Marrasyö

Meillä on lunta.

Myöhään eilisiltana kuljin läpi hiljaisen Helsingin keskustan. Satava lumi oli kultaista ja valkoista, se tanssi ympärilläni keijukaisina ja katosi osuessaan maahan. Se teki Tuomiokirkosta satulinnan ja hämärsi kaikki tiet niin että en enää tiennyt, minne ne päättyvät.

Kun bussi kaarsi Virkkalan keskustaan, kello oli jo puoli kaksi yöllä. Täällä ei satanut enää lunta, vaan musta tähtitaivas kaartui valkoisen maan ja tummien puiden ylle. Täällä maa on luminen, kuorrutettu kuin sokerilla, kevyesti. Jos en liikkuisi hiljaa, se voisi kadota.

Orion korkealla: Betelgeuze, Bellatrix, Alnitak, Alnilam, Mintaka, Saiph, Rigel, taivaan suuri metsästäjä loistavassa haarniskassaan, ja minä tunnen kaikki sen kirkkaimmat tähdet nimeltä. Sen alla himmeämpi tähtien valo Jäniksen korvissa, Ruohometsän kansan El-ahrairah taivaalla. ”Viisaus asuu autiolla rinteellä, El-ahrairah, ja kivisellä törmällä johon kaniini kaivaa koloa turhaan”, sanoo Herra Frith tullessaan tervehtimään Inlén mustan kanin kynsistä täpärästi selviytynyttä sankaria, ” Mutta lahjoista puheen ollen olen tuonut sinulle vähän tuliaisia. Parin korvia, hännän ja muutaman viiksikarvan. Korvat saattavat tuntua aluksi vähän oudolta. Olen pannut niihin vähän tähtien valoa, mutta en niin paljon että sinunlaisesi etevä varas paljastuisi niiden tähden.”
Kääntyessäni kotikujalle kuulen rasahduksen naapurin pihalta ja näen vilauksen rusakosta ennen kuin se katoaa pensaikkoon. Jos sanot ettei talvisissa öissä ole taikaa, minä näytän sinulle tällaisen yön.

Täydellinen kuunsirppi on muuttanut kaakkoistaivaan siniseksi ja kultaiseksi taftiksi, kuin taivaankansikin olisi pukeutunut juhlaa varten. Kaikki Seitsemän sisarusta korkeammalla taivaalla, Härässä. Ikivanhan kekrin aikaan lauletun laulun mukaan Härkä syntyi Hämeessä jossa sen häntä häilyi pään keikkuessa Kemijoella, ja pääsky lensi koko päivän sen sarvien väliä. Ajomiehen hopeinen rengas ja Iso Karhu. Sirius ja Procyon, Iso ja Pieni koira. Maailmankaikkeus Virkkalan apteekinmäellä sellaisena kuin pienessä sievässä oleva filosofi sen havaitsee.

Marras ei ole ohi, mutta se ei ole kauneutta vailla. Talo, johon saavun hiukan kylmissäni, on pimeä, mutta verannalle on jätetty valo palamaan.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments