Oikeanlaisen seksin loppu

Jos iltapäivälehtiä on uskominen, aikamme suuri eettinen kysymys on “Saako sitä ja tätä tehdä sängyssä?” Tätä taustaa vasten voisi arvella, että käytännöllisen filosofian laitoksella olisi edes lahjoitusprofessuuri tai pari tutkimusprojektia selvittelemässä seksipuuhien etiikkaa, ja opiskelijat joutuisivat tutustumaan alaan ainakin muutaman opintoviikon verran. Mutta ei. Filosofipiireissä ollaan edelleen yleisesti ottaen sitä mieltä, että sänkykamarietiikka ei ole mikään oma tieteenalansa, vaan täysin johdettavissa yleisestä etiikasta. Mitä saan tehdä toiselle? Saanko pettää luottamuksen? Pitääkö minun tuntea syyllisyyttä,jos nautin jostakin joka ei vahingoita muita?

Tylsää, mutta näin minäkin ajattelen. Filosofisen etiikan, toisin kuin katolisen teologian näkökulmasta, seksi on aika epäkiinnostavaa.Kirjoitin pari postausta sitten moralismista, ja nyt on hyvä hetki palata asiaan. Moralistit ja kovan linjan feministit kun ovat tavattoman kiinnostuneita muiden ihmisten seksielämästä. Olen nainen ja kannatan tasa-arvoa. Tätä taustaa vasten minusta on hämmentävää kuulla feministiaktivistien kertovan, millaista seksiä naiset haluavat ja mikä kaikki alistaa naista. Seksin tulisi olla romanttista ja hellää. Kaikkeen ei tarvitse suostua. Minä kyllä ymmärtäisin, jos feministi puhuisi vain omasta puolestaan. Mutta että koko naissukupuolen edun nimissä?Romantiikka ja hellyys ovat upeita asioita ja hc-feministi saa minun puolestani vaikka kieltäytyä näyttämästä polviaan muille kuin lääkärilleen ja aviopuolisolleen, jos se hänet onnelliseksi tekee. Sitä vain en ymmärrä, mitä muiden ihmisten suostumiset ja suostumatta jättämiset kenellekään ulkopuoliselle kuuluvat. Eikö kysymys ole yksityisasioista? Mihin suhteessa tarvitaan oikeanlaista seksiä jos saatavilla on hyvää seksiä?

On vähän kummallista, että ihmiset jotka väittävät puolustavansa tasa-arvoa ja naisen oikeutta päättää omasta ruumiistaan, ovat toisaalta ensimmäisinä rajoittamassa muiden seksielämää ja vihjailemassa että on olemassa puuhia, joihin osallistumisesta etenkin naisen tulisi tuntea syyllisyyttä. Sillä joka rakastellessan ehtii pohdiskelemaan syvällisesti sukupuolirooleja ja feminismin teoriaa, on kyllä ongelma, mutta se on hyvin käytännöllistä laatua. Haluaisinpa nähdä sen päivän, jolloin feministit toteavat että kaikkea mikä kiinnostaa eikä vahingoita muita, voi sopivassa seurassa kokeilla ilman epämääräisiä syyllisyydentunteita. Ihan jo itsetuntemuksen kehittämisenkin nimissä. Kaikkeen ei ole pakko suostua, mutta ihmisen moraalisuus mitataan ja punnitaan kyllä jossain muualla kuin sänkykamarissa. Ja jos joskus kokeilu ei tuota toivottuja tuloksia, miksi siihen pitää suhtautua kuin suuronnettomuuteen? Kyllä, ihminen voi toimia epäeettisesti sängyssä, mutta silti luulen että huomattavasti useampi ihminen toimii epäeettisesti ruokakaupassa. Eikä se kiinnosta moralisteja ollenkaan.

Pitää myös muistaa, että omissio eli tekemättä jättäminen on myös tavallaan teko, jolla on seurauksia. Itsensä varjeleminen kuulostaa korkeaotsaiselta, mutta ei kai elämän tarkoitus ole päätyä hautaan niin hyvin säilyneenä että on kuin ei olisi koskaan elänytkään? Loppuikä on pitkä aika katua menetettyjä tilaisuuksia ja miettiä, mitä olisikaan voinut kokea, jos vain rohkeus ei olisi pettänyt juuri silloin kun sitä olisi tarvittu. Jos vain oikeanlainen seksi on kaunista ja hyvää, niin mitä se kaikki muu sitten on? Pitääkö ihmisen tuntea syyllisyyttä siitä että hän pitää poliittisesti epäkorrektista seksistä koska hän silloin pettää näkymättömästi läsnäolevan ja kaikkea tarkkailevan Sukupuolensa, Isomummonsa ja Yliminän? Ja ennen kaikkea: millä tavalla onnellisuutta lisää se, että tietää olevansa täydellisen normaali sängyssä, jos normaaliuttaan ei mainosta missään? Onko kieltäymyksestä saatava nautinto suurempaa kuin se seksuaalinen nautinto jonka vähän rennommalla asenteella voisi saavuttaa?

Etenkin vanhemman sukupolven joukossa on paljon (nais)ihmisiä, joilla on tiukat käsitykset siitä missä sopivaisuuden rajat menevät. Nämä ihmiset eivät jostain syystä vaikuta kovin onnellisilta. Koska olen samaa mieltä Aristoteleen kanssa siitä, että eettisen toiminnan korkein päämäärä on inhimillinen kukoistus ja onnellisuus, vaikuttaa siltä etteivät he ole toimineet kovin hyvien eettisten periaatteiden mukaan. Hyvän elämän ainoa ilo ei voi olla narsistinen tyytyväisyys omaan mielenlujuuteen, vaan täysipainoiseen inhimilliseen onneen kuuluu myös kyky nauttia elämän iloista niin etteivät ne tuota surua itselle tai toisille. Tällä yhdellä periaatteella pärjää aika pitkälle. Sitä paitsi, mitä yksinkertaisempi moraalinen periaate on, sitä helpommin se muistuu mieleen tosipaikan tullen.

Näitä kysymyksiä voi toki pohtia myös keskiaikaisten munkkien, noiden moralismin mestareiden, tapaan. He omistivat runsaasti aikaansa seksuaalisten syntien yksityiskohtaiselle pohdiskelemiselle ja saivat selville muun muassa, että seksin harrastaminen maanantaisin on paha juttu, koska maanantaina tulisi muistella enkeleitä jotka tunnetusti elävät vailla seksuaalisia haluja. Minä vähän epäilen, että tällaisiin henkisiin suoritukseen kykenee vain ihminen joka on todella kaameassa puuttessa. Joku on joskus laskenut, että jos syntiset olisivat ottaneet kirkonmiehet vakavasti, Euroopan väkiluku olisi noin kolmanneksen nykyistä pienempi. Olenkin sitä mieltä, ihan eetikon hattu päässä, että seksuaalisuuden eettisiä kysymyksiä on parasta tutkia viehättävässä seurassa, iloisella mielellä ja empiirisellä otteella.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments