Demokratian dilemmasta

Demokratian dilemma on siinä, että jotta yhteiskunta säilyisi demokraattisena kansalaisten enemmistön on tuettava sitä. Suomen perustuslain mukaan siinäkin tapauksessa että kansa haluaisi vaihtaa valtiomuotoa, sen muuttamisen on tapahduttava demokraattisesti perustuslain säätämisjärjestyksessä, siis kaksilla perättäisillä valtiopäivillä. Jos haluamme ryhtyä vaikkapa aristokratiaksi, kahden demokraattisilla vaaleilla valitun eduskunnan on seistävä tukevasti muutosehdotuksen takana kun se käy demokraattisen myllyn läpi. Vaikka siis teoriassa Suomesta voisi tulla esimerkiksi aristokratia jossa Suomen Laki I ja II korvataan Mooseksen lailla (joka itse asiassa on ollut Suomi-Ruotsissa käypää lakitekstiä jonkin aikaa), muutos ei olisi nopea ja helppo. Se ei vaadi ainoastaan syvää yhteiskunnallista murrosta vaan myös muutoksen pysyvyyttä. Tästä huolimatta, yhteiskunnassamme on viime aikoina noussut esiin epäilyksiä siitä että lisääntyvä maahanmuutto johtaa ennen pitkää kriisiin jonka lopputuloksena minareetit syrjäyttävät kyläkirkot.

Hyvään hallintoon kuuluu, ettei demokratia saa olla enemmistön diktatuuria joka polkee vähemmistöjen oikeuksia. Toisaalta demokratian olemassaolo edellyttää että enemmistö on sitoutunut demokratiaan, eli että sillä on tietty mielipide siitä miten valtion asiat tulisi järjestää. Ääritilanteessa –kuten ei-demokraattisen vähemmistön vahvistuessa liiaksi- tämä saattaa edellyttää enemmistön kontrollin lisäämistä. Silloin demokratialla ei enää olekaan varaa tarjota kansalaisille niitä vapauksia jotka ovat nykyaikaisen länsimaisen demokratian menestyksekkyyden perusta ja keskeinen osa sen oikeutusta. Niinpä demokratian uhkana eivät ole vain ääri-ideologiat vaan kokonaiset kulttuurit. Esimerkiksi islamofoobikot yrittävätkin ostaa demokratialle lisäaikaa vastaamalla vieraiden kulttuureiden saapumisen tuomiin uhkiin aggressiivisesti. He ymmärtävät ettei demokratiaa uhkaa ainoastaan islaminuskon nousu valtauskonnoksi vaan myös vieraat kulttuurit ylipäätään. Kun kansan yhtenäisyyttä aletaan vahvistaa, yksityinen politisoituu tuota pikaa. Se mihin jumaliin kansa uskoo, miten se pukeutuu, ja mitä se syö, lakkaavat olemasta kunkin oma asia.

Islamofobian ongelma on sama kuin jokaisella linnoitustaan puolustavalla kuninkaalla: valtakunnan rajat on määriteltävä. Mutta kun esimerkiksi suomalainen kulttuuri määritellään, suljetaan ulos sekä suomalaisten vapaus olla aidosti oman elämänsä herroja ja elää enemmistöstä poikkeavalla tavalla niin halutessaan ja toisaalta myös konkreettinen suuri joukko ihmisiä jotka kuuluvat enemmistöön useimmissa mutteivät kaikissa suhteissa. Suurin osa suomalaisista toki on valkoihoisia, palkkatyöläistaustaisia, kirkkoon kuuluvia, heteroita, tv:n katsojia, ajokortillisia ja niin edelleen, mutta normien määrän lisääntyessä tipahtaa joka kierroksella joku pois. Vanhaa järjestystä puolustavien konservatiivien ja islamofoobikkojen meille maalaama uhkakuva toteutuu hiukan erilaisena versiona: yhteiskunta luisuu enemmistön diktatuurin kautta vähemmistön diktatuuriin. Mutta siinä missä esimerkiksi islam on meille vierasta ja uutta, konservatiivisessa diktatuurissa valtaapitävä vähemmistö on vanha ja tuttu, esimerkiksi valkoihoiset hyvin toimeentulevat keski-ikäiset heteromiehet.

Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä on oltava oikeus myös tehdä elämänvalintoja jotka rajoittavat heidän havaittavaa vapauttaan, kuten vapaus kääntyä uskontoon ja sitoutua sen normeihin vaikka nämä normit olisivatkin tiukempia kuin ympäröivän yhteiskunnan normit (vai ovatko ne vain erilaisia ja sellaisina erottuvampia kuin arkiset enemmistön omaksumat normit..?) . Jos nainen ei saa käyttää huivia ja hänen on pukeuduttava paljastavasti ”koska länsimaiset naiset ovat vapaita eikä heidän tarvitse peittää itseään”, se on yhtä lailla aitoa valinnan vapautta rajoittava normi kuin mikä hyvänsä mitä Koraanissa tai haditheissa lukee. Ihmisen vapaus päättää ihan itse siitä mitä tekee, kapenee ihan samalla lailla riippumatta siitä onko normien lähteenä vieras valloittaja vai vanhan järjestyksen puolustaja. Kun kysymys siitä kuka on suomalainen ei enää tarkoitakaan kysymystä kansalaisuudesta vaan kulttuurista, ovat vaikeuksissa lopulta monet muutkin kuin uhkaksi koetun kulttuurin edustajat. Myös enemmistön diktatuuri on diktatuuria, ja diktatuurin tunnistaa yleensä siitä ettei siellä ole tilaa toisinajattelulle tai muutenkaan normista poikkeavalle elämälle. Onnistuessaan enemmistödiktatuuri torjuu muutoksen, mutta hinta on kova: inhimillistä edistystä ei voi tapahtua vain pysyttelemällä turvallisten rajojen sisällä ja seuraamalla vanhoja kaavoja. Luovuus tarkoittaa uuden etsimistä ja löytämistä, ja siksi se edellyttää ehdottomasti vapautta.

Toivon olevani väärässä, mutta minusta näyttää siltä että demokratian dilemma on aito dilemma. Enemmistön vapauksien rajoittaminen ”turvallisuuden” tai ”suomalaisen kulttuurin vaalimisen” nimissä syö demokratian oikeutusta ja suvaitsevaisuutta joka on eräs kulttuurimme perusteista. Toisaalta, jos kaikki suvaitaan, suvaitsemattomammat ja vaativammat kulttuurit voivat kävellä meidän arvojemme yli. Historia tuntee vastaavia esimerkkejä esimerkiksi uskonnon alalta: polyteistiset uskonnot ovat usein hävinneet monoteismille aggressiivisuuden puutteen takia. Polyteistilla ei periaatteessa ole mitään ongelmaa siinä että pantheoniin lisätään vielä yksi jumala, mutta monoteistisesta näkökulmasta ajatus siitä että heidän jumalansa joutuisi elämään rinnakkain muiden kanssa, on ajatus jota ei voi kertakaikkiaan suvaita. Koska monoteistinen kanta on niin paljon painokkaampi, se on usein selviytynyt voittajaksi. Tällaisia dilemmoja ei ratkaistakaan ottamalla härkää sarvista, koska toinen sarvi yleensä lävistää sen joka tarttuu toiseen. Rautaa rajoille- tyyppiset helpot ratkaisut eivät ole niitä toimivimpia. On yritettävä kiivetä härän selkään, löydettävä uusi näkökulma ja uusia ideoita sen suitsimiseen. Tulevaisuudessa demokratian voittokulku voi riippua olennaisesti suomalaisen yhteiskunnan kyvystä tuottaa näitä ideoita.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments