Tyyliä ja kauneutta filosofin tapaan, osa II

Ykkösosassa puhuttiin tyylistä, joten puhutaan nyt sitten kauneudesta. Mikäpä olisikaan parempi pohdiskelun aihe täällä omenapuiden alla missä sammaleinen nurmikko on jalan alla pehmeä ja korviin kantautuu pensaikosta hieman epäsointuinen linnunlaulu.

Eräs benediktiininunna kertoi, ettei hänellä ole kammiossaan peiliä. Hän ei tarvitse sitä, koska jos hän haluaa nähdä itsensä, hänen tarvitsee vain katsoa sisariaan. Heidän silmistään hän näkee sen, mitä oli ennen luostariin tuloa etsinyt peilistä: vakuutuksen siitä että hän on arvokas ja rakastettu. Because she is worth it, kuten mainoksessa sanotaan.

Kuinka paljon nykyisessä kauneuden kaipuussa on rakkauden kaipuuta? Kuinka monta purkkia ryppyvoidetta myydään paketoituna epävarmuuteen? Kuinka monet lenkkitossun nauhat sitoo pelko oman viehätysvoiman vähenemisestä? Samalla kun opimme muokkaamaan ruumista yhä paremmin, opimme myös arvostelemaan sitä ankarammin. Tuossa menee taas yksi läski- miksi se ei laihduta? Kylläpä tuolla on valtavat silmäpussit- eikö sillä ole varaa leikkaukseen tai edes kunnon hoitotuotteisiin? Mutta samalla kun opimme arvostelemaan muita, opimme myös pelkäämään sitä että jonakin päivänä emme enää itse kelpaa, sen paremmin itsellemme kuin muillekaan.Toisten epätäydellisyys muuttuu muistutukseksi vaarasta joka uhkaa kotikadulla.Eihän vain fyysisen täydellisyyden tavoittelun trendillä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että nyky-yhteiskunta pyrkii sulkemaan vialliset yksilöt: sairaat, vammaiset ja vanhukset laitoksiin? Pois terveiden ja hyväkuntoisten silmistä ja lääkittyinä hiljaisiksi. Vielä yhteiskuntakelpoisten yksilöiden kimppuun hyökätään moralismin tylsä miekka kädessä. Tupakoitsijat, alkoholin suurkuluttajat, ylipainoiset ja muut terveellisestä elämäntavasta piirun tai pari poikkeavat aiheuttavat suurta yhteiskunnallista huolta. Miksi? Koska nämä ihmiset, niin täysivaltaisia aikuisia kuin ovatkin, eivät todella ymmärrä omaa parastaan yhtä hyvin kuin ulkopuoliset. He eivät valitse järkeviä vaihtoehtoja ja siksi heitä tulisi holhota vähän. Kyllähän kaikki oikeasti haluavat elämältä samoja asioita kuin minä. Haluavathan? Eihän kukaan voi ajatella kuten PF project elokuvan Trainspotting soundtrackilla?

“Choose life. Choose career. Choose a family.Choose a fucking big television, choose washing machines,cars, compact disc players and electrical tin openers.
Choose good health, low cholesterol and dental insurance.Choose fixed-interest mortgage repayments. Choose a starter home. Choose your friends.Choose leisurewear and matching luggage.
Choose a three-piece suite on hire purchase in a range of fucking fabrics.Choose DIY and wondering who the fuck you are on a Sunday morning.Choose sitting on that couch watching mind-numbing,spirit-crushing game shows, stuffing fucking junk food into your mouth.
Choose rotting away at the end of it all, pishing your last in a miserable home,nothing more than an embarrassment to the selfish, fucked-up brats you have spawned to replace yourself.
Choose your future. Choose life.
But why would I want to do a thing like that?
I chose not to choose life.
I chose something else.
And the reasons? There are no reasons.Who needs reasons when you’ve got Heroin?”

Heroinistiksi ryhtyminen ei minustakaan ole hyvä idea. Mutta moraalinen agenttius (kuten filosofiksi sanotaan jos halutaan ilmaista, että aikuisella täysivaltaisella ihmisellä on oikeus päättää siitä miten elämänsä elää, ja tämän oikeuden rajoitukset on perusteltava tavattoman hyvin) ei kestä holhoamista. Moraalisen agenttiuden ydin on hiukan paradoksaalisesti se, että moraaliseen päätöksentekoon kykenevällä ihmisellä on oikeus toimia typerästi. Sen sijaan, kun moraalinen agentti tekee päätöksiä sellaisten olentojen puolesta jotka eivät osaa valita, hänen tulee toimia näiden parhaaksi. Voin toki valistaa muita täysivaltaisia ihmisiä heidän tekoihinsa liittyvistä riskeistä, mutta jos ryhdyn tekemään oikeita päätöksiä heidän omaksi parhaakseen, loukkaan heidän ihmisarvoaan.

Kunnon argumentit terveys- ja kauneusfasismin puolesta ovat vähissä. Tutkimustulokset joiden mukaan yhteiskunnalle halvimmaksi tulevat ne jotka kuolevat ennen joutumistaan laitoshoitoon kalliiden vanhenemissairauksien takia, vaietaan kuoliaaksi. Sosiologit puhuvat moraalisista paniikeista ja historioitsijat osaavat kertoa, että moraalisilla paniikeilla on pitkät juuret länsimaisessa yhteiskuntahistoriassa. Nyky-yhteiskunnassa moraalinen paniikki ei johda siihen että pakanoita poltetaan roviolla (mistä olen toki kiitollinen). Mutta samat ilmiöt jotka tuottivat aikanaan Noitavasaran ja saivat ihmiset kääntymään kylänmiehiään vastaan murha mielessä, ovat yhä keskuudessamme. Ne ovat vain oppineet puhumaan meidän aikamme kieltä ja noudattamaan sivistyneitä pöytätapoja.

Jostain syystä vaikuttaa siltä, että mitä innokkaammin ihmisten yksityiselämää ja ruumista moralisoidaan, sitä vähemmän puhutaan tärkeistä ja vaikeista eettisistä ongelmista. Tiedättehän, ne isot ja käsittämättömän monimutkaiset kysymykset joista todella pitäisi yrittää puhua? Maailma voisi olla jonkin verran parempi paikka, jos ihmiset käyttäisivät pyhän raivonsa ryppyjä vastaan taistelemisen sijasta vaikkapa maailmanrauhan puolesta taistelemiseen. Tai ympäristönsuojeluun. Maailma ei ole vielä valmis, eikä jaloista päämääristä ole pulaa. Onhan se ikävää, että iho menettää kimmoisuuttaan, mutta aika monet siviilit menettävät tuolla jossain raajojaan kulkiessaan miinakentillä. Onko
sittenkin niin, että vaikeatajuisinkin metafyysikko on tukevammin kiinni reaalimaailmassa kuin keskiverto cosmotyttö?


Minusta tuntuu, että benediktiinisisar oli ymmärtänyt kauneudesta jotain tärkeää. Peili on armoton ja näyttää vain pinnan. Rakkaus näyttää kaiken, ja aloittaa kertomalla, että olet tärkeä ja sinusta välitetään. Se puhuu ensiksi niistä kysymyksistä joita ei peililtä uskalla kysyä edes kuiskaamalla ja näyttää ettei vastauksissa ole koskaan mitään pelättävää ollutkaan. Rakastettuna oleminen sisältää mahdollisuuden inspiraation kokemiseen. Se joka voi katsella peilikuvaansa rakastavan ihmisen silmistä, voi nähdä yhtaikaa sekä sen mikä hän on, että sen mitä voisi olla. Rakkaus on kaukana sokeasta.

Tällaiset postaukset on kai tapana päättää kätevään kauneudenhoitovinkkiin jota lukija voi kotonaan kokeilla. Tässä tulee minun: Pidä huolta siitä, että et tarvitse peiliä tietääksesi, että olet kaunis.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments