Terveisiä ilmastomielenosoituksesta

Vietin sitten eilen kaksi tuntia istuskelemassa Eduskuntatalon portailla soman kylttini kanssa (tuolla oikeassa ylänurkassa). Nautin aurinkoisesta tunnelmasta, spottailin kansanedustajia ja seurasin kulttuuriohjelmaa. Pääsin todistamaan Amnestyn Ambassador of Conscience-palkinnon antamista suomalaisille aktivisteille. Ennen muuta, uskoni ihmiskuntaan voi taas hieman aiempaa paremmin. Vaikka asia on vakava, päällimmäinen tunne oli toivo. Sitä on vielä, ja jokainen meistä voi vaikuttaa osaltaan siihen kuinka paljon sitä on. Tilanne on synkkä, ja edessä olevat haasteet ovat valtavia. Silti viime kädessä kaikki riippuu siitä teemmekö erikseen ja yhdessä voitavamme vai emme. 


Mieliala sen kun nousi kun kotiin palattuani katsastin, mitä muualla maailmassa eilen tapahtui. Miljoonat ihmiset yli 160 maassa ja kaikilla mantereilla (kyllä, Etelämanner mukaan lukien) osoittivat mieltään ilmaston puolesta. Ilmastomielenosoitukset alkoivat Tyynenmeren saarilta ja siirtyivät Euroopan ja Afrikan kautta Amerikkaan. Mielenosoituksia oli johtavissa teollisuusmaissa ja kehitysmaissa, suurissa kaupungeissa ja pienissä kylissä, valtavien väkijoukkojen tai vain yhden ihmisen kokoisia. Afganistanin Kabulissa mielenosoitusta turvasivat aseistautuneet vartijat, Venäjällä siellä missä massamielenosoitukseen ei oltu saatu lupaa, osoitettiin mieltä yksittäin. Tämä ei tietenkään vielä takaa että Pariisin sopimus saadaan kunniaan. Poliittinen paine on kuitenkin jyrkässä kasvussa, ja vaikka edelleen on runsaasti vastaan haraajia, heitä on koko ajan vähemmän. Ympäristötietoisuuden kasvu kuluneen vuoden aikana on ollut huikeaa, eikä kasvu näytä laantumisen merkkejä. Yhä useampi on valmis kuuntelemaan tiedettä ja muuttamaan omaa tapaansa toimia töissä, kuluttajana ja kansalaisena. Yhä useampi on valmis kantamaan vastuuta. 

Eikä tässä vielä kaikki. Financial Times julkaisi artikkelin jossa todetaan nykymuotoisen kapitalismin olevan kipeästi korjauksen tarpeessa. Näin todellakin on. Jatkuva kulutuksen kasvu rajallisella planeetalla ja vaurauden epätasa-arvoinen jakautuminen eivät ole ainoastaan huonoja ideoita. Ne ovat tappavia. Meillä ei ole niihin varaa, vaan ilmastonmuutoksen torjunnassa onnistuminen edellyttää myös kapitalismin valuvikojen korjaamista. Tarvitsemme talousjärjestelmän joka kunnioittaa ympäristön kantokykyä, huomioi täysimittaisesti kulutuksen ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset ja jakaa vaurautta nykyjärjestelmää oikeudenmukaisemmin. Tämä vaatii luonnollisesti kulttuurin suurta muutosta. Meidän on lakattava pitämästä rahaa ja sen puutetta ihmisen arvon, kunnollisuuden ja elämässä onnistumisen mittarina. Meidän on lakattava ihannoimasta niitä joilla on aivan liikaa ja kammoamasta niitä joilla on liian vähän. Aivan erityisesti meidän on lakattava yhdistämästä ostovoima moraaliseen kunnollisuuteen. Siihen päästyämme voisimme alkaa dekonstruoimaan työn käsitettä ja miettimään kuinka tolkullinen on systeemi jossa köyhien, sairaiden, lasten ja vanhusten apu on usein palkattomien vapaaehtoisten varassa mutta menestyjäksi voi päästä vaikkapa lietsomalla ihmisiä ostamaan ja kuluttamaan lisää tai keksimällä uusia kulutuskohteita? Ympäristökatastrofin voittaminen ei vaadi kivikaudelle palaamista, mutta kohtuuden ja yksinkertaisuuden arvostuksen palaamista se kyllä vaatii Suomen kaltaisissa rikkaissa maissa.


Jos vain voin, aion osallistua myös ensi viikolla jolloin Suomessa on iso ilmastomielenosoitus. Joka tapauksessa blogi jatkaa ympäristöteemojen parissa Ilmastoviikon ajan.

Muistutus: Eduskuntatalon portailla tavataan

Activism works. So act.

-Greta Thunberg-

Syksy on pyörähtänyt käyntiin ja kalenteri kertoo, että huomenna olisi 20.syyskuuta ja maailmanlaajuinen ilmastolakkopäivä. FridaysforFuture-liikkeen nuoret ovat kutsuneet aikuiset osallistumaan, ja monet suuryritykset ja julkiset yhteisöt eri puolilla maailmaa ovat vastanneet kutsuun. Huomenna lapset ja aikuiset ympäri maailman vaativat, että ilmastonmuutoksen ihmetteleminen vaihtuu tehokkaaseen toimintaan. Meillä Suomessa, kuten muutamassa muussakin maassa, tempaistaan isommin vasta viikon päästä 27.9. Tekisi mieli osallistua silloinkin jos vain kunto kestää. Se kuitenkin on varma, että huomenna minut löytää Eduskuntatalon portailta klo 10-12, paitsi jos siellä on niin hauskaa että viihdyn pitempäänkin. On siellä ainakin muutama muukin -Perjantai Gretan kanssa-väki on paikalla säännöllisesti joka perjantai klo 9-13.

Se onko pari tuntia tappavan pitkä aika vaiko vain hetkinen riippuu aika lailla siitä, millaisessa seurassa sen viettää. Parasta seuraa olisitte tietysti te, Rakkaat Lukijat. Olisi loistojuttu päästä kertomaan tännekin terveisiä blogimiitistä urhean värjöttelyn sijasta.

Suomen lapset ja nuoret ansaitsevat nähdä ettei kaikille aikuisille ole ihan jees se että lapset joutuvat ottamaan ilmastonmuutoksen torjunnassa vastuuta aikuistenkin edestä. Jotkut meistä kuuntelevat tiedettä ja koittavat toimia ihmiskunnan parhaan tiedon valossa viisaasti. Jos ajatus rauhalliseen mielenosoitukseen osallistumisesta kuulostaa edelleen ja tässäkin maailmantilanteessa kauhean radikaalilta ja hankalalta, kehotan miettimään kuinka vaivalloiset ja radikaalit ajat meillekin koittavat mikäli Pariisin sopimus jää vain kauniiksi ajatuksiksi ja ilmasto lämpenee synkempien ennusteiden mukaisesti. Yhdellä mielenosoituksella ei vielä maailmaa pelasteta, mutta hyvä alku se voi olla kuten Fridays for Future-liikkeen syntytarinakin osoittaa. Rauhanomainen aktivismi ei ole edelleenkään turhaa piipertämistä vaan tehokas tavallisen ihmisen vaikuttamiskeino. Nyt on aika toimia, siis toimitaan.

posted under | 3 Comments

Päivän ekoteko: DIY edustustopista yöpuvuksi

Teot ympäristön hyväksi ovat kaiken kokoisia ja muotoisia. Jos ne ovat lisäksi erityisen hauskoja, säästävät rahaa ja parantavat omaa elämänlaatua, ne voivat päästä päivän ekoteko-tägin alle. 

Vaaleanpunaista edustusteeppariani voisi hyvin sanoa luottovaatteeksi, mutta siinä vaiheessa kun sen etumukseen ilmestyneet pienet tahrat eivät lähteneet millään, sen pönötyspäivät olivat auttamatta ohi. Kannatti maksaa laadukkaasta paidasta aikanaan maltaita, sillä mieleen ei todellakaan tullut tuomita tahroja lukuunottamatta hyväkuntoista paitaa tiskirättipinoon. Sen sijaan keksin, että siitä saisi tuunattua hienon pyjamayläosan jossa olisi hyvä katsella suloisia unia... 

Projektiin tarvittiin:
-paita
-valkoista tekstiilimaalia
-lyijykynä jonka toisessa päässä on käyttämätön pyyhekumi
-silitysrauta
-sekä ehkä hiukan nauhaa, nappeja tai muuta pientä koristetta fiiliksestä riippuen


 photo edited-image_zpsjb1tpzuc.png

Töpöttelin paitaan tekstiiliväriin kastetulla lyijykynän kumipäällä pilkkukuvion. Sen alle pienet tahrat katosivat ja paita päivittyi sopivaksi uuteen käyttötarkoitukseen. Ihmiselle jonka edustustehtävät ovat vähemmän vakavamielisiä kuin minulla, tämä temppu olisi voinut riittää paidan freesaamiseen siistiin käyttökuntoon.

 photo DSCN9395_zpsvwoloylo.jpg

Odotin pilkkujen kuivumista, sitten kiinnitin ne kankaaseen väripurkista löytyvän ohjeen mukaan silittämällä. Etupuolen valmistuttua tein pilkut paidan takapuolelle- tuplatyö, mutta myös tuplasti pilkkuja. 

Kun kaikki pilkut oli silitetty kiinni, viimeistelin paidan pikku rusetilla. Tämänkin työvaiheen olisi periaatteessa voinut jättää väliin, mutta minusta lisäys sai lopputuloksen näyttämään sekä söpömmältä että viimeistellymmältä.

 photo edited-image_zpsipulp7y9.png

Valmista tuli! Yöpaitakäytössä tällä on varmasti elinikää vähintään yhtä kauan kuin edustustoppina. Tiskirättejä on aika leikellä vasta kun itse kangas alkaa olla huonossa kunnossa. Ne jotka ovat sitä mieltä että olisihan paidan voinut heittää kotivaatehyllyyn ilman tuunailujakin, voivat lukea seuraavaksi tämän postauksen siitä mikä on kauneuden oikea paikka elämässä. Pikamuodille on tultava loppu, mutta kauneudesta tinkimisen sijaan sen pitäisi tarkoittaa entistä merkityksellisempiä vaatteita joista ei halua luopua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, sekä sen myötä entistä ahkerampaa tuunailua ja vaatehuoltoa.

Loves2spin, looks like I don't have your current email address, please send it in comments and I will get back to you asap. 

Yhdenvertainen kohtelu ei ole erityiskohtelua

Ylellä pääsivät tänään näkyvästi esiin vammaiset ihmiset joiden vamma näkyy selvästi päällepäin. He kokevat, että huono ja jopa suoranaisen häijy käytös vammaisia ja heidän avustajiaan kohtaan on viime vuosina lisääntynyt. Samaa kertoo Suomen Ihmisoikeusfoorumin ja vammaisjärjestöjen tuore verkkokysely jonka 1500 vastaajasta liki puolet koki suhtautumisen vammaisiin menneen huonompaan suuntaan viimeisten kahden vuoden aikana. Noin kolmasosa vastaajista ilmoitti kokeneensa halventavaa tai vähättelevää kohtelua usein tai melko usein. Noin neljännes oli joutunut tilanteeseen jossa hänen ihmisarvonsa ja oikeutensa elää oli kyseenalaistettu. Jutussa ilmiölle pohditaan syitä: huono käytös on yleisemminkin yleistynyt. Länsimaisen kulttuurin pimeissä pohjavirroissa kulkee yhä normaaliuden ihannointia siihen pisteeseen että  erilaisuuden näkymistä ei voida sietää vaan se herättää pelkoa ja aggressioita. Suoran häijyyden lisäksi se huono kohtelu ilmenee esimerkiksi ohi puhumisena ja piittaamattomuutena. On myös yleistä että päälle päin näkyvän vamman oletetaan merkitsevän myös älyllistä vammaa (Minulle on tosin tässä kohdassa epäselvää, millä muulla oikeudella kuin tilaisuus tekee varkaan-logiikalla älyltään vammaista ihmistä saisi kohdella hävyttömästi). Eräs haastateltu kertoi joutuneensa sellaisen lääkärin kynsiin jota hänen vammansa kuvaaminen kiinnosti enemmän kuin auttaminen.

Huono käytös ilmenee räyhäämisen ja tuijottelun lisäksi muillakin tavoilla: tungettelevina kysymyksinä (kertaus: se miksi joku näyttää siltä miltä näyttää tai mikä hänen diagnoosinsa on, ei kuulu meille muille, ei vaikka miten kovasti haluaisimme tietää), kiireenä jonka alle hitaammin liikkuvat uhkaavat jäädä, ennakkoluuloista ja rajoittavista stereotypioista käsin toimimisena, ulkopuolelle sulkemisena. Sosiaalisen eläimen konstit käyttäytyä inhottavasti lajitovereita kohtaan ovat monet.

Vammaiset eivät vaadi erityiskohtelua vaan arjen yhdenvertaisuutta. Oikeutta liikkua rauhassa, oikeutta samaan yksityisyyteen ja peruskohteliaisuuteen jota terveet pitävät helposti itsestäänselvänä. Oikeutta siihen että elämisen, yhteiskuntaan osallistumisen ja pystymisen rajat asettavat omat kyvyt ja halut eivätkä muiden asenneongelmista nousevat esteet. Sellainen yhteiskunta jossa nämä asiat kuuluvat vain vahvimmille ja reippaimmille ei ole sivistynyt yhteiskunta. Töllöttäjät ja huutelijat eivät edusta normaaliutta vaikka kenties sulautuvatkin massaan helpommin kuin heidän huomionsa kohteet -ja olemme hukassa jos jonakin päivänä edustavat. Asennevammoista kärsivät ovat todellakin päästään vajaita sekä järjen että terveen empaattisuuden osalta. He ovat niitä joiden todella olisi syytä siivota itsensä pikimmiten näkymättömiin ja kuulumattomiin. He ovat niitä joiden käyttäytymiselle ei pitäisi olla tilaa julkisilla paikoilla eikä koko sivistysvaltiossa. Jälleen kerran etiikka on hyvin yksinkertaista: saamme valita, annammeko tilaa erilaisuudelle vai vihamielisyydelle ja huonolle käytökselle. Passiivisuus, "sekaantumatta oleminen" ja välinpitämättömyys eivät ole vaihtoehtoja vaan jokainen ottaa omalla käytöksellään pakostikin kantaa siihen hyväksymmekö ennemmin huonon käytöksen vai ne joihin se kohdistuu. Molemmille emme voi antaa samaan aikaan tilaa vaan jos hyväksymme toisen lähellämme, meidän on oltava valmiita aktiivisesti puuttumaan niihin tilanteisiin joissa toinen ilmaantuu näköpiiriin. Jos valitsemme olla näkemättä ja kuulematta huonoa käytöstä, sekaannumme ikävään tilanteeseen siten että mahdollistamme sen ja asetumme huonosti käyttäytyvän puolelle -mahdollisesti sillä lopputuloksella että hän rohkaistuu käyttäytymään jatkossakin huonosti, ja sillä lopputuloksella että perseilyn uhri saa jälleen kokemusperäistä vahvistusta sille käsitykselle että maailma on ikävä paikka.

Muusta tasa-arvokamppailusta tiedämme, että räikeä huono käytös on vain jäävuoren huippu syrjinnän kulttuurissa. Siksi meidän kaikkien olisi varmaan syytä tykönämme miettiä, millä tavoin normaaliuden ja kulttuurin kauneusnormien ihannointi ovat läsnä oman ajattelun taustalla ja millaisia tunteita erilaisuus meissä herättää. Räikeimpiä syrjinnän muotoja harrastavat ovat vielä vähemmistössä. Hiljaisia hyväksyjiä, huonon käytöksen hyssyttelijöitä ja ymmärtäjiä on jo paljon enemmän. Ennakkoluuloja ja stereotyyppisiä asenteita löytyy lähes kaikilta -ja yleensä ne ovat vaikeimmin juurittavissa niistä jotka riippuvat tiukimmin kieltävät sen mahdollisuuden että niitä voisi löytyä itseltä. 

Mitäs tehtäisiin Veikkaukselle?

Veikkaus on saanut viime aikoina ikävää julkisuutta arveluttavien mainoskampanjoidensa tiimoilta. Nyt mietitään -ja syystä- onko itse asiassa lafkan koko konsepti arveluttava. Eetikkonsa sanoisin, että totta mooses on. Veikkauksen monopolia pitää pystyssä tarkoitus pyhittää keinot-logiikka. Veikkauksen monopoli perustellaan sillä että voittoa jaetaan johdon kovan palkan ohella yleishyödyllisiin kohteisiin. Lisäksi monopolin väitetään ehkäisevän terveyshaittoja. Etenkin tämä väittämä on tullut kyseenalaiseksi kun on havaittu Veikkauksen sijoittelevan peliautomaatteja sinne missä jo ennestään vähänvaraisia ongelmapelaajia on eniten, sekä pelaamaan kannustavien mainoskampanjoiden jälkeen. Veikkauksen toiminnan perusteella voisi päätellä, että terveyshaittojen ehkäisy kiinnostaa siinä määrin kun se ei  hillitse eikä hidasta voitontavoittelua. Nyt kysytään, kuinka perusteellisesti "prosesseja" pitää uudistaa, vai onko homma mennyt sellaiseksi pelleilyksi että se pitäisi vain lopettaa.

Entä ne lukemattomat tärkeää sosiaali- kasvatus- ja kulttuurityötä tekevät kohteet joiden toiminta on riippuvaista veikkausvaroista? Miten niiden kävisi? Jos ne tärkeää työtä tekevät kohteet joita tuetaan veikkausvaroista todella ovat niin tärkeitä (ja mielestäni monet kyllä ovat), miksei niitä voitaisi alkaa tukemaan toisenlaisen järjestelmän kautta joka ei ole osallisena tuottamassa niitä haittoja joita kolmannen sektorin toimijatkin sitten paikkailevat? Esimerkiksi peliriippuvuus -joka on Veikkaukselle erittäin tuottoisaa sillä pelaajien pieni, ongelmainen vähemmistö tuottaa suurimman osan voitoista- on vaikea sairaus ja muiden addiktioiden tapaan henkilökohtainen tragedia joka vaikuttaa vahvasti sekä siitä kärsivään ihmiseen että hänen lähipiiriinsä. Velkahelvetti on monen peliriippuvaisen kohtalo. Se on kova kohtalo yhteiskunnassa jossa talousvaikeuksiin joutunutta rangaistaan käytännössä usein kovemmin kuin melko vakavaan rikokseen syyllistynyttä. Luottotietojen menetys, isot velat ja mahdollisesti rikokset joihin rahapulassa syyllistytään, sekä näiden ongelmien kerrannaisvaikutukset ihmissuhteisiin, työelämään ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen -onko yhteiskunnalla varaa ylläpitää systeemejä jotka aktiivisesti tuottavat tällaista jälkeä?

Tähän väliin joku ymmärtämätön aina sanoo, että pelaaminen on kuitenkin aina viime kädessä yksilön oma valinta. Vaan kun tiede sanoo, ettei se aina ole. Vapaa tahto on monimutkaisempi asia sekä filosofian että neurotieteen valossa. Siinä vaiheessa kun peliongelmaa ei vielä ole ja ihminen valitsee pelata, hän ei tietenkään valitse tulla ongelmapelaajaksi vaan vain vähän pelata. Siinä vaiheessa kun pelaamisesta seuraa jo isoja vaikeuksia, kyse on addiktiosta jossa aivojen toiminta on muuttunut ja ihminen sairastunut niin ettei normaalijärki enää pelaa. Itsetuntemus oman addiktoitumisriskin osalta on niitä viisauksia jotka moni oppii vasta kantapään kautta -ja toisaalta ne ihmiset joiden riski addiktoitua ei ole kohonnut, voivat kiittää tästä pikemminkin hyvää onnea kuin moraalista erinomaisuuttaan. Addiktio on ansa johon käveleminen on niin helppoa etteivät useimpien moraaliset hälytyskellot siinä vaiheessa juuri soi. Moni tekee vastaavia asioita ilman mitään ongelmia, ja voi olla että sairastuva itsekin on entinen kohtuuden ystävä. Yhteiskunnassamme ei paheksuta suuresti alkoholin kohtuukäyttöä, pitkien työpäivien tekemistä, flirttailua tai kohtuupelaamista pienillä panoksilla, vaikka hyvin tiedetään että addiktiot alkavat pienestä ja kehittyvät vähitellen. Addiktiosta pois kapuaminen on sitten toinen juttu, ja erityisen vaikeaa se on siinä vaiheessa kun sairaus on jo tehnyt tuhojaan elämässä, kuten aiheuttanut sietämättömän ahdistavan elämäntilanteen.

Miksei siis arvokasta työtä tekeviä kolmannen sektorin toimijoita voitaisi tukea suoraan verovaraista tai perustaa muunlaista säätiötä tai rahastoa? Veroista nuristaan, mutta ainakin verotus yrittää jakautua oikeudenmukaisemmin kuin Veikkauksen peliautomaatit. Monopoli ei ole ainoa mahdollisuus pelaamisen kontrollointiin. Esimerkiksi lainsäädäntö jonka valvontaan on riittävät resurssit, on aika hyvä keino puuttua ei-toivottuihin ilmiöihin. Muitakin varmasti keksitään jos sitä yritetään eikä tuudittauduta unelmaan täydellisesti toimivasta omavalvonnasta.

Pukki kaalimaanvartijana-ilmiö on voimissaan kun annetaan samalle organisaatiolle tehtäväksi voittoa tavoitteleva toiminta ja toiminnan ikävien lieveilmiöiden suitsinta. Miten organisaatio jolla on tulostavoitteet ja jonka voitoista suuren osan tuottaa pelaajien pieni, usein moniongelmainen, vähemmistö voisi olla paras taho rajoittamaan ongelmapelaamisen haittoja ja suitsimaan peliriippuvuutta tehokkaasti? Yhteiskunnan etu tietysti on tasapaino, mutta asiaa mutkistaa aika paljon se että kun organisaatiotason toiminnasta puhutaan, puhutaan toiminnasta johon nopeasti kietoutuu myös yksittäisten ihmisten omia intressejä menestyksestä, bonuksista, urakehityksestä ynnä muusta vastaavasta. Jos -kuten voittoa tavoittelevissa organisaatioissa on tapana- näitä henkilökohtaisia etuja edistää parhaiten voiton tahkoaminen eikä vastakkaisia tuloksia tuottava haittojen minimoiminen, niin omista intresseistään välittävien henkilöiden toiminta painottuu väistämättä voittojen maksimointiin. Muu olisi altruismia josta johtoportaan väki saisi maksaa henkilökohtaisesti heikomman palkan ja pahimmassa tapauksessa jopa työpaikan menetyksen johdossa. Voitontavoitteluun sitoutuneelle työpaikan menetys on vastaavasti paljon epätodennäköisempi riski niin kauan kuin hyväntekemistä ja haittojen ehkäisyä ei aivan täysin laiminlyödä niin että omistajien kärsivällisyys loppuu (puhumattakaan siitä että jos on kuitenkin ehtinyt osoittaa olevansa hyvä tekemään voittoa, uuden hyväpalkkaisen johtajapestin löytäminen voi olla varsin helppoa). Veikkauksen tapauksessa, nyt aletaan lähestyä sitä pistettä.

Veikkauksen suosikkipuolustuksiin kuuluu myös se, että jos Veikkauksen monopoli lakkautetaan, kansalaisten pelihimoa saapuvat tyydyttämään vieläkin ahneemmat ulkomaiset riistofirmat joilta ei sitten liikene hyväntekeväisyyteen yhtään mitään. Hyvä jos veroja maksavat. Ad baculumko se siinä? Kyllä vaan, vanha kunnon pelotteluargumentti, jolla tosin on ollut paikkansa virheargumenttien nihkeässä valtakunnassa jo hyvin, hyvin kauan. Kansainvälisiä riistofirmoja voimme halutessamme hallita ja hillitä aivan samoilla menetelmillä kuin Veikkaustakin -esimerkiksi lakien ja valvonnan keinoin. Veikkauksen epäonnistumiset saavat kuitenkin miettimään, että ulkomaisten riistofirmojen suitsimiseen motivaatiotakin voisi löytyä paremmin. Omavalvonta vaatii onnistuakseen valvottavien motivoitumista ja sitoutumista sääntöjen noudattamiseen. Onko Veikkauksella kumpaakaan? Entä kuinka pitkälle yhteiskunnan mielessä tarkoitus pyhittää keinot- mentaliteetilla pärjää? Minkä tasoista suoraselkäisyyttä yhteiskunta vaatii itseltään?

Eläköön, nykyajan miehet!

Europarlamentaarikko ja entinen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari (PS) päästi ilmoille taas ajatuksia herättävän twiitin.

Nykyaikainen mies on todellakin kulkenut pitkän matkan. Keskiajalla mies (tottapuhuen sanottuna vain erittäin etuoikeutettu miesten vähemmistö sillä enemmistö eli köyhyydessä aateliston ja kirkon mielivallan alla) oli niin väkivaltainen että hänen täytyi pukeutua peltipurkkiin. Hän osallistui kansanmurhiin, terroritekoihin ja pienempiin lahtajaisiin esimerkiksi siksi että naapurikaupungissa asuvat ainoan todellisen Jumalan palvojat olivat eri mieltä metafysiikan yksityiskohdista. Hänen elämänsä oli hirvittävän väkivaltainen eikä eliniänodote päätä huimannut, muun muassa siksi että ahdas uskonnollisuus, epävakaat yhteiskunnalliset olot ja köyhyys olivat pistäneet tieteen kehityksen länsimaissa varsin tehokkaasti jäihin. Esimerkiksi taistelussa silpoutuneet raajat korjasi välskäri jonka palveluihin kuuluivat suoneniskentä ja ilman puudutusta tai nukutusta suoritettu amputaatio. Jo valmiiksi heikkoa näkökenttää kavensi tehokkaasti ämpäri päässä.

Nykyään miehet ovat toista maata. He uskaltavat liikkua ilman puettavaa panssarivaunua, ja jopa aseettomina. Näin myös siinä tapauksessa etteivät ole kaksimetrisiä korstoja. Heidän moraalinsa ja empatiakykynsä on kehittynyt niin että he näkevät ihmisyyden jopa naapurikaupunkia kauempaa tulevissa pakolaisissa. Uniformun sijaan heillä on persoonallinen tyyli. He voivat ja uskaltavat ilmaista mielipiteitään vaikka torilla, myös asioista jotka jakavat jyrkästi mielipiteitä. Heille edes "arvojen puolustaminen" ei enää merkitse automaattisesti julmuutta ja väkivaltaa. Vapaalle, edistyvälle tieteelle kiitos, heillä voi olla silmälasit ja tekniset vaatteet joista peltimies olisi voinut vain unelmoida- sikäli kun ei olisi pitänyt moisia paholaisen viettelyksinä jotka piti käyttöön ottamisen sijaan rangaista kuolemalla. Ruumiskasojen ja kaupungin mutaisten, jätteitä ja saastaa kuhisevien katujen sijasta he tallaavat siistiä kiveystä.

Kyllä, nykyaika on hienoa aikaa, ja parempaan mennään jos jatkossakin jaksamme olla rauhan, sivistyksen, suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja tieteen puolella. 

Yhdessä asiassa taidan kuitenkin olla Huhtasaaren kanssa oikeastikin täysin samaa mieltä: Trump, Orban ja Salvini muistuttavat mielestäni todellakin enemmän muinaisjäänteitä kuin hienoja nykyaikaisia miehiä. Toivottavasti nämäkin keskiaikapäivät kuitenkin päättyvät pian ja tolkku palaa myös politiikan huipulle.

ETA: Päivän Hesarissa filosofi Frank Martela esittää pari hyvää huomiota vahvoista johtajista vs. vahvasta demokratiasta. Samaa mieltä: ns. vahva johtaja on kaikkea muuta kuin toimivan yhteiskunnan tunnusmerkki.

Suuria puolueita eivät faktat hetkauta

Suurimpien puolueiden kansanedustajilta kysyttiin uuden ilmastoraportin jälkimainingeissa, miten he toteuttaisivat raportin suosituksia metsäkatoon ja ruuan kulutukseen liittyvistä toimista. Tulokset ovat karua luettavaa. Neljällä puolueella viidestä (Perussuomalaiset, Kokoomus, Keskusta ja SDP) uusi tieto ei ole aiheuttanut erityisempää tarvetta tarkistaa vanhoja kantoja niistä asioista jotka raportti nostaa esiin ongelmina joihin tulisi puuttua nopeasti. Perussuomalaisten mielestä nykymenon sopii Suomessa jatkua, muut puhuvat ympäripyöreästi siitä että jotain (mitä?) tarttee tehdä jossain vaiheessa. Omien eturyhmien lyhyen tähtäimen edut ovat selvästi suurempi huoli kuin koko valtion etu isommassa mittakaavassa. Poikkeuksen nuivasta linjasta tekivät Vihreät, jotka ainoina ovat sitä mieltä että lihansyöntiä tulisi rajoittaa. Tosin heilläkin ovat kunniassa pehmeät keinot kuten kasvisruuan tarjonnan lisääminen joukkoruokailussa. Tästä voisi päätellä, että nykypoliitikkojen varaan ei tarvitse liikoja laskea. Epic fail on vähintään hyvin pedattu.

Nyt ilmastonmuutoskeskustelussa on edetty jos siihen vaiheeseen että denialistit alkavat olla marginaalissa, vaikka toki äänekkäässä sellaisessa. Sen sijaan vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta sysitään kilvan ees taas ja selitetään vuorotellen vuolaasti miksi juuri minä en voi tehdä mitään ja sellaista on rumaa edes vaatia. Poliitikot työntävät vastuuta kuluttajille ja äänestäjille, kansalaiset poliitikoille, kuluttajat yrityksille ja yritykset kuluttajille. Vastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta on tullut mustamaija jonka kukaan ei halua jäävän omaan käteen. Aloitteellisuuden ja vastuun ottamisen sijaan etsintäkuulutetaan maailman rakastetuin taruolento ja supersankari, Joku Muu, ja se ainoa asia josta vallitsee jonkinlainen konsensus on, että vastuu ja kaikki vähänkään rasittavalta kuulostavat hommat kuuluvat hänelle.

Voisimme tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi vielä paljonkin ilman että kenenkään perustarpeet tulisivat uhatuiksi- mikä ei ole kovin radikaalia tilanteessa jossa ilmastonmuutos jo tappaa ihmisiä joka vuosi. Emme tee, koska emme halua. Jos haluaisimme, minulla olisi radikaali ehdotus vastuun jakamiseen: "Kukin tehköön voitavansa." Siis minä teen sen minkä voin, sinä teet sen minkä sinä voit. Otamme sen maijan kauniiseen käteen ja toteamme ettei se purekaan vaan päin vastoin voimaannuttaa, parantaa elämänlaatua ja lisää merkityksellisyyden tunnetta. Hyväksymme, että aikaisemmin emme ole syystä tai toisesta, ehkä jopa hyvästä, toimineet aina viisaimmalla mahdollisella tavalla mutta tulevaisuudessa haluamme pystyä parempaan. Hyväksymme, ettemme ole moraalisen erinomaisuuden huippuja vaan että sekin on alue jolla voimme, ja jolla meidän kannattaa yrittää edistyä. Tältä pohjalta teemme voitavamme ja pyrimme tukemaan muitakin siinä yrityksessä. Kuulostaako täysin mahdottomalta? Onko tämä aivan liikaa vaadittu aikuisilta?

Hyvin mahdollisesti on. Kollektiivisena harhana vaikuttaa toistaiseksi olevan, että jos mitään ei tehdä, kaikki jatkuu kuten ennenkin maailman tappiin. Kohta puhutaan jostain muusta. Jotkut tuntuvat jopa ajattelevan, että tieteelliset faktat ovat vain mielipiteitä jotka järkevä ihminen voi myös valita ohittaa jos se vaikuttaa hauskemmalta vaihtoehdolta. Jos taas ilmastonmuutosta ryhdytään torjumaan päättäväisesti, seurauksena on verojen nousu, kommunistinen diktatuuri ja elinolojen muuttuminen sietämättömiksi ilman että vastineeksi saadaan yhtään mitään. Lisäksi kaikille tulee kestoluonteisesti huono omatunto, syyllisyys ja ahdistus -ikäviä tunteita joiden kärsimiseltä voi välttyä helposti pistämällä silmät kiinni, sormet korviin ja laulamalla oikein kovaa.

Sanotaan nyt tämäkin vielä kerran: niin, siis sehän meni niin päin että elinolot uhkaavat muuttua sietämättömiksi jos mitään ei tehdä. Sitä että voitavansa tekeminen on oikein ja viisasta, ei hetkauta tippaakaan se, mitä Joku Muu tai peräti Kaikki Muut valitsevat ajatella, tehdä tai jättää tekemättä. Edes sillä kuinka todennäköistä yrityksessä onnistuminen tai epäonnistuminen on, ei ole väliä vaan eettisesti olennaista on vain se, kumpaa lopputulosta omat valinnat ovat olleet edistämässä. Meillä on faktat edessämme (ja tiede tuottaa niitä lisää koko ajan), tiedämme mitä pitää tehdä. Mutta kuten poliitikot mielellään korostavat, loppu on kiinni omista asenteistamme ja omista valinnoista. 

Päivän ekoteko: järjestä elämääsi herukkapensas

Tämän päivän ekotekoni oli käkkiä kampaamassa puutarhan viinimarjapensaat kunnes talven pakasteherukat olivat kasassa. Pienen herukkarasian hinta kaupassa on kolmisen euroa, kymmeniä vuosia satoa tuottavan pensaan taimen saa alle kympillä. Melko hyvä sijoitus, vai mitä? Parhaimmillaan yksi iso pensas on tuottanut parisenkymmentä rasiaa kesässä. Tänä kesänä puutarha on kärsinyt kuivuudesta, joten näin komeaan suoritukseen pensaani eivät yltäneet, mutta sain kuitenkin pakastimeen suunnilleen sen verran marjoja kuin mitä talven aikana tulee syötyä.

Herukkapensas on kuin suomalainen sielu: vaatimaton, vähän kirpakka ja vaikeasti lähestyttävä mutta paljon antava. Se ei vaadi oikeastaan mitään muuta kuin pensaanmentävän kolon maata. Punaherukka kasvaa Suomessa myös villinä, joten puutarhan ei tarvitse kovin ihmeellinen olla jotta se tuottaisi runsaan sadon. Punaherukan miedompi "pikkusisko" on valkoherukka. Nämä menevät meillä pakkaseen ja päätyvät talven mittaan rahkoihin, smoothieihin, marjasekoituksiin, ehkä myös jälkiruuaksi kinuskin kera tai herkkupiiraaseen.

Herukoista terveellisin ja monikäyttöisin on puolestaan mustaherukka- tosin itse en välitä siitä raakana vaan se on minulle hillo- ja mehumarja. Lisäksi se sopii marmeladiin ja kotitekoiseen likööriin. Sen lehtiä voi kuivata teeksi tai valmistaa niistä perinteikästä Louhisaaren simaa. Silläkin on miedompi lähisukulainen, viherherukka.

Ottaen huomioon miten helppoja ja kiitollisia marjoja herukat ovat, ne ovat yllättävän vähän esille. Kärsivätköhän ne vanhasta maineestaan joka mummon pihamarjoina, vai ovatko ihmiset saaneet traumoja punaisesta herukkamehusta? Niin tai näin, nykyään kun kaupungistumisen myötä lähimetsäkin on monelle vaivalloisen matkan päässä ja/tai metsä jossa ulkoilijoita ramppaa melkein jonossa, marjastaminen ei ole enää ihan samanlainen jokamieslaji kuin menneinä vuosikymmeninä. Herukkapensas mahtuu myös rivitalon pihaan ja pienemmällekin omakotitontille. Eivät herukkapensaat näyttäisi hullummalta kerrostalonkaan pihamaalla. Niiden palauttaminen arvoonsa alkaisi vähitellen olla varteenotettava tapa saada tuoreita marjoja helposti ja edullisesti pöytään. Kaiken muun hyvän lisäksi herukkapensaat ovat reheviä ja kaunislehtisiä pensaita jotka pärjäävät ulkonäkönsä puolesta koristepensaille. Mummo oli viisas: herukkapensaat sopisivat edelleen kaikenlaisille pihamaille. Joten miksi ne ovat edelleen vanhojen maalaispuutarhojen kasveja? 

Jos herukat eivät kerta kaikkiaan uppoa missään muodossa, millään tavalla valmistettuina, voi marjapensaan mentävään koloon pistää kasvamaan myös karviaisen tai vaikka ruusukvittenin. Joka tapauksessa, herukan tai muun mukavan satoa tuottavan pensaan järjestäminen ulottuvilleen on kelpo ekoteko tämän blogin kriteereillä: helppo, terveellinen ja hyväksi myös kukkarolle. 

Outo, oudompi, ortodoksipiispa Kyprokselta

Sitten kevyempiin aiheisiin. 

Kyproksella on vihdoin saatu selville, mistä homous johtuu. Ei siitä, että homoseksuaalinen käyttäytyminen kuuluu osaksi normaalia seksuaalista repertuaaria monilla lajeilla joihin myös ihminen kuuluu, ollen siten todennäköisesti asia josta on lajille evolutiivista hyötyä.

Ehei.

Ortodoksipiispa Neophytos Kyprokselta tietää, että lapsesta tulee homo jos odottava äiti harrastaa anaaliseksiä ja nauttii siitä. 

Itse aktista lapsi voisi vielä selvitä, nauttiminen on viimeinen pisara. Piispan mukaan anaaliseksistä nauttiva nainen "siirtää nautinnon lapselleen". Äidin syyllistäminen (isähän saa harrastaa odottavan äidin kanssa jatkossakin mitä haluaa, kunhan muistaa pitää huolen siitä ettei rouvalla ole kivaa), normaalin seksuaalisen suuntautumisen esittäminen alempiarvoisena ja naisen seksuaalisuuden häpäiseminen yhdessä paketissa...aivopieruksi tämä on jo aika tehokas paukku. 

Asiasta nousseen kohun yhteydessä piispa Neophytos on sanonut, että hänen näkemyksensä on myös ortodoksikirkon kanta. Mitenköhän lienee? 

Sitä, mistä lesbot saavat alkunsa, piispa Neophytoskaan ei ole tiettävästi saanut selville. 

Mätäkuu taitaa olla täällä. 

Mikä mediaa vaivaa?

Kiitos valppaiden lukijoiden, tulin informoiduksi siitä että Hesari oli kuin olikin ehtinyt uutisoida Thunbergin esiintymisestä Ranskassa.


Jutussa kerrotaan, oikein lainausten kanssa, miten erinäiset laitaoikeiston poliitikot olivat reagoineet Thunbergin esiintymiseen. Siinä kerrotaan mitä Thunberg vastasi kun häneltä ennen esiintymistä kysyttiin, miltä laitaoikeiston poliitikkojen käytös hänestä tuntuu. "Ranskalaiset oikeistopoliitikot pilkkasivat 16-vuotiasta aktivistia ennen hänen vierailuaan" jutun alaotsikkona kertoo kaiken jutun tasosta. Tämähän se olennainen pointti Thunbergin esiintymisessä olikin...

Jutusta ei käynyt selväksi puheen sisältö. En tiedä, miksi. Ei siitä kirjoittaminen ollut minusta yhtään vaikeaa, vaikka olen vain bloggauksen harrastaja enkä työtään tekevä ammattitoimittaja. Hesarin jutussa ei nostettu esiin yhtään niistä tieteellisistä faktoista jotka Thunberg yritti nostaa esiin.
Ehkä kuitenkin tunteellinen näkökulma oli jostain syystä journalistisesti parempi valinta kuin
Thunbergin numerovyörytys. Siitä näkökulmasta minusta olisi ollut kiinnostava kuulla hieman taustoitusta siihen, miksi Thunberg altistaa itsensä kaikelle sille törylle jota aikuiset ihmiset poliitikkojen, bisnesjohtajien ja journalistien johdolla hänen niskaansa heittelevät. Senkin hän kertoi puheessaan. Jostain syystä puheesta kuitenkin oli nostettu esiin vain loppulause "yhdistykää tieteen taakse". Se ei paljon sano kellekään asiayhteydestä irrotettuna sloganina. Mitä se tiede sanoikaan? Öö, jotain monimutkaista mihin liittyi isoja ja epämääräisen ahdistavia numeroita?

 Joo. Ahdistavaa on. Puhutaan siis ilmastoahdistuksesta ja siitä millaista sitä on tuntea ja miten ikävää on kun liika tieto särkee pientä päätä. Tästä näyttää mallia YLE, tässä laajassa jutussa josta haluan erityisesti lainata yhden lauseen, jonka toimittaja on nähnyt viisaaksi nostaa jutun loppupuolelle. "Pitää surra asioita jotka loppuvat. Esimerkiksi omalta kotikadultani sahattiin täysin terveet puut. Kuitenkin ilmastonmuutoksessa on se sana muutos, ja muutos voi olla myös hyvää. Myös kotikadulleni ollaan istuttamassa uusia puita tulevaisuudessa.", kertoo haastateltava opiskelija joka on oppinut tulemaan toimeen ilmastoahdistuksen kanssa. Parempi mieli tulee kun oppii olemaan liikaa ajattelematta, että jos pahimmat ilmastoennusteet (jotka perustuvat nykyisten trendien jatkumiseen) toteutuvat, meillä ei ole sellaista tulevaisuutta jossa puita voitaisiin istutella. Meidän kaikkien kannalta parempi vaihtoehto tietysti olisi ahdistua ja käyttää ahdistuksen tuoma energia voimaksi ja motivaatioksi jonka avulla tarpeellisten muutosten tekeminen onnistuu, ja odottaa mielialan nousevan siinä vaiheessa kun huomaamme että toiminta tuo tulosta ja myös muut tekevät parhaansa.

Mistä tämä johtuu? Miksi aikuiset, koulutetut journalistit taantuvat tälle tasolle? Eihän se vain johdu siitä että ilmastonmuutoksesta puhuttaessa sekä ongelman ydin että keskeiset ratkaisut ovat jo kaikkien tiedossa? Siitä että meidän pitää nollata kasvihuonekaasujen päästöt, ja kiireellä sittenkin. Meidän kaikkien: päättäjien ja suuryhtiöiden, mutta myös minun henkilökohtaisesti. 70% Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin yksityisestä kulutuksesta. Kukaan ei voi pyristellä irti vastuusta. Psykologit osaavat kertoa tarkemmin, miksi tapojen parantaminen on niin vaikeaa ja vastuunpakoilu kuin toinen luonto. Varoitus: linkin juttu ei ole mikään aikuisen rationaalisuuden ylistys. Se että jokin on inhimillistä ja ymmärrettävää, ei kuitenkaan ole sama asia kuin että käytös olisi puolustettavaa, eikä etenkään tarkoita etteikö järkevöitymistä voitaisi vaatia, ja vähän äkkiä, etenkään kun ne ilmastoteot joita yksityisiltä kansalaisilta vaaditaan eivät loppujen lopuksi ole erityisen ihmeellisiä. Ne vain ovat asioiden tekemistä hieman eri tavalla kuin on on ollut valtavirtatyyli muutaman vuosikymmenen aikana.

Juttu Thunbergin esiintymisestä olisi ollut hyvä tilaisuus myös pohtia toista isoa kysymystä jota Ana jo ehti sivuta kommentissaan edelliseen postaukseen: miksi maailma on niin pielessä että lapset ja nuoret ovat joutuneet maailmanpelastushommiin? Miksi heidän täytyy erikseen pyytää vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, että hekin saisivat elää vanhoiksi turvallisessa ympäristössä? Miksi heidän pitää kestää se kaikki sonta minkä aikuiset niin vapautuneesti heidän niskaansa kaatavat? Ja, koska Thunbergiä läimitään estoitta naamaan myös mitä omituisimmilla versioilla autismikortista, voidaan vastakysymyksenä heittää myös se, miksi kaikista maailman ihmisistä juuri hän on se jonka on pakko vaivautua koska viisaammat, kypsemmät ja normaalimmat ihmiset eivät joko vaivaudu tai koska heidän sanomansa on jo aiemmin vaiettu kuoliaaksi? Jos ikävän ilmastouutisen lähteenä on ihan tavallinen tieteentekijänplanttu -kotimaista esimerkkiä käyttääkseni, yksi niistä 1200 tutkijasta jotka keväällä antoivat tukensa ilmastolakkoilijoille tai jos uutisaihe on lämpöennätysten paukkumisen tapainen asia josta on vähän pakko kirjoittaa, muistetaan äkkiä näkökulmien monipuolisuus ja Life of Brian-asenne  jossa valoisia puolia löytyy vaikka kuolemasta jos se oikein oivalletaan. Leijonat läkähtyvät, mutta onneksi niille tarjoillaan kanasorbettia! On niin kuuma etteivät ihmiset tiedä miten päin pitäisi olla (nukkumisesta puhumattakaan), mutta ainakin nyt on tilaisuus keikistellä bikineissä!  Puolen vuoden päästähän on taas kylmää ja pimeää (tosin pimeyttäkin syventää se että lumi pysyy maassa entistä lyhyemmän ajan. Missä on puolestaan se valoisa puoli, ettei mustina talvina palella paukkupakkasissa).

Thunberghän ei suinkaan ole ensimmäinen eikä edes tuhannes joka on yrittänyt kommunikoida nämä faktat selkeästi vallanpitäjille ja suurelle yleisölle. Minkä takia maailma ei ole kuunnellut niitä aikuisia, asiantuntijoita ja tutkijoita jotka ovat yrittäneet saada samaa viestiä läpi jo vuosikymmeniä? Miksi uutisikkuna on niin pieni että vain lapsi voi onnistua keplottelemaan itsensä siitä läpi, ellei välitä naarmuista? Ilmastonmuutoksen keskeiset faktat eivät ole tulleet tietoomme tänä eivätkä viime vuonna. Keinot ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät ole futuristista teknologiaa joka olisi vasta hiljalleen muuttumassa scifistä mahdollisuuksiemme rajoissa olevaksi tavoitteeksi. Yksinkertaisia keinoja joista monet ovat kenen tahansa ulottuvilla, on tuotu esiin kerta toisensa jälkeen, kaikilla mahdollisilla retorisilla tyyleillä Linkolan maailmanlopunmanaamisesta Leopoldin (1900-luvun alkupuolella) romanttiseen tyyliin ja lukemattomien luonnontieteilijöiden datavyörytykseen. Ei ole mennyt perille, ei. En menisi vannomaan sen puolesta että järkipuhe menee perille tälläkään kertaa. Mutta nuoren ikänsä, Aspergerin suoman friikkiarvon ja onnekkaasti osuneen viraaliefektin ansiosta Thunberg on onnistunut edes kiinnittämään huomiota itseensä. Ehkä, ehkä jos hän oikein kovasti yrittää ja saa kaiken tuen mikä hänelle kyetään antamaan, hän vielä onnistuu hetkeksi saamaan näkyvyyttä edes jollekin esiin nostamistaan tieteellisistä faktoista. Toivottavasti näin tapahtuu pian. Jos ihmiskunta onnistuu ryhdistäytymään pikavauhtia, on 67%:n mahdollisuus pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1.5 asteeseen. Toisin sanoen, 33% :n todennäköisyydellä nyt ehdotetut toimet ovat liian vähän liian myöhään. Itse pelaisin mieluummin venäläistä rulettia. Siinä on sentään 83.3%:n mahdollisuus selviytyä. Eikä panoksenakaan ole kuin pelaajan oma elämä.

Totta puhuen, koska luotan siihen että lapsissa on paljon teräviä tyyppejä, luotan tietysti siihen että ellei Thunberg olisi nostanut meteliä, joku toinen lapsi olisi noussut lähiaikoina sen tekemään. Tällä hetkellä aikuiset eivät nimittäin oikein jätä hyvin informoiduille lapsille muuta vaihtoehtoa kuin toimia ja heittäytyä hankaliksi. Aikuisten vastuuttomuutta säälittävämpää on vain se miten isot ihmiset kehtaavat kohdella lapsia jotka pystyvät tekemään sen mitä aikuiset eivät. 

Lopun antikevennykseksi: Muutama päivä sitten YLEn toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila twiittasi aivan vahingossa hupsistakeikkaa vuodelta 2010 peräisin olevan Ylelle lipsahtaneen valeuutisen jonka sisällön YLE itse oli uutisoinut olevan höpöä jo edellisenä vuonna. Hupsistakeikkaa. Sittemmin Ylä-Anttila on myöntänyt ja korjannut erehdyksensä. Silti: Epic fail. Pitäisikö olla ihan pikkuisen huolissaan siitä että Ylä-Anttilan asemassa olevan henkilön tieto ilmastonmuutoksesta on sillä tasolla että tällaisen virheen tapahtuminen on ylipäätään mahdollista?


ETA: Lisää antikevennyksiä: IBPS varoittaa sukupuuttoaallon kiihtymisestä.

BBC: Seuraavat puolitoista vuotta voivat olla kriittisiä ilmastonmuutoksen rajoittamisen onnistumisessa. 12 vuodesta puhuva #FridaysforFuture alkaa kuulostaa tämän rinnalta erittäin maltilliselta.


Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments