Revolverimies ja filosofi

The man in black fled across the desert and the gunslinger followed. The desert was an apotheosis of all deserts...

Lyöttäydyin Gileadin Rolandin matkaan joskus teini-ikäisenä. Minulla oli silloin meneillään Stephen King-kausi (joka meni lopulta ohi etupäässä siitä syystä että Mr. King kirjoittaa hitaammin kuin minä luen). Musta Torni I päätyi lukulistalleni varsin myöhäisessä vaiheessa, luultavasti siksi että se on aika ohut teos kun taas minä nopeana lukijana pidän yleensä tiiliskivisarjan kirjoista.

Luulen, että rakkauteni rinnakkaismaailmoihin ja aikamatkustukseen alkoi noihin aikoihin: silloin kun kurkistelin Rolandin olan yli hänen pitäessään Walterin kanssa yhden yön ja tuhannen vuoden pituista palaveria. Yritin kuvitella pienillä teinitytön aivoillani todellisuutta, jossa olisi lukemattomia tasoja jotka kaikki lävistäisi synkkä Musta Torni, muodossa tai toisessa. En usko onnistuneeni kuvittelemisessa kovinkaan hyvin. Mohainen erämaa oli noihin aikoihin huomattavan kiinnostava paikka verrattuna elämääni. Todellisuus, sellaisena kuin sen tunsin, oli lievästi epämiellyttävä: lukiokursseja joita ei kenenkään opettajan mielestä opiskeltu elämää vaan ylioppilastutkintoa varten, kahviloissa roikkumista ja opiskelijabudjetilla kitkuttelua. Sen pituinen se. Plääh.

Mutta Musta Torni ei jättänyt minua rauhaan, se vaipui aivojeni pohjalle itämään hitaasti, ja lopulta löysin itseni eräästä Helsingin Yliopiston päärakennuksen hikisestä luentosalista yrittämässä tajuta jotakin kurssista jolla oli kiehtova mutta pahaenteinen nimi ”Johdatus tieto-oppiin ja ontologiaan”. Luennoitsija esitteli olemassaolon loputtomia mahdollisuuksia käyttäen avustajanaan taululiitua niin järjestelmällisesti, että jos minulta lopputentissä olisi kysytty onko kyseinen liitu olemassa vaiko ei, olisin luultavasti reputtanut.Paria vuotta myöhemmin olin siirtynyt jo kovempaan kamaan: metafysiikan ja tietoteorian erikoistumisopintoihin. Niistä ei enää järjestetty luentokursseja, vaan jouduin pänttäämään ja tenttimään itsekseni. Aivoni olivat solmussa ja tunsin itseni idiootiksi kahlatessani paksua ”Metaphysics: The Big Questions:”ia lävitse viiden sivun tuntivauhtia. Siitä huolimatta, minä olin innoissani. Minulle oli juuri alkamassa hitaasti valjeta, kuinka ihmeellinen paikka todellisuus onkaan. Matka universumiin on rakkaus joka jää, kuten Sapattivuosi asian ilmaisisi.

Rakkaus on jäänyt siitäkin huolimatta että valmistumiseni jälkeen en ole ehtinyt omistaa montaakaan ajatusta todellisuuden eksoottisemmille puolille. Mutta siellä ne ovat, odottamassa juuri tämän lämpimän kesäkuun illan kaltaisia hetkiä. Onko mahdollisten maailmojen määrä sittenkin äärellinen, kuten epäilen? Ehkä jonakin päivänä minulla on aikaa yrittää ottaa siitä selvää. Palasin Mustan Tornin viimeisten osien pariin vasta kun olin selviytynyt metafysiikan kursseista ja väänsin jo täyttä päätä gradua tietoteoriasta. Torniin oli tullut muutama argumentin mentävä särö. Ehjänä ei ollut selvinnyt Rolandkaan, jonka traaginen sankarihahmo kiinnosti minua nyt vastaavasti enemmän. Mutta jos kulkee hyvän, pitkän matkan, huomaa sen päättyessä väistämättä muuttuneensa hiukan.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments