Toisin ajattelua

Julkisessa keskustelussa puhe elämäntapojen muuttamisesta ekologisesti kestävämpään suuntaan on jostain syystä melkein aina puhetta luopumisesta. Enää ei väitellä siitä, kestääkö planeettamme pidemmän päälle länsimaista kulutusjuhlaa vaiko ei. Ollaan siirrytty viivytystaisteluun kulutusjuhlan puolesta- aikalisään, jonka aikana mietitään kuumeisesti miten kulutushumalaa voisi ylläpitää sittenkin kun tavarat alkavat loppua. Vallitsee suorastaan liikuttava yksimielisyys siitä, että nykypäivän tavarataivas on inhimillisen elämän korkein ja jaloin muoto, josta ei voi päästä kuin alaspäin. Muutos kestävämpään elämäntapaan on pakostakin tuskallinen.

Ihmettelenpä vain, mitä sitten pitäisi tehdä kaikilla näillä tutkimustuloksilla jotka kertovat nyky-yhteiskunnassa vallitsevasta henkisestä ja fyysisestä pahoinvoinnista. Jos oikeasti elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, niin meillä ei mene kovin hyvin. Minusta tosin on paljon todennäköisempää, että nykymeno on kaukana parhaasta mahdollisesta.Aloin yksinkertaistaa elämääni, koska omatuntoni ja järkeni käski niin. Mutta ihmiskokeeni jatkuu, koska yksinkertaisempi elämä on aidosti hyvää elämää. Ja yksinkertainen elämäntapa tukee minua pyrkimyksessäni kehittyä ihmisenä. Voi olla, että sohvalla makoilu ja tv-sarjojen tuijottelu on nautinnollisempaa kuin tuntikausien rikkaruohosulkeiset kasvimaalla. Ja einespizzan ostaminen on helpompaa kuin ruuanlaitto alusta asti. Mutta minä olen mieluummin ihminen, joka osaa ja jaksaa kasvattaa ruokaansa ja valmistaa sen, kuin avuton sohvaperuna kaupan pakastealtaan armoilla. Tästä valinnasta seuraa myös, että syön halvempaa ja laadukkaampaa ruokaa kuin se sohvaperuna. Kun nämä seikat on käytännössä todettu, rikkaruohosulkeiset alkavat vaikuttaa varsin houkuttelevalta vapaa-ajanviettotavalta.

Ikuisen Talouskasvun tarustoon uskoville tällaiset ajatukset ovat tietysti myrkkyä. Kapitalistisessa ihannevaltiossa kansalainen ei ole aktiivinen oman elämänsä herra vaan työlleen omistautunut huippuosaaja, joka on yksityiselämässään avuton kuin pikkulapsi. Ihannekuluttaja hankkii liikuntansa kuntosalilta, pesettää vaatteensa pesulassa, palkkaa siivojan kotiinsa ja syö ruokaa jonka toiset ovat kasvattaneet ja valmistaneet. Sillä lailla saadaan raha kiertämään. Epäselvää on enää se, millä tavalla maksimaalinen rahan kiertäminen on yhteydessä hyvään elämään. Eikö vähempi todellakaan riitä? Onko hyvä elämä mahdollisimman pitkälle ulkoistettua elämää? Onko vapaa-ajan ihanne aivot altaassa, vastaanottamassa viihdettä ja palveluita?

Omallatunnolla varustettu filosofi kun olen, minun on myös suhtauduttava epäilevästi maksimaaliseen onnellisuuteen jonka saavuttaminen perustuu olennaisilta osiltaan heikompien riistämiseen. Kulttuuri, jossa länsimaiselle onnelle välttämätön tavarataivas tuotetaan epäselvissä olosuhteissa kehittyvissä maissa, ei voi olla inhimillisesti kestävä. Ekologinen kestämättömyys on jo tullut ilmi. Hieman vähemmän pohdittu kysymys on se, miten meihin ihmisinä vaikuttaa se, että kulttuurimme kapea huippu lepää köyhien massojen ja riistetyn luonnon varassa. Kumpi kertookaan lopulta enemmän meistä, se mihin poikkeuksellisimmat yksilöt yltävät vai se, miten kohtelemme heikoimpia?Ei, jotenkin meidän on pystyttävä parempaan. Onneksi jokainen voi tehdä jotain. Minä voin ajatella, kirjoittaa ja hoitaa puutarhaani. Siis minulla on toivoa. Lisäksi elämässäni on luksusta josta tavarataivaan asukit voivat vain unelmoida, kuten salaattia jossa on oikeasti makua ja runsaasti tehokasta hyötyliikuntaa.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments