Kävin kylässä

Blogimaailma on hauska paikka, muun muassa siksi että täällä kyläily on helppoa ja hauskaa.


Eilen kyläilin Eläinten hyvinvointikeskuksen blogissa. Vieraspostauksessa seikkailevat Särkänniemen delfiinit, Proxima Centauri B, tieteen edistys, sekä mitä se mitä näistä kaikista voi ajatella. Postaukseen pääsee tästä.

Osallistuitteko muuten tänään Peli poikki- mielenosoituksiin?

Saikkupäikky

Tämän päivän hyvänä tekona kertoilen hiukan sairaslomakuulumisiani. Hyvä teko on kyseessä ikävä kyllä siksi että ennakkoluulot ja stigmat kaikenlaisia päävikoja kohtaan rehottavat maassa edelleen. Mikäpä niihin auttaisi paremmin kuin tieto? Samalla vaivalla omaiset ja ystävät tietysti pysyvät kärryillä voinnistani ja kuulumisistani. Kätevää sekin, kun energian määrä on niin rajallinen kuin se minulla vielä on. 

Hyviä kuulumisia on: piristävä lääke on alkanut purra sillä loistavalla tuloksella että olen selvästi virkoamaan päin. Jaksan puuhastella, ajatella ja tehdä rentouttavia asioita (kyllä, niidenkin tekeminen vaatii energiaa. Sen huomaa kun sitä ei ole) ihan eri tavalla kuin vielä kuukausi sitten. Sivuvaikutuksena ollut lievä huonovointisuus meni nopeasti ohi, eikä muita inhoja sivuvaikutuksia ole näkynyt. Mieliala on kohonnut tämän myötä kovasti. Unihäiriö- ja uupumusongelmavyyhti oli todella paha. Jos eli kun sen selättämiseen on alkanut löytyä konstit, tuntuvat muutkin ongelmat reilusti pienemmiltä. 

Kasa ongelmia on nimittäin vielä jäljellä. Kodin ulkopuolella aistiyliherkkyydet ja sosiaalisuusyliannokset vaanivat, ja niistä minua rangaistaan epämiellyttävien elämysten ohella totaalisella jopa päiviä kestävällä uupumustilalla, joten joudun yhä miettimään tarkkaan, milloin ja miten toteutan pienimmätkin retket Ulkomaailmaan. Ei sillä että kokisin uutisten valossa jääväni jostakin paitsi kotosalla, mutta ehkä sillä että normaaliin elämään kuuluu aika paljonkin seikkailua ihmisten ilmoilla ja jopa kommunikoimista muidenkin kuin perheenjäsenten kanssa. Niin, ja puhelimessakin olisi ehkä hyvä pystyä puhumaan nykyistä paremmin. Tämä haaste on siis ylitettävä jossain vaiheessa. Ennen kuin sen kimppuun voidaan käydä, on kuitenkin saatava vielä stressitasoa laskettua reilusti. Se on alkanut tuntua nahoissa ihan todella nyt kun olen riittävän hereillä huomatakseni asian. Toisaalta, nyt kun pysyn paremmin hereillä, voin onneksi alkaa ottaa päiväohjelmaani rentouttavia asioita. Vain yksi asia kerrallaan- stressitilahan ei laske sillä että toipumisesta tekee suorittamista.

Päiväohjelmani on mahdollisimman säntillinen yhdistelmä rentouttavia puuhia ja kotitöitä, sekä muita satunnaisia aktiviteetteja (kuten bloggaus, poliittiset harrastukset ja kielikurssi). Jossain välissä on hoidettava myös pakolliset asioinnit. Jaksaminen vaihtelee vielä päivittäin, joten päikkärimahdollisuus tai parikin on aina hyvä sisällyttää suunnitelmiin. Raskaimmat normaaliin arkeen kuuluvat kotityöt ja säännöllinen liikuntaharrastus eivät ole vielä onnistuneet, mutta ehkä ihan pian. Erityisesti lenkkipolulle paluuta odotan kovasti, sehän se on yleislääke kaikkiin vaivoihin, ja varmasti erityisen tehokas ruska-aikaan. Koska suorittamismentaliteetti on suuri peikko, yritän sellaista hitaasti kiiruhtamisen tunnelmaa. Edistystä kohti mennään, mutta ilman aikatauluja tai muita kovia vaatimuksia.

Loppukevennykseksi voin murskata vielä myytin stereotyyppisestä mt-potilaslookista. Kuvitelkaapa tässä välissä mieleenne sennäköinen ihminen mikä tulee mieleenne sanasta "mielenterveysongelma". Hyvä, jatketaan.
Tässä on nimittäin käynyt sillä lailla, että sairastumisen seurauksena taidan näyttää Ulkomaailman silmissä paremmalta kuin ennen terveenä. Koska huomion välttäminen on pongahtanut tärkeäksi osaksi ulkomaailmassa selviytymisstrategiaani enkä ole jaksanut ommellakaan aikoihin, maalaismekkoilu on jotakuinkin tauolla. Huivikin löytyy näinä päivinä kaulasta, ei päästä, ja hillitty asiallisuus on päivän sana tyylipuolella. Piristävän lääkkeen ja sitä edeltäneen aterioiden unohtelun seurauksena kiloja on alkanut karisemaan ihan kivasti. Kaiken huipuksi, luonnostaan tummien silmänalusteni paisuttua unihäiriöilyn myötä eeppisiin mittoihin, olen huomannut meikkailun piristävän oloa aika paljonkin. Kokoelmani silmänalusten peittotuotteista alkaa olla pro-tasoa, ja kun pohjatyöt on tehty, voi saman tien huvitellakin vähäsen. Tavallaan on ollut ihan mielenkiintoista selittää hoitotaholle, että jos tyylini muuttuu jossain välissä eksentrisempään suuntaan, kyseessä on toipumisen, ei isomman kajahtamisen merkki...

Näihin tunnelmiin, ja jos tunnette halua tsempata minua, niin tehkää tekin tänään (ylimääräinen) hyvä teko! Mikään ei ilahduta niin paljon kuin piirun parempi maailma.

posted under , | 0 Comments

Illan uutiskatsaus

Mihinkäs sitä saikkulainen aikansa käyttäisi? Minä käytän sen nyt pelihousujen repimiseen. Seuraava kirjoitus sisältää sitten meikäläiselle epätyypillistä kielenkäyttöä. Nyt ei vähempi riitä.Tämän teen sillä perusteella miten hallituspuolueet ovat tähän mennessä reagoineet Jimi Karttusen kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin.

Syvällä, pitkään kestäneellä hiljaisuudella vaikka kyseessä on ollut Suomessa täysin poikkeuksellinen henkirikos. Jostain syystä oppositiopuoleiden johto oli kuitenkin hereillä. Vihreät, SDP ja Vasemmisto ovat tehneet mielipiteensä selvästi tiettäväksi. Sen sijaan, kun pääministeri Sipilä vihdoin suvaitsee kommentoida, hän rinnastaa täysin sujuvasti väkivallan joka on toteutettu natsijärjestön lippujen alla ja jonka uhri valikoitui poliittisen mielipiteensä takia ryöstöön ja surmaan jonka tekijät sattuivat olemaan turvapaikanhakijoita.

Korostettakoon nyt, että en millään tavalla vähättele Otanmäen tapahtumia. Siellä tapahtui vakava väkivaltarikos johon syyllistyneet tulee tuomita lain määräämään rangaistukseen kuten muutkin vastaavat rikolliset, mutta rikos ei ollut perusluonteeltaan poliittinen (vaikka se on toki jälkikäteen politisoitunut). Syytettyjen etninen tausta ei todellakaan saa olla tuomion koventamisperuste. Sen sijaan Rikoslain 6.luvun 5.§:n mainitsemia tuomion koventamisperusteita ovat rikoksen suunnitelmallisuus ja rikoksen tekeminen järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä, uhrin vakaumus rikoksen motiivina ja tekijän aiempi rikollisuus jos uuden rikoksen ja aiemman rikoksen suhde ilmentää piittaamattomuutta lain käskyistä ja kielloista. Suomen Vastarintaliike pyrkii avoimesti kumoamaan Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen väkivalloin, joten jos se ei täytä lain tarkoittamaa rikollisryhmän määritelmää, niin minä en tiedä mikä sen sitten täyttäisi. Sikäli kun arvostella osaan, muutama muukin koventamisperuste olisi harkitsemisen arvoinen. Niinpä minusta on ihan helvetin huolestuttavaa ettei pääministeri Sipilä näe eroa rikoksessa jonka erottaa vastaavista tekijöiden etninen tausta verrattuna rikokseen jonka erottaa vastaavista poliittisuus. Herra pääministerin olisi korkea aika pestä silmälasinsa.

Perussuomalaisista poliitikoista ensimmäisenä kunnostautui Ritva "Kike" Elomaa joka lausunnossaan arveli motiivin löytyvän maahanmuuttopolitiikasta pari päivää sitten kuvailemallani logiikalla: jos olisimme myötäilleet natseja vielä reippaammin, näitä sotureita ei ehkä olisi. Nyt vittu oikeesti. Kun puheenjohtaja Timo Soini riensi antamaan lausuntoa, hän totesi niukkasanaisesti elämän olevan pyhää ja tappamisen tuomittavaa. Kiva kiva, mutta mielestäni hänen olisi ollut syytä ottaa kantaa myös oman puolueväkensä toistuviin ylilyönteihin ja jopa kansanedustajatason väen äärioikeistoyhteyksiin. Noin niin kuin elämän kunnioittamisen nimissä.

Kokoomus on kunnostautunut hallituspuolueista aktiivisimpana enkä ole huomannut heidän päästäneen suustaan hallituskumppaneidensa tasoisia möläytyksiä, mutta ei sieltäkään tähän hätään arvojohtajuutta löydy. Pitäisi perustaa työryhmää, odottaa selvitysten valmistumista ja keskustella. Nyt pitäisi olla huolissaan Suomen ilmapiiristä (no shit, Sherlock!), mutta hallituskumppanien vetelyyden kritisoimiseen ei ole mikään kiire, ei myöskään konkreettisten toimenpiteiden ehdottamiseen. Tätä kirjoitusta näpytellessäni myös kokoomustaustainen presidentti Sauli Niinistö on saapunut kommentoimaan toteamalla syvällisesti, että rasismi on Suomessa rikos ja että rasistiselle väkivallalle tarttis tehdä jotain.

Kun vielä lopuksi muistetaan hurskaasti tuomita "ääripäiden" väkivalta tilanteessa jossa toisessa ääripäässä ovat aktiiviset, väkivaltaiset natsit ja toisessa ääripäässä ihmiset joiden mielestä ihmisoikeuksia on kunnioitettava, kansainvälisiä velvoitteita noudatettava ja ylipäätään toimittava kuten sivistysvaltiossa on tavattu toimia, voi uutiskatsauksen tällä hetkellä tiivistää kolmeen sanaan: NYT. VITTU. OIKEESTI.

Vielä sananen pelkäämisestä

"But would I run today just to die another day?"

Turisas, kappaleesta "Stand Up and Fight"


Eikö päätäni yhtään kylmää olla viherfeministisuvaitsevainen omalla nimellä ja naamalla näinä aikoina?

Rehellinen vastaus: Kyllä, pikkuisen. Olen kyllä tietoinen netissä ja reaalimaailmassakin kukoistavista vihakampanjoista ja tiedän säästyneeni niiltä etupäässä hyvän onnen ansiosta. Väkivaltafantasiat kauhistuttavat minua, etenkin kun juuri nyt olen pikemminkin höyhenellä kaadettava kuin nyrkillä tapettava. Kun terapeutti varovasti tökkii kipupisteitäni, minä vollotan. Nyt vain on niin, että on pari asiaa joita pelkään vielä hiton paljon enemmän kuin laumaa pesäpallomailojen kanssa varustautuneita Odinin sotureita.

Pelkään kuolla kunniatta. Pelkään taantuvani ihmiseksi joka ostaa rauhansa ja mukavuutensa vaikenemalla ja katsomalla muualle kun pelotellaan, muiden kärsimyksen ja yhteiskunnan barbarisoitumisen hinnalla. Pelkään vajoavani harhoihin joissa kuvittelen että on pahempi kärsiä pahaa kuin tehdä sitä -harhoihin joista olen kovalla työllä ja vaivalla onnistunut taistelemaan itseni jo kertaalleen irti. Olisi aivan kauheaa jos tulevaisuudessa koittaisi päivä jona joku kysyisi minulta, mitä tein kun viha ja hulluus kiersivät Suomea vuonna 2016 ja joutuisin vastaamaan, että olin hiljaa ja keskityin täysin omaan elämääni.

Voisinhan minä vedota siihen että olin saikulla koska minulla oli ikävä sairaus jonka takia en meinannut pysyä hereillä. Se olisi ihan kelpo selitys. Mitä muka voidaan vaatia ihmiseltä joka on ollut välillä liian uupunut syödäkseen ja jolle puhelimessa puhuminen, puutarhassa oleskelu ja lähikaupassa käyminen ovat niin uhkarohkeita puuhia että niihin ryhtymistä kannattaa harkita kolmannenkin kerran ihan tosissaan? Hoitotahoni on suoraan ohjeistanut minua välttämään kaikkea stressaavaa. Jos hengenvoimat ovat sitä luokkaa että nenän pistäminen ovesta ulos vaatii koko kauhallisen rohkeutta ja valmiutta kärsiä ikäviä seurauksia, ei ihmiseltä voida minkään kohtuuden mukaan vaatia tippaakaan siviilirohkeutta puhua vihaisia ja aggressiivisia voimia vastaan. Hyvä selitys, on on.

Siinä on vain se vika, että vaikka sairauteni invalidisoi reippaasti, on silti asioita joita voin tehdä puolustaakseni inhimillisyyttä, rauhaa ja sivistystä, ja jotka minun sen vuoksi tulee tehdä jos mielin olla se ihminen joka haluan olla . On korsia jotka minäkin pystyn kantamaan siihen kekoon jota kasataan padoksi vihaa, julmuutta ja takapajuisuutta vastaan. On mahdollista, että tulevaisuudessa voin muistella tätä aikaa ja sanoa: ”Minä tein parhaani rauhan puolesta. Minä en ollut hiljaa, vaikka olisin hyvin voinut. Minä välitin.” Voin ainakin edelleen blogata. Voin tehdä Vasemmiston jäsenenä sen minkä jaksan. Tilaisuuden tullen voin ehkä yritellä muutakin. Ja koska tehtyä ei saa tekemättömäksi edes natsilauma joka hakkaa, mustamaalaa, pelottelee ja fantasioi viherfeministisuvaitsevaisnaisten joukkoraiskauksilla, hyvän palkkana aina seuraava kunnia pysyy omanani aina. Kukaan ei pysty tekemään yhtään mitään pyyhkiäkseen tähän asti tekemäni rauhan teot pois maailmankokonaisuudesta. Siinä ne ovat, kaikessa pienuudessaan ja kauneudessaan ja unohdettavuudessaan ja todellisuudessaan osana elämäni ja Suomen tarinaa ikuisesti. Niin kauan kuin tajuissani olen ja järki pelaa, voin olla oma itseni ja muistaa että jos lähtee juoksemaan kun pelkää, voi joutua juoksemaan ikuisesti.


Sen vaan sanon, että jos minäkin pystyn tekemään jotakin, terveempien rauhantahtoisiksi ja kunnollisiksi itseään kutsuvien ihmisten pitäisi pystyä vielä parempaan.

Jimi Karttunen ei suostunut pelkäämään

Vuosi 2016 muistetaan vuotena jolloin suomalainen kuoli Suomessa poliittisesti motivoituneen väkivallanteon jälkeen. Edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää 67 vuotta.

Oliko Jimi Karttusen kohtaama, todennäköisesti hänen kuolemansa aiheuttanut väkivalta yllättävää ja täysin odottamatonta? Ei ainakaan minulle. ”Yksittäistapauksiksi” leimattuja murhapolttoiskuja ja pahoinpitelyitä on jo ollut. Vanha kaava toimii edelleen: jokaista kuolemaan johtanutta väkivallantekoa kohden on useita pahoinpitelyitä, jokaista pahoinpitelyä kohden on paljon sanallista väkivaltaa. Siitä kaavasta voisi päätellä, että Karttusen kuolema olisi ollut estettävissä jos varoitussignaaleihin olisi puututtu aikaisemmin ja päättäväisemmin. Nähtäväksi jää, onko tämä tapaus viimeinen, se signaali jonka jälkeen hitaimmatkin havahtuvat siihen että maassa on jotakin pahasti mätää (eikä se ole vihervasemmisto), ja että tolkun ihmisten rakastama vaikeneminen ja toisaalle katsominen ovat tulkittavissa yhtä hyvin hiljaseksi hyväksynnäksi kuin hiljaiseksi paheksunnaksi.

Tällä hetkellä näyttää vähän huolestuttavalta. Somessa uhria syyllistetään ja Suomen Vastarintaliikkeen klanipäitä uhriutetaan urakalla. Jos meillä vain olisi tiukempi maahanmuuttopolitiikka, esimerkiksi sellainen kuin Suomen Vastarintaliikkeen ihannoimassa yhteispohjoismaisessa natsivaltiossa, ei tarvittaisi yksittäisiä tappajia. Silloin valtion väkivaltakoneisto palvelisi natsismia ja kaikki olisivat onnellisia. Eiku...

Totuus löytyy täsmälleen vastakkaisesta suunnasta: väkivaltaa ja natsismia ei tule hyssytellä eikä ymmärtää ”tuomitsen kyllä väkivallan MUTTA”-alkuisilla lausunnoilla. Väkivalta on tuomittava ja piste. Jo nykyinen lainsäädäntö antaisi mahdollisuudet puuttua rikollisjärjestöjen toimintaan paljon tehokkaammin kuin mitä olemme tähän mennessä nähneet (sikäli kun mitään mistään ymmärrän, laillisen valtiojärjestyksen kumoamiseen väkivalloin tähtäävä järjestäytynyt toiminta jota Suomen Vastarintaliike avoimesti harjoittaa, on lähtökohtaisesti rikollista). On myönnettävä, että tähän mennessä näin ei ole haluttu tehdä. Sivistyneistö ei ole halunnut liata käsiään vääränväristen ja heidän puolustajiensa verellä, mutta toisaalta monelle päättäjällekin on sopinut aivan hyvin se että jotkut toiset tekevät likaisen työn. Se on nimittäin se viesti minkä hiljaisuudesta, yksittäistapauksista ja rasistisen motiivin hukassaolosta sillä perusteella ettei terroristilla ole ollut muodollisia yhteyksiä äärijärjestöihin, luetaan. 

Jos ihan todella haluamme, että pahuus valtakunnassa hellittää, pysähtyy ja korjaantuu, on aloitettava siitä että tunnistamme pahan ja puutumme siihen päättäväisesti kun se omassa arjessa vastaan tulee. Emme saa suostua pelkäämään vaikka natsit julkaisisivat verkossa videoita joissa kerrotaan että Jimin olisi ollut parempi antaa pelolle valta. Emme saa pelätä natsien nimittämistä natseiksi. Jimi Karttunen reagoi vihanlietsontaan kun se tuli häntä vastaan. Hän aukoi päätään, ja siitä hyvästä hänet lyötiin maahan ja hänestä kuvattiin vihamateriaalia. Me rauhan ihmiset sanomme kuitenkin viimeisen sanan siitä, oliko Karttusen kärsimys turha vai se herätys jota täällä on kaivattu jo vuosien ajan.

Kirpputorien keskiluokkaistumisesta

Thriftshop Chic nosti blogissaan esiin mielenkiintoisen näkökulman kirppistelyyn, kirpputorien keskiluokkaistumisen. Ongelma on seuraava: jos kirpputoreista tulee trendikkäitä ostospaikkoja, kirpputorivaatteiden hinnat voivat nousta ja trendihaukat voivat napata parhaat löydöt hyvinvarusteltujen vaatekaappiensa jatkoksi sillä seurauksella että aidosti vähävaraiset eivät löydä tarvitsemiaan edullisia, siistejä vaatteita. Leah on amerikkalainen, mutta kysymys ei.

Itse olen kyllä huomannut ilmiön, mutta ajatellut että se on voittopuolisesti myönteinen. Suurempi asiakaskunta tarkoittaa enemmän kirpputoreja kohtuullisen matkan päässä useammista. Se voi tarkoittaa myös parempaa valikoimaa ja houkuttelevampia tuotteita kun tavaran myyminen kirpputorilla tulee yhä helpommaksi kierrätysvaihtoehdoksi. Nettikirpputorit ja -palstat tuovat kotisohvalle asti mahdollisuuden kirppistellä. Nämä kehityskulut hyödyttävät tasapuolisesti kaikkia, ja ympäristöä kaupanpäällisiksi.

Se että keskiluokkakin on löytänyt kirppistelyn tarkoittaa myös sitä että kirppistelystä on tullut tyyli- ja eettisyyskannanotto eikä pelkästään vähävaraisten ainoa mahdollisuus saada vaatteita. Kirpputorivaate ei ole enää automaattisesti vähän nolo kun julkkis toisensa perään hehkuttaa upeita löytöjään. Toisaalta, kuten postauksessa huomautettiin, luokkaeron käsitteeseen sisältyy myös se että luokilla on sisäinen kulttuurinsa ja logiikkansa. Keskiluokkainen shoppailemassa käytettyä on eri asia kuin köyhä samassa tilanteessa, mistä syystä monet vähävaraiset käyttävät mieluummin rahansa hinnaltaan kirpparitavaran kanssa kilpailukykyisiin ketjuliikkeiden vaatteisiin koska uutuusarvo on heille ja heidän vertaisryhmälleen todellinen arvo ja kirppisostos viittaa edelleen köyhään todellisuuteen tavalla jota uusi vaate, vaikka sitten halparytkykin, ei tee. Korostan vielä, että tämä siis on fakta joka ei kerro vähäosaisten moraalin puutteista vaan siitä miltä maailma näyttää sellaisten näkökulmasta joilla on harvoin varaa mihinkään.

Postauksessa esitellään keinoja vähentää kirppistelyn haitallisia sosiaalisia seurauksia. Ne voisi mielestäni tiivistää ja sopeuttaa Suomen oloihin kahdella sanalla: kohtuullisuus ja tarpeellisuus. Kirppisostoksetkin pitäisi tehdä todelliseen tarpeeseen. Hienoja vaatteita ei pitäisi kahmia mukaansa vain siksi että ne ovat hienoja ja halpoja ja oikeaa kokoa, jos todellista tarvetta ei ole. Suomessakin on paljon niitä jotka tarvitsisivat sitä vaatetta oikeasti. Lisäksi keskiluokkaan kuuluvat voivat omalta osaltaan nostaa kirpputorien tasoa kierrättämällä tilaisuuden tullen kirpputorien valikoimiin hyviä vaatteita edullisesti, ei rahankiilto silmissä. 

Kirpputorit ovat lähtökohtaisesti loistokeksintö. Hyviä ideoitakin voidaan kuitenkin käyttää harkitsemattomasti, jopa väärin (esimerkiksi silloin kun kirpputorista tehdään rivikansalaisen viherpesukone). Mikä tärkeämpää, eettisesti valveutunut ihminen ei lähtökohtaisesti pidä eettisiä kysymyksiään ratkaistuina vaan miettii, voisiko toimia vielä paremmin. Suomessa on nyt vallalla sellainen ilmapiiri jossa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden miettiminen on jätetty yhä enemmän yksilöiden vastuulle. Juuri nyt on hyvä aika miettiä, miten omasta arjesta saisi tehtyä vielä entistäkin inhimillisemmän, solidaarisemman ja reilumman.

posted under , , | 1 Comments

Flunssakauden ekoteko: kangasnenäliinat

Sniis! Syksyn ensimmäinen flunssa-aalto perheessä on lähes voitettu. Bloggaamaankaan en ehtinyt kun ensin sängynpohjalle tipahti Puoliso ja hänen alkaessaan elpyä seurasin itse perässä. Nyt voimme jo paremmin, ja lisäksi aikainen flunssa muistutti minua siitä että talven varalle on paras hankkia uusi satsi kangasnenäliinoja.

Kertakäyttöisten paperinenäliinojen vaihtaminen kankaisiin on taas näitä kivoja ekotekoja (paitsi jos ollaan flunssassa, silloin se on selvästi ainakin keskikokoinen ekoteko). Kangasnenäliinat ovat lisäksi nättejä ja elegantteja eivätkä hankaa nenänalusta araksi ahkerallakaan niistämisellä. Kotona ollessa käytetyt nenäliinat menevät pyykkiin, kodin ulkopuolella voi käytettyjä varten kantaa mukanaan vaikka minigrip-pussia. 

"Mutta eivätkö ne ole hirveän epähygieenisiä?" on yleisin ihmettelyn aihe. Omasta mielestäni eivät. Käyttäväthän ihmiset nykyään kestovaippojakin. Ja vielä kierrättävät niitä tyytyväisinä- ovatko pienet nenäliinat muka sitä ällömpiä? Kangasnenäliinat nakataan pesukoneeseen liinavaateohjelmalle, ja siltä varalta että joku sitkeä bakteeri selviäisi pyörityksestä, olen tavannut näyttää omilleni vielä silitysrautaakin. Siitäs saavat bakteerit. 

Oma nenäliinavarastoni on peräisin sekalaisista lähteistä. Olen löytänyt nenäliinoja Ebaysta ja hienoja käsin kirjottuja Madeiralta, saanut niitä perinnöksi ja poiminut talteen kirpputorilta. Kaikki erilaisia, kaikki toimivia. Mitä nyt vanhan ajan nenäliinat ovat paljon tukevampaa tekoa kuin ne Ebaysta löydetyt. Itsekin niitä voisi tehdä. Minullakin olisi varastossa nenäliinoiksi kelpaavaa ylijäämäkangasta ja muutama hyvä pitsimalli. Kun vain saisi aikaiseksi.

Sitten on se toinen ihmetyksen aihe: miten sinä raaskit niistää noin nätteihin nenäliinoihin? No, sitä varten on vain kovetettava mielensä ja ajateltava että arjen eleganssi voi olla toisinaan tosi arkista. Koska sitä nyt kaipaisi elämäänsä enemmän ripausta kauneutta kuin kaameassa flunssassa pärskiessään?

Muistilappuja itselle: kiitollisuuden jatkokurssi

Tilannehan on siis se, että aistiyliherkkyydet pitävät minut yhä tiiviisti kodin hiljaisuudessa. Vuorokausirytmi on sekaisin, odotettavissa on lisää tutkimuksia ja lääkkeistä on havaittavissa etupäässä sivuvaikutus-äklöoloa. Puolisolla on töissä rankkaa, verottajalta odotetaan tänä vuonna vaihteeksi mätkyjä ja sadetta on ollut enemmän kuin paistetta. Toisin sanoen, tässähän on erinomainen tilaisuus treenailla useampaakin luonteenhyvettä kuten kärsivällisyyttä, tyyneyttä...ja kiitollisuutta.


"On sinullakin ollut rankkaa"- myötätunnon ilmaisuihin olen jo ehtinyt vastaamaan, että juu mutta hullumminkin voisi olla. En kärsi kovia tuskia, fyysisiä sen paremmin kuin henkisiäkään. Sikäli kun olen hereillä, järkikultakin on tallella. Saan yhteiskunnan tuella hyvää hoitoa- ja onpa tässä sivussa ehtinyt selvitä sekin että fyysisesti voin olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Edes mahdollisuus sairastaa sairaslomalla jota saa niin kauan kuin sitä todella tarvitsee ei ole mikään globaali -eipä edes kotimainen- itsestäänselvyys. Puhumattakaan siitä että ympärillä olisi hyvä perhe ja ystävällisiä tuttuja. Jos haluaisin etsiä ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin, ei tarvitsisi Virkkalantietä kovin pitkälle tallustaa. 

Oman elämänsä prinsessaruususena eläminen on tietysti ärsyttävää. Viimeksi tänään minua on harmittanut kieltäytyä ja perua tärkeitä menoja. Silloin muistutan itselleni, että ei minua todella kaivata zombeilemaan minnekään- tilauksessa olisi terve, reipas ja resilientti versio minusta. Se tarkoittaa, että viisainta on tällä hetkellä keskittyä toipumiseen. Olen onnistunut elämäni aikana kasvattamaan hyvän versoja paljon tätä ikävämmistäkin olosuhteista, joten voin rauhallisella mielellä ajatella, että jos vain tälläkin kertaa kärsivällisesti teen parhaani toipumisen eteen, Ulkomaailmaan astuu jonakin päivänä sellainen Minä joka ei ole vain terveiden kirjoissa vaan entistä parempi. Tästä perusluottamuksesta olen hyvin kiitollinen- ja sitä myötä aiempiin elämän myrskyihin joiden läpi olen rämpinyt on ilmestynyt hopeareunus. Sitä en niin sanottuina parempina aikoina ole aina ehtinyt huomatakaan.

Ja tietysti on totta että jokaiseen päivään mahtuu nytkin pieniä hyviä hetkiä ja onnen aiheita jotka vain odottavat huomaamistaan. Elämän rauhoittuessa, kutistuessa ja yksinkertaistuessa pakon edessä huomaan, että sekin versio elämästä sisältää yhä paljon hyvää, paljon kiitollisuuden aihetta. Paljon sellaista minkä ääreen pakkopysähtyminen ei välttämättä ole paha juttu.


posted under , | 5 Comments

Epävarma elämänvyöhyke

Tämän päivän iloinen uutispommi on, että meitä lähintä tähteä, noin 4.2 valovuoden päässä sijaitsevaa Proxima Centauria kiertää hieman Maata suurempi kiviplaneetta. Planeetan kiertorata sijaitsee vieläpä elämänvyöhykkeellä, laskennallisella alueella jolla voi esiintyä nestemäistä vettä. 


Vastaavia eksoplaneettoja on löydetty aiemminkin, mutta paljon kauempaa. Niin paljon kauempaa että Proxima Centauri on niihin verrattuna kivenheiton päässä. Jos Proxima Centauri B:nä tunneltulta planeetalta löytyy tuntemamme kaltaista elämää, se on ainakin optimistisimpien arvioiden mukaan jonakin päivänä ihmiskunnan ulottuvilla.

Se "jos" on kuitenkin iso, eikä suurimpana esteenä edes ole teknologiamme taso. Luotaimet voivat kyllä löytää perille ajan kanssa. Kun ne on laukaistu, ihmiskunnalta vaaditaan lähinnä kärsivällisyyttä ja sitä että emme tuhoa planeettaamme ennen kuin luotaimet ehtivät perille. Se "jos" liittyy pikemminkin siihen miten raflaavasti lehdistö mielellään avaruusuutisia käsittelee.

Ensiksikin, koko elämänvyöhykkeen käsite on hirvittävän epämääräinen. Se että planeetta on vyöhykkeellä jolla vesi voi esiintyä nestemäisessä muodossa ei tietenkään takaa sitä että vettä myös esiintyy. Omassa aurinkokunnassamme elämänvyöhykkeellä on periaatteessa peräti kolme planeettaa: Venus sen sisäreunalla, Maa keskivaiheilla ja Mars ulkolaidalla. Todellisuudessa vain Maassa esiintyy vettä. Venus on polttava ja syövyttävä helvetti, Mars taas menetti pintavetensä jo varhain koska se on liian pieni planeetta. Vain täällä Maassa on monimuotoista elämää. Elämänvyöhykkeen käsitteen epämääräisyyttä ei suinkaan helpota se, että nestemäistä vettä voi hyvin esiintyä myös sen ulkopuolella. Esimerkiksi Jupiteria kiertävä Europa-kuu on elämän etsimisen näkökulmasta mielenkiintoinen juuri siksi että sen jäisen pinnan alla on meri joka pysyy nestemäisenä emoplaneetan vaikutuksesta. 

Tuntemamme kaltaisen elämän syntyminen vaatii paljon muutakin kuin sopivankokoisen kiviplaneetan jolla esiintyy nestemäistä vettä. Ei vielä tiedetä esimerkiksi, onko punaisten kääpiöiden (kuten Proxima Centaurin) elämänvyöhyke käytännössä kykenevä ylläpitämään elämää. Punaiset kääpiöt ovat paljon Aurinkoamme pienempiä tähtiä ja siksi niiden elämänvyöhykekin sijaitsee lähempänä emotähteä. Siellä voi olla rauhatonta. Kun Auringon aktiivisuus yltää välillä häiritsemään Maan tietoliikennettä, UV-säteily haittaa solujen toimintaa ja otsonikerros tulee tarpeeseen, voivat säteily ja hiukkasmyrskyt estää elämän kehittymisen planeetoilla jotka ovat hyvin lähellä tähteään. 

Lopuksi elämän syntyminen voi olla myös onnenkauppaa tai riippuvaista sellaisista tekijöistä joiden ratkaisevuutta emme vielä osaa tunnistaa. Maassa elämä syntyi nopeasti, mutta siitä huolimatta tie aminohapoista RNA-maailman kautta monisoluisen elämän puutarhaksi on ollut pitkä ja hankala. Maassa sukupuuttoaallot ovat monta kertaa tuhonneet suurimman osan elämänmuodoista. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka paljon vaaditaan täystuhoon ja voiko elämää syntyä myös vanhoilla planeetoilla. Punaiset kääpiöt ovat hyvin pitkäikäisiä, joten on ajateltavissa että jos elämä niiden ympärillä on ylipäätään mahdollista, olosuhteet voivat säilyä elämälle suotuisina monta kertaluokkaa kauemmin kuin omassa aurinkokunnassamme. 

Joka tapauksessa Proxima Centaurin osoittautuminen tähden sijasta aurinkokunnaksi on meidän kannaltamme kosminen lottovoitto. Sen tutkiminen tulee lisäämään suuresti ymmärrystämme siitä kuinka maankaltainen on elämän esiintymisen kannalta tarpeeksi maankaltainen.

Mistä tuntee Rakkauden

Olen tänä vuonna käydystä Suuresta Parisuhdekeskustelusta oppinut, että koskaan ei ole hyvä. Sinkkuelämä on hobbesiaanisen yksinäistä, kurjaa, raakaa ja häijyä, kaiken huipuksi eliniänodotekin on lyhyt. Sen vaihtoehto, kestävä parisuhdekin vähintään väljähtyy ajan myötä, ellei muutu suoranaisen onnettomaksi. Lyhyiden suhteiden ketju taas on epäkypsää, ja päättyy jossain vaiheessa tyhjyyden tunteen sävyttämään yksinäisyyteen. Lisäksi eroaminen on aina traumaattista ja synnyttää liudan kammottavia eksiä. Näyttää siltä, että mitenkään päin ei voi voittaa. Minusta on alkanut näyttää myös siltä, että käydyssä keskustelussa Rakkaus on loistanut poissaolollaan. Niinpä olen löytänyt itseni pohtimasta sitä lyhyiden valveillaolohetkieni aikana, ja saanut selville että Rakkaus näyttäisi olevan yllämainittujen kurjuuksien vastakohta.

Mitä Rakkaus sitten on? Rakkaus on harvinaista, päätellen siitä miten hyvin Suurta Parisuhdekeskustelua ja monia muitakin ihmissuhdekeskusteluja onnistutaan käymään ilman että siitä inahdetaan sanaakaan. Rakkaus on arvokasta, sillä se on hyvyyden muoto ja itseisarvollinen hyvä. Rakkaus on lahja, ei saavutus, eikä pohjimmiltaan edes ihmissuhdetaito. Ja lopuksi: kulttuurissamme jossa rakkaus nähdään ensisijaisesti arjalaishenkisen parisuhteen muodostamisen välineenä, monet romanttisen rakkauden muodot nähdään vähintään epäilyttävinä ja pahimmillaan tuomittavina ja eroista ja sydänsuruista toipumisen oletetaan olevan pikkujuttu josta on tarkoitus suoriutua entistä ehommaksi yksin ja reippaasti, Rakkaus on kulttuurissamme halpaa. Tämä ei siis ole totuus, mutta seikka joka tekee ihmissuhdekeskustelusta nopeasti vaikeasti selviteltävän sotkun.

Jos hyväksymme nämä alkuoletukset, pystymme tekemään muutaman mielenkiintoisen huomion. Ensinnäkin tietysti sen, että Suuri Parisuhdekeskustelu ei välttämättä valaise paljon niitä jotka haluavat ymmärtää Rakkautta. Rakkaus on paljon enemmän kuin ihmissuhteen, lisääntymisen tai muun vastaavan päämäärän tavoittelussa hyödyllinen väline. Itsessään hyvänä asiana siinä on mielekkyyttä silloinkin kun se äkkiseltään (sumeiden kulttuuristen lasien läpi tarkasteltuna) näyttää olevan turhuutta.

Toiseksi, määritelmä näyttää tarjoavan keinot erottaa Rakkaus niistä häilyvistä tuntemuksista ja hormonikoktaileista jotka sitä äkkiseltään muistuttavat. Aito rakkaus on itseisarvolisena hyvänä kestävää. Sen tarkoitusperät eivät ole itsekkäitä, vaan se avaa uusia mahdollisuuksia pyrkiä hyvään. Koska Rakkaus on siis hyvää, sen jäljet ovat hyvälle ominaisia ja hyvää jäljittäviä. Ihmissuhdetaitomme eivät ehkä ole aina suurten tunteiden tasalla, mutta koska Rakkaus on myös kestävää, sen todellinen luonne tulee kyllä näkyviin ajan myötä. Se ohjaa ja motivoi hyvään, niin että lopulta hitaampikin rakastava ihminen huomaa kehittyneensä ihmisenä. Samoin Rakkauden inspiroimana toimimisen jäljet ovat hyvälle ominaisia: puolison hyvinvointia, taiteen tuotteita, rauhan, lempeyden ja hyvyyden leviämistä maailmassa. Toisaalta, voimme päätellä että suuressa tunnemyrskyssä kyse on jostain muusta kuin Rakkaudesta jos huomaamme että se vie ajan kuluessa toimintaa ja luonnetta kehnoon suuntaan, jos se väljähtyy tai ruokkii alhaisia piirteitämme.

Tästä päästäänkin kätevästi siihen että jos Rakkaus on itsessään arvokasta ja hyvän muoto, parisuhdepeli ei ole se millä sen arvoa mitataan, vaan sosiaalisesti vähemmän arvostetutkin rakkauden muodot voivat olla arvokkaita hyvän ilmenemiä- jos rakastava ihminen sen äkkää. Koska rakkaus on suurta, parisuhdekonteksti ei sille riitä, ja toisaalta rakkautta voi vallan hyvin toteuttaa vaikka se ei syystä tai toisesta johtaisi parisuhteeseen. Parisuhteellisen rakkaus ilmenee tietysti ensisijaisesti suhteessa, mutta rakkaus tukee myös rakastavaa ihmistä. Maailmanhistoriassa on runsaasti esimerkkejä siitä miten rakkaus on tukenut ja inspiroinut ihmisiä suuriin saavutuksiin jotka olisivat luultavasti jääneet muuten saavuttamatta. Edelleen, koska rakastavat ihmiset haluavat rakastetuilleen hyvää kaikin tavoin, on luontevaa huomata jossain vaiheessa ettei päänsilitys riitä vaan tärkeää on myös työskennellä paremman maailman puolesta. Hyväntekeväisyys, oikeudenmukainen yhteiskunta, rauha ja monet muut isomman luokan hyvät vaikuttavat myös rakastetun hyvinvointiin, ja siten työskenteleminen niiden edistämiseksi myös yhteiskunnan tasolla on loistava tapa ilmaista rakkautta. Paremmassa maailmassahan rakastettu kohtaa hyvää myös silloin kun en satu olemaan henkilökohtaisesti paikalla. Sellaista aikaa mahtuu läheisimpäänkin parisuhteeseen aika paljon. 

Mitäköhän tapahtuisi, jos Rakkaus saataisiin ujutettua yhdeksi näkökulmaksi valtakunnalliseen ihmissuhdekeskusteluun?

Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Ladataan...

Followers


Recent Comments