Weh mir, oh weh!

Maailma on potkinut minua päähän viimeisen viikon aikana ihan urakalla. Parin viime päivän aikana minusta on tuntunut siltä, että alan oikeasti masentua. Käydessämme nukkumaan, hiukan liian myöhään ja todella väsyneenä, mieheni kysyi viimein, miksi minä näytin niin vihaiselta ja masentuneelta.

-No ensiksikin, tämä pankinvaihtosotku jota olen nyt selvitellyt viikon päivät...sitten...sitten...sitten... (Olin jo aamulla laskenut pikaisesti, että minulla oli ainakin 12 hyvää syytä olla masentunut)...niin ja lopuksi Tieteellinen Julkaisu lähetti artikkelini takaisin. Reviewer haluaa että teen siihen korjauksia. Olen siis ääliö, kun en huomannut enkä tajunnut.
-Sinä olet oikein fiksu. Reviewerit lähettävät aina jotakin kommentteja, ei mitään artikkelia hyväksytä suoraan. Ikinä. Minä tiedän, minä olen itse sekä kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita että arvostellut niitä, muistatko?
-Joo. Mutta ongelma onkin se, että minä olen debiili.
-Etpäs ole. Sinä olet ihan hyvä filosofi. Ja ajattele vaikka tuota blogiasi ja miten kaikki ovat kehuneet niitä ajatuksiasi mitä olet sinne kirjoittanut.
-No kyllä kuule niillekin vain jossain vaiheessa selviää, että oikeasti olen debiili.
-Etkä ole muuten näyttänyt minulle niitä saamiasi kommentteja.
-Enkä näytä. Aion ryömiä niiden kanssa sängyn alle. Paitsi että olen niin lihava etten mahdu.

Tiedän tässä vaiheessa itsekin olevani naurettava. Meillä on runkopatja jonka alle ei edes mahtuisi mikään mörköä suurempi. Mutta tässä onkin nyt kysymys minun tunteistani. Haluan tehdä selväksi, että maailma on minua vastaan pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

”Okei” sanoo puoliso joka taitaa nyt ymmärtää, mitä yritän kertoa. ”Oletko yrittänyt piristää itseäsi tänään mitenkään?”
-No joo. Olen kuunnellut musiikkia. Aloitin Nightwishin The Poet and the Pendulum:illa, mutta alkoi ottaa päähän kun se kuulosti paikoin ylipirteältä. Vaihdoin sitten Rammsteiniin, ja sitä olen kuunnellutkin sitten koko päivän.
-Rammsteinia. Jahas. Oletko ihan varma, että se on sinulle hyväksi?
-Olen. Saksa on suurten tunteiden kieli.
-Ok. Tiedätkö, mitä me tehdään tälle sinun angstillesi? Me vedetään huomenna perskännit.

Hiljaisuus.

”Perskännit?” toistan pienellä äänellä.

-Perskännit. Minä jään huomenna lomalle. Haen tulomatkalla sinulle sikspäkin niitä sinun siidereitäsi, ja sitten luukutetaan Rammsteinia ja sinä juot ne.
-Aha. Tuota, ei sinun välttämättä mitään tarvitse hakea. Eihän me olla juotu itseämme humalaan moneen vuoteen. Minä en itse asiassa edes muista, koska olisin viimeksi ollut humalassa. Minä tulen varmasti känniin jo niistä kahdesta saunasiideristä mitä täältä löytyy.
-No minä nyt kuitenkin haen. Ja pidän huolta, että sinä juot ne.
-No jos haet, niin ostatko samalla sen Rammsteinin Völkerball DVD:n? Sen missä Till keittää niiden kosketinsoittajan suuressa padassa.
-No toki.
-Hetkinen. Luulen, että minusta tuntuu jo nyt vähän paremmalta.
Mies virnistää leveästi:”En minä turhaan ole psykologian tohtoriksi valmistunut."

Et ole, et.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments