Ripaus pippuria, hyppysellinen rakkautta

Hyvän ruuan ei mielestäni tarvitse olla monimutkaista. Mutta sen tulee olla rakkaudella valmistettua. Tätä yksinkertaista ajatusta seuraamalla pääsee pikakyydillä suoraan myrskyävän meren lailla vellovan ruokakeskustelun ytimeen, jossa tapellaan suurella tunteella ruuan eettisyydestä, parhaista dieeteistä, terveellisyydestä ja trendikkyydestä. Unohda tämä kaikki hetkeksi ja vastaa tähän: kuinka suuri osa sinun syömästäsi ruuasta on rakkaudella tehtyä?
Entä mitä kaikki muu on? Pikaisesti hotkittua polttoainetta, ravintosisällöltään optimoitua syötävää tiedettä, jotakin mahdollisimman helppoa kun ei oikein osaa eikä viitsi kokata...

En ole ikinä ymmärtänyt, miten ”olet sitä mitä syöt”-toteamuksesta päästään huipputerveelliseen ruokailuun. Minä ainakin olisin paljon mieluummin suussasulava suklaanpala kuin sellerinvarsi. Mutta jos ajattelen lausahdusta vähän laajemmasta näkökulmasta, niin kyllä, on siinä järkeä. En halua nähdä lautasellani välinpitämättömyyttä tai kustannustehokkuus/ravintoarvococktailia jota myös työpaikkaruuaksi kutsutaan. Minä haluan ruokani kertovan, että minä olen tärkeä ja että jokainen ateria on tärkeä.

Ruuan valmistaminen rakkaudella on myös hyvä keskittymisharjoitus. Kuinka suuri osa elämästäni kuluukaan siihen että puuhastelen jotakin poissaolevana, nirskuttaen hiljaa hampaitani ja toivoen että olisin jossain muualla, tekemässä jotain kivaa? Nykyään onneksi pienempi osa kuin joskus aikaisemmin. Elämäni kun on tässä, nykyhetkessä. Minulla ei aina ole valtaa valita tekemisiäni, mutta minulla on aina valta valita miten suhtaudun tehtäviini. Voin suhtautua ruuanvalmistukseen ikävänä pakkona, jonka olen saanut niskoilleni perheen kotityöneuvotteluissa. Tai sitten voin nähdä sen tilaisuutena tuottaa hyvinvointia itselleni ja puolisolleni. Minusta jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa mukavammalta. Se myös näyttäisi tuottavan parempaa ruokaa.En halua päästä ruuanlaitossakaan mahdollisimman helpolla ja olla kuin ruuanlaitto ei olisikaan tehtävälistallani. Toisaalta, yksinkertainenkin ruoka on hyvää jos se on huolella tehtyä. Ja niin meillä hernekeitto ei tule purkista vaan alkaa herneiden liottamisesta yön yli. Pullat eivät ole raakapakasteita vaan toisinaan löydän itseni vaivaamasta kardemumman tuoksuista taikinaa omin käsin, iloisena siitä että minulla on kaksi tervettä kättä ja sen verran kotikemistin lahjoja että saan ainekset yhdistettyä niin että tuloksena on kuin onkin hyvää pullaa.

Erityisen hyvää ruokaa syntyy silloin, kun raaka-aineita voi noukkia suoraan maasta. Sen tuoreempaa ruokaa ei saa mistään kaupasta. Onko kaupallisten viljelijöiden intresseissä edes tuottaa mahdollisimman hyvää ruokaa, jos rahaa tulee kun vain tuottaa direktiivien mukaista ruokaa mahdollisimman tehokkaasti? Lasivillassa ja ravintoliuoksessa kasvaneet salaatit ovat sieviä ja tasalaatuisia, mutta maistuvatko ne joltakin? Kotisalaatissa on selkeä salaatin maku, joka tuntuu talven jälkeen jopa voimakkaalta. Entä sitten ravintoarvot? Jos joku haluaisi joskus tehdä vertailevaa tutkimusta tehotuotetun ruuan ja kyökkikasvimaan vihannesten ravintoarvojen välillä, minä olen valmis lahjoittamaan vihannesmaalta muutamankin näytteen tieteelle.

Vieraiden saapuessa meillä ei aleta rullaamaan susheja eikä asettelemaan vuohenjuustoja tarjottimelle. Todellinen keittiöni hittituote näyttäisi olevan vastaleivottu leipä. Siis sellainen puolipyöreä köntti joka syntyy vedestä, hiivasta, suolasta, sokerista, tilkasta ruokaöljyä ja jauhoista, ja ripauksesta viitseliäisyyttä. Ihmiset, jotka ovat tottuneet ostamaan leipänsä kaupasta, eivät ole välttämättä ikinä maistaneet tavallista tuoretta leipää. Ihmiset jotka tuntuvat tietävän kaiken idän keittiöistä, eivät tunnu tietävän mitään niistä makuelämyksistä, jotka odottavat suppilovahveroiden saalistajia ja kotiperunan kasvattajia. Eikö se olekin vähän merkillistä?

Tarjolla tänään: lehtikaalipiiras, salaatti kauden kasviksista, vaniljajäätelöä tuoreiden mansikoiden ja lakritsikastikkeen kera

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments