Puhdasta ja pehmeää potentiaalia

Puikoilla juuri nyt: harmaat villasukat, keltaisilla raidoilla. Lanka: 7 veljestä, löytö kaapin perältä

Mitä teille tulee ensimmäiseksi mieleen sanaparista ”puhdas potentiaali”? Minun vastaukseni on lankakerä ja neulepuikot. Lankakaupat ovat ihmeellisiä paikkoja. Hyllyt notkuvat sateenkaaren kaikissa väreissä lankoja joista voisi tulla vaikka mitä, mutta jotka vielä uinuvat pehmeinä kerinä ja vyyhteinä näennäisesti järjestäytyneessä muodossa. Koska olen osannut neuloa lapsesta asti, minulle on vuosien varrella kertynyt myös kotiin kaapillinen tätä puhdasta potentiaalia. Sopii hyvin filosofin sisustukseen vai mitä? Aloittaessani uutta neuleprojektia katson kyllä ensin, löytyisikö minulle lankaa siihen jo omasta takaa. Joskus löytyykin, mutta silti näyttää siltä, että kaappini on harvinaista itsestään täyttyvää mallia.

Päätin, että ennen kuin sienestys- ja marjastuskausi alkaa toden teolla, tarvitaan tässä talossa kaksi paria saapassukkia. Toinen suuri neulontamysteeri: maalaiseläjillä ei jostain syystä ikinä ole tarpeeksi villasukkia. Aina tarvitaan vielä yksi pari, eikä unohtaa sovi myöskään ystäviä ja omaisia jotka alkavat joulun lähestyessä vihjailemaan, että heistä olisi mukavaa saada pehmeitä paketteja. Näissä olosuhteissa, aina voi aloittaa sukanneuleen tietäen että se tulee tarpeeseen, vaikka juuri sillä hetkellä mielessä ei olisikaan tiettyä kohdetta.

Suhtautumiseni käsitöihin on muuttunut täysin elämäntaparemontin seurauksena. Nykyään teen harvemmin mitään pelkästään huvin vuoksi (poikkeuksena tästä on ehkä ikuisuus-ristipistotyö johon ei oikein voi asennoitua muuten). Kun tavoitteena on tehdä itse kaikki mahdollinen, tekemistä riittää aina. Käsitöiden tekeminen on yleensä mukavaa ja rentouttavaa vastapainoa kaikelle muulle puuhastelulle, mutta toisinaan löydän itseni ompelukoneen ääreltä tai neulepuikkoja heiluttamasta silloinkin kun ei yhtään huvittaisi.Sitä mukaa kun minulle on käytännössä selvinnyt miten paljon työtä kaiken tarpeellisen valmistaminen itse teettää, olen alkanut huomata että kaupasta ostetuissa vaatteissa on ihan oikeasti jotakin todella pahasti pielessä. Ryhdyin kokeilemaan yksinkertaista pukeutumista koska epäilin niin, mutta nykyään olen ihan varma. Tieto lisää joskus tuskaa, ja vaikka mielelläni pistäisinkin välillä päälleni jotain tyylikästä ja sulautuisin joukkoon, en vain voi. En näillä hinnoilla.

Vaatteet nimittäin maksavat kaupassa todella vähän verrattuna niiden valmistukseen kuluneeseen työmäärään. Jopa kalliit vaatteet, koska niissäkin hinta tulee yleensä merkistä ja laadukkaammista kankaista eikä itse työn laadusta (viiden pisteen vihje: napit).Teollinen tuotantoprosessi on toki paljon tehokkaampi kuin minä ja niin edelleen, mutta silti. Miten kolmenkymmennen euron puseron tekijät ovat päässeet tuntipalkoille? Entä sadanviidenkymmenen euron farkkujen tekijät? Eivät mitenkään. Minulle vaatekauppa onkin nykyään marxilaisen vieraantumisen symboli keskuudessamme. Nykyään useimmat ihmiset vielä joten kuten muistavat, ettei maito tule kaupasta vaan lehmästä, mutta moniko muistaa etteivät tekstiilit vain materialisoidu öisin kaupan hyllyille?

Toisinaan sattuu, että joku erityisen ilahtunut pehmeän paketin vastaanottaja julistaa ”Sinun pitäisi tehdä näitä myyntiin!”. Mutta ei. Minä teen käsitöitä vain lahjaksi tai vaihdan niitä muiden tekemiin käsitöihin. Tuntipalkoille kun ei vain pääse. Villasukat taitavatkin olla aikamme todellisia ylellisyystuotteita.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments