Kaappidiktaattorin tunnustuksia

Lapsuuden elämisessä 1980-luvulla oli yksi hyvä puoli: olen päässyt kokemaan tietokonepelien historian PacManista ja Bubble Bubblesta nykypäivään. Ehdin juuri sopivasti kouluikään siinä vaiheessa kun Commodore 64:t alkoivat yleistyä kodeissa. Yläasteelle tultaessa kouluissa oli jo tietokoneluokat ja atk oli valinnainen oppiaine. Koululaisten alkutaivalta teknologian huippuosaajiksi häiritsi vain se, että koulun koneet olivat usein toivottoman vanhentuneita. Minulla oli 90-luvun alkupuolella ystäviä, joiden koulun tietokoneluokkaan oli hankittu 1970-luvun lopun koneet kun oli halvalla saatu. Omassa koulussani koneet olivat vain viitisen vuotta vanhoja ja niissä oli omituiset optiset hiiret jotka eivät ikinä tehneet sitä mitä piti (ennakoiden siten tämänkin kannettavan hiirtä). Niiden kanssa oli sitten hyvä opetella monenlaisia tärkeitä taitoja tietoyhteiskunnassa elämistä varten, esimerkiksi kärsivällisyyttä ja itsehillintää.

Civilization: Beyond The Sword on joka tapauksessa hieno peli, mutta vielä hienompaa on kuin muistaa miten se on kehittynyt ensimmäisestä versiosta. Sekään ei muuten ollut ihan huono, ainakaan silloisilla mittapuilla. Minulla on herkkiä muistoja myös Sim Citystä, Command&Conquerista ja tietysti erinäisistä Star Wars-peleistä. Mutta Civilization taitaa sittenkin olla paras. Muistaakseni selvitin maailman taloushistoriankin enemmän Civ-tuntemukseni kuin tenttikirjojen avulla. Ja kuinka moni Civiin vihkiytymätön tietää, mitä olivatkaan sellaiset sotilaalliset yksiköt kuin prodromoi ja peltast? Minä tiedän, minä olen pistänyt niiden avulla monta kaupunkia Zeun nuhteeseen. Ja niin on luultavasti aika moni muukin, jolle lukion historiankirjat ovat tuoneet mieleen ennemmin saunansytykkeen kuin tärkeän tietolähteen. Kauppakomppaniat ja sen sellaiset tuppaavat jäävän mieleen erityisen hyvin, jos niihin on joskus ollut henkilökohtainen, tunteikas suhde.

Nykyään pelaaminen on minulle harvinaista herkkua. Useimpina iltoina minun pitää hoitaa puutarhaa, leipoa sämpylöitä, ommella ja tehdä muuta hyödyllistä mikä hyvään elämään kuuluu. Mutta aina joskus tulee flunssa, pidempi sadejakso tai joku muu vastaava, ja minulle tarjoutuu tilaisuus maailmanvalloituspuuhiin. Yleensä saan valtioni kukoistamaan, mutta turhan ruusuinen kuva siitä mitä tekisin jos minusta tulisi diktaattori, on kyllä karissut. Onko maailmalla toivoa, jos filosofikin rakentaa heti resurssien salliessa armeijan ja hyökkää ärsyttävän rajanaapurin kimppuun? Rauhan aikana harjoitan vastaavasti surutonta vakoilua, teknologiavarkauksia ja uskonnollisen propagandan levitystä siinä missä vastustajanikin. Ylläpidän hyviä suhteita niihin jotka näyttävät hyödyllisiltä liittolaisilta ja mietin, miten voisin keplotella itselleni heikompien valtioiden resursseja. Niin, ja valtiomuodoista paras on sittenkin teokratia.

Entä jos homunculukset olisivatkin todellisia? Mikä lopulta erottaa minut kiiluvasilmäisestä tosimaailman diktaattorista, tilaisuuden puutteen lisäksi? Vai pitäisikö minun ajatella sittenkin myönteisesti: koska olen tutustunut sisäiseen Tokugawaani, minulla on myös enemmän toivoa saada hänet pidetyksi kurissa kuin niillä jotka pyrkivät valtaan mieli täynnä itseluottamusta ja kauniita aikomuksia? Peilaillessani pikku sivilisaatioideni kehitystä suurten yhteiskuntateoreetikkojen visioita vastaan en enää ihmettele, miten Marxismista saatiin väännettyä neuvostoliittolaista reaalipolitiikkaa.Platonilla taisi olla syynsä määrätä Valtio-teoksessaan, että filosofi-kuninkaidenkin piti olla valtaan astuessaan vähintään viisikymppisiä. Ei mikään vähäinen vaatimus ottaen huomioon senaikainen eliniänodote. Mutta viisikymmentä vuotta tarvittiin, että ihminen olisi ehtinyt kokea nautintoja ja tuskia ja jalostaa kokemansa sellaiseksi viisaudeksi jota valtio tarvitsee. Voi vain arvailla, mitä Platon olisi sanonut nykyeduskunnasta täynnä viisikymppisiä ikinuoria.

Maailma on muuttunut, mutta miten on ihmisten laita? Pohjimmiltaan sen, räjäytämmekö itsemme taivaan tuuliin vaiko emme, riippuu nähdäkseni siitä olemmeko kasvaneet riittävästi sopiaksemme itsellemme tekemiin saappaisiin. Kyllä, kehitystä on tapahtunut. Mutta vasta aika näyttää onko sitä tapahtunut riittävästi.Vanhuutta, viisautta ja luonteen jaloutta odotellessa ehtii kuitenkin vielä hyvin ratsastaa muutamaan kertaan valloittamaan maailmaa.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments