Kysy mitä vain, vastaukset osa 5: Ihmiskunnan moraalisesta edistyksestä

Loistoluoto kysyi kysymyksen, joka mietitytti pidemmän tovin.

Miten ihmislaji on kehittynyt historian aikana eettisestä näkökulmasta katsoen? Olemmeko nyt "parempia" vai "huonompia" kuin ennen, vai kenties aina ihan samanlaisia? Miksi?


Historian aikana, joka yleensä lasketaan alkaneeksi nuolenpääkirjoituksen kehittäneistä sumerilaisista, ihminen on muuttunut aika vähän. Geneettisesti emme ole muuttuneet käytännöllisesti katsoen lainkaan- korkeintaan hampaisto on alkanut hiljakseen sopeutua maanviljelyskulttuurin ravintoon ja aikuisten laktoositoleranssi on vähäsen yleistynyt. Keskimääräinen älykkyys on ollut viime aikoina hienoisessa laskussa.

Teknologian kehitystä tarkastellessa muutos on tietysti huikea, mutta etiikkahan ei ole teknologiaa (mikä toki on rahoituksessa huomioitu...). Uudet keksinnöt ovat paitsi tehneet ainakin joidenkin ihmisten elämästä pidemmän, mukavamman ja turvallisemman, myös mahdollistaneet tuhoavien impulssien toteuttamisen uudella tavalla. Orjia on nykyään enemmän kuin milloinkaan, ja turvapaikanhakijoiden tilannetta seuratessa näyttää välillä siltä ettei ihmisarvon käsitekään ole kaikilta päättäjiltä hallussa tälläkään maailmankulmalla joka on edustavinaan sivistyneisyyden kärkipäätä koko planeetalla. Altruististen ihmisiä ja luontoa puolustavien sankarien vastapainoksi voidaan marssittaa laumoittaain Daeshin terroristeja ja kaikenkarvaisia pikkuhitlereitä. 

Jotain on kuitenkin todella muuttunut sitten herra Hammurabin. Sokrateen ajoista lähtien etiikkaa ei olla vain vastaanotettu jumalten tai tunkion päälle kapuamaan onnistuneiden johtaja-apinoiden sanelemana, vaan sitä on myös tutkittu järkiperäisesti, tieteellistä menetelmää soveltaen. Tutkijoita on yleensä ollut vain kourallinen tai pari, eivätkä he ole yleensä olleet kovin suosittuja tyyppejä, mutta silti 2400 vuodessa ihmiskunnan kollektiiviseen työkalupakkiin on kertynyt eettistä ymmärrystä sen verran, että joitakin löydöksiä voidaan jo pitää tietona. Tieteen kehitys muilla aloilla on paitsi luonut uusia eettisiä ongelmia, myös tarjonnut faktatietoa jonka avulla eettistä ymmärrystä on ollut mahdollista laajentaa entisestään. Ympäristöetiikka on paraatiesimerkki etiikan alasta johon empiiristen tieteiden tutkimustulokset vaikuttavat koko ajan. 
Koska etiikka on pohjimmiltaan oppia rationaalisimmasta mahdollisesta toiminnasta, jotkut oivallukset ovat jopa ujuttautuneet lakeihin, kansainväliseen yhteisöön, kulttuureihin. Sosiaalipolitiikka ja yhteiskuntahistoria taas tarjoavat todistusaineistoa siitä että henkiseen pahoinvointiin -jota ilmentää esimerkiksi rikollisuus ja piittaamattomuus yhteiskunnan moraalinormeista- liittyy niin usein konkreettinen elinolojen kurjuus että voidaan oikeastaan sanoa hyvinvointivaltion edistäneen kansalaisten sopuisuutta tehokkaammin kuin parhaidenkaan moraalisaarnojen. Pienenäkin pisarana rationaalisuus on mahtava voima. Mahdollisuus lajinmukaiseen eettiseen toimintaan on sitä myöten nykypäivän ihmisen ulottuvilla muutoinkin kuin onnenkantamoisilla (joilla esimerkiksi monet pyhät kirjoitukset ovat suosiota hankkineet). 

En sanoisi, että tämän mahdollisuuden olemassaolo tekee nykypäivän ihmisistä laadullisesti parempia kuin edeltäjistään. Tieto ei ole kaikkien ulottuvilla, ja monet niistäkin joiden ulottuvilla se on, torjuvat sen syystä tai toisesta.
Tieto kuitenkin antaa mahdollisuuden tavoitella hyvää yrityksen ja erehdyksen menetelmää tehokkaammalla tavalla. Samalla vääryys ja välinpitämättömyys muuttuvat entistä enemmän valinnoiksi joiden vaihtoehdot ovat entistä helpommin hahmotettavissa. Seuraava edistysaskel voisi olla vaikka se, että alkaisimme luottaa lujemmin siihen että hyvällä voi oikeasti pärjätä tiukoissakin paikoissa ja että houkuttelevakin vääryys on järjettömyyden muoto. Sitä odotellessa...

Kysy mitä vain, vastaukset osa 4: Henkilökohtaisia

Kysy mitä vain-vastaukset jatkuvat ja saapuvat kyllä, suorituskyvyn salliessa. Tänään käyn vielä vähän hitaalla, joten jatkan kevyellä linjalla henkilökohtaisten kysymysten parissa. Kivoja kysymyksiä nämäkin !

TAR kysyi: 1) Henkilökohtaisempaa:Millaisia ihmisiä arvostat, ehkä jopa kadehdit?

Kadehdin ihmisiä jotka voivat viettää Havaijilla muutaman viikon joka vuosi. 

Ihmisistä arvostan ehkä eniten niitä jotka ovat eläneet pitkän elämän kamppaillen hyvän puolesta vaikeissakin olosuhteissa ja ovat silti onnistuneet vielä korkeaan ikään asti säilyttämään valoisan ja myönteisen elämänasenteen.

                2) Millainen puutarha on Sinusta kaunis?

Monenlaiset puutarhat voivat olla kauniita katsoa. Mutta ehkä eniten pidän omaani muistuttavista puutarhoista jotka ovat vanhoja, (puoli)villejä mutta joissa kuitenkin viihtyvät myös monenlaiset puutarhakasvit ja eläimetkin. Kauneimmassa puutarhassa paikallinen luonto, ihmisen luoma kulttuuri ja ehkä historiakin muodostavat jännittäviä kerroksia. Sellainen puutarha ei ole ainoastaan kulutus- ja mestarointikohde vaan se tekee myös ympäristöstään rikkaamman.

Mama Elf kysyi: 3 ) Mikä on lempitaivaankappaleesi Universumissa/aurinkokunnassa ja miksi?(maapalloa ei lueta mukaan tällä kertaa)

Oijoi, tämä on vaikea! Aurinkokunnassa kiinnostavaa on muun muassa se miten monenlaisia ympäristöjä täältä löytyy. Nykyaikainen avaruustutkimus on vielä sen verran varhaisessa vaiheessa että joka paikka on vielä täynnä arvoituksia ja salaisuuksia. Valitse siinä sitten! 
Mars on kuitenkin vahva ehdokas, ihmisystävällisyytensä ansiosta. Avaruudessa eksoottisimmat ympäristöt ovat yleensä jännittävillä tavoilla tappavia ympäristöjä, joten Marsin suhteellinen ihmisystävällisyys tarkoittaa sitä että pystymme (jopa) nauttimaan monista sen ihmeistä ja tutkimaan sitä perusteellisesti.
Mars on niin lähellä että sitä voi tarkkailla helposti kaukoputkella takapihalta käsin ja erottaa jopa sen pinnan piirteitä. Siellä on tai on ehkä joskus ollut vettä ja jopa elämää- mikä voisi olla sen kiinnostavampaa? Marsiin matkustaminen ja jopa Marsin asuttaminen ovat realistisia unelmia, jos ihmiskunta vain malttaa tavoitella niitä. Marsissa on aurinkokunnan suurin vuori, Olympus Mons, ja muutenkin Marsin maisemat ovat sekä komeita että kulkukelpoisia (kun vertaa...) Marsin luonnonhistoria on dramaattinen että tutkittavissa, ja sitä tutkimalla voimme ymmärtää paremmin myös Maan syntyhistoriaa.

Galaksi on kuitenkin täynnä aurinkokunteja monimuotoisine ja eksoottisine maailmoineen, ja universumi on puolestaan täynnä galakseja. Niinpä kunniamainnan siinä sarjassa ansaitsee mielestäni Beta Pictoris, nuori tähti jonka ympärille on parhaillaan muodostumassa aurinkokunta. Voin siis nimetä yhden kappaleen hinnalla kokonaisen järjestelmän. Hi hii! Beta Pictoris on ansainnut jo aiemmin oman blogipostauksen.

4) Miten vietät muinaissuomalaista keskitalven juhlaa?

Tämä onkin ajankohtainen kysymys, Talvennapa kun on tulevana viikonloppuna. Tänä vuonna juhlinta taitaa rajoittua lämpimien ajatusten ajattelemiseen. Yleensä olen ainakin tehnyt juhla-aterian josta olen myös erottanut pienen uhrilahjan jonka olen vienyt sopivaan paikkaan puutarhassa. Jos sää sallii, ovat myös ulkoilu tai tähtitaivaan tarkkailu sopivat hyvin ajankohtaan. 
Muinaissuomalaisissa juhlissa on se hyvä puoli, että ne tulevat tekemättäkin. Vuoden kylmyyshuipun jälkeen lasketellaankin jo kohti lämpöä ja kevättä!

Kysy mitä vain, vastaukset osa 3: Välikevennys, eli maalaismuotiennuste alkavalle vuodelle

Edellisten postausten tunnelmat menivät vähän synkiksi, mutta synkkyys ei ole koko totuus maailmasta. Täällä on paljon muutakin huomionarvoista, paljon kauneutta, paljon sellaista minkä näkeminen ja kokeminen on suuri etuoikeus. Suuren osan kauneudesta, kuten uutuuttaan kimaltavan lumen, tipauttaa Maailmankaikkeus eteen yllättäen. Toisinaan voimme kuitenkin osallistua sen tuottamiseen itse, ainutlaatuisilla kyvyillämme.

Mama Elfin kysymys heijastaa tätä maailman valoisaa puolta: Mikä on hottia tulevan vuoden maalaismuodissa?

Maalaismuoti nojaa tunnetusti klassikoihin ja on niistä tunnettu, jopa siinä määrin että kansan keskuudessa on levinnyt luulo siitä että metropolien ulkopuolella muotia ei ole. Kuitenkin Mama Elf on oikeassa: maailman pienemmillä näyttäytymispaikoilla kuten Virkkalan K-kaupan kulmilla on trendiskene jossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista kiinnostavaa. Tässä siis ennustukseni maalaishenkiseen tyylikkyyteen vuonna 2017, inspiroituneena siitä mitä kylillä on näkynyt.

1)      Kierrätys ja tuunaus

Ikoniset tuotteet, oli kyse sitten Chanelin laukusta tai Hankkijan lippiksestä, ovat massatuotantoa. Pelkällä rahalla ei saa yksilöllisyyttä, laatua tai eettistä tuotantotapaa. Maalaismuodikkaat ihmiset ovat päteviä, käteviä, ekologisia ja säästäväisiä, ja näitä erinomaisia piirteitä kannattaa tuoda esiin myös muotivalinnoilla. Hyvistä vaatteista tai asusteista ei niin vain luovuta, vaan ne toimivat luovuuden lähteenä. Jos vain asenne on kunnossa, saa huomata ettei tuunausoperaatioihin välttämättä tarvita paljoakaan taitoa. Tuunatussa vaatteessa on vanhan lempivaatteen mukavuus yhdistettynä raikkaaseen ilmeeseen. Sydäntä lämmittää mukavasti ajatella, että kierrättäminen ja tuunaaminen nakertaa konkreettisesti vaatteiden massatuotantoketjujen riesana olevaa kammottavaa epäeettisyyttä. Vaatebudjetissa säästetyn rahan voi käyttää vaikka omenatarhan laajentamiseen.

2)      Hienostelu

Ne maalla reikäisissä mökkipaidoissa ja kumisaappaissa kaupoilla hiihtävät tyypit ovat mökkiläisiä. Alkuasukkaat ovat yleensä siistimpiä, sillä pienessä paikassa ulos lähtiessä pitää aina varautua siihen että törmää tuttuihin. Niinpä Virkkalan keskusta on yhtä hyvä paikka spottailla aitoja Hermès-huiveja kuin Helsingin keskusta (viimeisin havainto: tummansini-valkoinen klassikko Les Clefs). Koska talvi on pitkä, Trumpista tulee presidentti ja Suomenkin henkinen tila on ankea, on yleistä moraalia hyvä nostattaa hillityllä hienostelulla jossa logot ovat piilossa mutta vastaantulijoita ilahduttava hienostunut, sivistynyt kauneus huipussa. Tulevana vuonna fashionistat muistavat siis, että korurasia ei ole se mitä perintökorujen on tarkoitus kaunistaa ja että hienostelupitsihuivi valaisee kivasti talven pimeyttä. Elämä on juhla, niin kuin laulussa sanotaan.

3)      Hatut ja myssyt

Virkkalan bussipysäkillä olen ihastellut monella reissulla etenkin vähän vanhempien rouvasihmisten päähineitä. Ne voivat olla käsintehtyjä tai ostettuja (jälkimmäiset tosin on saatettu tuunata vaikkapa persoonallisella korulla), mutta aina ne näyttävät pehmeiltä, lämpimiltä ja hienostuneilta. Mikä tahansa väri käy, mutta luonnonvalkoinen ja puolukkaiset punaisen sävyt näyttäisivät olevan erityisen suosittuja.

4)      Itse tehdyt kassit

Olen mainostanut omaa kauppakassitutoriaaliani ahkerasti, mutta itse tehdyt kassit nyt vaan ovat muodin huippua jo pelkästään siitä syystä että niistä tulee aina oman maun mukaisia. Kutomon rouvien kassit ovat tietysti kudottuja, mutta myös virkattuja, ommeltuja ja kahvipusseista askarreltuja näkee. Hyvä kassi kertookin omistajansa harrastuksista, taidoista ja yksilöllisestä mausta sekä kestää kauppatavaroiden painon ja kylänväen ihailevat katseet. 

5)      Järkevyys

Kaukomailla ja nuorison keskuudessa tuntuu pätevän “mitä älyttömämpi, sen muodikkaampi”-periaate. Erityisen hienoja ovat olevinaan kengät joilla on vaikea pysyä pystyssä, laukut joissa on ikävä kantaa tavaroita, vaatteet joissa on vaikea olla, ja tietysti poissaolollaan loistavat talvipukineet. Maalaismuoti on tehty oikeille ihmisille joilla on elämä, joten tänäkin vuonna voi ennustaa järkevien tyylielementtien jatkavan muodin huipulla. Heijastinten runsas ja luova käyttö, liukkailla pitävät kengät sekä aktiviteettiin nähden järkevät vaatteet ovat varmoja valintoja joiden käyttäjä kommunikoi olevansa itsevarma tolkun ihminen.

Kysy mitä vain, vastaukset osa 2: Ympäristöetiikan klassikoita

Minna Nurminen kysyi: Jos lasten hankkiminen on suurin ilmastorikos, niin ketä varten "pelastaisimme" maailman?

Tästä kysymyksestä tulee mieleen ympäristöetiikan klassikkopulma "Jos olisit maailman viimeinen ihminen ja sinulla olisi mahdollisuus tuhota viime töiksesi koko planeetta, niin olisiko niin tekeminen ihan ok?" Useimmilla jo intuitio sanoo, että se ei olisi ok, mutta miksi ei olisi? Se on astetta vaikeampi kysymys.

Oma vastaukseni (joka yhdistelee hyve-etiikkaa ja maaetiikkaa) on, että säilyttäisimme maailman tietysti kaikkia muita varten. Ihminen on vain yksi Maapallon lukemattomista eliölajeista eikä meillä ole lähtökohtaisesti oikeutta tuhota toisia lajeja (kyllä, ihminen on tehnyt niin, mutta joka ikinen kerta on vääryys). Maapallo ja sen elämänmuodot, lajeina tai yksilöinä, eivät kuulu ihmiselle vaan itselleen. Edelleen, vaikka on erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudessa on elämää, ja mahdollista että mikrobitason elämä on jopa kohtalaisen yleistä, Maapallon olosuhteissa kehittynyt elämänpuu on ainutlaatuinen. Kaikilla ominaisuusyhdistelmillä joita ympärillämme näemme, homesienistä varpusiin, on näihin päiviin pärjätty evoluution hampaissa. Tunnemme jo monia lajeja jotka ovat säilyneet jokseenkin muuttumattomina miljoonia vuosia (nykyihmisen iäksi on arvioitu max. noin 200 000 vuotta).  Viime vuosikymmeneninä tieteessä on nähty sellainenkin jännä ilmiö, että kun käsityksiämme eläin- ja jopa kasvilajien tuntoisuudesta ja tietoisuudesta on päivitetty, niitä on päivitetty järjestelmällisesti ylöspäin. Länsimainen luonnontiede on perinteisesti operoinut kartesiolaiselta pohjalta jonka mukaan vain ihminen on älykäs, tunteva ja (enemmän tai vähemmän) moraalisesti merkityksellinen olento, mutta tämä käsitys on perustunut paimentolaistarinoihin. Kun faktoja on alettu selvittämään, on alkanut hitaasti valjeta että älyttömiksi ja mitättömiksi arvottamamme elämänmuodot ovat todellisuudessa paljon hienostuneempia kuin olemme osanneet kuvitellakaan. Tällä hetkellä voikin sanoa, että vanhasta arvojärjestelmästä jossa eläimen ja kasvin osa on alistua ja tuhoutua kun ihminen päättää tuhota, ei pidetä kiinni mistään muusta syystä kuin siitä että kuvittelemme sen olevan omalta kannaltamme edullista. Todellisuudessa, olemme yhtä sidoksissa luontoon kuin aina ennenkin. Olemme ehkä hirmuinen peto ravintoketjun huipulla, mutta se ei tee meistä suurinta ja kauneinta vaan päinvastoin aika haavoittuvan lajin: myrkyt rikastuvat meihin ja pärjätäksemme tarvitsemme tueksemme koko biosfäärin, suunnilleen laattatektoniikasta alkaen (laattatektoniikka kun on tärkeä osa hiilen kiertoa). Suureksi ja kauniiksi ihmisenkin tekisi halu ja taito elää harmoniassa muun maailman kanssa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että enimmäkseen halutaan kaikkea muuta.

Hallitsematon väestönkasvu on siis paitsi itsetuhoista lajin näkökulmasta (jos luonnosta haluaisimme oppia, voisimme oppia paljonkin vaikkapa pöllöjen kannanvaihtelusta ja siitä mitä tapahtuu kun populaation koko ylittää ympäristön kantokyvyn huonoina myyrävuosina), myös julmuutta syntyviä lapsia kohtaan sillä tämänhetkisen pahasti kestämättömän elämäntavan lasku tulee lopulta heidän maksettavakseen. Tiede tietää kertoa, että eräpäivä koittaa erittäin todennäköisesti jo kuluvalla vuosisadalla. Yksilötasolla kysymys on tietysti paljon monimutkaisempi, kuten viime vuonna kirjoitin. Lisääntymisasia henkilökohtaisella tasolla jää jokaisen omatunnon kysymykseksi- eetikkona voi toivoa korkeintaan, että kukin päättää lisääntymisestään tiedon valossa ja hyvin harjoitettua omatuntoa hyödyntämällä.

Kommenttiboksiin tuli toinenkin klassinen ympäristöetiikan kysymys jolle edellinen vastaus toimii oikeastaan johdantona. 

Schrödingerin kissa kysyi: Miksi on eettisesti hyväksyttävää syödä lihaa? Minkä kaikkien lajien syömistä voi perustella samoilla argumenteilla?

Mielestäni (esimerkiksi eläinoikeusajattelijat siis ovat kovaäänisesti toista mieltä) lihan syöminen yleisesti ottaen (mikä tarkoittaa siis ettemme tässä vaiheessa vielä lähde repostelemaan lihantuotannon monia ongelmia) on eettisesti hyväksyttävää kahdesta syystä. 
Painavampi syy on tämä: Eläinten syöminen on ilman muuta eettisesti ongelmallista, mutta niin on myös kasvissyönti.
Eläinoikeusajattelu esittää, että kasvien syöminen on lähtökohtaisesti eettisesti ongelmatonta. Eläinoikeusajattelu ei kuitenkaan edusta koko ympäristöetiikkaa vaan on vain yksi -kieltämättä kovaääninen- suuntaus mahdollisesti suhteellisen helppotajuisuutensa vuoksi. Pätevyys on sitten toinen asia. Kasvissyönnin pitäminen ongelmattomana tuntuu järkeenkäyvältä ainoastaan siitä syystä että kasvit muistuttavat meitä vähemmän kuin eläimet. Tämä on kuitenkin antroposentrismiä, eikä antroposentrismi ole järkiargumentti. Puolueettomammin ajateltuna myös kasvissyönti on eettisesti ongelmallista.
Kasvit ovat monimutkaisia elämänmuotoja. Ne ovat selviytyneet evoluution hampaista siinä missä eläimetkin. Jopa ihminen ymmärtää että kasvi voi kukoistaa, kärsiä, kitua ja sairastua. Viime aikoina olemme alkaneet huomata että kasvit ovat ympäristöstään tietoisempia kuin olemme luulleet, että ne pystyvät kommunikoimaan jne. Kartesiolainen harha jonka virheet eläinoikeusajattelu on tuonut esiin toimii myös kasvien kohdalla. Eläinoikeusajattelu on siis laajentanut eettisesti merkityksellisten elämänmuotojen piiriä, mutta se ei ole onnistunut ratkaisemaan tuhoavuuden perusongelmaa.
Tässä vaiheessa kasvissyöjä voi kuitenkin sanoa että "jotakin tässä on kuitenkin syötävä, ja kasvissyönti rasittaa Maapalloa vähemmän kuin lihansyönti." "Jotakin tässä on kuitenkin syötävä" on hyvä huomio, mutta tällä pragmaattisella perusteella ei kasvissyönnin perustavista ongelmista päästä. Mielestäni parempi päätelmä on, että kaikkia eliöryhmiä voi syödä kohtuullisesti sillä ne ovat yhtä lailla ongelmallisia. Koska emme voi välttää kuluttamista emmekä elävien olentojen tuhoamista vaikka mitä tekisimme, meidän on pyrittävä kompensoimaan aiheuttamaamme haittaa. Pyrkimys rajoittaa olemassaolostamme aiheutuvia haittoja on oikein hyvä, mutta ei riittävä tilanteen neutraloimiseksi. On siis yritettävä elää niin että oman elämän tuottama hyvä on suurempi kuin siitä aiheutunut haitta. Ihmisellä on myös kyky tehdä hyvää ja auttaa muitakin lajeja selviytymään. Kompensoitavaa on tietysti vähemmän, jos kuluttaa vain kohtuullisesti. Haittojen minimointi ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi jos katsotaan että jokaisella elämänmuodolla on itseisarvo jonka menetys on ongelma. On myös tehtävä positiivisesti jotakin, parannettava maailmaa jollakin sellaisella tavalla jonka ne ihmisen kuuluisat ainutlaatuiset kyvyt mahdollistavat.

Maapallon kantokyvystäkin voimme ilman muuta puhua, mutta se puhe kannattaisi vaihteeksi aloittaa keskustelulla väestönkasvun hillitsemisestä. Sitä ei saavuteta soijasuikaleita (nams!) syömällä, vaan meidän pitäisi alkaa vakavasti miettiä, miten kohtuullistaisimme lisääntymishalujamme (etenkin täällä Suomessa missä jokainen uusi kansalainen kuluttaa monen afrikkalaisen tai intialaisen edestä). Kylmä matemaattinen fakta on, että esimerkiksi meikäläinen voisi elää kuin pellossa ja mässätä lihaa vaikka joka päivä ja kantaa silti kevyempää ekologista selkäreppua kuin kuka tahansa ympäristötietoinen kansalainen joka on kuitenkin pyöräyttänyt maailmaan keskimääräiset 1.8 lasta joiden eliniänodote huitelee yli 80 vuodessa. En mainitse tätä korostaakseni eettistä erinomaisuuttani (yksilötasolla siitä ei mielestäni voida oikein järkevästi puhua tässä asiassa), vaan vain huomauttaakseni että väestönkasvuongelmaan vastataan tehokkaimmin puuttumalla lisääntymisasioihin, ei ruokavalioon. 

Toinen, huomattavasti kevyempi, perustelu hyväksyä lihansyönti on että ihminen on biologiselta perustaltaan sekasyöjä. Emme ole kissoja emmekä kaniineja vaan fysiologiamme on siltä väliltä. Mielestäni on kohtuullista ajatella, että ihmisellä on samanlainen oikeus lajityypilliseen ravintoon kuin muillakin lajeilla. Tietoisuus ei ole rangaistus, joten vaikka kasvissyönti olisikin ihanteellista (mistä siis en ole lainkaan vakuuttunut), se ei voi olla eettinen vaatimus.

Lihantuotantoon liittyy kuitenkin monia ongelmia, ja tässäkin blogissa moneen kertaan toitotettu fakta on, että esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen lihan kulutus on moninkertainen nähden siihen mikä on terveellistä, eli kohtuullista. Moni tuotantotapaan liittyvä ongelma poistuisi yksinkertaisesti sillä että lihankulutus pudotettaisiin terveyden kannalta kestävälle tasolle. Yletöntä lihan kulutusta ei voi puolustaa millään. Vastaavasti, lihan tuotannon eettiset ongelmat ovat oikeita, vakavia ongelmia, joihin esimerkiksi luomutuotanto yrittää puuttua. 

Näillä eväillä ei voi ikävä kyllä päättää, minkä lajien syöminen on eettisesti kestävintä- vain ehkä sen että uhanalaisten lajien edustajien tai niiden ravinnon syöminen on selvästi väärin. Jos jokaisen lajin ja yksilön itseisarvo (mukaan lukien se arvo jota ihminen ei ainakaan toistaiseksi käsitä) otetaan vakavasti, niin ei voi tehdä. Voi ajatella, että tähän kysymykseen vaikuttavat ennen kaikkea käytännölliset, historialliset ja kulttuuriset seikat sekä puhtaat makuasiat. Myös ekologisesta näkökulmasta voi saada apua: esimerkiksi roskakalana pyydetyn kotimaisen särjen syöminen on ekologisesti ottaen myönteinen teko. Mutta rehellisesti sanottuna, tämä hienosäätötaso on vaikea siten että monia vaihtoehtoja voidaan perustella hyvillä argumenteilla. Kun tähän lisätään vielä elämäntilanteiden ja olosuhteiden monimuotoisuus, näen parhaaksi julistaa nämä yksityiskohdat omantunnon kysymyksiksi, ainakin toistaiseksi.

Kysy mitä vain, vastaukset osa 1: Katsaus tulevaisuuteen

Uusi vuosi on tällä kertaa loistava hetki aloittaa Kysy mitä vain- kysymysten puiminen. Tällä kertaa moni kysymys käsitteli maailman tilaa. Vuonna 2016 tapahtui paljon, yllättävää ja huolestuttavaa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se pistää miettimään, välillä synkkiäkin. TAR ja Mama Elf esittivät seuraavat kysymykset

*Sinä kun olet tuollainen näkijä, niin mihin suuntaan Suomi ja Eurooppa kehittyvät 15 vuoden kuluessa?

*Napsahtaako saarivaltio kahtia (siis Britit) Brexitin yhteydessä? Skotlanti kun on tunnettu halustaan itsenäistyä ja myöskin Euromyönteisyydestään.

*Menneekö kyseinen valtio kankkulan kaivoon Brexit hulinoissa?

*Alkaako saarivaltion rannoille sataa mätiä kanamunia Brexitin jälkeen?

*Kannattaako hakea pakolaiseksi Suomeen jos Brittilaiva uppoaa?

Euroopan Unioni natisee liitoksissaan. Ongelman ydin on mielestäni ehkä siinä että EU on loppujen lopuksi aika keinotekoinen projekti. Jos katsomme suurvaltoja kuten Yhdysvaltoja tai Venäjää, nekin natisevat liitoksissaan vaikka ovat kielellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti yhtenäisempiä kuin EU josta löytyy liuta itsenäisiä, omaneduntietoisia ja omaleimaisia valtioita joilla jokaisella on omat toiveensa EU:n suhteen- sekä kyky protestoida ovia paukuttelemalla jos toiveet eivät ota toteutuakseen. Nyt maailmantilanne on aivan toinen kuin EU:n syntyaikoina, rahaliiton syntyaikana, jopa vuonna 2008 jolloin aloitin tämän blogin. Kriittinen kysymys siis on, pystyykö EU vastaamaan uudenlaisiin ja odottamattomiin haasteisiin mm. turvallisuustilanteessa? Onko se ehtinyt rauhallisempina vuosina vahvistua riittävästi luoviakseen vastoinkäymisissä?

Näen Brexitin ensimmäisenä myrskyn merkkinä. Britit ovat aina olleet -hiukan suomalaisten tapaan- vähän sivussa Keski-Euroopan hulinoista. Toisin kuin suomalaiset, Iso-Britannia on myös vanha suurvalta jolla ei ole tarvetta miellyttää ketään, eikä ehkä edes suuria kiinnostuksia kompromissien tekemiseen. Yhteisöllisyyttä löytyy sillä maailmankulmalla myös ikiomasta Kansanyhteisöstä jossa aurinko ei koskaan laske ja johon kuuluvia maita yhdistää omituisten direktiivien tehtaan sijasta yhteinen kuningatar. Iso-Britannia on liian iso mennäkseen kankkulan kaivoon. Luultavasti EU:lla on sen verran omia ongelmia, ettei suurimittaiseen mätien kananmunien heittelyyn ryhdytä. Iso-Britannia on nyt se serkku jota voisi veljien kanssa kurmottaa, mutta joka on kuitenkin kiva vahvistus vierasta vastaan. Esimerkiksi, Trumpin Yhdysvaltoja vastaan. Jos Eurooppa ryhtyy Iso-Britannialle ilkeäksi, suurvaltana se pystyy yhä etsimään tehokkaasti uusia kavereita. Sitä ei taida haluta kukaan EU:ssa.

Toisaalta, Brexitistä huolimatta Iso-Britannia on yhä osallinen yleiseurooppalaisista oikeistopopulismin, terrorismiuhan, luokkayhteiskunnan paluun, pakolaisvirtojen ja anomian uhista. Niitä ei päästä karkuun EU:sta eroamalla. Toisaalta, niitä ei myöskään pääse karkuun muuttamalla Suomeen. Meilläkin on hallitus jolla on suuria vaikeuksia kunnioittaa perustuslakia ja jonka sivistyksen arvostus on täysi nolla, väkivaltainen ja vaikutusvaltainen pölhöpopulistiporukka, pitkittynyt lama jota hallituksemme näkee hyväksi "hoitaa" eriarvoisuutta kasvattamalla ja köyhiä kyykyttämällä. Pakolaispolitiikan osalta Suomi on osallistunut kiitettävästi niin ikään yleiseurooppalaiseen limbokilpailuun, ja Maahanmuuttoviraston selitykset ihmisoikeuksia polkeville päätöksille kelpaisivat oppimateriaaliksi retoriikan tunnille joka käsittelee esimerkiksi sitä miten ovelaakaan argumenttia ei vaan saa pelittämään jos sen pääsisältö on oikeuden ja totuuden sijasta ihmisoikeuksia polkevaa silsaa. YLE-jupakka ja Aarnio-jupakka ovat hiljattain syöneet uskoa yhteiskunnan suurten instituutioiden oikeamielisyyteen. Suomen vahvuuksiin kuuluu toisaalta se, että meitä on yhä aika vähän neliökilometria kohden ja väen pakkautuessa etelärannikolle tyhjiä neliökilometreja tulee lisää. Joten, Suomeen pakenemisen kannattavuus riippuu siitä pystyykö tänne tulemaan muulla kuin turvapaikanhakijastatuksella sekä siitä minne päin maata aikoo karata ja miten siellä elelellä. 

Mitä tästä sopasta kehkeytyy 15 vuodessa? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta muutaman huomion olen lähihistoriasta tehnyt.
1) Suuria muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Maailmanpolitiikan, pienemmistä piireistä puhumattakaan, suunta voi muuttua äkkiä. Eikä muutos aina johdu valaistumisista. Mikään luonnonlaki ei sano että kaikki kääntyy parhain päin ja kehitys menee eteenpäin- ainakaan yhden ihmisiän kuluessa. Jos haluamme nähdä hyvää, oikeutta, sivistystä, kauneutta, on parasta pistää itse toimeksi.
2)Taaksepäin on mahdollista mennä siinä missä eteenkin päin, myös poliittisesti ja moraalisesti. Saavutetut edut voidaan menettää, koulutuksen kaltaiset suuret instituutiotkin voivat joutua vaikeuksiin jos niiden alta sulaa tuki. Jos tahdomme päästä eteenpäin, meidän on tehtävä sen eteen töitä ja otettava henkilökohtaista vastuuta sen sijaan että selittelisimme miten juuri minä en nyt millään voi vaikka hyväntahtoinen olenkin. Jos meikäläinen pystyy nykyisillä rajoitteillaan osallistumaan paitsi bloggaamalla ja kirjoittamalla, myös toimimalla kahden poliittisen yhdistyksen varapuheenjohtajana, totta mooses sinäkin pystyt tekemään ensi vuonna jotakin.
3) Pelon, epävarmuuden ja uhatuksi tulemisen tunteet ovat surkea syy typerehtiä ja ryhtyä tekemään poikkeuksia eettisistä periaatteista (tai lainkuuliaisuudesta). Sille tielle näkyy loppu vasta siinä vaiheessa kun ruumiskasat kohoavat savuavien raunioiden keskellä. Hyvän tekeminen aktiivisesti luo sen sijaan uskoa omaan merkityksellisyyteen. En pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jotakin voin tehdä. Pelko, epävarmuus ja epätoivo ovat huonoja isäntiä joille ei pidä antaa mielessään valtaa. Hyvä peukalosääntö on, että yleensä kannattaa tehdä juuri päinvastoin kun nämä primitiivireaktiot käskevät. Myös ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä, luottamus luottamusta, optimismi optimismia. Ei aina- mutta sama pätee myös pahaan. Joskus senkin voi kääntää hyväksi. Siksi puhuinkin peukalosäännöstä... 

Rogue One-sankarittaren Jyn Erson sotasuunnitelma kelpaa ohjeeksi myös uudelle vuodelle, ehkä jopa seuraavalle 15-vuotiskaudelle: menemme ja tartumme ensimmäiseen mahdollisuuteen tehdä hyvää ja ratkaisemme ensimmäisen vastaan tulevan ongelman, ja sitten seuraavan, ja sitten seuraavan, kunnes voitamme tai mahdollisuudet loppuvat.

Joulutunnelmia kaukaisesta galaksista

Vakkarilukijat tietävätkin että mitä joululauluihin tulee, makuni on vähän vaihtoehtoinen. Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä myöskään se että Rogue One on saattanut talon Star Wars-huumaan. Puoliso on saattanut saada jo parikin Star Wars-aiheista joululahjaa, ja lähipäivinä olisi tarkoitus ehtiä katsomaan Rogue One toista kertaa.

Ei ihme, jos Chewbacca-joulumusiikki vähän kolahtaa.



Olemme myös ymmärtäneet joulunvietosta sen verran, että tapana on katsoa jotain jouluaiheista ohjelmaa. Puoliso sitten löysi netistä tämän pätkän Darth Santasta. Nyt selvisi sekin miten Kylo Ren päätyi pimeälle puolelle.



Tämän viihdepläjäyksen myötä Pientilan väki toivottaa kaikille hyvää joulua, iloista saturnaliaa, onnellista hanukka-aikaa sekä rauhallisia pesäpäiviä.

posted under , | 1 Comments

Viisi + 1 keinoa tehdä tylsistä vaatteista taas inspiroivia

Arkijärjen Jenni kävi opettavaisella retkellä kierrätyskeskuksessa ja mietti, miten kierrätykseen menee usein periaatteessa käyttökelpoista vaatetta johon vain on kyllästynyt. Keskivertosuomalaisen vuodessa tuottama yli kymmenen kilon tekstiilijätelasti kuulostaa suurelta. Ja niin se onkin. Isoäidin isoäidin aikaan pirteissä ei ollut räsymattojakaan sillä keskivertokodissa ei kertynyt riittävästi käytettyjä tekstiilejä mattomateriaaliksi. Taitaisi Heta Juhontytär ihmetellä sitä tekstiilijätemäärää minkä tuottamista vuodessa pidettäisiin nykyään seitsenlapsiselta perheeltä ihan normaalina. 

Samaan aikaan minä tein opettavaisen löydön vaatekaappia järjestellessä (jeps, olen ajatellut viettää pesäpäivät kaapissa): nätin silkkipaidan jota kuitenkin muistin käyttäneeni vain pari kertaa. Syykin muistui heti mieleen: olin tullut siihen tulokseen etten yhtään tykännyt paidan kontrastivärisistä napeista. Sitten muistin hankkineeni kesällä ebaysta toista paitaa varten kauniita tummia helmiäisnappeja. Niitähän oli vielä jäljellä tarpeeksi tähänkin. Nappienvaihto-operaatiota tehdessä taas tuli mietittyä muutama muukin keino elvyttää tylsiksi käyneet vaatteet vähemmän tylsiksi. Tällaisen listan sain aikaiseksi, helpoimmasta niksistä vaikeimpaan.

1) Piilota se

Jos säilytystilaa on, voi tylsän vaatteen yksinkertaisesti toimittaa joksikin aikaa pois silmistä. Pakkaa tylsät vaatteet läpinäkymättömään laatikkoon ja varastoi laatikko jossain muualla kuin vaatekaapissa. Puolen vuoden- vuoden säilöminen raikastaa vaatteita ihmeesti.

2) Yhdistele se uudelleen

Ehkä tylsyyden tunnetta ei aiheuta vaate vaan koko asu? Voisiko vaatetta yhdistellä uudella tavalla? Vaihda asun housut hameeseen, lisää neuletakki, kokeile yhdistää vaate punaisen sijasta siniseen t-paitaan, kääri hihat tai kokeile korkkareiden sijasta saappaita. Jos ei kokeile, ei voi tietää mikä toimii.

3) Asusta se 

Jos vaatteesi tapaavat olla tylsiä, korjaantuuko tilanne varmasti kierrättämällä lisää sitäsamaa? Vai toisiko enemmän vaihtelua jos hankkisit puseron sijasta hienon korun? Mitä tylsempi perusvaate, sitä parempi tausta se on hienoille asusteille. Ennen kuin luovut tylsästä vaatteesta, varmista siis että sinulla on jonkinmoinen valikoima erilaisia asusteita, ne ovat mielestäsi tosi hienoja ja että vaihtelet asujesi ilmettä niiden avulla. Jos nämä ehdot eivät täyty, onnittelut: olet  löytänyt ongelman ytimen eikä se ole tylsä vaate. 

4) Tuunaa se

Vaihda napit, värjää pesukoneessa, lyhennä, koristele...tuunauskelpoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo vaateostoksilla. Tämän postauksen alkuun saattaneen paidan ilme muuttui täysin napit vaihtamalla. Tulevaisuudessa sille varmasti löytyy käyttöä. Yksityiskohdilla vaan on väliä. 

5) Analysoi se

Jos vaate näyttää itsepäisesti epämääräisen ikävältä, mieti vielä kertaalleen, onko siinä sittenkin jotakin oikeasti vialla. En nyt väitä että lihonut olisit, mutta kinnaako se ihan pikkuisen jostakin? Onko se kissankarvamagneetti? Onko siinä pieni reikä tai tahra jollainen ei häiritsisi ekojeesusta, mutta häiritsee sinua kuitenkin sen verran että vaate jää käyttämättä? Jos analyysi paljastaa vaatteesta vian, kiitä sitä kondomaisesti oppitunnista ja poista se. Muista saamasi oppi ja sovella sitä käytäntöön tilaisuuden tullen.

+1 Kierrätä se kotona. Saisiko siitä pölyrättejä? Kengänkiillotusliinoja? Napit talteen? Voisiko siitä yrittää ommella kangaskassin tai vaikka lautasliinoja? Jos voisit harkita ompelemista mutta et osaa, mikä olisi kierrätysmateriaalia parempi harjoittelumateriaali?

Saikkupäikky: takapakkeja ja positiivisia ajatuksia

Tärkein ensiksi: kiitokset kysymysvyörystä kaikille Kysy Mitä Vain-tapahtuman osallistujille! Vastauksia alkaa tipahdella mahdollisimman pian. Tänä vuonna kysymysten runsaus ilahdutti erityisen paljon- tässä postauksessa esiin tulevista syistä bloggaaminen on välillä nihkeää, ja valmiit aiheet joiden tiedän olevan kiinnostavia, helpottavat hommaa varmasti.

Viime viikolla piti blogata. Piti, piti. Piti tehdä kaikenlaista muutakin, mutta koska ohjelmassa ollut lääkekokeilu meni komeasti harakoille, en sitten tehnyt kuin ihan välttämättömimmät ja lopun ajan vietin vähintään puoliunessa. Jäi lyhyeksi se kokeilu. Sitten edellisen saikkupäikyn edistystä on tapahtunut lähinnä siinä että jatkolähete on tehty, hyväksytty, ja olen päässyt uuden jonon jatkoksi. Joskus kesän korvilla alkavat Helsingin viisaat sitten tutkiskella, mikä minua oikein vaivaa. Muuten onkin otettu reilusti takapakkia, kiitos marrasajan ja tuon lääkekokeilun joka onnistui vain sotkemaan hauraan unirytmini.

Sopeutumishäiriö oli tavallaan ihan ok diagnoosi, mutta se on lievä vaiva jonka pitäisi parantua muutamassa kuukaudessa melkein itsestään, varsinkin jos sattuu olemaan stressinhallinnassa yhtä hyvä kuin minä. Mikä ikinä minua vaivaakin, taas ei ole lievää, eivätkä oireeni nykyisellään enää kuulosta ihan psykiatrisilta vaan siltä että softan sijasta hardware on prakannut. Jostakin kohdasta. Stressin prosessointikykyni on jotakuinkin täysi nolla. Osaan prosessoida stressiä menettämällä tajuntani pariksi päiväksi, mikä on vähän äärimmäinen keino, noin sujuvan arjen näkökulmasta. Sikäli kun olen ylipäätään riittävän tolkuissani harrastaakseni stressiä lievittäviä asioita, kotikonstit toimivat hyvin heikosti ja hyvin hitaasti. Enkä näin julkisesti viitsi edes kertoa, mitkä pienet asiat nykyään onnistuvat stressaamaan minua. Riittää kun sanon, että ne ovat naurettavan pieniä ja että takapakkia tulee hyvin helposti. Koska joitakin Teistäkin ehkä kiinnostaa kotikonstien määrä ja laatu, voin vakuuttaa että ne ovat riittävät. Ongelmani ei ole se, etten ole keksinyt mennä vertais(?)tuki-, liikuntaterapia- tai joogalentoryhmään (ryhmä=PONKS, rouva kuukahti), tehnyt ruokavalioremonttia (minkä tahansa isojen muutosten teko=stressiä=PONKS, sikäli kun hommaan edes löytyisi virtaa) tai huolehtia hyvästä unesta (Kyllä huolehdin. Vahva piriste aamulla ja melatoniini illalla tepsivät jos on hyvä tuuri) ja liikkumisesta raikkaassa ilmassa (huolehdin sikäli kun olen tajuissani. Unissakävelyä en vielä ole oppinut). Ajatteluni, sikäli kun sitä esiintyy, on terapeutinkin toimesta todettu jotakuinkin niin hyväksi ja positiiviseksi kuin se voi tässä tilanteessa ihmisellä olla. 

Aistiyliherkkyydetkin ovat yhä mukana kuvioissa. Sosiaalinen yliherkkyys on ehkä vähän pahentunutkin. Sanotaan nyt niin, että ihmiskilvellä on hommia riittänyt. En kuitenkaan valita: Puolison hoitaessa kommunikaation ja muutenkin vähän suojellessa pystyn tekemään sellaisia asioita joiden tekeminen yksin ei onnistuisi mitenkään. Eikä puolisotreffejä ole tarvinnut perua! Huomaatteko, positiivista ajattelua! 

Jos taas saan nököttää muutamankin päivän yksin kotona ilman että stressi hiipii kimppuuni vaikka sähköpostitse (monet ovat stressin keinot käydä kimppuuni), alan voida niin hyvin että melkein vakuutan itsenikin siitä ettei minua oikeasti vaivaa kuin lievä lorvikatarri. Sitten olen muutaman kerran saanut päähäni tehdä jotakin villin uhkarohkeaa, kuten jonkin puolivälttämättömän tai mielialaa parantavan pikku retken Ulkomaailmaan ja PONKS. Ehkä edistystä on se, että tässä vaiheessa osaan jo ihan järjellä ajatella että se että pärjään hyvin kuplassa ei tarkoita sitä etteivät aivoni tilttaisi heti tilaisuuden tullen. En ole ihan varma siitä, lasketaanko tätä realiteetteihin sopeutumista kuitenkaan edistykseksi. Ehkä ei.

Ennen kuin jatkotutkimukset on tehty, tilanteeseen ei kannata odottaa suuria muutoksia. Hoitosuunnitelma koostuu arjenhallinnasta ja stressin välttelystä, kokeiluista jos lupaavia ideoita tulee, sekä kamppailumoraalin pitämisestä korkealla terapeuttitapaamisten avulla. Arjessa jaksamista auttaa sen muistaminen, että sairastamisen puitteet ovat kohdallani suorastaan ylelliset: on Puoliso josta saa välillä kätevän ihmiskilven, on pupu, on puutarha, virikepitoinen koti, riittävä toimeentulo, nettiaika, jopa hiukan kirjoitustehtäviä jotka ovat saaneet minut tuntemaan itseni hyödylliseksi muillekin kuin kotijoukoille. Oikeastaan terveyden ohella merkittävä pula on vain kärsivällisyydestä.

Kärsivällisyydestä puheen ollen, on lienee aika antaa saikkupäikyille oma tägi, sillä tässä draamassa nähdään varmasti vielä muutama ainakin omasta mielestäni kiinnostava jatko-osa.

posted under , | 4 Comments

Kysy Mitä Vain 2016

Taas on tullut vähän horrostettua, mutta nyt havahduin siihen että olisi aika pistää pystyyn perinteinen Kysy Mitä Vain- blogikarnevaali. Joku järjestys pitää maailmassa olla...

Tämän viikon ajan, eli sunnuntaihin 18. joulukuuta asti, on siis hyvä hetki Kysyä Mitä Vain, mikä askarruttaa, ihmetyttää tai mieleen juolahtaa, joko kommenttilaatikossa tai sähköpostilla saara.j.reiman(ät)gmail.com. Vastailen sitten kysymyksiin parhaani mukaan.

Edellisten vuosien blogikarnevaalipostaukset löytyvät oman kysy mitä vain-tägin alta. 

posted under | 6 Comments

Natsit hyvän asian puolesta

Tänä joulukuussa rauhan, ihmisrakkauden, demokratian ja monikulttuurisuuden tuulilta eivät säästy natsitkaan. Tällä sivustolla voi käydä tekemässä lahjoituslupauksen jossa lupaat lahjoittaa tietyn määrän rahaa -sanotaan esimerkin vuoksi euron- per itsenäisyyspäivän kulkueessa marssiva natsi. Sähköpostiin saapuu 7.12. poliisin tieto siitä kuinka monta natsia marssimassa näkyi, sekä ehdotuksia hyväntekeväisyysjärjestöistä joille summan voi valita lahjoittaa. 

Tätä kirjoitettaessa jokainen kulkueeseen osallistuva natsi tuottaa hyväntekeväisyyteen jo lähes 550 euroa, ja summa nousee koko ajan.

Autetaan yhdessä natseja tekemään hyvää! 💓 Lahjoituslupauksen tekemisen lisäksi myös kampanjasta tiedottamiseen osallistuminen on hyvä työ.

posted under , | 0 Comments
Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Ladataan...

Followers


Recent Comments