Rakkautta ja rajoja kirkon tapaan


HS.fi:n etusivulla oli pari päivää sitten kirkon mainos jossa kysyttiin: Rakkaus. Miten siitä pitäisi puhua? Vähän sen alapuolella oli uutinen jossa kerrottiin miten itäsuomalainen kirkkoherra oli joutunut kolmenkymmenen työvuoden jättäytymään pois töistä koska on menossa sukupuolenkorjausleikkaukseen. Väärään sukupuoleen syntyminen ei ole lääketieteellisesti katsottuna mielisairaus (mikä seikka todetaan erikseen jokaisessa tapauksessa kahden psykiatriryhmän toimesta) vaan vakava sairaus, jonka ainoa tunnettu hoito on fyysisen sukupuolen korjaaminen psykologista sukupuolta vastaavaksi. Tapausta kommentoinut piispa sanoi:”en tiedä onko meillä töitä joissa ei tarvitsisi olla välittömästi tekemisissä seurakuntalaisten kanssa”. Onko kirkon ongelma nyt varmasti rakkaudesta puhumisen vaikeus vai se, että siltä puuttuu lähimmäisenrakkaus jopa omia pitkäaikaisia palvelijoitaan kohtaan? Miksi organisaatio joka esiintyy rakkauden suurlähettiläänä on säännöllisesti esillä syrjintätapausten yhteydessä?

En ole kovin hyvä puhumaan rakkaudesta. Mutta koskapa sitäkin on tullut yritettyä, rohkenen antaa luterilaiselle kirkolle sen ainoan neuvon jonka tiedän: puhu miten vain: änkyttäen, katoilta huutaen, tieteellisen kuivasti, mutta puhu rehellisesti. Jos ja kun jumalanne rakkaus ei koske mytologianne mukaan kaikkia, tehkää itsellenne palvelus älkääkä muuta väittäkö pyhäkouluissa ja rippileireillä. Älkää ottako kaikkia lapsia jotka ulottuvillenne saatte, avosylin vastaan vain potkiaksenne heitä kylkiluihin siinä vaiheessa kun he kasvavat vähän ja paljastuvat homoiksi, transsukupuolisiksi, naispapeiksi. Miksi muuten teitä kiinnostaa tuomita ennen muuta sukupuoliasioihin liittyvät poikkeamat normista? Löytyykö hyvän ihmisyyden mitta mielestänne todellakin jalkojen välistä? Vaan mikäpä siinä, jos sitä mieltä todella olette. Ehkä se vain kuulostaa omituiselta minun pakanallisissa korvissani.

Jos ratkaisunne erilaisuuden edessä kokemaanne ahdistukseen on erilaisten ihmisten lainvastainen syrjintä, sanokaa sekin toki suoraan ja reippaasti ettei yhdellekään seurakuntalaiselle jäisi epäselväksi se, millaisia arvoja kannattavan yhteisön jäsen hän on. Eihän nyt kukaan omia arvojaan ja moraaliaan häpeile, etenkään jos nämä perustuvat luotettavista lähteistä parhaaseen- rakastavan ja ehdottoman oikeamielisen jumalolennon yksiselitteisen selvään ilmoitukseen. Jos minä olisin ihan varma siitä että jumalani seisovat kuin peruskallio niiden arvojen takana joita sankarillisesti puolustan kovassa maailmassa, häpeä tai epämääräinen syyllisyys eivät varmasti tulisi mieleenikään vaan uskaltaisin esittää käsitykseni sellaisella itsevarmuudella josta nyt näen vain kauniita unia kerran, pari vuodessa.

Rehellisyyden lisäksi myös johdonmukaisuus lisää jokaisen puheen uskottavuutta, jopa silloin kun on kysymys rakkauden tai jumaluuden olemuksen kaltaisista maailmaasyleilevän suurista asioista. On toki luonnollista että viisainkin haparoi kun tämän kokoluokan asioista tulee puhe. Kannattava strategia onkin sanoa vain vähän, sen minkä pystyy, noudattaen logiikan ja hyvän puhetaidon perussääntöjä. Esimerkiksi modus tollens:ia. Muistinne virkistämiseksi, se menee näin: Jos A niin B. Ei B. Siis, ei A. Tai, hiukan ajankohtaisenpana sovelluksena: Jumalamme rakastaa kaikkia. Siis jumalamme rakastaa myös Ollia. Jumalamme ei rakasta Ollia. Siis jumalamme ei rakastakaan kaikkia. Rohkenenkin siis esittää että jos ja kun kaikki ihmiset eivät syystä tai toisesta kelpaa jumalallenne, teidän olisi ehkä syytä lakata puhumasta tästä jumalasta ikään kuin hän haluaisi olla kaikkien ihmisten jumala. Se on virhepäätelmä, eikä sitä muuksi muuta se jos jumalallanne on mahdollisesti hyviä syitä olla rakastamatta Ollia tai eräitä muita ihmisiä. Kun ei rakasta kaikkia niin ei rakasta kaikkia ja sen pituinen se. Tämän huomion pohjalta voidaan toki aloittaa mielenkiintoinen keskustelu. Jossa siinäkin on tosin hyvä pitää mielessä logiikan perusteet.

Jos kristillisellä rakkaudella on rajat, kertokaa siis selkeästi, missä ne menevät jotta ihmiset voivat helposti arvioida sopivatko nämä rajat myös heidän moraalinsa rajoiksi. Jos uskonnossanne ihmisten arvosteleminen ja tuomitseminen on tärkeällä sijalla, muistakaa sanoa sekin. On varmasti monia jotka pitävät sellaisesta uskonnosta. Siinä tapauksessa että jossain vaiheessa sattuisittekin huomaamaan ettette sittenkään pidä omasta totuudestanne sellaisena kuin se kuulostaa ääneen lausuttuna, nipistäkää nenänne kiinni ja nielkää se tai kyseenalaistakaa se. Mutta, taivasten tähden, lakatkaa kiemurtelemasta.

Jos ette osaa tai voi puhua rakkaudesta, voitte myös olla hiljaa ja antaa tekojenne puhua puolestanne. Oikeastaan maailmasta puuttuu paljon enemmän rakkauden tekoja kuin puhetta rakkaudesta. Puhuminen onkin joka tapauksessa aika halpaa ja helppoa tekemiseen verrattuna. En minä ainakaan lukisi sitä teille viaksi, jos puhuisitte vain vähän mutta tekisitte hyviä, rakastavia tekoja sitäkin innokkaammin. Enkä nyt tarkoita teoilla mitään hyväntekeväisyystempauksia enkä huonosti verhoiltua uskonnon kauppaamistoimintaa vaan ennen kaikkea sitä miten elätte jokapäiväistä elämäänne niin yhteisönä kuin yksilötasollakin. Sillä se suurin vaikutus maailman menoon kuitenkin lopulta on.

Tunnetaanko teidät evankelis-luterilaiset kristityt ja kirkonmiehet siitä että olette maailman vääryyksistä välittävää ja suuren rakkauden valaisemaa väkeä joka puolustaa heikompia rohkeasti ja jakaa mittavasta omaisuudestaan tarvitseville reilulla kädellä? Onko kirkon huomattava omaisuus muuten kerätty keinoin jotka eivät ole ristiriidassa lähimmäisenrakkauden kanssa, kuten sijoittamalla ainoastaan sellaisiin yrityksiin joiden toiminta aktiivisesti parantaa maailmaa? Puolustatteko rauhaa ja ”teette hyvää niille jotka teitä vihaavat” vai siunaavatko pappinne armeijoita? Siunaatteko ostoskeskuksia vai opetatteko jäsenillenne kristillisiinkin hyveisiin kuuluvaa yksinkertaista elämäntapaa? Osoitatteko jumalallista rakkauttanne myös luontoa kohtaan suojelemalla ja vaalimalla sitä aktiivisesti?

On tietysti myös mahdollista, että ydinsanomaanne –ydinosaamistanne, näin nykyaikaisesti sanottuna- ei olekaan rakkaus, vaan lähimmäisenrakkaus on humaani, universaali arvo joka vain sopii kuorruttamaan uskontonne sellaiseksi että se kelpaa myös humanistiset arvot omaksuneille ja ainakin omasta mielestään suurisydämisille moderneille ihmisille. Siinä tapauksessa ehdottaisin, että jättäisitte koko jutun sikseen ja keskittyisitte miettimään, mikä sitä ydinaluettanne voisi olla. Viimeinen tuomio ja helvetin tuli, kenties?

*muoks* lisätty pudonnut sana

posted under , , |

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Miten sinä, Saara, olet päätynyt sellaiseen käsitykseen, että kaiken suvaitseminen on rakkauden tunnusmerkki? Eihän vanhemmatkaan hyväksy lapsissaan ja lapsiltaan mitä tahansa, vaikka syvästi heitä rakastaisivatkin.

Kirkon suhteen olisi myös hyvä erottaa itse Jumala, Raamatun sana ja seurakuntien tulkinnat Jumalan tahdosta toisistaan. Luterilaisen kirkon sisällä esiintyy tästä sukupuolenvaihdosteemastakin monenlaisia mielipiteitä.

Ei se teidän tiedeyhteisönnekään tietääkseni kovin yksimielinen ole, edes yksittäisen tieteenalan osalta, vaikka kuinka hyväksyttaisiin julkisesti yhteiset tieteentekemisen peruussäännöt.

Sitäpaitsi jokaisella työnantajalla meidän yhteiskunnassamme on oikeus lakien puitteissa määritellä ehdot, joilla he työntekijänsä palkkaavat. Kyseinen pappi on kirkon ehdot virkaa vastaanottaessaan hyväksynyt ja tietää taatusti, ettei tämä ratkaisu nyt sovi siihen sapluunaan.

Saara kirjoitti...

En minä sitä mieltä olekaan! Mutta, tässä tapauksessa on syytä kysyä, mikä sitten on kristillisen rakkauden tunnusmerkki ellei siihen kuulu ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän _biologisena olentona_ on. Yhtä hyvin kirkko voisi nimittäin syrjiä sydänvikaisia tai raajansa menettäneitä jotka hoitavat itseään lääketieteen keinoin.

Rakkaus ei minustakaan tarkoita sitä että kaikenlainen käytös hyväksyttäisiin- esimerkkisi vanhempien ja lasten suhteesta on oikein hyvä. Mutta ensinnäkin, tässä ei ole nyt kysymys käytöksestä vaan siitä millaiseksi ihminen on syntynyt. Eivät hyvät vanhemmatkaan hylkää lasta joka on syntynyt sydänvikaisena tai sokeana. Ei kai voida ajatella että hyvät vanhemmat olisivat moraalisesti parempia kuin hyvä jumala? Eikö hyvän jumalan kuuluisi olla niin hyvä että hän voisi toimia esikuvana hyvillekin vanhemmille?

Olet myös varmasti oikeassa siinä että kirkon sisällä esiintyy asiasta monia mielipiteitä. Kuitenkin, tilanne on nähdäkseni sellainen ettei ev.lut. kirkon jumala ole keskuudessamme kertomassa omaa mielipidettään. Siinä tapauksessa seurakunta, piispat ja papit etunenässä tavallaan edustavat jumalaansa siinä mielessä, että jos haluan nähdä eläviä esimerkkejä kristillisestä rakkaudesta maan päällä, minun on viisainta mennä etsimään niitä läheisestä seurakunnasta. Mutta jos havaitsenkin, että seurakunnassa vain puhutaan rakkaudesta mutta tehdään paljon (muistathan ettei tämä tapaus suinkaan ole ainutkertainen) päinvastaisia tekoja, minun ei auttane kuin päätellä että kirkko -ja samalla se jumaluus jonka opetuksia kirkko sanoo seuraavansa parhaansa mukaan- näyttää tekopyhältä. Tämä ei vielä sinänsä todista aukottomasti että kirkko on tekopyhä. Voi olla, että kirkolla on hyvä selitys sille miksi se tekee toisin kuin opettaa. Mutta tällaista selitystä kirkko ei ole tarjonnut, vaan se edelleen puhuu kovaäänisesti jumalansa rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan. Joten, minun on joko epäiltävä ettei ko. jumala rakasta kaikkia ihmisiä (mihin mm. Raamattu näyttäisi viittaavan) TAI että jumala kyllä rakastaa, mutta kirkko ei osaa tulkita oikein jumalansa sanomaa (eikä jumala sitä itse korjaa) tai vaihtoehtoisesti ettei kirkko halua tai kykene noudattamaan jumalansa tahtoa. En oikein osaa päättää, mikä näistä olisi pahin vaihtoehto. Mutta mikään niistä ei näytä hyvältä.

Tieteellinen menetelmä tosiaan kehittyy jatkuvasti. Sitä arvioidaan, ja jos esimerkiksi kävisi niin että joku -ihan kuka vain- osoittaisi loogisin perustein että tiedeyhteisö saarnaa yhtä ja tekee järjestelmällisesti aivan toista, siitä kyllä nousee metakka, ja jos se on riittävän vakava, tieteellistä menetelmää lopulta korjataan. Siinä mielessä vertaus uskontoon on tässä suhteessa huono että esimerkiksi Raamattua ei sovi vastaavasti korjata.

Olet oikeassa että työnantajalla on oikeus lakien puitteissa määrätä työsuhteen ehdoista. Raamattukin kehottaa lainkuuliaisuuteen. Siksi mielestäni onkin merkillistä, ettei kirkko julkisuudessa olleiden tapausten valossa näytä haluavan kunnioittaa eräitä lakeja. Näihin lakeihin lukeutuu muun muassa Suomen perustuslaki, johon on kirjattu syrjintäkielto, sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia joiden noudattamiseen Suomen valtio on sitoutunut. Laissa ei ole myönnetty (ja tuskin voitaisikaan myöntää ilman kansainvälisten sopimusten rikkomista) Suomen ev.lut. kirkolle erivapautta näiden lakien ja sopimusten noudattamisesta. Sekä kyseinen kirkkoherra että hänen työnantajansa on ollut työsuhdetta solmiessaan tietoinen siitä että työsuhteeseen sovelletaan Suomen lakia. Edelleen, luterilainen kirkko on itse määritellyt että sekä miehet että naiset voivat toimia pappeina. Kirkkoherra on viran vastaanottaessaan ollut mies, siis kelpoinen virkaan. Ensi vuonna hän on nainen, siis edelleen kelpoinen virkaan. Näin ollen, en ymmärrä mitä hyviä ja lainmukaisia perusteita hänen poispotkimisekseen voisi olla.

WeirdRockStar kirjoitti...

Kärpäsennyppijöitä!
Repivät siivet irti koska eivät osaa itse lentää.
Pikkusieluisia pönöttäjiä.

Näin enempiä erittelemättä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments