Koolla ei ole väliä

Viime aikoina olen keskustellut paljon uskonnosta. Niiden (ja ystävieni) kunniaksi, uskontoaiheinen postaus!

Nykyajan ihanne on uskonnottomuus. Usko on tietyllä tavalla hävettävämpää kuin seksi: naistenlehdet puhuvat seksistä arkisesti, mutta kun vaikkapa lestadiolaiset järjestävät Suviseurat, niiden uutisoinnissa keskitytään visusti kertomaan siitä, montako kiloa makkaraa seuroissa kulutettiin ja montako talkoolaista oli töissä. Toimittajat eivät ole tietävinäänkään että juhliin mentiin kuulemaan jotain sanomaakin. Ehkäpä myös hijabiin pukeutuvia naisia katsotaan kadulla paheksuvasti osaksi tästä syystä: hijab peittää kehon (niin, käsite hijab ei sitten viittaa pelkkään huiviin), mutta paljastaa selvästi kantajansa uskonnollisen vakaumuksen.

Suomalaisessa yhteiskunnassa uskonnosta on tullut tabu. Ja sehän se vasta onkin mielenkiintoista.Paradoksaalista kyllä, uskonnottomuuden ihanteella näyttäisi minusta olevan tukevan monoteistiset juuret. Jos uskomme monoteistiseen tapaan, että on olemassa vain yksi jumala, on myös olemassa vain yksi totuus ja kaikki muut totuudet ovat vääriä. Tappeluhan siitä tulee, elleivät ihmiset pidä mielipiteitään visusti omana tietonaan ja vetäydy kahdeksankertaisten muurien sisään kuin entiset japanilaiset paperitaloissaan. Jos uskomme, että on olemassa vain yksi totuus, mutta haluamme elää sovussa, meidän on otettava yhteistyön pohjaksi varovaisuuden periaate ja käyttäydyttävä ikään kuin olisimme kaikki väärässä. Uskontoneutraalius ilmenee uskonnottomuutena, ja niinpä ihanteeksi tulee uskonnoton käyttäytyminen, paitsi että tietysti ateistinkin on oltava kohteliaasti hiljaa siitä seikasta että hänen uskontoneutraali käytöksensä ilmentää todellisuudessa ateistista vakaumusta. Relativismia parhaimmillaan! Sisimmässään voi kukin edelleen olla vakuuttunut siitä että kaikki muut ovat vääräuskoisia ja elävät erheessä.

Ajatus uskonnollisesta moraalilaista on mielestäni kestämätön (ja monoteistinen...hmm, näillä kahdella asialla on mielessäni selvä yhteys). Se kun sisältää sisäänrakennettuna oletuksen että ihmiset ovat –islamilaista käsitystä lainatakseni- kuin jumalansa orjia tai palvelijoita. Jumala on suuri ja mahtava. Evankelisluterilaisuuskin tuntee käsitteen ”jumalanpelko”, joka merkitsee kunnioitusta jumalan suuruuden edessä. So what? Ei olion koosta voi päätellä mitään sen kunnioitettavuudesta, muulla kuin koulukiusaajan logiikalla joka sanoo ettei isoille pojille pidä mennä aukomaan päätään. Rakastavan jumalan viimeinen argumentti on ”sinun kannattaa uskoa minuun, koska muuten heitän sinut lopulta helvettiin”, ja se tunnetaan filosofipiireissä nimellä ad baculum, tai suomeksi sanottuna uhkailu. Eikä uhkailusta saa väännettyä järkiperustetta, ei sitten millään.

Oma uskonnollinen mielipiteeni on säilynyt muuttumattomana viimeiset viitisentoista vuotta: jos joku jumala haluaa, että minä kunnioitan häntä, hänen on ensin todistettava minulle olevansa kunnioituksen arvoinen. Minulla on vain ihmisen arvostelukyky enkä siten pysty arvostelemaan enkä arvostamaan ketään joka väittää olevansa mystisesti moraalin yläpuolella (etenkään jos samaisella jollakulla on hyvin selkeät käsitykset siitä miten minun maan matosen pitäisi käyttäytyä). Kunnioitus edellyttää mielestäni sitä että sitä peräänkuuluttava taho on kunnioituksen arvoinen. Sitä taas osaan arvioida vain sellaisilla standardeilla, jotka kykenen käsittämään. Ei kai ihmiseltä voida enempää vaatia kuin ihmisen kyvyt?

Jahven kannalta on harmillista, että minusta näyttää siltä että vaikkapa Väinämöinen ja kumppanit voittavat Jahven moraalisen ylevyyden alalla 6-0. Huomatkaa, etten nyt ota kantaa siihen, onko kumpaakaan oikeastaan edes olemassa- nyt vertailtavana on vain kaksi henkilöhahmoa, joiden todenperäisyydellä ei sinänsä ole väliä tässä yhteydessä. Ajatellaanpa vaikka Kalevalan 50. runoa, jossa suomalaiset luopuvat vanhasta uskosta uuden uskonnon rantauduttua maihin. Väinämöinen pakkaa kiltisti tavaransa ja lähtee, luvaten kuitenkin palata pitkän ajan päästä, kun ihmiset ovat pettyneet uuteen uskontoon. Raamatun Ilmestyskirjasta päätellen, Jahven ratkaisu hänestä luopuneiden ihmisten varalle ei oikein huo’u vastaavaa rauhallisuutta ja hyvää tahtoa. Näin yhden esimerkin mainitakseni. Jahve voi toki jatkaa johdonmukaisesti valitsemallaan tiellä ja todeta että minun kannattaisi kuitenkin valita hänet, koska hän on niin suuri ja mahtava että pystyy vetämään Väinämöistäkin turpaan. Mutta, koska tämä todellakin on vain aiemmin huonoksi todetun perustelun jatko-osa, se ei oikein tee minuun vaikutusta. Mielestäni koolla ei ole tässä asiassa väliä. Suuri ja mahtava voi liiskata minut, mutta pienistäkin olennoista voi löytyä piirteitä joiden ansiosta heitä voi aidosti arvostaa ja kunnioittaa- Taru Sormusten Herrasta on aika hyvä tutkielma aiheesta. En näe mitään syytä sille, miksei tätä periaatetta voisi soveltaa myös jumaliin, mikäli kuuluu siihen kansanosaan joka pitää Heidän olemassaoloaan mahdollisena (filosofialla ei sinänsä ole asiaan virallista kantaa, vaikka fysikaalisen materialismin kannattajat toki ovat äänekästä väkeä).

Jos voima ja oikeus asuisivat eri osoitteissa, kummalla puolella sinä olisit?Sapere aude, uskalla ajatella, kuten Skepsis ry.n tunnuslause sanoo.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments