissa väärintekijän tulee harjoittaa itseruoskintaa. Toisaalta, kuten olemme huomanneet, moraalilakiin siinä missä muihinkin lakeihin voi sisältyä porsaanreikiä, joista ovela ihminenkin mahtuu ryömimään. Lakiajattelu ei johda luonteen jalostumiseen- pikemminkin päin vastoin. Hyve-eetikko taas kysyy: mikä on kunniallista, aidosti rakastavaa, oikeudenmukaista? Tunteilleen ei mahda mitään, mutta kaikelle muulle kyllä mahtaa. Hyvin eläminen ei edellytä tunteiden tukahduttamista tai kieltämistä, mutta ei myöskään omien halujensa orjana olemista. Tavoitteena olisi pysytellä sillä kuuluisalla kultaisella keskitiellä, löytää oikea ja kunniallinen tapa tulla toimeen tunteidensa kanssa ja valita hyvää silloinkin kun ei yhtään hotsittaisi, vain siitä syystä että maailmassa tulisi olla hyvyyttä, tai ainakin mahdollisimman vähän kurjuutta. Hyveellinen ihminen ei kysy, mikä kaikki on sallittua ja missä kulkee se raja jossa kumppanillani on oikeus alkaa mustasukkaiseksi, vaan miten voisin rakastaa mahdollisimman hyvin.

posted under , |

1 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Aamen, sanoo tämä akka ;-) ja ihmettelee nuoren tytön viisautta.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments