Mihin tarvitaan hyvinvointivaltiota?

Joka kerta kun kuulen sellaisia sanoja kuin yksityistäminen ja valtionhallinnon tuottavuusohjelma, minusta tuntuu että kuolen vähän.

Hyvinvointivaltiota puretaan nyt vauhdilla. Sanotaan, ettei meillä ole varaa hyvinvointipalveluihin. Mutta miten meillä oli niihin varaa vielä 1980-luvulla, jolloin Suomi oli köyhempi maa? Millä rahalla Suomeen rakennettiin neuvolajärjestelmä, opintotukijärjestelmä ja kaikki ne muut turvaverkot jotka nyt rapautuvat hiljalleen? Ja miten meillä on nyt varaa jatkuviin veronkevennyksiin? Ettei kysymys vain sittenkin olisi siitä, että politiikka on arvovalintoja ja nyt arvot ainakin yhteiskunnan huipulla ovat vaihtuneet?

Sanotaan, että hyvinvointivaltio rajoittaa kansalaisten vapauksia ja holhoaa ihmisiä. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että tässä on kysymys vain tiettyjen kansalaisten vapaudesta, ja ne kansalaiset istuksivat yhteiskunnan korkeammilla oksilla. Vaihtoehtona demokraattiselle järjestelmälle joka pohjautuu kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja yhtäläisiin vaikutusmahdollisuuksiin, ei suinkaan ole nykymaailmassa mikään jalo anarkia vaan harvainvaltainen vallanjako joka perustuu omistukseen. Eikä omistus tunne tasa-arvoa. Yksityistetyssä valtiossa kansalaisella on juuri niin paljon vapautta kuin hänellä on maksukykyä. Se, että ihmistä ei suljeta vankilaan, ei tarkoita että hän olisi vapaa yhteiskunnassa jossa hän joutuu turvautumaan leipäjonoihin (siis yksityisten ihmisten ja yritysten armeliaisuuteen) tullakseen toimeen. Maksukyky taas on seikka, jonka yhteys yksilön omaan ahkeruuteen on satunnainen. On toki ihmisiä jotka ovat menestyneet omalla työllään. Sitten on niitä jotka ovat rikastuneet sattuman kaupalla esimerkiksi perittyään varallisuutta, ja toisaalta niitä jotka tekevät kovaa mutta rahallisesti aliarvostettua työtä. Ja niitä, joilla ei syystä tai toisesta ole koskaan ollutkaan edellytyksiä osallistua työelämään täysipainoisesti.

Talouselämän tapa jakaa varallisuutta ei näytä minusta kovin oikeudenmukaiselta. Siksi tarvitaan ihmisarvoa, joka perustuu ihmisten arvokkuuden tunnustamiseen vain ja ainoastaan siitä syystä että toinen on ihminen, samaa juurta kuin itsekin. Sosiaalinen arvostus on ansaittava. Kaikista ei tarvitse pitää. Mutta jokaisen inhimillinen arvokkuuden turvaaminen ei ole pitämiskysymys, vaan kysymys joka määrittelee myös omaa ihmisyyttämme. Jos olen sitä mieltä, että köyhän yksinhuoltajan lapsi on syrjäytymisriskinsä ansainnut (tai vaihtoehtoisesti että hänen äidilleen on ihan oikein että lapsi syrjäytyy), olenko silloin enää ihminen joka näkee toisen inhimillisen arvokkuuden? Olenko silloin enää ihminen? Jos ihminen on moraalinen eläin, ja annan moraalini taantua viidakon laiksi jossa vahvimmalla on kaikki oikeudet eikä lauman heikoimmilla ole mitään, mikä silloin olen? Pelkkä ideologia ei kuitenkaan vielä riitä. Etelä-Afrikassa apartheidin sortuessa mustat saivat täydet poliittiset oikeudet, mutta taloudelliseen vallanjakoon ei puututtu. Eivätkä mustien asiat sitten kovin hyvin ole edelleenkään. Poliittisten oikeuksien täytäntöönpano ja kansalaisten aito poliittinen tasavertaisuus vaatii myös tiettyä taloudellista perusturvallisuutta.

Hyvinvointivaltio tuottaa tätä perusturvallisuutta tasaamalla tulonjaon epäoikeudenmukaisuuksia. Palkkaa laskettaessa kun ei huomioida varsinaisesti, mitä ihminen tarvitsee, edes poikkeuksellisissa elämäntilanteissa. Toisaalta hyvinvointivaltio turvaa sen, että yhteiskuntarauhan kannalta olennainen yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ulottuu kaikille. Jos esimerkiksi oikeuden käyminen riitatapauksissa on kalliiden oikeudenkäyntikulujen vuoksi vain varakkaiden ulottuvilla, meillä on äkkiä käsissämme yhteiskunta, jonka alemmissa kerroksissa vallitsevat viidakon lait ja kauppalait, huoneenvuokralait ja sen sellaiset muuttuvat korulauseiksi. Eriarvoisuus kasvaa ja luokkien välinen solidaarisuus -jota voisi nimittää yhteiskuntasopimukseksikin- alkaa rapautua. Oikeudenmukaista yhteiskuntaa kun ei saada rakennettua vain kirjoittamalla hienoja lakikirjoja. On välttämätöntä, että jokainen kansalainen pystyy konkreettisesti turvaamaan lakeihin.Demokraattisessa järjestelmässä kansalaiset saavat täsmälleen sitä mitä tilaavat (miksi olenkin oikeastaan aristokratian kannattaja.Mielestäni valtion kuuluu jakaa ihmisille hyvää ihan riippumatta siitä mitä on tilattu).

Se, holhoaako valtio kansalaisiaan vai ei, on viime kädessä heidän omalla vastuullaan. Vastuuta otetaan parlamentaarisessa demokratiassa äänestämällä, ei äänestämättä jättämällä. Kuten eräs professorini joskus sanoi: “Jos äänestät, olet tehnyt velvollisuutesi ja sinulla on oikeus aukoa päätäsi seuraavat neljä vuotta.”

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments