Huonoa huumoria ja halpoja huveja

Jos jokaisessa päivässä ei näe jotakin ilonaihetta, on aika pestä silmälasit. Vaikka kuinka olisi marraskuu jolloin huonoja uutisia maailmalta tuntuu tipahtelevan kuin sadepisaroita, olo on lievästi flunssainen ja pihalla lojuu vielä monta kottikärryllistä mätiä omenia jotka pitäisi kerätä ja viedä kompostiin... Vali vali. Stop!

Oikeasti elämässäni on loputtomasti ilonaiheita joka hetki. Jotkut niistä ovat isoja asioita, kuten filosofia, ja luovat elämälleni sen toiveikkaan pohjavireen, perususkon siihen että olemassaolo sinänsä on aika hyvä juttu. Toiset taas ovat pieniä, esimerkiksi sinitiaiset (ja naakat!) lintulaudalla. Sekaan mahtuu hetken elämyksiä, maailman tärkeimpiä asioita kuten perhe ja kaikkea siltä väliltä. Jotkut soveltuvat pohdittaviksi loputtomasti, toisista taas pitää vain innostua, kuten Turisaan uudesta live dvd:stä. Onpa ilonaiheideni joukossa jokunen arveluttava ja omituinenkin juttu, kuten kuolleet kotihiiret.

Välistä luulen, että iso osa maailman murheellisuudesta johtuu siitä ettei aikuisten ole jostain syystä oikein sopivaa innostua pienistä tai vähän kummallisista asioista. On jotenkin kypsää ja älyllistä olla viileä ja välinpitämätön. Koira vieköön! kuten Sokrateella oli tapana sanoa. Tylsää ja onnetonta se on. Eikö aikuisena olemisessa ole sittenkin olennaista vastuullisuus: se että osaa huolehtia omista asioistaan ja kantaa vastuuta myös muiden hyvinvoinnista? Eikö älyllisyys mitata jollain muulla kuin takakireyden määrällä, esimerkiksi sillä päästääkö suustaan tai näppäimistöstään edes joskus oikeita ajatuksia joita voi nimittää omikseen? Eikö ammattimaisuutta voitaisi mitata vaikka sillä kuinka hyvin hoitaa ne varsinaiset työtehtävät?

Muistatteko kun lapsena joskus tuli ajateltua että sitten aikuisena ei olisi nukkumaanmenoaikoja eikä kukaan voisi pakottaa siivoamaan huonetta? Nyt kun aikuisuus on koittanut, on jokaiselle varmasti selvinnyt se, että työ, perhe ja yhteiskunta asettavat elämään kaikenlaisia vaatimuksia joista selviytymisen rinnalla nukkumaanmenoajan tapaiset säännöt ovat pikkujuttuja. Ja silti käyttäydyn usein ihan kuin näissä vaatimuksissa ei olisi tarpeeksi. Sen lisäksi että yritän hoitaa työni, olla hyvä vaimo ja hoitaa oman osani kodin töistä kunnialla, minun pitäisi vielä huolehtia loputtomasti siitä mitä mystiset ja hiukan uhkaavat Muut ajattelevat elämäni yksityiskohdista.

Millaisen vaikutelman Muut minusta saavat, jos..? En ole kylläkään koskaan saanut selville, mitä nämä Muut niillä vaikutelmillaan aikovat tehdä. Millä he minua uhkaavat, jos en noudata heidän oletettua tahtoaan? Jotakin hirvittävää se epäilemättä on, koska sen pelko pysäyttää minut niin tehokkaasti ja saa minut valitsemaan ikäviä vaihtoehtoja. Sulkevatko he minut arvovaltaisen joukkonsa ulkopuolelle? Oikeastaan se harmittaisi minua vain ja ainoastaan siinä tapauksessa että heillä on ne parhaat bileet. Jotenkin se vain ei vaikuta todennäköiseltä. Kun kuvittelen mielessäni Muiden juhlat, mieleeni nouseva kuva on tylsääkin tylsempi cocktailtilaisuus jossa keskustelut koostuvat pelkistä latteuksista, herroilla on päällä vuokrasmokit ja kaikki seisovat seinänvierustoilla kuin peläten että petolinnut nappaavat ne onnettomat jotka erehtyvät keskilattialle.

Joudun muutenkin tyytymään spekulaatioihin ja oletuksiin koska oikeastaan Muita ei ole pahemmin näkynyt näillä kulmilla, enkä ole huomannut että epäsovinnaiset elämänvalintani olisivat johtaneet onnettomuuksiin ja kurjuuteen. Ehkä Muut ovatkin enimmäkseen ihan omassa päässäni- jos annan heille siihen luvan? Mutta miksi minä niin tekisin, miksi välittäisin heistä? He eivät vaikuta väeltä joka olisi kiinnostunut minun ja perheeni hyvinvoinnista. Näyttää siltä, että oikeat ihmiset oikeassa maailmassa odottavat minulta enimmäkseen hyviä käytöstapoja ja se mitä vapaa-aikanani teen, mille nauran ja mihin aikaan kukun ja nukun, on todellakin ihan oma asiani.

Ei ole hyvä idea korvata lounasta jättipussillisella karkkia joka päivä, mutta kerran, pari vuodessa se kyllä tekisi monelle hyvää. Ilman että seuraavana päivänä harrastetaan vastaavaa määrää itsensä ruoskimista, tietysti. Aikuisten maailmassa olisi toisinaan käyttöä myös kärrynpyörien heittelylle, lumiukoille, väsyneille vitseille ja peikkoheville. Luulisin että tänäänkin vaaniva synkkä marraskuun ilta selättyy tämäntapaisilla keinoilla. Huono huumori ja halvat huvit eivät ehkä tee hyvää katu-uskottavuudelle, mutta novemberofobian vastaisessa kamppailussa ne ovat silti parempia aseita kuin masennuslääkeresepti. Siinä vaiheessa kun olen tuottanut teemasta parikymmentä muunnelmaa, onkin synkimmän syksyn selkä jo taittumassa.

posted under , |

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Hevi ja hyvät karkit auttaa marraskuisiin ja kaikkiin muihinkin korvienvälikaamoksiin paljon paremmin kuin apteekkituotteet. Kissanpoika ja pari pehmeitä koirankorvia rapsuteltavaksi ajaa meikäläisellä saman asian, mutta sulla onkin se harmillinen allergia :-)

Saara kirjoitti...

Onneksi en ole allerginen kaniineille :D

WeirdRockStar kirjoitti...

Kundi filosofoi syksystä eilen seuraavasti:

" Syksy on niinku valon viekussa.
... ja pilvien. "

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments