Maalaispäiväkirja 30.12.2008


Ikkunasta näkyy... Pimeyttä. Pari paukkua on kuultu, mutta mitään ei näy. Kyllä näilläkin tienoilla tietääkseni pikkupoikia asustaa...ehkä he elävät sitten kurissa ja herran nuhteessa.


Tänään mietin... että eipä tainnut maailmasta tulla rauhan ja rakkauden tyyssijaa vielä vuonna 2008.

Mistä ihmiset yleensä perheissä keskustelevat? Meillä on viime päivinä pohdittu hulluutta sosiaalisena ja yksilötason ilmiönä, ja sitä onko tietyntyyppinen hulluus onnellisuuden edellytys kuten filosofi Timo Airaksinen tuntuu ajattelevan. Rohkenin olla eri mieltä sillä hyvin subjektiivisella perusteella että minusta onnellisuus lisääntyy myös maalle muuttamalla. Tähän joku vääräleuka voisi tosin sanoa että maalle muuttaminen on hulluutta, mutta se onkin sitten oma keskustelunsa... Lisäksi meillä on pohdittu rotantappamisen etiikkaa niin perusteellisesti, että väitöskirjani saa uutta materiaalia sivukaupalla. Tämäntyyppisistä syistä minulla on vaikeuksia selvittää rahoittajille rahoitushakemusten kohtaa ”tutkimusmenetelmät”. Vaikeaa kuuluu kyllä olevan muillakin kollegoilla.

Mitä lupaisin tänä uutena vuotena? Minulla on tapana ottaa joka vuodeksi yksi tai pari luonteenkehitysprojektia, asioita joihin yritän kiinnittää huomiota tulevan vuoden ajan. Pari ideaa on jo, mutta missä niistä on paras tärkeys/toteutettavuus- suhde?

Olen iloinen siitä että... olemme jaksaneet tänään puuhastella kaikenlaista vaikka molemmat aivastelemmekin. Että posti kulkee taas. Jo eilen sain hartaasti odottamani saippuamuotit Bramble Berrystä. Olivat laittaneet vielä bonusyllätyksenä mantelikeksi-tuoksuöljyä joka tuoksuu taivaalliselta. Mantelikeksisaippuaa...mmm... Että löysin alesta ompelukirjan. Olen itseoppinut ompelija enkä kovin hyvä, joten hyvät oppaat tulevat tarpeeseen.

Päivän asu oli... Tummanvihreä mekko/essu ja musta hilkka. Tämä taitaakin olla tällä hetkellä suosikkimekkoni.

Tänään olen... Nukkunut myöhään. Käynyt kaupungilla ostoksilla: raketteja, viihdettä ja uudenvuodentienoon ruuat. Ommellut mekkoa ja tehnyt elämäni ensimmäisen erän saippuaa. Luulen ettei se mennyt ainakaan kovin pahasti pieleen, vaikka kuukauden päästä se vasta selviää. En myöskään tuhonnut mitään lipeän kanssa läträtessäni. Ja nyt koko tupa tuoksuu vienosti laventelille.

Tänään meillä syödään...irtokarkkeja! Kävimme syömässä ostosten tekemisen lomassa. Huomenna laitan taas perinteisiä uudenvuodenruokia: kotitekoista perunasalaattia, pasteijoita, ehkä lehtikaalipiirastakin ja vihreää salaattia joka kuuluu meillä talvikaudella "sunnuntairuokiin". Kasvimaalla on vielä pirteännäköistä lehtikaalia odottamassa poimijaansa.

Aion... viettää rauhallista uutta vuotta kotosalla.

Aion mennä... huomenna takapihalle ampumaan raketteja. Ei, lemmikkimme eivät räjähdyksistä paljon piittaa. Ensimmäisiä paukkuja jänöt voivat ihmetellä, mutta kun käy selväksi ettei mitään sen kummempaa tapahdu, räiske ei voisi vähempää kiinnostaa.

Luen... Muinaisen maailman suuret salaisuudet. Alelöytö, ja niinpä se sisältääkin vanhentunutta tietoa. Plääh.

Olen tekemässä... ahkerasti käsitöitä. Niitä jaksaa nuutuneempanakin. Löysin eilen piirongin pohjalta kaksi kaunista mekko/essukangasta ja leikkasin ne. Tänään ensimmäinen mekko on jo hyvällä mallilla. En olekaan ennen omistanut violetteja mekkoja, mutta luulen että tulen tykkäämään näistä.
Myös miehelle neulomani punainen slipoveri on edistynyt hyvää vauhtia. Se olisi kiva saada valmiiksi piakkoin, on taas sellainen tunne että tarvitsisin vielä yhdet villasukat.

Toivon... että huomenna olisi hyvä sää.

Kuulen... takkatulen rätinää. Taas on se aika päivästä.

Parasta juuri nyt... Kotiteollisuuden levyt. Kaikki villainen ja lämmittävä. Talossa leijailevat hyvät tuoksut: hyasintti, laventeli, piparkakku, vanilja.

Viikonloppuna aion... suoriutua vihdoinkin Ikeaan, jos vaikka oltaisiin jo terveitä silloin. Siivota hyvin ja valmistautua henkisesti siihen että arki koittaa taas. Ja koska arki koittaa taas, niin jossain välissä voisi vaan rentoutua ja puuhata jotain kivaa ja tehotonta. Saapa nähdä, mitä kaikkea lopulta ehdin.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments