Mistä näkee miehen mieleen

Kotikirjastomme alkaa vähitellen paisua sellaiseen kokoon, että sitä voisi hyvin nimittää Virkkalan sivukirjaston salaiseksi toimipisteeksi. Kun kirjastomäärärahat ovat olleet nälkäkuurilukemissa jo monta vuotta, kotikirjastomme kokoelmia luultavasti täydennetäänkin samaa vauhtia. Sellainen on kahden bibliofiilin ja tutkijan perhe. Jo useamman vuoden ajan kirjamme on siroteltu eri puolella taloa oleviin kirjahyllyihin osastoittain: on harrasteosasto, kaunokirjallisuusosasto, scifiä ja dekkareitakin löytyy. Kirjat tekevät kodin.

Kauan sitten minäkin olin sinkku. Nokkelana tyttönä (tai sitten silkkaa hyvää tuuriani) onnistuin löytämään sen graalinmaljan mikä Cosmopolitanilta ja vastaavilta tuntuu vieläkin olevan hiukan hakusessa: pettämättömän keinon päätellä miehen todellinen luonne. Naisiin en ole testannut, mutta luulen ettei menetelmän teho ole sukupuolesta riippuvainen. Ainoa rajoitus on, että sitä soveltaakseen täytyy onnistua keplottelemaan itsensä kohteen asuntoon.

Miehen kirjahylly nimittäin kertoo tyypistä yhdellä silmäyksellä enemmän kuin tyttölapsi joutuisi muuten onkimaan selville viikkojen kuluessa. Ja kirjahylly on myös pettämätön tapa erottaa kultajyvä akanoista. Verkkarisankarikin kun voi saada tärkeille treffeille ykköset päälleen, ja täysi keittiötumpelo voi hallita yhden erinomaisen reseptin (tytöt, jos kyseinen ihana resepti sisältää kermaista pastaa ja pekonia, älkööt polvenne tutisko. Resepti löytyy teoksesta 211 asiaa, jotka joka äijän pitäisi tietää). Mutta kokonaista kirjahyllyä ei kukaan saa pystyyn sijoittamatta sinne pientä palaa sielustaan. Pari dekkaria, isältä kotoa muuttaessa napatut Leon Urisit, suuri tv ja pari sekalaista –luultavasti sukulaisilta lahjaksi saatua- opusta kertoo karua kieltä siitä, mitä miehen päässä liikkuu tai oikeammin sanottuna, ei liiku. Samalla saa muuten jonkinlaisen käsityksen niistä sukulaisistakin. Kirjahylly kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Nyt teitä kaikkia tietysti kiinnostaa, mitä minä ajattelin astuessani ensimmäistä kertaa tulevan aviomieheni poikamieskämppään ja hivuttautuessani kaikenpaljastavaa kirjahyllyä kohti. Kuten poikamiesten majapaikoissa usein, täälläkin sohvan virkaa toimitti musta keinonahkakauhistus ja verhot olivat tahatonta 70-luvun retroa. Jos olisin päätellyt niistä jotakin, olisin mennyt heti retkuun: vuosien varrella minulle on selvinnyt, että mieheni on itse asiassa erittäin pätevä sisustaja jolla on hyvä värisilmä. Siihen aikaan kun tapasimme, tämä lahja vain uinui ja odotti löytämistään. Mutta hänen kirjahyllynsä ulottui melkein kattoon asti, oli täpötäysi ja kertoi omistajastaan enemmän kuin kaikki siihenastiset kahvilatreffit ja kävelyretket yhteensä. Ensimmäistä kertaa elämässäni, minä olin vaikuttunut nähdessäni poikamiehen kirjahyllyn. Kirjat olivat siististi järjestyksessä aihealueittain. Niitä oli paljon, ne olivat hyviä, ja oli heti selvää että hän oli kerännyt kokoelmansa itse. Päätin uudelleenarvioida pieleenmenneen avoliittoni peruja olevan periaatteeni, etten eläissäni sekaantuisi vakavalla mielellä kehenkään. Tämä mies ja hänen kirjahyllynsä ansaitsivat mahdollisuuden.

posted under , |

1 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

:) Tykkään teoriastasi ja se varmasti pätee ja on toimiva keino penkoa ihmisen ajatuksia, mutta sehän edellyttää tietynlaista omistautumista kirjojen keräilylle. Täytyy pitää oman kirjakokoelman keräämistä olennaisena, kun se omassa tapauksessani asuu läheisessä kirjastossa. :) En uskalla edes ajatella mitä teoriasi pohjalta ajttelisit omista mielen liikkeistäni. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments