Kymmenen neuvoa miehille: näin kadotat perheonnen ennätysajassa

Tämän kirjoittaminen olikin jo sitten paljon vaikeampaa koska kotoa ei löytynyt hyviä esimerkkejä...

1.Välttele vastuunottoa Vaikka oletkin herra talossa ja saat sanoa viimeisen sanan joka asiaan, lopullisen vastuun kaikesta perheeseen ja parisuhteeseen liittyvästä kantaa vaimo. Jos kotona ei ole viimeisen päälle kiiltävää, jos seksielämä ei kukoista, jos lapset ovat huonotapaisia, se kaikki on pohjimmiltaan vaimon vika. Samoin ongelmien ratkaiseminen on vaimon asia. Jos antamasi määräykset johtavat katastrofiin, voit tiukan paikan tullen paeta sopivan suojan kuten vaimon selän, työkiireiden tai jopa toisen naisen taakse. Jos olet nykyaikainen mies joka ymmärtää pehmeiden arvojen päälle, voit pahan paikan tullen tulkita yhdessä tekemisen ja päättämisen toiminnaksi josta perimmäisessä vastuussa on vaimo.
Perinteinen ja hyväksi havaittu pakopaikka perhe-elämän kuohuista on kapakka. Voit lähteä sinne koska vain, vaikka mitään sanomatta. Takaisin tulemisen kanssa ei kannata pitää kiirettä- palaa vasta sitten kun olet varma siitä että rouvan kiukku on vaihtunut huoleksi.
Muista myös, että vaimon selän taakse pääsee piiloon myös kavereita ja sukulaisia. Jos he pyytävät sinua kylään tai seuraksi kymmenen kilometrin lenkille räntäsateessa, ota tavaksesi vastata ”Tulisin kyllä mielelläni, mutta vaimo...” Näin tuttavasi pitävät sinusta ja saat heiltä ehkä jopa säälipisteitä.


2.Muista että raha on valtaa Jos olet paremmin ansaitseva puoliso, nosta itsesi todelliseksi kuninkaaksi käyttämällä rahaa valtasi pönkittämiseen. Koska ansaitset enemmän, sinun ei esimerkiksi tarvitse tehdä kotitöitä, ja voit muutenkin määrätä kaikista perheen asioista suvereenisti.
Se, että ansaitset paremmin ei tietenkään tarkoita että sinun tulisi maksaa suurempi osa yhteisistä menoista. Tasa-arvon nimissä voit vaatia että maksatte molemmat tasan yhtä paljon. On ihan vaimon oma ongelma jos hän joutuu tinkimään omista menoistaan sillä välin kun sinä huvittelet ja ostelet itsellesi kalliita leluja.
On myös sinulle edullista käyttää rahaa arvostuksen mittana. On oikein ja kohtuullista vaatia vaimolta ihailua ja palvontaa menestyksesi edessä. Toisaalta, jos vaimosi raataa pienipalkkaisessa työssä tai on peräti kotona hoitamassa taloutta, sinulla on täysi oikeus vähätellä häntä ja hänen työtään. Koska esimerkiksi kotitöistä ei saa rahapalkkaa, voit laskea ne ”ei tee mitään” kategoriaan, mutta kuitenkin vaatia että vaimo tasoittaisi varsinaisten töidenne vaativuustasojen välistä epäsuhtaa edes tekemällä ne kaikki. Se on reilua, koska sinä sanot niin. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat ja niin edelleen.

3.Kohtele vaimoasi seksiobjektina Nainen on olemassa ennen kaikkea miellyttääkseen miestä ruumiillaan, ja parisuhteeseen ryhtyminen aiheuttaa vain sen muutoksen, että hänestä tulee yksityisomaisuuttasi. Muista painottaa vaimollesi, että hänen tärkeimpiin velvollisuuksiinsa kuuluu näyttää huippumallilta jokaisena elämänsä hetkenä ja että jos hän epäonnistuu tässä, on ainoastaan luonnollista että alat jahdata muita naisia. Ylipäätään, sinulla on oikeus odottaa täydellistä seksielämää ja vaimollasi on velvollisuus tarjota se sinulle. Jos asiasi ovat huonommin kuin täydellisesti, se on merkki siitä että sinulla on oikeus alkaa katsella muita naisia.
Tiedäthän, että jos vaimosi ulkomuodossa on puutteita, ne johtuvat siitä että et ole valittanut asiasta tarpeeksi paljon. Tämän voit korjata helposti (ks. ohjeita rouville). Voit myös kritisoida vaimoasi muiden kuullen, sekin auttaa opin perille menemistä.
On myös tärkeää olla konkreettinen ja verrata naista toisiin naisiin.
Koska vaimo on omaisuuttasi, voit pyytää häntä pukeutumaan erityisen seksikkäästi kun menette tapaamaan ystäviäsi jotta hekin voivat kuolata häntä ja onnitella sinua hyvästä saaliista. Kun nainen laittautuu, muista aina kehua hänen saavutuksiaan kauneudenhoidossa vuolaasti. On tärkeää että samalla muistat olla kehumatta liikaa hänen ylennyksiään, älyllisiä saavutuksiaan tai muitakaan onnistumisia. Niin vaimo oppii, mikä hänen elämässään on tärkeintä. Etenkin suhteen alkuvaiheessa voit toki kehua myös vaimon saavutuksia kotitöiden alalla. Pidemmässä suhteessa ensiluokkainen suoriutuminen taloustöistä on kuitenkin vähimmäisvaatimus, jota ei tarvitse huomioida mitenkään.
Koska perheessä tarvitaan vain yksi seksiobjekti ja se on vaimo, sinun ei tarvitse huolehtia omasta viehättävyydestäsi mitenkään. Se on metroseksuaalien hommia.

4. Muista että kaikki muutkin naiset ovat seksiobjekteja Sinulla on jo vaimo, mikä riittää todistamaan koko maailmalle, että olet kykenevä vakavaan ja syvähenkiseen ihmissuhteeseen. Muita naisia kohtaan sinulla ei ole mitään velvollisuuksia ja väitteet siitä että se miten suhtaudut heihin vaikuttaisi jotenkin siihen, miten hyvä aviomies olet, on feminististä hömpötystä. Älä siis anna parisuhteen sekoittaa päätäsi ja ala kuvitella että hyvinvoinnillesi ei olisi kriittisen tärkeää jatkuvasti kerätä todisteita siitä että olet alfauros jolla ottajia riittäisi.
Sinulla on täysi oikeus katsella, ja miksei vähän koskeakin muita naisia. Vaimolle kyllä riittää kun tulet ainakin melkein kaikkina öinä kotiin nukkumaan. Sinulla on myös oikeus tytötellä muita naisia ja kertoa sovinistisia juttuja, myös vaimosi läsnäollessa. Eihän siinä mitään pahaa ole ja kaveritkin tekevät niin. Kannattaa myös harrastaa ahkerasti pornon surffaamista (ehdottomasti yksin) ja pitää tietokoneella tyttötaustakuvaa. Mitä paremmin todistelet että sinulla riittää sekä viriiliyttä että vientiä, sitä enemmän miellyttämishalua ja auliutta voit omalta vaimoltasi odottaa. Jos pidät vaimosi varpaillaan, hänelle ei myöskään ehdi tulla mieleen että sinullekin voisi alkaa esittää kaikenlaisia rasittavia vaatimuksia.

5.Älä tee akkojen hommia Se, ettet osaa pestä pyykkiä etkä siivota ei tarkoita että olet avuton vaan että olet tosimies. Muista mainita usein, että teet mielelläsi kaikkia miehekkäitä kotitöitä kuten metsästät, remontoit, luot lunta, huollat autoa ja hakkaat halkoja. Se että asut nykypäivän kaupungissa jossa tällaisia töitä ei pahemmin ole, on asia jolle sinä et mahda mitään. Eikä se varsinkaan ole mikään syy ottaa kontolleen yhtään naisten työtä.
Jos joskus, pakottavasta syystä, joudut kuitenkin tekemään naisten töitä, tee asiasta suuri numero. Olet ansainnut ylitsevuotavat kiitokset. Tapauksen päivämäärä kannattaa kirjata ylös- saat siitä oivan argumentin käytettäväksi kaikissa tulevaisuuden perheneuvotteluissa.

6.Muista että vaikeneminen on kultaa Tosimies ei puhu tunteistaan, eikä mielellään mistään muustakaan, paitsi parhaalle kaverilleen kolmen promillen humalassa. Vaimo ei kauniita sanoja kaipaa- kyllä se tietää että olet tyytyväinen kun et ole ottanut vielä eroakaan. Koska naiset ovat sekä kaikki mystisiä että kaikki pohjimmiltaan samanlaisia, sinun ei myöskään tarvitse yrittää ottaa selville vaimosi mielipiteitä mistään asiasta. Teet vain niin kuin eksän kanssa 15-vuotiaana. Ja se seikka että eksä jätti sinut kuin nallin kalliolle kolmen viikon päästä johtui vain siitä että hän oli tyhmä tyttö joka ei tajunnut millaisen kultakimpaleen sinussa menetti.

7.Älä myönnä virheitäsi Omien virheidensä myöntäminen ja varsinkin anteeksi pyytäminen on heikkouden merkki eikä heikkoa miestä kunnioita kukaan. Seiso siis jämäkästi sanojesi ja tekojesi takana katkeraan loppuun saakka. Kaikenlaisen epävarmuuden näyttäminen on ylipäätään pahasta ja uhka auktoriteetillesi. Ole toiminnan mies. Niin kauan kuin kaikki menee hyvin sinua ihaillaan miehenä joka tietää mitä tekee. Jos asiat alkavat mennä pieleen, voit aina paeta vastuuta ja syyttää vaikka vaimoa.
Jos joskus joutuisitkin myöntämään virheesi jostain syystä kuten siksi että sinua uhataan aseella, se ei tarkoita sitä että sinun tarvitsisi ottaa siitä opiksi ja muuttaa tapojasi. Tapojaan muuttavat vain ne joilla on häilyväinen luonne. Tee mitä sinun täytyy päästäksesi pälkähästä, mutta kun vaara on ohi, jatka johdonmukaisesti vanhaan malliin.

8.Älä ota vaimoasi vakavasti Jos vaimo lyö pikku nyrkkinsä pöytään, se on oikeastaan aika söpöä. Ei sitä pidä ottaa tosissaan. Tämän voi sanoa myös vaimolle. Kun vaimo seuraavan kerran lähestyy sinua jonkun ongelman kanssa sano:” Relaa vähän!” Jos sinä et näe jossakin asiassa ongelmaa, siinä ei ole ongelmaa ja jos vaimo on eri mieltä, hän on tietysti väärässä ja nyt vain vähän vouhottaa. Tämäkin kannattaa sanoa ääneen, ja tarpeen vaatiessa toistaa pariin kertaan. Jos vaimo alkaa hiiltyä, voit suhtautua siihenkin hyväntahtoisen vähättelevästi ja onnitella itseäsi siitä miten kärsivällinen oletkaan tuon kiukkupussin kanssa. Jos vaimo lyö pöytään pikku nyrkkinsä sijasta järkiperusteita, voit sivuuttaa nekin hymähdyksellä. Eivät hänen järkiperusteensa kuitenkaan pärjää sinun järkiperusteillesi, joten turha niitä on sen lähemmin alkaa edes tarkastelemaan.

9.Muista asioiden oikea tärkeysjärjestys Vaimon elämän tärkeysjärjestyksessä sinun tulee tietysti olla ykkönen. On ihan oikein ja kohtuullista valittaa, jos vaimo ei ilolla uhraudu sinun edestäsi aina kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus. Jos havaitset vaimon uhrautuvaisuudessa lipsumista, voit poiketa tavoistasi ja osoittaa tunteitasi sanomalla ääneen, että sinusta tuntuu että hän ei enää rakasta sinua tai että suhteessanne on ongelmia.
Koska sinä olet tärkeä ja kiireinen ihminen, sama ei tietenkään toimi
toisinpäin, ja vaimon tulee ymmärtää tämä. On yleisesti tiedossa, että kaikilla naisilla on voimakas hoivavietti, ja se tarkoittaa sitä että hän on onnellisimmillaan omistautuessaan täysin sinulle. Miehillä hoivaviettiä ei ole, joten sinunkaan ei tarvitse päätäsi vaivata millään omistautumisilla.
Koska olet kuitenkin niin etevä kaikissa toimissasi, voit huolimatta moninaisista kiireistäsi turvallisin mielin toimia perheen päänä. Perheen johtajuus ei vaadi liikaa aikaa eikä perehtymistä ja on siten rooli joka sopii sinulle parhaiten.

10. Ole aina täydessä taisteluvalmiudessa Valta hankitaan vaivalla ja se on katoavaista. Sinun tuleekin olla aina valppaana. Pyri kontrolloimaan vaimoa mahdollisimman totaalisesti. Jos vähätteleminen ja välinpitämättömyys eivät riitä nitistämään vastarintaa, lyö reippaasti nyrkkiä pöytään. Muista että naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisesti kyvykkäämpiä, joten älä antaudu väittelyyn. Tosimies jyrähtää kerran ja painuu sitten Paikalliseen Ravintolaan mököttämään niin pitkäksi aikaa kuin on tarvis. Tarpeen poistumisen tietää siitä että vaimon kiukku on vaihtunut huoleksi ja hän on valmis perääntymään ehdoitta. On tärkeää olla lähtemättä myönnytysten tielle. Jos haluat antaa itsestäsi syvällisen vaikutelman, voit riitatilanteessa sanoa vaimollesi että ”Et voi muuttaa toista ihmistä. Tällainen minä olen.” Sinun ei tietenkään tarvitse tulla toimeen vaimon vajavaisuuksien kanssa koska vaimolla on naisena häilyväisempi ja siksi mukautuvaisempi luonne. Sen sijaan sinä olet jämäkkä mies, jonka kanssa vaimon on vain parasta oppia tulemaan toimeen.

posted under , , |

1 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Vallan mainiohan tuostakin listasta kehkeytyi, vaikkei kotoa mallikappaletta havainnoitavaksi löydykään ;-)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments