Lokakuussa 2007 minulla oli pakkaus jossa oli palanen aidakangasta, kasa lankoja ja kartta. Siitä aloin väsäämään Ikuisuusristipistoa (aka. Dimensions Buttons 'n Bears). Välillä työ oli puolikin vuotta tauolla, välillä se edistyi nopeasti inspiraationpuuskan saattelemana. Nyt se on valmis. Michelangelo kulutti Sikstiiniläiskappelin freskoihin "vain" vuodet 1508-1512, mutta minulla on tainnut olla paljon rennompaa ja hauskempaa. Ikuisuusristipisto matkasi mukanani niin ulkomailla kuin sairaalassakin. Se katosi matkatavaroiden mukana Charles de Gaullen lentokentällä, ja löytyi jälleen muutaman päivän päästä. Se on pitänyt minulle seuraa, tuonut väriä synkkiin sadepäiviin ja paljon rentouttavaa ajankulua. Tämän vuoden helmikuun alusta asti olen viimeistellyt työtä, lisännyt melkein näkymättömiä reunuksia sekä pikkuruisia yksityiskohtia jotka toivat työhön lisää syvyyttä ja kolmiulotteisuutta.

Tähän aikaan vuodesta mietin välillä, olemmeko maailman eniten likapyykkiä tuottava kahden hengen perhe. Se on mahdollista, mutta onneksi pyykkirutiinini on varsin ekologinen.

Pesupähkinät ovat olleet Suomessakin markkinoilla jo vuosia, mutta ne herättävät yhä sen verran epäluuloista ihmetystä, että aiheesta kannattaa yhä kirjoittaa. Ainakaan niiden suosio ei vielä ole niin suurta että ne olisivat rantautuneet lohjalaisten markettien pyykinpesuainehyllyihin. Kun on tottunut pesemään pyykit valkoisella jauheella, ajatus ruttuisista ruskeista kuorenpaloista on ymmärrettävästi epäilyttävä. Ne ruttuiset ruskeat kuorenpalat kuitenkin toimivat, ja ovat lisäksi paljon riittoisampia kuin jauhemaiset pesuaineet. Pesupähkinät eivät kasvitieteellisesti ottaen ole pähkinöitä vaan luumarjoja, joten niitä voivat käyttää myös pähkinäallergikot. Niiden pesuteho perustuu kuorten sisältämään saponiiniin. 

Ensiksi sananen välineistä. Pesupähkinöillä pyykkäämiseen tarvitaan siis pähkinöitä sekä pieni kangaspussi johon ne sujautetaan. Pähkinöitä saa ostaa eko- ja luontaistuotekaupoista sekä irtomyynnistä että pakkauksissa joissa on usein kangaspussi mukana. Lisäksi tarvitaan väkiviinaetikkaa (tarkalla etikan laadulla ei oikeastaan ole väliä, mutta väkiviinaetikkaa saa kätevissä isoissa kanistereissa) huuhteluaineen virkaa toimittamaan, sekä nestemäistä sappisaippuaa tahranpoistoon. Pesupähkinöillä voi pestä kaikenlaista pyykkiä silkistä valkopyykkiin. On hyvä huomata, että pesupähkinät eivät valkaise, joten valkopyykki alkaa ajan myötä harmaantua jos sitä ei jotenkin valkaise.

Pesupähkinät vastaavat kokemusteni mukaan teholtaan jauhemaisia pesuaineita. Ne selviytyvät hyvin tavallisesta liasta, mutta erillinen tahranpoistoaine tarvitaan silti vaikean lian poistamiseen. Nestemäinen sappisaippua voittaa kokemukseni mukaan teolliset tahranpoistoaineet. Sappisaippuaa on saatavana myös palana, mutta itse koen että nestemäinen on helpompaa käyttää. Sitä tulee varmasti laitettua riittävästi, ja pikku pullo on helpompi käyttää loppuun kuin palasaippua. 

Pesupähkinöillä pyykätessä pyykki siis pannaan pesukoneeseen tavalliseen tapaan. Mahdolliset tahrat käsitellään etukäteen sappisaippualla. Pyykin sekaan heitetään kangaspussi jossa on muutamia pesupähkinän kuoren paloja. Meidän vesi ei ole aivan pehmeää, ja pyykkimme on selvästi likaista joten annostelen pähkinöitä reilunpuoleisesti. Samoilla pähkinöillä pesee onneksi jopa neljä koneellista. Huuhteluainelokeroon lorautan etikkaa. Silloin kun pyykkejä ei voi kuivata ulkona, käytän hiukan tavallista huuhteluainetta raikkaan tuoksun takia. Myös eteeristä öljyä voisi periaatteessa käyttää, mutta minusta sen kanssa läträäminen on hankalaa (eikä mikään öljy tuoksu huuhteluaineelle). Sitten vain kone pyörimään. Kun kone on valmis, kalastetaan pähkinäpussi pyykin seasta seuraavaa koneellista varten. Kun pähkinät on muutamaan kertaan kierrätetty, ne voi hävittää biojätteenä.

Pesupähkinöissä on siis eksoottista lähinnä ulkonäkö ja kiinteä olomuoto. Itse pyykinpesu on hyvin samanlaista kuin pesujauheen käyttö. Pesutuloskin on normaali. Pesupähkinöihin siirtyminen on siis helppo ja halpa tapa vihertää elämäänsä ja keventää arjen kemikaalikuormaa.

Joko teillä pyykätään pähkinöillä?

Kevät on tänä vuonna lyhyt. Vasta tovi sitten kuvasin tämän nokkosperhosen, nyt auroraperhoset ovat jo käyneet kertomassa että kevättöiden pitäisi olla jo pitkällä.



Raparperit venyvät melkein silmissä. Tältä ne näyttivät tänään, melkein valmiilta korjattavaksi. Ensi viikonloppuna päästään maistelemaan raparperiherkkuja.



Juuri näistä kevään lyhyistä viikoista näen kauniita unia vuoden synkimpään aikaan. Maa alkaa vihertää, ja nurmikosta nousee toinen toistaan kauniimpia kukkia. Tässä punainen esikko.



Kevään perässä pysyminen ei olekaan tänä vuonna helppoa. Kasvimaalla on vielä paljon tehtävää. Tänään kuitenkin kurkistin harsojen alle. Viime viikolla kylvämäni retiisit ovat itäneet jo.



Pihatöiden lomassa koitan ehtiä kevätsiivoamaankin. Ystävällinen pilkkukissa tuli avustamaan mattojen tuulettamisessa- pientä kissannamua vastaan, tietenkin.



Sisällä järjestellessä huomasin, että yöpöytäni kaipasi pitsiliinaa. Tukevammasta langasta (nr 10) virkattuna liinasta tuli juuri sopivan kokoinen. Pyöreästä nelikulmaiseksi muuntuva malli on kyllä kiva. Nyt olen taas palannut viimeistelemään Ikuisuusristipistoani.



Olen taas ollut hiukan alakuloinen, monestakin syystä. Puutarhaterapia auttaa tietysti, mutta myös ompeluhuoneen kukkakeitaan kunnostaminen oli hyvä idea. Kauniit asiat antavat virtaa.

Ystävät, meillä on ongelma. Sinulla, minulla, tunturiemme perhosilla ja kasvimaidemme porkkanoilla.

Nature.com uutisoi, että maailman hiilidioksiditasot ovat ylittämässä 400 miljoonasosan rajapyykin. Rajapyykki on symbolinen: ilmastotutkijoiden mukaan se on hiilidioksiditaso jollaista planeetallamme ei ole koettu kolmeen miljoonaan vuoteen. Nyt ihmiskunta on onnistunut nostamaan tasoja mittaushistorian alun 316 ppm:stä alle 50 vuodessa. Ennen teollista vallankumousta hiilidioksidin määrän ilmakehässä on arvioitu olevan noin 280 ppm, joten viime vuosikymmenien kehitys on ollut lähes käsittämättömän nopeaa. Mutta niin mittausdata sanoo, ja se on nieltävä.

Ja mitä on homo sapiens, viisas ihminen, tehnyt havaitessaan hälyttävät merkit? Tähän mennessä ihmiskunta länsimaiden, sen päättäjien ja yksittäisten kansalaisten esimerkkiä seuraillen on lähinnä keskittynyt miettimään, kuka olisi se Joku Toinen jonka pitäisi ryhtyä tositoimiin. Ilmastodenialistit saavat yhä uutisissa palstatilaa, ja sanan "talous" mainitseminen on yhä tehokas tapa tukkia muutoksia vaativien suut. Olkoonkin, että minusta olisi kiinnostavaa tietää, miten muutaman vihreän reformin edessä kovin hauraan ja haavoittuvan oloiselle taloudelle käy siinä vaiheessa kun ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät toden teolla? Ilmastopakolaiset. Aavikoituminen. Merenpinnan nousu. Sukupuuttoaallon kiihtyminen. Edes media ei ole hereillä. Mitä yhdestä pikku rajapyykistä? Siitä näin tänään pikku-uutisen, että Omakotiliitto kamppailee pakollisia energiatodistuksia vastaan. Voi itku.

Jotakuta Toista ei ole. Ainoa tapa tarttua ongelmaan on, että jokainen meistä ryhtyy tekemään voitavansa ja tähtää parempaan tulevaisuudessa. Jokainen meistä on paitsi vain pieni ihminen, myös vapaa valitsemaan, onko osa ongelmaa vaiko ratkaisua. Tiedostaminen ei riitä. Ei riitä, että osaa hyvin selittää miksi ilmastonmuutoksen torjunta on oikeastaan Jonkun Toisen, jonkun vaikutusvaltaisemman, tiedostavamman, enemmän kuluttavan, tärkeämmän tai vähemmän kiireisen ja stressaantuneen ihmisen ongelma. Onko sittenkään? Mistä suurten, kehittyvien maiden keskiluokkaistuvat massat ovat keksineet kerskakulutuksen autuuden? Seuraamalla länsimaalaisten leveää, surutonta elämää. Entä millä rahkeilla voin vaatia päättäjiltä tarmokkuutta ja suoraselkäistä tosiseikkojen tunnustamista, jos itse osaan vain levitellä käsiäni ja selitellä vuolaasti, jos joku tulee kysymään, miksi en itse ole valmis rajoittamaan ahneuttani? Ei. Olimmepa sitten pieniä tai suuria, maalaisfilosofeja Virkkalasta, työttömiä Helsingistä, kansanedustajia tai yrityksen keskijohtoa, voimme tehdä vihreitä ratkaisuja ja näyttää kanssaihmisille hyvää esimerkkiä mahdollisuuksiemme rajoissa. Huolettoman ja vastuuttoman vastakohta ei ole maailmantuskaansa tikahtuva ihminen, vaan ihminen joka onnistuu löytämään onnen tavalla joka ei tuhoa ainoaa planeettaamme.

Tänään minun mahdollisuuksieni rajoissa on yrittää herätellä kansaa bloggaamalla, istuttaa kasvimaalle sipuleita ja porkkanoita, ehkä muutama punajuurikin, pukeutua yksinkertaisesti ja tehdä hiukan käsitöitä. Ehkä tämä on jotakin, varmasti tämä on paljon vähemmän kuin mihin jotkut muut pystyvät. Mutta tämän voin tänään tehdä, ja näin teen. Huomenna jatkan siitä mihin tänään jään. Sitä rataa. 

ETA 10.5. Ja tänään Hesari uutisoi, että tämän blogikirjoituksen julkaisupäivänä, torstaina 8.5 raja napsahti rikki. 

Tämän päivän uutispommin tarjoili Länsi-Uusimaa. Sen mukaan lohjalaiset kudonnanharrastajat joutuvat turvautumaan kuntalaisaloitteeseen turvatakseen harrastuksen jatkumisen Solmulassa Hiiden opiston päätettyä lopettaa kankaankudonnan Lohjan keskustassa kokonaan. Kuulostaa vähintäänkin erikoiselta, että neljä samassa tilassa toiminutta opetusryhmää lopetetaan tuosta vain.”Opiston täytyy uudistua kun maailma ympärillä kehittyy”, selvitti Hiiden opiston rehtori Anne Kotonen. Mitäköhän hän mahtoi tarkoittaa? Eikö kankaankudonnalle ole tilaa ”kehittyvässä maailmassa”? Eikö kudonta ole niin arvokas käsityö- ja kulttuuritaito että se ansaitsisi tukea eikä management by perkelettä? Mistä lähtien kokonaisen taitoaineen opetuksen lopettaminen kaupungin keskustassa on toimi jonka kuvaamiseen osuvin suomenkielinen termi on "uudistus"?

Ajatus tuli mieleeni seisoessani Citarin kassajonossa täyden ostoskärryn takana. Katselin ostoksiani ja mietin, että ne eivät kyllä näytä yhtään siltä mitä tulee mieleen "eettisesti tiedostavan ihmisen ostoksista". No, oli siellä luomumunia ja soijarouhetta, mutta myös monta tölkkiä possujuomaa, keksejä, broileria, mysliä eikä vain jyviä ja rusinoita joita sekoitellaan itse kotona... Kasviksiakin oli, mutta luultavasti vähemmän kuin Kunnon Ituhipeillä (jos kasviksia ja marjoja on varastoissa tai peräti kasvimaalla, niin kuin kohta on, niitä ei tietenkään tarvitse ostaa kaupasta). Mietin, mitäköhän joku blogia lukeva ajattelisi, ja saako minusta vääremmän kuvan blogin vai ostoskärryni perusteella. Ennen kuin jono oli edennyt kassalle, ehdin myös kokea pienimuotoisen järjen voiton hetken. Käsitin, että vaikka osaan tarpeen tulleen argumentoida aika hyvin sen puolesta että Kuu on juustoa, minun kannattaisi silti lakata kuvittelemasta, että jos vain selitän tarpeeksi, onnistun välittämään itsestäni tarkan ja myönteisen kuvan ja sitten kaikki alkavat tykätä minusta ja olla ihania. Vaikka olen yhä sitä mieltä, että olisihan se hauskaa jos kaikenkarvaisia väärinkäsityksiä voisi näin välttää.

Yksinkertaistaminen tavoilla jotka asettuvat poikkiteloin Valtakulttuurin kanssa, olipa kyse sitten maalle muuttamisesta tai maalaismekkoihin siirtymisestä, onnistuu havaintojeni mukaan pidemmän päälle ainoastaan jos oppii tulemaan toimeen sen seikan kanssa, että väärinkäsityksiä tulee. Jotkut nostavat jalustalle, ja pettyvät sitten huomatessaan että todellisuudessa hyvään pyrkivät ihmisetkin ovat enimmäkseen aivan tavallisia. Toiset tulkitsevat vilpittömät yritykset pahantahtoisesti, ja sitten saa kuulla kommentteja huomiohakuisuudesta ja erikoisuudentavoittelusta. Molemmat reaktiot ovat sellaisia jotka saavat etenkin aloittelevan yrittelijän helposti epäröimään, jopa luovuttamaan. 

On hyväksyttävä, että jotkut ihmiset tulevat tulkitsemaan hyvät yritykset ja jalot aikeet ikävimmällä mahdollisella tavalla. Kyse ei silloin pohjimmiltaan ole siitä että en olisi selittänyt tarpeeksi tai että olisin tarkoituksella yrittänyt johtaa ihmisiä harhaan vaan siitä että ihmiset enimmäkseen näkevät asiat niin kuin he haluavat nähdä. Se on jokaisen perusoikeus josta pidetään kiinni sellaisella otteella jota ei aina murreta edes vankimmalla tieteellä (kuten jokainen kiihkouskovaisen kanssa evoluutiosta keskustellut hyvin tietää). On tyydyttävä siihen tietoon, että jos itse tiedän olevani vilpitön ja tekeväni parhaani, ikävät väärinkäsitykset voivat kertoa jostakin muustakin kuin minun puutteistani ja vioistani. Esimerkiksi siitä, miten arvostelija haluaa tekemiseni ja sanomiseni tullkita. On hyväksyttävä, että ne jotka suhtautuvat etäältä ystävällisesti ja ihailevasti, tulevat myös joskus reagoimaan ikävästi huomatessaan ettei Yksinkertaistaja olekaan pyhimys vaan vasta pelkkä yrittelijä. Jotkut kehittävät vahvoja ja epäoikeudenmukaisia mielipiteitä tekojen lisäksi myös persoonasta. Sellainen on ihmisluonto. Jokaisen joka yrittää pyrkiä hyvään, on ennemmin tai myöhemmin hyväksyttävä sekä oma keskeneräisyys että muiden omituiset käsitykset, sekä se että yrityksissä oikoa kaikkia väärinkäsityksiä todennäköisesti vain uuvuttaa itsensä. Onhan siinä paljon hyväksyttävää.