Usko, Tieto ja Rakkaus

Tajusin hiljattain erään hämmästyttävän asian. Ateistituttava, joka tanssisi ripaskaa krusifiksin päälle jos vain saisi tilaisuuden, muistuttaa kaikista tapaamistani tyypeistä eniten erästä vähemmän välkkyä helluntailaissaarnaajaa jota minulla oli epäonni kuulla vuosia sitten.

Yhtäläisyys ei tietenkään ole ilmiselvää. Kun tämän tyypin ihmiset ovat äänessä, kenellekään kuuloetäisyydellä ei taatusti jää epäselväksi, mitä mieltä he ovat asioista ja mitä mieltä kaikkien muidenkin pitäisi olla. Jos heitä pääsisi havainnoimaan samanaikaisesti, tarkkakorvainen voi kakofonian keskeltä erottaa myös, että he ovat lähestulkoon kaikesta täsmälleen päinvastaista mieltä.Tämän havainnon ei pidä antaa hämätä.

Sanoihin ei aina pidä takertua, sillä sanat ja se mitä niillä tarkoitetaan, voivat olla kaksi aivan eri asiaa. Tämä siis pätee muuallakin kuin suomalaisessa politiikassa. Kuten jo Platon ajatteli, tärkeintä ovat ikuiset ideat. Toisinaan ne ovat henkeäsalpaavan kauniita. Tässä tapauksessa eivät. Sekä helluntailaissaarnaajaa että intomieliestä ateistia elähdyttää ajatus ortodoksiasta. Ortodoksia tulee kreikan sanoista orthos ja doksa, ja kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa oikeaa uskomusta tai luuloa. Uskomus tai luulo taas on mielen roskaruokaa jolla ihmisillä on tapana täyttää itsensä silloin kun eivät pääse käsiksi kunnon tietoon (Morgan Spurlockin dokumentti Super Size Me sopii analogiana myös ajattelemiseen pelottavan hyvin). Roskaruoka on keksintönä menestystarina tasan siksi että aina jostain löytyy tekosyy joka saa sen näyttämään parhaalta vaihtoehdolta. Sama pätee tietoon. Tietoa on vaikeaa ja vaivalloista saavuttaa, käsityskyky ei oikein pysty sulattamaan sitä, ja ylipäätään pakkomielle totuudesta voi äityä niin pahaksi, että ihmisestä tulee filosofi.

Oikea filosofi on renessanssi-ihminen joka tietää vähäsen vaikka mistä. Mutta toivottomasta rakkaudesta hän tietää kaiken. Rakkaus totuuteen (philosophia) nimittäin muistuttaa häiritsevässä määrin ritarirakkauden mallitapausta, Danten rakkautta Beatrice Portinariin. Dante rakastui Beatriceen ensi silmäyksellä, mutta he päätyivät erilleen tavaten oikeastaan elämänsä aikana vain sattumalta kaksi kertaa. Molemmat kohtaamiset saivat Dante-paran pään pyörälleen. Historia kertoo, että toisella tapaamisella yhdeksän vuotta kohtalokkaan ensitapaamisen jälkeen, Beatrice tervehti Dantea, joka puolestaan järkyttyi tästä odottamattomasta onnesta niin pahasti, että hänen piti mennä kotiin sitä pohtimaan. Siellä hän nukahti ja näki unen, joka inspiroi häntä kirjoittamaan La Vita Nuova:n ensimmäisen sonetin. Vertailun vuoksi voinee mainita, että Danten oma vaimo ja hänen lastensa äiti, Gemma, ei koskaan inspiroinut Dantea kirjoittamaan riviäkään runoutta. Totuus, tuo filosofin korkeimman kaipuun kohde, on luultavasti sukua Beatricelle. Jos on hyvin onnekas, senkin voi nähdä elämänsä aikana kerran tai pari, ja loppuelämä kuluukin sitten siihen kun yrittää kirjoittaa oivalluksiaan johonkin järkevään muotoon. Onneksi Danten esimerkki osoittaa että toivotonkaan rakkaus ei ole aina turhaa. Ilman Beatricea meillä ei ehkä olisi Danten runoutta, ja maailma olisi sen verran ankeampi paikka.

Ortodoksia ratkaisee ongelmat. Minä olen oikeassa. Minä tiedän. Haasteeksi jää enää vääräuskoisten käännyttäminen. Ateisti protestoi nyt tähän, että hänellä on sentään takanaan tiede. Hän heristää minulle uhkaavasti Karl Popperin teosta Arvauksia ja Kumoamisia ja muistuttaa, että minunkin pitää myöntää, että falsifikaatioperiaatetta pitää kunnioitettaman. Todistustaakka kuuluu olemassaoloväitteen esittäjälle! Jos väitän tosissani, että Jumala on olemassa, minun on parasta alkaa latomaan pöytään riihikuivia todisteita asiasta. Näinhän se on, ja siksipä tyydyn vain muistuttamaan, että Popperilla oli sanansa sanottavana myös intellektuaalisesta rohkeudesta. Hänen mielestään kunnon tiedemiehenkin kannattaa joskus kaikessa hiljaisuudessa tehdä omituisia kokeita. Vaikka soittaa trumpettia tulppaaneille ja katsoa onko sillä vaikutusta niiden kasvuun (tai jos haluaa päästä helpolla, voi ladata koneelleen Seti@home:n näytönsäästäjäksi). Mahdollisuudet sille että jotakin oikeasti tapahtuisi, ovat tietysti mitättömän pienet. Mutta siinä tapauksessa että niin kävisi, se olisi todella ällistyttävää ja muuttaisi syvällisesti ymmärrystämme todellisuudesta. Kaikki kunnia tieteelliselle metodille, mutta minusta meillä on hyviä syitä suhtautua kriittisesti myös tieteeseen ja pitää mieli avoimena. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä...

Toisekseen, ajatus ortodoksiasta on patamonoteistinen. On erehdys ajatella että monoteistisesta ajattelusta pääsee eroon vain kieltämällä jumalan. Kristinusko on vaikuttanut kulttuuriimme jo satojen vuosien ajan ja kuten eilen kirjoitin, kulttuuriset vaikutteet häviävät mielestä hitaammin kuin puheesta. Usko yhteen jumalaan vaatii välttämättä sitä että vain yhdellä lahkolla voi olla oikea luulo. Kaikki muut ovat objektiivisesti ajatellen väärässä, ja heidän ainoa toivonsa on törmääminen Sielujenvoittajaan, joka ohjaa heidät oikealle tielle. Religio Romana, muinaisen Rooman valtionuskonto, lähestyi asiaa aivan toiselta kantilta. Valloitettujen kansojen jumalat yksinkertaisesti lisättiin roomalaiseen pantheoniin. Pantheonin paisuminen ei sekään ollut ongelma, koska roomalaispakanalla ei ollut velvollisuutta kunnioittaa kaikkia jumalia tasapuolisesti. Teologinen hienosäätö ei ollut keskeistä vaan tärkeintä oli ortopraksia. Ihminen oli hyvä roomalainen niin kauan kuin hän noudatti oikeita tapoja (mores). Tästä on enää lyhyt hyppy moraaliin, joka siis on oppia oikeista tavoista... Polyteistisestä perspektiivistä katsottuna kiistely siitä, mikä on oikea käsitys jumalista, ei enää ole taistelua elämästä ja ikuisuudesta. Voimme pistää pystyyn symposionin, jättää aseet eteiseen ja siirtyä keskustelemaan oppineesti omenapuun alle. Kaikki vieraat ovat tervetulleita osallistumaan keskusteluun tai olemaan osallistumatta, kukin valintansa mukaan. Kenellekään keskustelijalle ei naureta, ketään ei pilkata. Ajattelu on vihdoin vapaata...

Näillä sanoilla, tahdon toivottaa lukijoille onnellista Ukon Juhlaa!

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments